keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Vaurioitunut käsi

Kaksi viikkoa sitten kaaduin kadulla. Löin vasemman kämmenen jäiseen katuun ja keskisormi venähti/murtui ja turposi. Kämmenen sisäpuolelle tuli verenpurkautuma, samoin keskisormen nivelen kohdalle. Päätin katsoa tilannetta ja antaa kämmenen levätä.

Tänään olin punttisalilla. Vasuri ei kestänyt vielä viidenkilon käsipainoa, mutta muuten vaikutti paremmalta. Pystyin soutamaan puolituntia. Se vaatii, että kädet pitävät soutukapulaa ja pystyy vetämään vastusta vastaan. Pystyin myös uimaan kansanuinnin eli 200 metriä.

Olen tosi iloinen. Käsi paranee, eikä luita ole murtunut tai poikki. Odotan, että huomenna käsi on rasittunut ja jäykkä, mutta se on pieni harmi. Annan sen levätä ja etenen luonnonmukaisella tavalla. Käytän sitä silloin kun siltä tuntuu.

Vaurioitunutta kättä varoo vaistomaisesti. Kun käsi paranee, sitä alkaa käyttämään vanhasta muistista. Välillä huomaa, että kiertävät liikkeet tekevät häijyä. Mutta muutos on valtava. Samoin hyvä olo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti