perjantai 29. marraskuuta 2013

Entiset huippu-urheilijat palaavat kehiin

Juoksija Jukka Keskisalo ilmoittaa palaavansa radalle vuoden poissaolon jälkeen. Hän seuraa Janne Ahosen viitoittamalla tiellä, koska suomalainen kestävyysurheilu ei enää kiinnosta nuoria. Senioreilla on nyt oiva mahdollisuutensa edustuspaikkoihin, sponsoritukeen ja stipendeihin (urheilijaeläkkeeseen). Tiettävästi Kimmo Kinnunen, Lasse Viren, Hannes Kolehmainen ja Veikko Hakulinen ovat palaamassa lajiensa pariin. Tiettävästi viime mainitut eivät ole varmistaneet asiasta liikkuvia huhuja, mutta tavallisesti luotettavat lähteemme ja lööppikirjoittavat haluavat uutisoida asian näin. Se lisää lehtien, urheiluliittojen ja urheilun johtoportaan jatkuvuutta. Tai ainakin myyntiä. Tai ainakin ostoa. No, jotain lisätään jossakin.

Menneisyyden starojen paluuta on tervehdittävä ilolla, koska sillä on oletettavati kansanterveyttä parantavia ominaisuuksia. Eri vuosikymmenillä esiintyneiden urheilijoiden paluu kokoaa samanikäisiä ihmisiä kentille,suorituspaikoille, katsomoihin ja television ääreen. Muussa tapauksessa he olisivat omissa oloissaan. Lukuisat kansainväliset muistitutkijat pitävät asiaa kaikenkaikiaan muistia elvyttävänä tai ainakin säilyttävänä keinona. Opposiittiossa olevat nuoremmat muistitutkijat tosin epäilevät, menneiden muistelun johtavan nykyelämän ja -todellisuuden katoamiseen.

Mutta asiaan. Seuraavassa Suomi- Ruotsi (oliko se ruotsi ?) maaottelussa meikäläisiä edustaa vanka jengi seiskytluvulta. Naapurin joukot epäilevät vilppiä ja tekevät proteesin (vai oliko se protesti ?). Meikäläiset tekevät vastaproteesin ja siinä se on. Maaotteluvoitto. Vaikka naiset hävisivät (Tukholman pikkupuoteihin) miehet sentään voittivat proteesin mitalla ja lopulta laivalla ainakin on mukavaa.

Suomen urheiluliitto tai siis TUL, eikun Suomen Liikunta ja Urheilu. Se taitaa olla nykyisin Valo. Joka tapauksessa urheilun pomot norsunluutorneissaan ovat tyytyväisiä, kun kansalaiset ovat saaneet sydämmentahdistimet sykkimään ja kaikilla on nostalginen mieli. Tukiaisia sataa urheilujärjestöjen (lue: urheilujohtajien) laariin. Se lienee elämän (urheilun) tarkoitus. Joten toivotamme kaikki entiset huippu-urheilijat takaisin radoille, kehiin ja kentille. Siitä se Suomen urheiluelämä lähtee nousuun.

Jokerit - HIFK

Helsingissä pelataan kiihkeä paikallisottelu, jossa jokerit ja hifki kohtaavat. Ottelua on suitsutettu joukkueiden viimeiseki paikallispeliksi Hartwall areenalla. Jokerot siirtyvät ensi syksynä KHL:ään ja pelit liigassa on pelattu.

Tarkkasilmäinen jääkiekon seuraaja ei kuitenkaan ole samaa mieltä. Kevään play offissa joukkueet voivat kohdata vielä monta kertaa. Tässä tehdään kuitenkin jääkiekkoon sopivaa draamaa, vaikka joukkueet palaisivat Ilmalaan vielä monta kertaa. Voihan olla, että alkutalven tasauskierroksellakin joukkueet kohtaavat. Mutta voi olla myös, että molemmat joukkueet alkavat konttaamaan ja edellä mainittuja kohtaamisia ei tapahdu.

Tamperelaisena minulle se on aivan samantekevää. Molemmat jengit ovat paperia. Manse rulaa. Ai niin, hifki voitti.

Pojat mäessä

Joku keskieuroopassa suosittu urheilulaji on rantautunut Suomeenkin. Sanovat sitä mäkihypyksi. Kuusamon Rukalla hypättiin hyppytornista tuuliseen rinteeseen. Suomalaisiakin oli mukana. Keskieuroopan maat saivat aikaan pisimpiä hyppyjä. Meidänkin pojat olivat mukana, parinkymmenen sakissa parhaimmat. Urheilua seuraavat toimittajat ovat veikanneet, että tässä on kyseessä liian kylmäpäinen laji suomalaiseen mielenlaatuun. Sopii kyllä saksalaisille, itävaltalaisille ja japanilaisille, mutta meikäläinen rauhallisuus ja riskitön elämä ei vetoa suomalaispoikiin. Esimerkkinä yrittää toimia eläkeläispappa Ahonen Lahdesta. Hän ei ole kuitenkaan saanut nuorempia uhkarohkeaan hommaan. Parasta olisikin, että suomalaispojat keskittyisivät keksimään angrybirdsejä ja jollia. Siinä puuhassa voi istua kotosalla eikä tarvitse riskeerata elämää kaikenmaailman olosuhteissa. Miesten hommat on miesten hommia, sen totesivat suomalaispojat. Olkoon niin.

Viron viinarallia aiotaan suitsia

Valtiovarainministeriö aikoo käynnistää laajan tiedotuskampanjan, jolla pyritään rajoittamaan Virosta tuotavaa viinan, viinien, oluiden ja muiden alkohojuomien tuontia. Vuosittain tuontijuomion osuus on kasvanut. Viimeeksi 12 prosenttia vuodessa. Viime vuonna tuotiin juomia 85 miljoonaa litraa. Jos lasketaan pois lapset, sairaat ja muuten matkustamisestyneet ihmiset, ja ajatellaan, että pari miljoonaa ihmistä käy vuosittain Virossa, tuodaan alkoholia 40 litraa per nuppi. Moni sanoo, ettei ole käynytkään Virossa. Sitten määrä on tätäkin suurempi. Valtio menettää verotuloina satoja miljoonia. Siksi valtiovarainministeriö on käynnistämässä kampanjan. Tässä otteita uudesta kampanjasta.

1. Satamaterminaalissa seurataan maihin tulevia matkustajia, jotka työntävät isoa juomalastia kärryissä. Heitä puhutellaan kovaäänisten kautta: " Hei, te sinitakkinen herra, mihin te tarvitsette kolmeakymmentä lonkerolaatikkoa, kahtakymmentä olutlaatikkoa ja kymmentä kossulaatikkoa kotona. Jos juotte tuon kaiken itse, valtiolle tulee alkoholihaitoista seuraavia kuluja: sairaalakulut terveyskeskuksessa 10.000 €, sairauskulut eritysterveydenhoidossa yliopistollisessa keskussairaalassa 35.000 €, lasten huostaanottokulut 600.000 €, poliisi- ja putkakulut 40.000 €, hautausavustus, 500 €, sairausvakuutuspäivärahakulut 25.000 €, leskeneläke 50.000 €. Luuletteko te, että Suomen kansa ja erityisesti teidän naapurinne ja työkaverinne ovat valmiita rahoittamaan tämän teidän viinanjuontinne. Ette maksa tästä törpöttelystä yhtäää alkoholiveroja, joten kaikki kaatuu tavallisten suomalaisten niskaan."

2. Kotiin terminaalista tulevan henkilön pakettiautoa seurataan kotiin ja hänelle tulee päivittäinen valvonta. Mikäli henkilö ei viikon aikana järjestäkään luvattuja häitä, hautajaisia, 50-vuotissynttäreitä, nimipäiviä, varpajaisia, polttareita tai pikkujouluja, valvova viranomainen pyytää henkilöä täyttämään tullin kaksikymmentäsivuisen raportin eli alkoholin salakuljetuskyselyn. Kysely käsitellään valtiovarainministeriön viinarallin vastaisessa yksikössä ja se julkaistaan paikallisessa sanomalehdessä seuraavalla viikolla. Varsinaista henkilöä ei tietosuojalain mukaan voida paljastaa, mutta yksityiskohtaiset tuntomerkit henkilöstä, asunnosta ja työpaikasta kuvaillaan tarkasti. Veikkaus perustaa uuden vedonlyöntikohteen, jossa voi voittaa miljoonan, jos arvaa viinantuojan henkilöllisyyden.

3. Satamaterminaalin aulaan tehdään viinarallin haitoista ja kärsimyksistä kertova näyttely. Viinanjuonnin haitoista kertovat paikan päällä aito pultsari, eronnut äiti lapsineen, ministeriön viinarannin ohjeistusta valmistellut virkamies ja työuupumuksen takia sairauslomalla oleva lääkäri ja sairaankuljetusauton kuljettaja. Ulkona pihalla on mielenosoituskulkue, jossa palkatut opiskelijat huutavat joukolla iskulauseita kuten: " Alas viinaralli, ota meistä malli ", Isä kantaa Viron viinaa, perhe kärsii pahaa piinaa".

4. Alkon myyjät alkavat tekemään kotikäyntejä tullin ilmoittamien viinarallihenkilöiden koteihin. Alkolaiset kertovat työuupumuksestaan, työttömyyden pelosta ja vähentyneestä myynnistä. Samalla he ehdottavt sopimusta Virottomasta vuodesta Alkon ammattiliiton kanssa. Osanottajien kesken arvotaan lomamatka Kanarialle ja risteily Tukholmaan kahdelle. Pienempinä palkintoina Alkon uutuustuotteet kirjanen, Riedelin lasisarja ja pullonavaaja. Kampanjan kustantavat yhdessä Alko ja SAK.

%: Yle käynnistää kampanjan "Viinarallista selviytyneet". Tositv-ohjelmassa seurataa entisiä viinarallin osanottajia. Pekka N. (nimi muutettu oli ennen viikottainen viinaralliajaja. Reissut kestivät joskus päivän, mutta joskus matkaan kului kokonainen viikko. Sitten Pekka tapasi tutussa lähiöpubissa Sirkan (nimi muutettu). Sirkka oli ostarin Alkon myyjä. Pekalle valkeni, että Alkossa oli laaja valikoima hyviä juomia, ystävällinen henkilökunta ja kohtuulliset hinnat. Nyt Pekka käy päivittäin Alkossa ja ostaa saman, tutun lastin: ison kossun, kymmenen bisseä ja viisi lonkkua. Eli päivän annoksen. Samlla hän tapaa myös ystävänsä Sirkan. "Kustannukset ovat pysyneet lähes samoina ja nyt juominen on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Verot tulevat kattamaan tulevia alkoholihaittoja. En tiennytkään, että Alkossa myydään niin paljon laatuviinejä. Itsekin ostan jouluksi pullon jotain vähän laadukkaampaa punkkua. Se on niin hyvää kinkun vai oliko se suklaan kanssa". Jokaisessa ohjelmassa esitellään uusi tosielämän sankari. Ohjelman odotetaan keräävän katsojia yli puoli miljoonaa lauantai-iltaisin. Verotuloja odotetaan saatavan valtionvarainministeriön kassaan sata miljoonaa kuukaudessa. Valtiovarinministeri Jutta Urpilainen kertoo joka ohjelmassa eri luvut verojen määrästä.

torstai 28. marraskuuta 2013

Kirkot vetävät kansaa

Ev.lut. kirkko on alkanut vetää ihmisiä puoleensa. Tampereen Tuomiokirkossa esitettiin Juice Leskisen biisejä täydelle kirkkosalille, Jari Sarasvuo puhui täydelle salille Kallion kirkossa. Samoin presidentti Tarja Halonen. Tulossa on heavy joululauluja, Samuli Edelmania ja monia muita iskelmätähtiä. Kaiken lisäksi kirkkojen parhaat sesonkipäivät ovat joulun ympärillä. Voidaan syystä sanoa, että kirkoilla menee lujaa ja lehterit ovat täyttyneet.

Toki sunnuntaimessut ammottavat tyhjyyttään tai pitäisikö sanoa täyttyvät vakiokävijöistä viikolla ei ole niitäkään. Mutta mitäs pienistä. Kansa on ottanut kirkot kokoontumis- ja konserttitiloikseen. Joku voi rulla myös julistuspäicänä. Tämä on ikäänkuin "kirkot tutuiksi" -tempaus. Kävijämäärätavoitteet saavutetaan ja kaikki ovat tyytyväisiä. Tai eivät ehkä uskovat, mutta melkein kaikki muut.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Älykkyys

Älykkyys on sitä, että pystyy löytämään toisiinsa kuulumattomista asioita yhdistäviä elementtejä.

Jouluposti ei kulje ?

Postin tuomat joulukortit uhkaavat jäädä jakamatta. Syynä on postinkantajien palkkataistelu. Se johtuu taas postin työntekijöiden vähennyspelosta. Posti siirtyy nettiin ja jakelua ei tarvita enää niin paljon. Henkilöstö on vaikean tilanteen edessä. Erityisen hankala kysymys on harvaan asutuilla alueilla. Toisaalta nettikauppa kasvaa. Pakettikuljetus on kasvanut jatkuvasti. Mutta pakettipuolella on paljon toimijoita. Sekä paikallisia, kansallisia että kansainvälisiä. Itella on kovan tilanteen edessä. Ikääntyvien postinkantajien tehtävien laajentaminen on yksi vaihtoehto, muttei se ratkaise ongelmaa. Tosiasioiden edessä on vaikea sukkuloida. Joulu antaa työntekijöille mahdollisuuden kiinnittää hetkeksi huomiota postinkantoon. Vuoden muina aikona ei ole enää samanlaista mahdollisuutta. Postin jakelu ei ole enää yhtä välttämätöntä. Saksassa on menestyksellisesti käytetty työaikatiöiä hankalan tilanteen tasaamiseen. Voisiko se olla väliajan ratkaisu Itellalle ? Muutos on tulossa, mutta kolikolla on kaksi puolta. Joulupostin jakamatta jääminen jää singnaaliksi, ratkaisut tulevaat muualta.

Berlusconi erotettiin parlamentista

Pitkään velloneet oikeudenkäynnit Italian viime vuosien pääministeriä Silvio Berlusconia vastaan saivat uuden luvun. Parlamentti erotti Berlusconin. Tämä oli mahdollista, koska korkein oikeus vahvisti alempien oikeuksien päätöksen veropetoksesta. Berlusconi sai neljän vuoden tuomion, joka muutettii vuodeksi vankeutta. Tuomion voi suorittaa kotiarestina tai yhdyskuntapalveluna. Näin eräs episodi Italian historiassa sai päätöksensä. Monista oikeudenkäynneistä selviytynyt Berlusconi menetti otteensa poliitikassa jo iemmin, kun hänen puoluetoverinsa hylkäsivät hänent hallituskriisiin liittyvässä hallituksen luottamusäänestyksessä. Kovin suurta helpotusta Berlusconin vetäytyminen/erottaminen ei kuitenkaan saa. Italian ongelmat ovat siinä määrin suuret, samoin koko Euroopan talousmurheet.

Berlusconi on aina jakanut mielipiteitä. Eikä ainoastaan Italiassa vaan myös muualla Euroopassa. Myös Suomessa. Ylimielinen suhtautuminen asioihin, useiden mediavälineiden omistaminen ja selviytyminen syytteistä, tekivät Berlusconista vihatun ja oligarkkisen johtajan. Samoista syistä hän on myös arvostettu. Hän ei ole kumarrellut mihinkään suuntaan vaan edustanut uljaasti italialaisia arvoja (?). Joka tapauksessa ikä on myös saanut playboynakin mainetta niittäneen valtiaan polvilleen. Kun ikää on 77-vuotta, kaikki ei kulje nuoruuden huumassa. Tähdet syttyvät ja sitten sammuvat.

Itse sankari oli katkera ja piti tuomiota tuomareiden kostona. Berlusconin mukaan demokratia on katoamassa ja sosialistit tulevat valtaan Italiassa. Hänellä on kuitenkin lukuisia oikeudenkäyntejä ja valituksia saamistaan tuomioista. Yhtenä oikeusprosessi 7 vuoden tuomiosta, joka tuli seksin ostamisesta alaikäiseltä.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Mustamakkaraa ei syödä Itsenäisyyspäivän juhlissa

Uutiset itsenäisyyspäivän juhlien tarjoiluista kertovat, että mustaa makkaraa ei ole tarjolla ! Miksei ! Toimituksemme nokkelat salapoliisiaivot ovat kaivaneet esiin nipun syitä :

1. Mustaa makkaraa ei saa tarjota näin lähellä Tammelan toria. Torikauppiaiden ja Tapolan välillä on sopimus, jossa ainoaa oikeaa mustaamakkaraa saa myydä ainoastaan Tammelan torilla. Juhlien järjestäjät olisivat joutuneet pyytämään torimyyjiä avaamaan läheisen torin mustamakkarakioskit. Siihen presidentin kanslia ei suostunut. Tai olisi suostunut, muttei suostunut kuljettamaan 1700 juhlavierasta kahdeksalta Tammelantorille.

2. Mustaa makkaraa saa syödä vain tuoreena. Mikään vakuumi tai eilisen päivän tuote ei ole aitoa. Siispä juhlien pääkokki luopui tästä valemustamakkaran tarjoilusta pitkin hampain. Vaihtoehtona olisi ollut kilpailevan makkaratehtaan musta, mutta se ei ole aitoa tavaraa. Itsenäisyyspäivä on duunarien pyhä ja vapaapäivä. Silloin ei tehdä edes mustaa makkaraa.

3. Makkarayhtiön tyttären Mervi Tapolan kerrotaan kieltäneen mustan makkaran tarjoilun juhlissa, koska hänelle ja Matille, vai oliko se pelkästään hänelle, ei ollut tullut kutsua. Presidentin kanslia ehti lähettää jälkikutsun, mutta itseään arvossa pitävä Mervi ei ottanut postinjakajaa vastaan. Näin päädyttiin kompromissiin, jossa presidentinkanslia ostaa makkarat, muttei tarjoa niitä. Mervi saa kutsun seuraviin juhliiin, jos Matti haluaa tai on suhteessa tai siis Matilla ja Mervillä on vipinää.

4. Tutkimusten mukaan 5 % tamperelaisista mutta 90 % juhlavieraista inhoaa tätä mustaa verimakkaraa ja pitää sitä raakalaisten tai ihmissyöjien ruokana. Monet näkevät mustan makkaran pirun riivaamana seksisymbolina tai ainakin himokkuuden aiheuttajana, joka tuo mieleen vierasmaalaisten miesten .... no, kyllähän te nyt tiedätte. Siis ihmiset luulevat, että mustaa makkaraa syövät vain manselaiset miehet, joiden takoituksena on... no kyllähän te nyt tiedätte nämä mansen miehet. Siis ei tarjota mustaa.

5. Tampereen mustamakkaramiehet ry on suivaantunut presidentin kanslian päätöksestä. Miehet aikovat tarjota kaikille juhliin tuleville naisille pimeästi sitä itseään. Ei itseään vaan mustaa. Siis ei virallisesti vaan epävirallisesti. Mustaa on siis tarjolla Sorsapuistossa, Yliopistonkadulla ja muilla lähikaduilla. Kysynnän odotetaan olevan kuumimmillaan ennen juhlaa ja välittömästi sen jälkeen. Mustamakkaramiehen tunnistaa valkeasta styroksilaukusta, joka on täynnä tätä ihmeitä tekevää eliksiiriä ja perinneruokaa. Jos siis olet nainen ja olet saanut kutsun itsenäisyyspäivän juhliin Tampere-taloon, älä jätä käyttämättä tätä ainutlaatuista mahdollisuutta. Saat aitoa, pimeää mustaa makkaraa. Sitä on todella harvoin tarjolla, kuten ehkä tiedättekin.

Tynkä euroviisut

Lukuisat maat ovat ilmoittaneet vetäytyvänsä euroviisuista. Turkki, Bulgaria, Tsekki, Slovakia, Serbia, Kroatia, Kypros, Luxenburg, Andorra, Lichtenstein, Marokko (?) ovat kertoneet syyksi rahapulan. Osanottomaksu on 20.000 €. Turkki on ilmoittanut järjestävänsä Turkvisionin eli omat laulukisat kaikkien maiden kanssa, joissa on turkkilaisvähemmistö. Tällä periaatteella Neuvostoliitto voittaisi tällaiset kisat, Venäjä olisi toinen ja Turkki kolmas. Saksa olisi varmaankin neljäs ja Puola viides.

Tanskanssa järjestettävä kisa on siis supistumassa tynkäkisaksi. Katsojien kannalta se on pelkästään hyvä uutinen. Karsinta voi olla näillä näkymin yksipäiväinen. Kotimaamme lauluntekijöillä ja esiintyjillä on huomattavasti paremmat mahdollisuudet päästä loppukilpailuun ja sijoittua kahdenkymmenen parhaan joukkoon. Järjestäjämaa haluaisi olla tietenkin Euroopan keskipisteenä kolme päivää, mutta tosiasiassa se on keskipisteessä korkeintaa yhden päivän kuten ennenkin. Vapaaehtoinen poisjättäytyminen on parempi vaihtoehto kuin karsinta. Joka tapauksessa muut maat aikovat osallistua ja niiden joukossa pieni Suomi. Sitten kun Suomi jää pois kisoista, menee sekin lööppihehkutus, uuden julkkiksen elämänkaaren ruotiminen, naapurimaiden äänestäminen, naapurien solvaaminen kun eivät äänestäneet meitä ja terve kateus pohjoismaiden kisamenestyksestä.

Kaikenkaikkiaan Euroviisut on hyvin tunteisiin käyvä ja interaktiivinen ohjelma, joka lisää kansojen välistä yhteistyötä ja avunantoa. Tai ainakin ymmärtämystä. Tai luottamusta, tai luottamuksen puutetta, tai katkeruutta. No, ainakin telkun tuijotusta.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Paatero ja Räsänen

Poliisiylijohtaja Paatero ja ministeri Räsänen ovat sopineet tiedonvälitystä tai sen puutetta koskevat erimielisyytensä. Ongelmat syntyivät, kun Helsingin huumepoliisin päällikköä Jari Aarniota tutkittiin tietojen keräämisestä ja tiedonvälittäjien rekisteröinnistä tai sen puutteesta. Ministeri Räsänen ymmärsi kuitenkin väärin tiedonvälityksen salaisen keruun ja siitä kerrotun kertomuksen. Ministeri kehoitti Paateroa miettimään asemaansa tiedonvälityksen takia. Viikonlopun aikana tiedonvälityksen väärinkäsitys kuitenkin selvitettiin ja nyt televisiolamppujen loisteeseen saapui täysin uudenlainen ja itsevarma poliisiylijohtaja. Hän on saanut niin paljon viestejä, ettei halua erota vaan kantaa vastuun. Ministeri Räsäseltä ei saatu viestiä tapahtuneesta, mutta hänen kerrotaan tukevan Paateroa. Kuten tunnettua ongelmat ovat liittyneet tietolähteiden rekisteröintiin. Nyt Paatero haluaa selvittää poliisin tiedonvälityksen tai poliisin puuttuvan salaisen tiedonlähteiden rekisteröinnin puuttuvan yhdenmukaisen toimintatavan siis tietolähteiden rekisteröinnin tai siis tiedonkulun poliisin sisällä. Tärkeintä on saavuttaa luottamus poliisin ja salaisen tiedonkulun ja ministerin ja tietolähdetoiminnan välillä. On tärkeää yhdenmukaistaa tiedon tai siis tiedonlähteiden rekisteröinti tai siis salaisten tiedonlähteiden tai oikeastaan tiedonhankintakeinojen yhdenmukaisuus. Siitä ja vain siitä voidaa saada luottamusta. Oli niin tai näin, Paatero lupaa palautta luottamuksen ja yhdenmukaistaa salaiset tiedonhankintakeinot. Mistä tiedoista tai salaisista tiedoista on kysymys, sitä kukaan ei sano tai tiedä tai voi kertoa. Kukaan ei ehkä tiedä sitäsiksi, koska poliisilta puuttuvat yhdenmukaiset salaiset tiedonhankintakeinot ja rekisteri. Ministeri Räsänen edellyttää, että poliisipäällikkö Paatero antaa salaisista tiedonhankintakeinoista yhdenmukaiset salaiset tiedot sisäasiainministeriölle 1.3.2014 mennessä.

Kaikki, jotka ovat seuranneet tätä jännitysnäytelmää koko viikon ja pystyneet lukemaan edellä olevan tekstin, tulevat saamaan painettuna kirjana poliisin yhdenmukaiset salaiset tiedonhankintakeinot. Ainakin, jos ei sellaista tietoa julisteta salaiseksi .

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Avobemari

Jotkut blogimme lukijat ovat kysyneet, miksi Kevan toimitusjohtajan on vastenmielistä viedä lapset avobemarilla ratsastamaan. Koska itsekin ajelen paljon eri autoilla ja silloin tällöin käytän myös omaa bemariani, voin hyvin ymmärtää tämän kysymyksen. Jotkut kateelliset luulevat, että kyseistä autoa käytetään ainoastaan beachien eli rantakatujen ajeluun. Ilta-auringossa hulmuava tukka, ruskettunut iho ja turboahdettu bemari eivät jätä ketään ohikulkijaa kylmäksi. Ainakaan seuraa etsivää lomalaista. Mutta ratsastamaan lapsia vievä rouva valittaa aivan eri syystä.

Avobemari on kohtuullisen pieni, varsinkin takapenkiltään. Mikäli omistaa normaalikokoisen hevosen, ongelma on ilmeinen. Se ei meinaa millään mahtua takapenkille. Poni saattaa olla tässä tapauksessa helpompi vaihtoehto, mutta mikäli tyttäret ovat jo hieman varttuneempia, he haluavat kunnon ratsun. Mikäli hevonen mahtuukin takapenkille , eteen ei mahdu kuin yksi tytär. Jos tyttäriä olisikin vain yksi, hänellä on ratsastussaappaat, kypärä, piiska, juomapullo, hanskat, suojukset, vaihtovaatteet, meikkitarvikkeet, kännykkä ja muuta tarvittavaa rekvisiittaa. Se ei mahdu enää etupenkille. Pulma on siis aivan ilmeinen.

Tässä huomaamme, että kateelliset ovat turhaan panetelleet Kevan johtajan kommenttia. Ongelma on polttava ja avobemari ei missään nimessä ole oikea auto lapsen ratsastusmatkalle. Jos siis olet siinä asemassa, että sinulle tyrkytetään työsuhdeautoa ja sinulla sattuu olemaan ratsastusta harrastavia tyttölapsia, valtse joku muu auto. Mersu, maasturi, pakettiauto tai rekka. Kunhan varmistat, että hevoselle, lapsille ja sille kaikelle muulle löytyy riittävästi tilaa. Kyllä se työnantaja sellaisen auton hommaa, kunhan ruinaatte aikanne.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Syyllisestä tuomariksi

Mistä tuntee hyvän poliitikon ? Siitä, että kovien kolhujen jälkeen hän putoaa aina jaloilleen. Tästä hyvinä esimerkkeinä ovat Paavo Väyrynen ja Kauko Juhantalo. Kuluvan vuoden 29 viikon syyllinen oli ministeri Päivi Räsänen. Hän vähän esitti omaperäisiä mielipiteitään. Ei olisi saanut, koska on ministeri ja valtiovallan edustaja. Mutta kuinka kävikään ? Nyt samainen Räsänen panee poliisiylijohdon polvilleen, miettimään tekosiaan ja eroamaan. Kulkuva viikko on 47. Ei kissa kirveleviä tassujaan jäänyt nuoleskelemaan vaan antoi palaa. Ripeä toiminta ja tiukka mutru suussa Räsänen panee koko poliisijohdon, poliisiliiton, poliisiparyiot ja peltipoliisit riviin ja ojennukseen. Tämä nyt vaan ei vetele, sanoo tuomari Räsänen (oikeasti hän on lääkäri, mutta kuka muu tietää parhaiten tuomarin hommat kuin viikon syyllinen). Kaikki Suomen poliisit aikovat erota, jos päämies Paateron hiuskarvaakaan katkaistaan. On ilo katsoa, miten hyvin syyllinen Räsäsestä on kasvanut tuomari Räsänen. Aikaa on kulunut 22 viikkoa ja muodonmuutos on ihailtava. Hän on ottanut opikseen. Saisipa Suomen vankilalaitos aikaan yhtä nopeita tuloksia. Turhaan moititaan poliitikkojen jähmeyttä ja ykstoikkoisuutta. Täällä tulee Päivi ! Varokaa poliisit ja kriminaalit !

Teeman elokuvafestivaali

Suitsutan viikonlopun elokuvatarjontaa telkussa. Esillä on peräti 34 elokuvaa ja mikä kirjo ! Komiikkaa edustavat tutut Uuno Epsanjassa, Pähkähullu professori ja Mr. Bean. Tasokkaampaa sarjaa ovat Rossellinin Rooma - avoin kaupunki, Dassinin Rififi, Boylen Trainspotting ja Alfredssonin Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja. Parasta antia tarjoaa Teeman elokuvafestivaali. Haluan suitsuttaa kahta eri vuosikymmenen mestariteosta.

Pedro Almodovarin Iho jossa elän (2011). Tämä elokuva menee humanismin rajoille. Lääkäri pitää vankina naista ja kehittelee naisesta menneisyyden hahmoa. Antonio Banderasin hieno suoritus pääosassa.
Elokuva ei jätä ketään välinpitämättömäksi. Tekisi mieli sanoa, että tämän leffan jälkeen elämä ei ole enää samanlaista. En tiedä edelleenkään, onko tämä elokuva hyväksi vai pahansi ihmiskunnalle. Leffa esitetään Ylen Teemalla perjantaina klo 22.40 (onneksi, sillä tämä ei ole lasten elokuva)

Jean-Pierre Melvillen Punainen ympyrä (1970). Melville on rikoselokuvien kruunaamaton mestari. Välillä äänettömyydellä toimiva elokuva kerto ryöstöstä, rikollisista ja poliiseista. Rikollisten ja poliisin välillä on vain hiuksehieno ero. Se onm Melvillen tavaramerkki. Sopii myös Suomen tämän päivän poliisikeskusteluihin. Ohjaajan upea, eleetön ja todellinen elokuvakieli on karuudessaan huippuluokkaa. Minulle Melville on elokuvaohjaajien ykkönen. Tämäkin elokuva esitetään Teemalla, lauantaina klo 19.13

torstai 21. marraskuuta 2013

Sataa lunta

Luminen keli yllätti autoilijat, työtätekevät ja muutkin kansalaiset, ainakin itseni. Ensi lumi on aina suuri ihme, ilo, pettymys ja ihmettelyn aihe. Lumella on jotenkin primitiivinen vaikutus. Se on suojaisa vaippa, mutta myös hyytävän kylmyyden merkki. Joka vuosi kylmyys on vastenmielisempää. Kävin tänä aamuna lenkillä, mutta päässä on kylmä rinki. Näen hiutaleiden putoilevan, kylmyyden hiipivän ja pakkasen panevan. En pidä talvesta. Pidän kesästä ja lämmöstä. Tähän asti on ollut kohtuullisesti plussan puolella. Nytkö se talvi alkaa ? Elämää neljä-viisi kuukautta pakastimessa. Jos joskus olen eläkkeellä (mikä on melkein lähempänä kuin lähin puhelin), kokeilen talvenviettoa lämpimässä maassa. Muuttaako se ihmisen ja mihin suuntaan ? Sitä kyselee paikallinen Georg Ots (Tarkoittikohan hän sittenkin talvea ?).

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Lontoo - nykyajan Babylon

Julian Temple on tehnyt mittavan dokumenttielokuvan Lontoosta, sen historiasta ja ilmiöistä. Vahvasti musiikkillisella ilmeellä kuvitettuun elokuvaan mahtuu heinoa dokumenttia, ääniä ja tarinoita menneiltä vuosilta. Lähihistoriaakaan ei ole unohdettu puhumattakaan nykypäivästä. Reilu parituntinen tykitys on kiinnostavaa ja moniulotteista elokuvaa parhaimmillaan. Kiitos ylen Teemalle. Niin ja esitys on nyt, keskiviikkoiltana.

Viikon syyllinen: Merja Ailus

Kevan toimitusjohtaja on joutunut tulilinjalle. Kun muut vakuutusyhtiöiden johtajat saavat reippaasti yli 25 tuhatta euroa kuussa, auto- ja asuntoedun, kunnallisen eläkelaitoksen johtaja joutuu rulilinjalle. Hän on palkkakuopassa, autokin on vanha romu avobemari, asunnosta on joutunut maksamaan veroa ja kaksoislapsilisätkin ovat paljastuneet. Elämä on julkisella sektorilla pelkkää kateellisten panettelua. Nyt vielä hallituksen puheenjohtaja puhuu julkisesti epäluottamuslauseesta. Ero näyttää olevan edessä. Onneksi työsopimuksen perusteella Ailus saa 250.000 € erorahan. Ailus harmittelee, ettei valinnut yksityistä vakuutuslaitosta johdettavakseen. Tai eihän se ollut valittavana kun kepulaiset antoivat hänelle tämän "eläkeviran".

Toimituksemme ennakoi seuraavaatuomiota:

1. Ailus joutuu viemään punaisella Bemarilla lapset ratsastamaan. Ellei vie, autosta tehdään museokohde Guggenheimiin.

2. 21 tuhannen euron kuukausipalkka nostetaan 25.000 € vuosieläkkeeksi, sitten kun sen aika koittaa. Säästyvät rahat maksetaan työttömäksi jääville ja lomautetuille kuntien duunareille.

3. Kevan toimitalo Helsingissä myydään ja toiminta siirretään Sotkamoon. Talvivaaran työntekijät siirtyvät vanhoina työntekijöinä eläkevakuutusvalmistelijoiksi. Toimitusjohtaja Ailus vaihtaa Pekka Perän kanssa hommia ja saa Talvivaaran kukoistamaan. ( Huono homma, jos Keva joutuu piakkoin velkasaneeraukseen, mutta kaikkea ei voi saada )

4. Ailus kirjoittaa muistelmateoksen, jota luetaan kuntien omistamissa vanhusten palvelutaloissa entisille kuntatyöntekijöille. Joka keskiviikko järjestetään tietokilpailu "viikon Ailus". Ex-kuntatyöntekijät voivat osallistua päivän eläkkeellä. Myös henkilökunta voi osallistua omalla ajallaan, panoksena päivän palkka.

5. Suomen ja Norjan viranomaiset pitävät päällekkäisten lapsilisien maksamista käsittelevän yhteisseminaarin Norjan Kirkkoniemessä. Mukaan kutsutaan molempien maiden sosiaaliviranomaiset. Toimitusjohtaja Ailuksen paljastus tuo säästöjä molempien maiden sosiaalikuluihin. Säästöillä voidaan kustantaa osanottajien matka-, majoitus- ja ruokailukulut sekä päivärahat. Venäjä lähettää nootin asiasta Suomelle, koska myös venäläislapsille pitää maksaa lapsilisiä. Venäjän lapsille aletaan maksaa myös kaksoislapsilisää ilman, että pidetään lisää seminaareja. Tulee halvemmaksi.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Nokia puntarissa

Nokia yhtiökokous on jättämässä jäähyväisiä puhelimille. Tätä surutyötä lievittää myyntihinnasta lohkaistavat osingot. Omistajat haluavat ja saavat balsamia haavoihinsa. Nokia osakekurssin kasvun myötä myös johto saa uusia tuloja. On tämä omistaminen ja johdon palkkiot kovin kimuranttia ja epäilyttävääkin touhua. Kun toimitusjohtaja painaa yrityksen pohjamutiin ja hoitaa pelastusoperaationa yhtön osan myynnin alehintaan, hän saa roimat palkinnot ja voitot. Ei tätä peliä pelata ihan oikein. Tai pitääkö sanoa, että peli on reilua muttei oikeudenmukaista.

Joudun kuitenkin myöntämään itsekin, että kaikkien näiden myyntitouhujen seurauksena itsekin saan 200 osaketta myydessäni hieman voittoa ja jollen myy, voitulla jossakin vaiheessa muutama kymppi osinkotuloja.

Erkka ja Jari NHL:ssä

Olipa kerran kaksi jääkiekkogurua Erkka ja Jari. He päättiväöt matkustaa NHL:n. Maahan jossa kasvatetaan jääkiekonpelaajia. Tarkoitus oli katsastaa olisiko tarjolla hyväkuntoisia pelaajia olympiakisoihin.

"Suppilo tiivistyy ja vaihtoehtoja on entistä vähemmän", sanoi viisas Erkka.

Tämän tulkittiin merkitsevän sitä, että mahdollisia pelaajia oli kokeiltu aiemmin kasapäin, mutta enää oli jäljellä suppilon pohjalla oleva pieni joukko, jolla olisi parhaat mahdollisuudet edustaa kunniakasta leijonakaartia.

"M.Koivu on itsestään selvä valinta, jota ei tarvitse miettiä, Granlundilla on erittäin hyvä kausi menossa ja Jokinen on takuuvarma NHL-pelaaja".

Tämänhän me kaikki muutkin tiedämme jo ennestään. Mutta nyt kun saimme kuulla asian suurten gurujen suusta voidaan olettaa, että suppilon pohjalla ovat ainakin nämä kolme nimeä. Muutoihan matka NHL:ään olisi ollut turha.

Itseäni jäi kaivelemaan yksi asia. Olisinko valmentajana käynyt katsomassa sellaisia pelaajia, joista ei olla ihan varmoja.
No, mitä pienistä. Jääkiekkoliitto on rikas ja matkarahat NHL:ään nappikauppaa. Jotainhan johtoportaankin pitää tehdä, kun pelaajat ovat arkihommissa.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Leipurin vaimon perunalaatikko

Tässä maukas perunaruoka, joka on hyvä, halpa, yksinkertainen, maukas ja laadukas. Olen parastanut ohjeen ranskalaisen keittiön ohjeesta. Parastanut sen takia, että uuden keittiön tulee elää ja kehittyä jotta vanha keittiö (ranskalainen) saa vaipua koomaansa. Alkuperäinen ohje on muistaakseni Leipurin perunalaatikko.

Tarvitaan:
1 kg perunoita
2 sipulia
2 valkosipun kynttä
400 gr sika-nauta jauhelihaa
2 dl vahvaa lihalientä
suolaa, timjamia
oliiviöljyä

Viipaloidaan sipulit ja valkosipulin kynnet. Paistetaan niitä hieman öljyssä pehmeäksi. Viipaloidaan perunat. Ladotaan vuokaan kerroksiin perunoita, jauhelihaa ja sipulia, timjamia ja hivenen suolaa.
Kaadetaan päälle lihaliemi. Paistetaan ruokaa uunissa aluksi 200 asteessa puoli tuntia, sitten puoli tuntia 175 asteessa ja vielä puoli tuntia 150 asteessa. Sammutetaan uuni ja annetaan olla vielä puoli tuntia kypsymässä.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Eino-myrsky

Maailmalla taphtuu kaikenlaisia hirmumyrskyjä, taifuuneja ja tornadoja. Meillä käy hyvä säkä kun kerran vuodessa parissa puhaltaa kova tuuli. Sen seurauksena puita kaatuu, sähköt katkeavat ja junat myöhästelevät. Onneksi tuhannet eivät kuole tai jää kodittomiksi. Olemme senkin takia asettuneet onnelaan. Kestämme kovan pakkasen ja siinä meidän jokavuotuinen koettelemuksemme. Ajattelen, että koettelemukset on jaettu eri maille ja maanosiin tasaisesti. Niinhän ei tietenkää ole, mutta pakkasella tai Eino-myrskyn jälkeen on mukava ajatella niin. Itsellänikin on kolemuksia myrskystä joka kaatoi kokonaisia metsiä. Hyökyaallot tai tsunamit ovat jääneet onneksi kokematta. Siksi Eino olkoon kunnioitettava tuulahdus luonnon voimista, tuulesta ja tuiverruksesta. Kiitos Eino, kun menit ohi.

perjantai 15. marraskuuta 2013

Seinäjoki

Olen Seinäjoella. Pohjalainen tai Etelä-Pohjalainen mielenlaatu on vahva ja varustettu runsaalla itsetunnolla. Olen oppinut, että etäisyydet ovat erilaiset kun meillä Mansessa. Täällä kilometri on pitkä matka. Kilometri keskustasta on periferiaa. Autolla pitää päästä oven eteen.

Jotain salaperäistä liittyy Seinäjokeen. Tero Pikämäki ja O-P Karjalainen ovat täältä. Molemmat heittävät pitkälle. Haluavatko seinäjokiset heittää kepin/lekan/meidät mahdollisimman kauas. Vai haluavatko seinäjokiset uhota ja tehdä suurta numeroa itsestään ?

Rytmikorjaamo on paikallisten bändien, yrittäjien ja katsojien/kuuntelijoiden estraadi. Ovatko seinäjokiset tavallista huonommalla rytmiikalla varustettuja, kun rytmiä pitää korjata ihan näin suurella keskuksella. Oli niin tai näin, rytmissä löytyy ja Provinssirock on elossa.

Lyhyen oleskelun perusteella Seinäjoella voi asua ja elää ihan hyvin. Vaikka täällä maan pieni kohoutuma on nimeltään mäki ja isompi kohoutuma vuori, ovat seinäjokiset pääosin mukavia ihmisiä. Sitä paitsi Itikka tekee maallemme makkaraa, joka on elämämme eräs perusedellytys.

Päätän raporttini Seinäjoeltä ja palaan Suomen kiinnostavimpaan kaupunkiin (jossa syön mustaa makkaraa ja katselen hallissa jääkiekkoa heti tänään, sillä Ilves ja Tappara jatkavat kiistaansa jäähallin päällikkyydestä).

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Ruotsi ja Norja tukkanuottasilla

Ruotsi ja Norja ovat ajautuneet sanasotaan keskenään. Molemmat maat ovat hakeneet vuoden 2022 talviolympialaisia. Tieto ei ole kulkenut naapurilta toiselle ja seurauksena on sanaharkka. Norja ihmettelee Ruotsin pientä budjettia. Noilla pelimerkeillä ei kisoja synny. Lisäksi norjalaiset ihmettelevät asian pitämistä pimennossa. Joistakin käytännöistä olisi voitu sopia. Esimerkiksi yhteishausta. Myös Suomessa ollaan keskusteltu yhteispohjoismaisista olympiakisoista. Nyt Suomi on kuitenkin ulkona tästä jaosta. Kiinnostavaa, että yleensä yhtään suuntaan puhaltavat ja erityisesti Ruotsi ja Norja ovat joutuneet eriseuraisiksi. Nyt voi käydä kalpaten molemmille ja kisapaikka menee jollekin muulle hakijalle.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Huumepoliisin päällikkö rikosepäiltynä

Poliisin ja rikoksen suhde on läheinen. Poliisin potäisi olla selvillä rikoksen tekijän luonteesta, motiiveista, profiilista, tekotavoista jne. Rikos on myös huumepoliisin arkipäivää. Nyt huumepoliisin päällikkö Jari Aarniota epäillään rikollisesta toiminnasta. Tiettävästi kyse on hankinnoista ja niihin liittyvistä jääviyksistä ja lahjonnasta. Tarkkamuistinen muistaa Aarnion Huumepoliisin ja Keakusrikospoliisin välisistä riidoista. Niitä selviteltiin ja lopputulos taisi olla pattitilanne. Veikkaan, että kyse on samasta vyyhdistä. Nyt kuitenkin uusilla mausteilla ryyditettynä. Valtataistelu jatkuu.

Asuntojen välittäjien naamat

Lapsellinen kun olen, ihmettelen outoja asioita. Yksi sellainen on asunnonvälitystoimistojen ilmoituksissa. Yksinkertainen ihminun kuten minä ajattelee, että yritän etsiä, löytää tai jopa ostaa uuden asunnon. Tai jos en nyt ihan uutta, niin ainakin myynnissä olevaa asuntoa. Kun katselee ilmaiseksi kotiin jaettavia asuntolehtiä, niissä on sivukaupalla ihmisten kuvia. Mistä tämä johtuu ?

1. Välittäjien työehtosopimukseen on kirjattu kohta, että heidän tulee henkilökohtaisesti päästä kerran viikossa kampaajalle/parturiin, kosmetologille, manikyriin, hierontaan ja sen jälkeen valokuvaan. Työntekijän tulee saada uudet puhtaat työvaatteet ja pesty firman auto. Palkka on sivuseikka.

2. Laman takia asuntokauppa ei käy juuri lainkaan. Asunnonvälitystoimistot ovat tehneet diilin työntekijöiden kanssa, että välittäjät itse ovat kaupan. Koska paritus on Suomen lakien mukaan kielletty, toiminta on naamioitu asuntokaupaksi. Firma ottaa päältä kulut 60 % ja työntekijä saa loput 40 %. Varsinaista palkkaa ei makseta, mutta firman rekvisiitta on työntekijän käytettävissä. Työntekijät kertovat asiakkalle homman loputtuaan, että heillä on myös asuntoja myynnissä, jos kiinnostaa joskus myöhemmin.

3. Asunnonvälittäjien kesken on tiukka kilpailu ulkonäöstä. Paras voittaa asunnon. Jokainen kilpailija maksaa itse valokuvistaan ja lehti-ilmoituksesta. Eniten ääniä saanut kilpailija voittaa unelmadesingparitalo-omakotitaloyhdistelmän kaikilla herkuilla. Muut osanottajat maksavat talon hinnan porukalla. Tästä kisasta on tullut niin suosittua, ettei asunnonvälityslehtien sivuille mahdu juuri enää asuntoilmoituksia.

4. Kyse on työpaikkailmoituksista. Kyseisest asunnonvälittäjäthakevat töihin johonkin toiseen yhtiöön. Asunnot eivät ole menneet kaupaksi ja edessä on lopputili. Firma kustantaa parin kuukauden ajan kuvan lehteen. Jollei välittäjä saa uutta duunia eli työllisty, edessä on mieron tie. Sen jälkeen kuvia ei saa esille edes TE-keskuksen, ammattiliiton työttömuyyskassan tai Kelan ilmoitustaululle.

5. Henkilöt eivät olekaan asunnon välittäjiä. Tai ovat, mutta he ovat asuntojen omistajia. Heillä on oma asunto myynnissä. Se menee helpommin kaupaksi, kun näkee asunnon omistajan kuvassa. Tutkimusten mukaan ihminen on kiinnostunut 90 % toisista ihmisistä ja 10 % asunnoista, autoista, tavaroista ja vaatteista. Tai siis naiset ovat. Miehet ovat edelleen kiinnostuneita urheilusta, telkusta ja jääkaapista ts. "mitähän ostit tänään kaupasta". Naiset kokevat myös sympatiaa, empatiaa ja antipatiaa, kun näkevät ihmisparan, joka joutuu luopumaan asunnostaan. Kaiken kaikkiaan hyvät ja tieteelliset perusteet omaava myyntikikka. Tosiasiassa naiset päättävät asunnon ostosta ja miehet kantavat huonekalut sisään.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Urheilupsykologi Sotshiin

Huippu-urheilu kehittämisyksikön puheenjohtaja Mika Kojonkoski kertoi iloisen uutisen. Olympiajoukkueen mukaan liittyy urheilupsykologi. Nyt joukkueeseen kuuluuvat joukkueen johtaja, urheilulajien johtajat, urheilijoiden henkilökohtaiset valmentajat, välinehuoltajat,voitelijat,hierojat, fysioterapeutit, sosiaalikuraattorit, velkaneuvojat, sponsorit ja papit. Joidenkin urheilijoiden lähettämistä harkitaan. Urheilijoiden seula on tiukka. Nyt ei ole kyse harjoittelusta, uusien kasvojen sisäänajosta tai nuorille tarjottavista mahdollisuuksista. Kyse on urheilusta ja nimenomaan maailman huippu-urheilusta. Joku urheilija oli pyytänyt urheilupsykologin mukaanottamista kisoihin. Nyt se on mahdollista. Jos joku sattuu kisojen tuoksinassa pyytämään psykologin apua, sitä on sitten tarjolla. Tiettävästi tätä mahdollisuutta on käytetty kerran Norjan ja Ruotsin joukkueissa viime kisoissa. Nyt meidänkin joukkueemme on kansainvälisellä tasolla. Toistaiseksi nimettömänä pysyvä taho on kertonut, että Suomi aikoo lähettää Sotshiin myös muutaman urheiljan. Määrä on pieni, mutta taso korkea. Menestys ei ole ainakaan tukijoukoista kiinni.

Haloselle vakoilutiedot mediasta

Entinen presidentti Tarja Halonen kertoo, että hän sai tietää Ulkoministeriön vakoilusta median kautta. Kukaan ei kertonut hänelle, että vakoilua oli tapahtunut jo pari-kolme vuotta sitten.

Toimituksemme tarkkasilmäisimmät toimittajat ovat tehneet tutkivaa työtä ja soitelleen muillekin entisille presidenteille. Mara Ahtisaari kertoo epäilleensä, että joku mikki on ollut kirjahyllyssä. Hän ei kyllä muista olisiko se ollut poika Markon hands free laite, jonka tämä viskasi kiukuspäissään kirjahyllyyn. Manu Koivisto muistaa turvamiesten seuranneen häntä joka päivä jo kahdeksankymmentäluvun alusta asti. Kekkonen sanoi, ettei välittänyt vakoilusta, koska hän ehti kertomaan uutiset Venäjän johdolle ennen vakoilijoita. Paasikivi kieltää vakoilleensa ketään, ei ainakaan tarkoituksella. Mannerheimia eikä Rytiä saatu kiinni.

On siten aivan selvää, että paitsi tiedotus on epäonnistunut vakoilussa myös meiltä puuttuu kyberlaitteita, -osaamista tai tarvetta. Se on aidosti keksittävä. Lisäksi tarvitaan joitakin salaisuuksia. Meillä on se vika ja puute, että kaikki on kerrottu kaikille. Muuten syytetään tiedon puutteesta. Onneksi olemme liittyneet EU:hun, jolla on jotain kunnon salattavia asioita.

Jutta Helenius katsomoon

Sellaista se on kun tanssi tähtien kanssa. Harri Syrjänen loukkasi varpaansa ja parin oli luovutettava. Kyse on siis Tanssii Tähtien Kanssa-ohjelmasta, jossa aletaan lähestyä Grande Finalea. Ei niin, että minä seuraisin tätä ohjelmaa. Ehei ! Mitä nyt joskus vilkuilen Jutta Heleniuksen upeaa tanssia. Hän on ilmiö. Epäilemättä paras tanssija tässä kisassa. Ei voi sanoa muuta kuin, että "Elämä on". Nyt ei tarvitse tirkistellä sitäkään vähää. Siis kyse on telkun tuijottamisesta. En ole tirkistellyt Jutan tanssia livenä.

Toisen onnettomuus on toisen onni. Pudonnut pariskunta Raakel Lingnell ja Jani Rasimus pääsevät sittenkin jatkoon. Tai eihän se ole pariskunta vaan pari. Ainakaan vielä. Olisipa hauskaa, jos joku tanssipari alkaisi seurustelemaan, menisi naimisiin, hankkisi lapsia ja olisi lööpeissä kymmenen vuotta. Huh, kuinka kivaa !

Ruokaa halvalla ?

Nyt näyttää hyvältä. Ruoan hintojen odotetaan laskevan 9 % tai 11 %, riippuen minkä median uutisia lukee. Tässä olivat hyvät uutiset.

Tosiasiassa ruoka-aineiden maailmanmarkkinahinnat ovat oikeasti vahvassa laskussa. Sadot ovat olleet hyviä. Maissin hinta laskee kymmeniä prosenttaja vaikka vastaavsti sokerin ja kaakaon hinnat nousevat kymmenkunta prosenttia. Kun sitten lasketaan mitä vaikutusta maailmanmarkkinahinnoilla on kaupan hintoihin, alkaa huonojen uutisten vuoro. Kaupan edustajat alkavat laulaa tuttua laulua myyntikustannusten kasvusta ja niin edespäin. Sitä paitsi hintojen odotetaan tasaantuvan ensi vuoden puolivälissä. Tähän on totuttu bensiinihintojen kanssa. Öljyn maailmanmarkkinahintojen laskiessa, bensan hintakin laskee muutamia senttejä. Hintojen nousu kuitataan suoraan asiakkaan pussista.

Kuitenkin hyviä uutisia on lisää. Kahvin hinta on laskussa. Luit aivan oikein. Kahvin hinta putoaa. Se taas lisää pullan, sokerin ja maidon kulutusta, joten tulos on sama. Eli kaiken kaikkiaan homma jatkuu entiseen malliin. Varsinkin Suomessa elintarvikkeiden hinnat pysyvät tutun turvallisesti erittäin kalliina.

Päätä raporttini maailman kaikkien elintarvikkeiden raaka-ainevarastojen keskusvaraston viljasiilosta.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Autonajamisen loputon himo

Pikku-uutinen lehdessä kertoo luvatta autoa ajaneesta/ajavasta nuoresta miehestä. Jäätyään 19 kertaa kiinni luvattomasta autonajosta, käräjäoikeus päätti ottaa auton valtion haltuun. Hovioikeus oli kuitenkin toista mieltä. Se päätti antaa auton takaisin miehelle. Mies oli vaatinut autoa takaisin, koska hän omisti auton puoliksi vaimonsa kanssa. Lisäksi hän kertoi, ettei ollut tehnyt paljoakaan liikennerikkomuksia ajomatkoillaan. Mies kertoi, että molemmat puolisot olivat maksaneet autosta 300 euroa.

torstai 7. marraskuuta 2013

Olympiasoihtu ammuttiin avaruuteen

Venäjä ampui olympiasoihdun avaruuteen. Soihtu ei palanut vaan se oli sammutettu. Näin olympiahenki jäi edelleen maan päälle. Vai jäikö ? Miksi näin tehtiin ? Ovathan Sotshin olympialaiset jo heti ensi vuoden alussa. Tutkivan journalistiikan osastomme on kerännyt erimieliset syyt tähän tekoon. Koska yksimielisyyteen ei päästy tässäkään asiassa toimituksemme on pakotettu tasapuolisuuden, oikeudemukaisuuden, YK:n lastenoikeuksien julistuksen, rasisminvastaisuuden ja työpaikan ilmapiiritutkimuksen korkeiden pisteiden takia julkaisemaan kaikki, naurettavatkin selitykset kaikelle kansalle. Tässä tulee. Pidä huivista kiinni, Natalia !

1. Olympialaisten rakennusurakat ovat niin pahasti myöhässä, että varasuunnitelma otettiin käyttöön. Mikäli 7. Helmikuuta rakentamishomma on kesken, kisoja siirretäään. Syy on olympiasoihdun puuttuminen eli ettei soihtua olla saatu takaisin maan pinnalle. Järjestelytoimikunta valittaa tapahtunutta, mutta Venäjä on luvannut ampua raketin hakemaan olympisoihdun pois avaruudesta.

2. Venäläiset ja kreikkalaiset olympiadelegaatit olivat juhlimassa kisojen järjestämistä Venäjällä. Hieman päissään olevat kaverit löivät vetoa, kuinka kauas olympiasoihu on mahdollista viedä olympian kotimaasta Kreikasta. Jonkin aikaa kestäneen kilpalaulannan jälkeen, venäläinen johtaja sanoi, että rajana on koko avaruus. Tuota pikaa soihtu vietiin Volgalla Baikonurin avaruusasemalle ja ammuttiin avaruuteen. Vedon hävinneet kreikkalaiset joutuivat tarjoamaan ouzopaukut koko seurueelle.

3. Kansainväisen olympiakomitea (KOK) aikoo levittää (vielä salaisena pidetyn suunnitelman mukaan) olympiaatteen koko aurinkokuntaan. Tunnettu tosiasiahan on, että maassa elävien urheilijoiden suoritustaso on jäänyt vaatimattomaksi. Osasyynä on tiukentunut dopingkontrolli. Nyt haetaan uusia urheilijoita ja uusia ulottuvuuksia periaatteella: nopeammin, korkeammalle ja voimakkaammin. Erilaiset avaruusolennot ja heidän taivaankappaleensa voivat osallistua kisoihin, mikäli vakuuttavat hakemuksellaan KOK johdon. Nimettömänä pysyvät tahot kertovat, että KOKin jäsenet odottavat perinteisiä huomionosoituksia, kuten ilmaisia matkoja planeetoille sekä mittavia rahaläjiä pankkitileille. Niiden myötä on mahdollista tehdä puolueettomia ratkaisuja hakijoiden suhteen.

4. "No, mä en oikeesti tajunnu, mikä se tötterö oli. Pistin sen sinne avaruusalukseen, kun pomo käski laittaa tukikepin pojille. Oon ihan harjoittelija vaan täällä avaruuskeskuksessa, kun faija sijoitti tähän ohjelmaan näitä öljymiljoonia. Kyllä meidän faija voi ostaa uuden soihdun. Meidän perheessä ei ole ennenkään ollu rahasta kiinni."

5. Pelkkää elvistelyä koko juttu. Soihtu voi hyvin ja palaa iloisella liekillä erään maan keskutassa sijaitsevan torin laidalla olevan palatsi sisällä. Siellä tämä maan presidenttii, pääministeri ja oligarkia juhlii päivästä toiseen helmikuuhun asti. Lehdistölle on syötetty juttua avaruudesta ja soihduata. Hyvin upposi. Joissakin tiedotusvälineissä, somessa ja blogeissa on alettu ihmetellä avaruuteen ammutun soihdun totuudellisuutta. Kaikki on totta kunnes todistetaan epätodeksi.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Public Enemies

Vitonen esitti mainion gansterielokuvan Public Enemies. Ohjaaja Micheal Mann onnistuu luomaan dynaamisen ja vaikuttavan leffan legendaarisesta pankkiroavosta John Dillingeristä. Pääosanesittäjät Johnny Depp ja Christian Bale vetävät pisteet kotiin päätähtinä. Kaksi ja puolituntinen vierähtää nopeasti kun kissa-hiiri jahti ja Dillingerin loputon röyhkeys vievät mukanaan.

Suomen EHT- turnaus

Sotshin olympialaisiin on vielä muutama kuukausi. Suomen jääkiekkojoukkue pelaa Helsingissä turnausvoitosta. Useat pelaajat haaveilevat myös paikasta olympialaisiin. Osalla voi käydäkin flaksi. Karmea arki on kuitenkin monella edessä. NHL:ssa on vielä paljon. Nimet Filppula, Koivu, Koivu, Selänne, Granlund, Jokinen, Jokinen, Barkov, Vatanen, Ruutu, Joensuu, Timonen, Korpikoski, Rask, Lehtonen, Niemi vetävät ensikäden paikat. Puolustajilla näyttää olevan parhaat paikat. Heitä saattaa löytyä Helsingin porukasta peräti viisi. Hyökkääjiä voi olla kolme. Maalivahteja ei yhtään. Kisaile siinä sitten olympiapaikasta.

Ei hätää. Keväällä on taas MM-kisat. Sinne on huomattavasti helpompi päästä. Olympialaiset ovat vain kerran neljässä vuodessa. MM-kisat ovat joka kevät.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Lentoon lähdössä


Aikuisen ihmisen elämässä perhe, lapset ja sitoutuminen on vahvaa aikaa. Sidokset vetävät suuntaan jos toiseenkin. Omaa aikaa on niukasti. Aikuisella on kuitenkin myös unelmia omatsta itsenäisestä elämästä ja ajasta. Haaveita, toiveita ja mietteitä.

Myöhemmin kun sidokset vähenevät ja itsenäisyys lisääntyy, todelliset vaihtoehdot uudesta elämästä tulevat lähemmäksi. Vapautuminen ja uuden elämän mahdollisuudet alkavat näkyä. Olen saanut maistaa jotain uutta. Ajoittain rauha on laskeutunut sisälleni ja uuden elämän mahdollisuus on kipristellyt sisälläni. Jotain on tulossa. Mitä se tuo tullessaan ? En tiedä, mutta hyvältä tuntuu.

Riittääkö rohkeus kokea uutta, astua punaisen kuumailmapallon vietäväksi ? Voiko harpata kohti uutta, tuntematonta ja kiehtovaa ?

Päätä sinä ! Minä olen jo päättänyt

Lentoon lähdössä - näyttely Peltolammin kirjastossa 4.- 28. 11. 2013.

maanantai 4. marraskuuta 2013

Trio Reijseger Fraanje Sylla ja Jack DeJohnette group feat. Don Byron



Sunnuntai-iltapäivän hetket koittivat, kun Trio Reijseger Fraanje Sylla kapusi lavalle. Hollantilais-senegalilainen ryhmä osasi yllättää. Celloa soittanut Ernst Reijseger oli melkoinen velho, joka taikoi sellostaan välillä basson väliin kitaran. Harman Fraanje toi pianolla harmoniaa ja raikkautta trion musisointiin. Voimakasääninen Mola Sylla oli kuin afrikkalainen ylipappi, joka väliillä itki, siunasi, messusi ja iloitsi maailman menoa. Yllätyksellinen musiikkikokemus ja positiivinen sellainen. Reijsegerin vapaa ja rajaton soitto kahlitsi ainakin minut elämyksen partaalle.

Maailmanmies Jack DeJohnette oli taas takaisin Tampereella. Taisi olla neljäs kerta. Nyt fonistina Don Byron. Maailmanmieheltä sopiikin odottaa maailman tasoa. Sitä kuultiinkin. Jo Lassya kuunnellessa ajattelin, että nyt ollaan saavutettu Suomessakin maailman kärki. Mutta tämä bändi osoitti, että kärki on vielä kaukana. Rumpali DeJohnetten huikea taito ohjaili koko ryhmää huomaamattomasti omille teilleen. Koko bändi oli täynnä omien soittimiensa mestareita. Ihastuin huomaamattomasti esiintyneen basisti Jerome Harrisiin. Hän kuljeskeli omia polkujaan, kuitenkin myötäillen ryhmän musiikkia. Pianisti-kosketinsoittaja-trumpetisti George Collihan on sävykäs ja väliin esiintunkeva solisti. Joukon komistuksena fonisti-klarinetisti Don Byron. Hän on alan aatelia ja luritteli maukkaasti sekä tenorilla että ohutäänisellä klarinetilla (tai mikä lie e-saxofoni).

Lauantain jazzit

Lauantai meni hieman käsille. Kiinnostavia bändejä oli vain muutamia. Stefan Pasborg´s "Free Moby Dick" oli kiinnostava. Vitaalinen tanskalisrumpali sai ryhmänsä liekkeihin ja homma toimi. Mikko Innanen baritonissa ja Liudas Mockunas tenorissa loihtivat leveää kommunikaatiota, jota komppasi bassonvarressa Nicolai Munch-Hansen. Muut esiintyjät jätän mainitsematta. Manu Katcheta en nähnyt. Telakalla musisoi ensiesiintynyt Tenors of Kalma. Kitaristi Kalle Kalima, kosketinsoittaj-Fonisti-Laulaja Jimi Tenor ja Rumpali Joona Riippa loihtivat moniulotteista teknojazzia. Tunnelmat vaihtelivat ja ilmassa oli uuden tunua. Pieni jännittyneisyys paisto bändistä. Yllätys koettiin kun pienikokoinen musta fonisti kiipesi lavalle ja veti makoisan soolon bänsin japanilaiseen biisiin. Myöhemmin juttelin kaverin kanssa ja hän osoittauituis amerikkalaisen Hot ( Brass Bandin fonistikai nimeltään Clarence Slaughter.

Lassy Band, Castaneda ja Medeski, Martin, Wood



Perjantain Jazz Happening oli mainio kattaus erilaista musiikkia.

Timo Lassy Band on suomalainen mainstream tyylinen käyntikortti. Tasapainoinen ja silti maukas fonisti Timo Lassy on viime vuodet kuulunut maamme eturivin muusikoihin. Ei ihme. Soitto on vahvaa ja vivahteikasta. Bändi oli myös vireessä. Teppo mäkynen rummuissa ja Abdissa Assefa lyömäsoittimissa muodostivat ilmaisuvoimaisen duon, joka ei jäänyt pelkästää komppaamaan solistia.

Kolumbialainen harpisti Edmar Castaneda oli uusi tuttavuus. Castanedan lämmin ja iloinen olemus väritti koko esiintymistä. Ja mikä harpun käsittely. Erilaisten instrumenttien ääniä löytyi tuon tuosta. Hienosti Castaneda komppasi bassolla ja soitteli kitaramaisia ja väliin pianomaisia riffeja tästä kolumbialaisesta harpusta. Quartet oli supistunut trioksi, muttei haitannut. Rumpali Rodrico Villalon oli koko ajan Castanedan patterina ja pasunisti Marshall Gilkes veteli taitavia sooloja. Tällaisia virtuooseja kaivataan lisää. Välillä kiitettiin yläkertaa kaikesta hyvästä. Castanedan levynkin nimi oli Two Portions, koska hän saa kaikkea kaksin verroin yläkerrasta.

Medeski, Martin Wood edusti sitten alakerran sävyjä. Kosketinsoittaja John Medeski loihti tummasävyisiä soundeja roppakaupalla. Tässä triossa on jylhää voimaa ja energiaa. Rumpali Billy Martin ja basisti Chris Wood mylläsivät rytmipuolta perusteellisesti. Pitääpä hommata näiden veljien levy maalausmusaksi.

Telakan puolella kitaraduo Kämäräinen & Viinikainen jammailivat ja liruttelivat mukavia soundeja. Varsin mainio klubiduo minne tahansa.

perjantai 1. marraskuuta 2013

Kirkonkelloja ei soiteta enää käsin

Säynätsalon kirkon kellot kumahtavat viimeisen kerran käsin. Vuoden vaihteessa tämä "akustisuus" loppuu. Nykyisin kelloja soitellaan sähköisesti.

Olen itsekin päässyt soittelemaan kirkonkelloja. Tosi on ! Tämä tapahtui muutamia vuosia sitten Irlannin Corkissa. Siellä sai viidellä eurolla soittaa kirkonkelloja. Narujen vierellä oli biisilista, josta saattoi katsoa miten mikäkin kappale vedellään naruista. Kivaa oli ja aika ainutlaatuista.

Olisiko tässä jonkinlainen matkailuvaltti ? Soita mieleisesi kappale meidän kirkossa ! Kirkonkellojensoiton SM-kisat ! Kirkonkellojen soiton Idols, Talent, Voice of Finland tai Syksyn sävel !

Vakoilua

Ulkoministeriötä on vakoiltu useita vuosia ?

Kuka ? Kiinan ja Venäjän tiedustelupalvelut.

Miksi ???

Onko meillä jotain jota kannattaa vakoilla ?

Vakoilusta on tiennyt pieni porukka. Tähän kuuluivat pääministeri Katainen, ulkoministeri Tuomioja ja presidentti Niinistö. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Soini ei kuulunut tähän jengiin.

Yhdysvaltojen vakoilu on saanut taas pienen lisäpiikin. Saksalainen kansanedustaja on tavannut vakoilupaljastaja Snowdenin Moskovassa. Hän on luvannut kertoa Saksan hallitukselle Yhdysvaltojen vakoilusta. Tieto on otettu ilolla vastaan Berliinissä. Tämä ei kuitenkaan liity millään tavalla Suomessa tapahtuneeseen vakoiluun. Tuli vaan muuten mieleen.

Valtion verotulot

Valtio sai viime vuonna 31,5 miljardia verotuloja yksityishenkilöiltä. Kasvua oli 1,3 prosenttia. Ansiotulovaroja kertyi 713 miljoonaa enemmän kuin vuonna 2011. Mutta yhteisöveroja ja erityisesti pääomaveroja tuli vähemmän. Jos palkansaajia oli reilu 2 miljoonaa, maksoivat jokaikinen keskimäärin 15.000 euroa. Se on aika paljon. Jotkut ovat maksaneet todella paljon valtion ansioveroja. Muistelen, että olen itse maksanut ehkä puolet tästä jos sitäkään.

Yritykset maksoivat 4,7 miljardia euroa. Nordea maksoi hieman yli sata miljoonaa ja lääkeyhtiö Bayer lähes saman verran. Syynä Suomessa kehitetty ehkäisykierrukka, joka on ollut menestys maailmalla.

Pääomaveroja tulee vähemmän, koska on lama - kuulemma.

Tanskan Toto


Kööpenhaminen Jazz Festivaalit esitteli Klubilla uusia jazztaiteilijoita. Toto on kahden rumpalin duo, joka kutoo rytmillä shamaanimaistia tunnelmia. Rumpujen lisäksi mukana oli jonkinlainen äänikone, joka taustoitti rumpujen tahtia. Tunnelma oli jännittävä, sillä rumpalit soittivat lavan sijaa yleisön keskellä. Transsia oli runsaasti ilmassa. Hieno ja omaperäinen kokemus, joka sopisi lähes minkä tahansa musiikkityylin festareille. Nimi Toto tulee ilmeisesti rumpaleiden Tobias Kirsteinin ja Toke Tiezen etunimistä.

Raoul Björkenheim


Tampereen Jazz Happening alkoi varkain kirjaston musiikkisalissa. Estraadilla kitaristi Raoul Björkenheim. Yleisöä runsaat sata ihmistä, joista mittava osa kitaristeja. Suomalaisen freejazzin kärkinimi, jazzkitaristi Björkenhein piti työpajaa aiheesta tutkiva kitarismi. Björkenheim esitteli menetelmäänsä, jossa tavoitteena on mennä uusille harjoitusalueille päivittäin ja tutkia soiton, laulun ja kitaran avulla uusia asioita. Hän painotti laulun merkitystä soiton kehittämisessä. Kyse on pään ja käsien välisestä yhteydestä. Hän harjoittelee omalla tavallaan systemaattisesti uusia uria. Kun en ole itse muusikko tai kitaristi, en pysty kuvailemaan Björkenheimin menetelmää. Kuitenkin hän tekee uudenlaisia harjoituksia päivittäin ja tietyn systeemin mukaan. Hän harjoituttaa itseään tekemään havaintoja tietyn järjestelmän kautta. Sen lisäksi tulevat biisien harjoittelu ja tekninen harjoittelu. Tutkivassa kitarismissa on tarkoitus kehittää uusia ulottuvuuksia ja oppia uusista kokemuksista. Tarkoituksen on saada tekniikka ja erilaiset kokemukset selkärankaan, jotta niitä voi improvisoinnissa käyttää paremmin.

Mietin itse luovuuuden harjoittamista ja tutkimista. Lähestymistapa on kiinnostava myös muille taiteenaloille. Tutkitaan asioita säännöllisesti ja katsotaan mitä erilaisten asioiden yhteydet saavat aikaa. Tämä vähentää yllätyksellisyyttä ja tekee uusista kokemuksista kokeiltuja. Sen myötä ihminen voi lisätä omaa kapasiteettiaan ja avata uusia uria. Asia jää muhimaan päähäni. Mietin myös sattumanvaraisuuden raikkautta ja systemaattisuuden tylsyyttä. Onko tässä jotain harrastemaalarille ?

Raul Björkenheim esiintyy Jazzeilla lauantaina yhdessä rumpali Morgan Ågrenin ja fonisti Mats Gustafssonin kanssa. Luvassa on kovaa soittoa ja leveäharteista improvisointia.