maanantai 30. kesäkuuta 2014

Muutot ja hinaukset

"Tää on viimeinen päivä", kun saa tehdä muuttokuljetuksia. Tänään on myös viimeinen päivä, kun saa hinata auton korjaamolle. Huomisesta alkaen vaaditaan liikennelupa molempiin toimiin. Auton saa hinata turvalliseen paikkaa, muttei korjaamolle asti. Molemmissa asioissa omatoimisuus ei enää ole valttia vaan pitää pyytää ammattilaista apuun. Kuka tämän on keksinyt, en tiedä ? Joka tapauksessa muuttofirmat ja hinausfirmat saavat lisää työtilauksia. Se on selvä. Onko tässä mitään järkeä ? Äkkiä ajatellen ei pätkän vertaa. Asiaa perustellaan turvallisuudella. Milläs muulla. Enää ei luoteta ihmisten omaan toimintatapaan tässäkään asiassa. Pitää olla ohjeistusta, määräyksiä ja valvontaa. Amen.

Kohta ihmisen pitää hankkia ulkonaliikkumiskortti. Vaikka vain kävelisi kaduilla, pitää olla liikennekäyttäytymisen perusasiat tiedossa. Ne voi saada suorittamalla kurssin, jolla saa kadullakävelykortin. Kuvallisen kortin saa lunastaa poliisilaitoksen kansliasta virka-aikaan, mikäli on toimittanut kaksi valokuvaa, kurssitodistuksen ja viisikymmen euroa viikkoa ennen. Ulkonaliikkumiskortti voidaan peruuttaa, mikäli on törttöillyt kadulla aiheuttanen vaaratilanteita kanssaeläjille. Kadulla voi kulkea saattajan seurassa ilman korttia. Tällöin saattajalla tulee olla elinkeinolupa ja saattajan ammattikoulu suoritettuna. Saattajaksi hyväksytään myös kaksikymmentä vuotta kävelykorttia käyttänyt henkilö, jolla ei ole merkintöjä rikosrekisterissä, liikennerekisterissä tai kävelykorttirekisterissä. Saattajan on kuitenkin hankittava toimilupa Kansalliselta Katukävelyliitolta.

Taidan muuttaa Ruotsiin, niinkuin Nalle Wahlroos. Ai, mutta siellä on vielä enemmän ylisuojelevia turvallisuussäännöksiä. Taidan muuttaa Texasiin, Mumbaihin, Dubaihin, Krimille tai Antarktikselle. Eikös siellä vapaa mies ole vieläkin vapaa.

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Ruokalajien alkuperä

Ateriat voidaan jakaa neljään ryhmään niiden kehittymisen myötä: juhlaruokalajit, arkiruokalajit, jäteruokalajit ja säilytysruokalajit.

Juhlaruokalajit ovat kehittyneetjuhlahetkien myötä. Kun juhlitaan naimisiinmenoa, merkkipäivää tai sadonkorjuuta, teurastetaan lammas ja laitetaan parasta pöytään. Tätä tapahtuu harvoin, mutta kun juhlitaan silloin ei säästellä. Juhlaruokien myötä perinteet jatkuvat ja laatu säilyy.

Arkiruokalajit ovat usein tavallisista ainesosista kyhättyjä, nopeasti valmistettuja ja halpoja ruokia. Kun joka päivä pitää syödä, ei ole varaa satsata kalliisiin raaka-aineisiin tai pitkäkestoiseen valmistamiseen. Vatsan täyttäminen on tärkeämpää kuin kulinaariset kokemukset. Arkiruokaa tehdään useammaksi päiväksi kerralla. Silloin se on nopeasti saatavilla ja tarvittavana vararuokana. Laatikot, padat, peruna ja riisiruoat ovat tätä ryhmää.

Jäteruokalajit eivät ole sinänsä jätteistä tehtyjä, mutta ne ovat tehty jäljelle jääneistä ruoka-aineista. Tarkkaa ohjetta ei ole vaan ruokaan voidaan laittaa erilaista tavaraa mitä ruokakaappiin on jäänyt. Pizza, pyttipannut ja erilaiset keitot ovat vapaasti inspiroitavia ruokalajejä. Tuoreusepäilyt voi peittää voimakkailla maisteilla.

Samantyyppinen mausteutus on taustana erilaisilla pitkään säilötyillä tai kuivatuilla ruoka-aineilla. Säilytysruoan myötä on ollut mahdollista selviytyä ilman luonnon antimia tai huonon metsästys ja kalastusonnen antia. Pitkään säilötyistä ruuista ei yleensä tehdä mitään herkkuruokia vaikka poikkeuksiakin löytyy kuten parman kinkku tai pitkään kypsytetyt juustot. Hernekeitto, lipeäkala ja suolalihasta valmistetut liharuoat ova tätä sarjaa.


Lähteet:

Kirjoittajan oma pää ja erityisesti päässä olevien aivojen lohkot

Kotikokin keskipitkä kokemus erilaisten ruokalajien parissa ja muunkinlainen puhdetyö keittiössä

Nautiskelu ja ateriointi ruokapöyhässä ja ravintoloissa

Vatsan väänteet ja vatsataudit, joiden alkuperä on pilaantuneissa ruoka-aineissa

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Suomen suurimmat festarit

Pyhäjoelle kokoontui suviseuroille 80.000 ihmistä hengen ja sanan äärelle. Kyse on suomen suurimmasta kesätapahtumasta eli festareista. Samaan aikkan Lahteen kokoontui tuhansia ihmisä evankeliumijuhliin. Helsingissä kokoontui tuhansia ihmisiä Tuska-festareille Suvilahteen. Hengen ylistystä lauloi heavybändi nuorten tapahtumassa. Uusi taivas oli kappaleen nimi Lahdesa. Sama komppi, mutta vokalisti ylisti uutta helvettiä Helsingissä. Erilaiset uskon suuntauksen haluavat kerätä kannattajiaan suvijuhliin. Yhdessä on helpompaa, kun ympärillä on samanhenkisiä "meikäläisiä". Uskonvahvistuksella jaksaa taas painaa vääräuskoisten joukossa. Mikäs sen somempaa. Monet ihmiset kaipaavat isoja samanmielisiä joukkoja uskoakseen omaan valintaan. Onko se oikeasti oma valinta vai turvautuminen oman heimon turvaan ? Sitä tekee mieli kysyä, kun ilmiöt ovat vastakkaisia ja kuitenkin olemukseltaan samanlaisia.

Nostan huopaa suviseurojen ruokailuille. Samanhenkiset ottavat hoitoonsa halpaan hintaa ruokailut. Samaa ei voi sanoa muista festareista eli samanmielisten suvijuhlista. Muilla tehdään rahaa. Olisiko tässä jotain opittavaa myös muille.

Hyvä peruna ?

Mistä löytäisi hyvää perunaa ? Suomi on ollut perinteinen peruna maa. Vaikka viime vuosikymmeninä elintarviketuotanto ja ulkomailta tuotu ruoka on räjähdyttänyt valintamahdollisuudet, on peruna edelleen keskeinen elementti suomalaisessa ruokapöydässä. Perunan massatuotanto on kutistanut perunanmyynnin markettien tiskeihin. Samalla hinta on pystytty pudotamaan minimiin. Pieni kulinaristi sisälläni olisi valmis maksaman maukkaasta perunasta moninkertaisen hinnan. Jos markettiperuna maksaa eurosta viiteenkymmeneen senttin kilolta, maksaisin herkkuperunasta kolmesta viiteen euroon kilosta. Miksei kukaan myy perunaa maun mukaan hinnoiteltuna ? Miksei perunanmyynnissä ole eri makutasoja tai makuluokitteluja? Puhumattakaan ruokalehtien ja sanomalehtien ruokaosastojen perunavertailuista.
Media voi hyvin nostaa esille erimakuisia viljeltyjä kasviksia viinien ja teollisten elintarvikkeiden arvostelujen rinnalle.

Perunanviljelijöiden massatuotanto edellyttää paljon lannoitteita, massatuotannon koneita, isoa maa-aluetta ja runsaasti ituperunaa. Laatuperuna edellyttänee hyviä itupeunoita ja hyvää maata. Pieni maa-ala riittää. Onko niin, että EU-avustukset tukevat massatuotantoa ja laatutuotanto jää paitsioon ? Jos niin on pitäisikö Suomen maatalousministerin ajaa voimakkaammin erikoistumista. Venäjän, Ukrainen ja Puolan avarat pellot tuottavat varmasti massaperunaa arkikäyttöön vieläkin halvemmalla. Meidän kannattaisi suuntautua laatuun. Sitä tukevat myös kiinnostus hyvään lähiruokaan ja kansan kiinnostus uusiin makuihin ja telkun ruokaohjelmiin.

Minä vaan kysyn ?

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Mitä tekisin ?

Tänään on outo ilta. Telkusta ei tule jalkapalloa. Mitä tehtiin ennenkuin jalkapallokisat alkoivat ? Hyvä kysymys. En tiedä. En muista.

Ongelman takia otin yhteyttä tunnettuun toimintaterapeuttiin, joka antoi viisaita neuvoja:

1. Ei saa jäädä tuleen makaamaan. Tarkoittaa, ettei saa jäädä yksin istumaan sohvalle odottelemaan ottelun alkua. Pitää ottaa itseään hihasta ja lähteä ulos lenkille.

2. Lenkkikengät ovat jääneet pieneksi, ostamatta tai niitä ei ole. Tarkoittaa, että kannattaa ottaa hyvät kävelykengät ja mennä suoraan kylän, taajaman tai kaupungin keskustaan. Siellä on monta vaihtoehtoista mahdollisuutta

2.a. Juhannusalennusmyynnit ovat alkaneet. Voit ostaa lenkkarit, värilliset shortsit tai uuden t-paidan. Mene kotiin ja painu lenkille. Joku saattaa luulla sinua jalkapalloilijaksi.

2.b. Tutustu paikkakuntasi kulttuuritarjontaan. Jokaisella paikkakunnalla on muistomerkki, suihkulähde, kirjasto tai kulttuurikeskus. Olet huomannut sen aina, mutta ohittanut sen rutiininomaisesti. Lähesty kohetta ja tule vaikuttuneeksi. Kulttuuri on hyvää terapiaa särkyneelle sydämelle. Miksei myös jalkapalloanemiasta kärsivälle katsojalle. Nauti ja palaa valaistuneena kotiin.

2.c. Piristy paikallisella huoltsikalla, Ärrällä tai K-marketissa. Ellet ole tänään vielä käynyt niissä, tee se nyt. Käy jokaisessa vuorotellen ja huomaa, etä kanssaihmiset ovat yhtä pahantuulisia kuin sinäkin. Ryhdy juttusille jalkapallosta ja kerro miten raskasta on odottaa vuorokausi uusia pelejä. Spekuloi myös tulevaa maailmanmestaria. Siitä saat asiantuntijan leiman ja itsetuntosi vahvistuu.

2.d. Mene paikalliseen pubiin. Sano läheisen pöydän punasilmäiselle kaveriporukalle, että vihaat futista ja tykkäät golfista ja kahvakuulasta. Ei aikaakaan, kun tulee muuta ajateltavaa. Olet sopiva vihan kohde ja kasvaneet ongelmasi saavat sinut unohtamaan entiset pikku ongelmasi. Jos selviät tästä tilanteesta ehjin nahoin voit mennä tyytyväisenä kotiin.

3. Katso ympärillesi keitä muita asunnossasi elää. Mikäli kaikki vaikuttavat vanhoilta tutuilta, ei ole syytä huoleen. Mikäli muu porukka näyttää täysin vieraalta, ala tekemään tuttavuutta. Heistä voi tulla sinulle uusi perhe. Kaikki on mahdollista. Eihän sitä koskaan tiedä. Kannattaa ottaa tilanteesta vaari. Saatat löytää vaikka elämäsi puolison.

4. Jokaisella paikkakunnalla on joku alasarjan joukkue. Paikallislehdessä on pikkuilmoituksia, joissa kerrotaan peleistä. Mene katsomoon ja kannusta kotijoukkuetta. Jos paikalla on pari muuta katsojaa, lyöttäydy heidän seuraansa. Osta kioskista makkara, kahvi ja kaulaliina. Huutele Messin, Ronaldon, Suarezin ja Neymarin nimiä. Vaikka peli onkin alkeellisen näköistä, kyse on samasta lajista. Tämä on saattohoitoa, jos mikä. Ottelun jälkeen olet piristynyt ja kestät seuraavaan päivään.

Lohkovaihe päätökseen

World Cupin lohkovaihe saatiin eilen päätökseen. Euroopasta jatkoon pääsi kuusi maata; Saksa, Hollanti, Belgia, Sveitsi, Kreikka, ja Ranska. Etelä-Amerikasta on mukana viisi maata; Brasilia, Argentiina, Chile, Kolumbia ja Uruguay. Väli- ja Pohjois-Amerikasta on mukana kolme maata Meksiko, Costa Rica ja USA. Afrikasta on mukana kaksi maata; Nigeria ja Algeria. Aasia ei saanut yhtään edustajaa. Pettymyksiksi voidaan lukea Espanjan, Italian ja Englannin putoaminen. Noutaja tuli myös Portugalille ja Venäjälle. Yllätyksinä voidaan pitää Costa Rican, USA:n, Algerian ja Kreikan jatkopaikkaa. Muuten kuudentoista joukossa on tuttuja maita.

Yksi jalkapallon suola on lohkovaihe. Keskitason joukkue voi päästä jatkoon onnistuneen arvonnan seurauksena. Samalla se tekee toisista lohkoista jännitävämpiä, kun kovat joukkueet joutuvat heti kättelyssä vastakkain. Parempaa vaihtoehto tällä joukkuemäärällä on vaikea löytää. Nyt ainakin Kreikalla kävi hyvä tuuri. Jatkossakin sillä on mahdollisuuksia, kun vastaan asettuu yllättäjä Costa Rica. Tosin Costa Rica ei välttämättä ole mikään helppo vastus.

Voittajan spekulointi pääsee kunnolla vauhtiin. Brasilia ja Argentiina voivat hyvinkin olla loppuottelupari, mutta myös Kolumbia, Chile, Saksa ja Hollanti ovat olleet vahvoja. Voittaja voi olla myös joku yllättäjistä. Kotijoukkue on aina ollut korkealla näissä kisoissa. Varmasti kaikki Etelä-Amerikan maat janoavat mestaruutta juuri Brasiliassa. Joukkueet tuntevet hyvin myös toistensa pelitavat, joten vauhtia ja vaarallisia tilanteita nähdään jatkossakin. Katsojia tullaan hemmottelemaan jatkossa kovilla peleillä. Kiitoksen sana kuluu myös Ylelle, meidän verovaroin rahoittamlla tv-yhtiölle. Iso puristus yleläisiltä ja hieno mahdollisuus jalkapallon ystäville ilman lisämaksuja. Nostan hattua.

torstai 26. kesäkuuta 2014

Luis Suarez puri

Eräs maailman paras jalkapalloilija, uruguaylainen Luis Suarez on kova pelaamaan ja puremaan. Voisi luulla, että tämä innokas, kaikkensa antava pelaaja on niin tosissaan, että kaikki keinot ovat sallittuja. Näin ei tietenkään ole. Jokaisessa meissä asuu pieni purija. Toisin sanoen kaikilla meillä (tai ainakin useimmilla) on luurankoja kaapissaan. Suarezilla kova yrittäminen tuo esiin todellisen minän.

A. Hän on vampyyrin kaukainen sukulainen. Tosiasiassa vampyyrin ominaisuudet eivät katoa vaan siirtyvät perintönä sukupolvelta toiselle. Suarezin iso-iso-oikein iso isä on kotoisin Romanian Transsilvaniasta. Hän oli nimeltään ruhtinas Vlad III ja hänen vertaan on pisara Suarezin elimistössä. Suarez ei itse muista tapahtumista mitään, sillä Dracula-efektinä tunnettu kohtaus häivyttää mielestä kaikki tapahtumat puremishetkellä. Uruguayn presidentillä lienee sama sukujuuri, sillä hän tuntee omakohtaisesti tämän viheliäisen verenperinnön kirot ja puolustaa jalkapalloilijaa. Suarez on kuitenkin itse syytön.

B. Puremisongelmista kärsivä Suarez ei muistanut laittaa purukiskoa aamulla harjoituksiin. Jotkut ihmiset hermoilevat silmillään tai jaloillaan. Toiset selän kautta. Purijat ovat kuitenkin yleisimpiä hermopaineesta kärsiviä oirehtijoita. Hammaslääkärit suosittelevat muovista hammaskehikkoa, joka auttaa hermoiluun yöllä. Paikat eivät putoa hampaista. Jääkiekkoilijat tykkäävät käyttää tätä samaa lelua tekosyynä hampaiden suojaus. Tosiasiassa kiekkoilijat kärsivät samasta hermostoperäisestä taudista. Kunhan Suarez saa suuhunsa oman purukalun, olo helpottuu ja hänestä tulee taas oikea halinalle. Suarez on täysin syytön.

C. Uruguaylainen vapaa jalkapallo on tulollaan. Uusi laji on keksitty erityisesti slummialueilla. Suosittu pelitapa jakautuu kahteen osaan. Maalintekoon ja puremiseen. Maaleja eniten tehnyt joukkue saa kolme pistettä. Eniten todistettavia puremia vastustajan kaulaan saanut joukkue saa yhden lisäpisteen. Tämä on kansallisurheilua, eikä sitä sovi arvostella. Sitäpaitsi se on yksi suojeltu maailman kansanperintökohde. Ainoa lajiaan Uruguayssa. Suarez on ilmiselvästi syytön.

D. Kaiken takana on nainen, lauloivat Matti ja Teppo aikoinaan. Aivan oikein. Italian ja Uruguayn palaajat punkkaavat samassa hotellissa. Suarezin kuuma tyttöystävä oli kylässä ja näki hotellin aulassa komean italialaisen Giorgio Chiellinin. Hän teki sen kardinaalivirheen, että kyseli Luisilta, kuka on tämä korskea nuorukainen. Kentällä helvetti pääsi valloilleen. Mustasukkainen Suarez upotti torahampaansa italiaanoon ja uhkasi purra koko kaulan poikki, jos vielä vilkuilee hänen tyttöää. Etelämaalainen temperamentti kuohahti ja tässä on tulos. Sama tapahtui aiemmin Suarezin edellisen tyttöystävän aikana. Syypää on oikeastaan italiaano itse. Miksi on niin komea, että uruguaylaisnaiset ovat heti kuolaamassa. Suarez itse on aivan viaton ja syytön.

E. Koko tapahtuma on lavastettu puremiseksi. FIFA:n arkistossa on oikea kuvamateriaali. Siinä Suarez suutelee tulisesti Chielliniä suulle ja kaulaan. Italialainen machomies on machohetero sanan kaikissa merkityksissä. Hän ei siedä miehen lähentelyä. FIFA haluaa pitää asian pimennossa, sillä Suarezin uusi seura on Venäjältä. Nimetön venäläinen monimiljonääri on antanut pelaajahankinnasta osinkoja myös FIFA:lle. Muutenkaan Venäjällä ei tykätä miesten pussaamisesta. Tai tykätään, jos pussaajina ovat Breznev ja Kosygin tai Breznev ja Ulbricht. Tai yleensä NKP:n keskuskomitean seniili johtotroikka. Tavallisten miesten pussaamisesta ei kuitenkaan tykätä. Heittäköön kuka vaan ensimmäisen kiven, mutta Luis Suarez jos kuka on syytön.

Hersonissos


Juhannus ja pieni lomanen meni Kreetan Hersonissoksessa. Aurinko paistoi ja lämpötila oli yön 24 asteesta päivän 36 asteeseen. Hersonissos on aika lähellä pääkaupunki Helaklionia eli Iraklionia. Siellä on myös Nikos Kazankstakisin nimeä julistava lentokenttä. Puolen tunnin bussimatka Hersonissokseen. Tämä muutaman tuhannen asukkaan kaupunki on puhdas turistikylä. Yksi parin kilometrin pääkatu, jonka varrella on kaiken maailman ravintolat, vaatekaupat, matkamuistomyymälät ja supermarketit. Autonvuokrausta oli myös tarjolla viidenkymmen metrin välein. Hotelleja, hotelleja, hotelleja ja niissä kaikenmaailman turisteja. Meidän hotellissamme Pela Mariassa oli paljon Puolan, Venäjän ja itä-Euroopan maiden matkailijoita. Oli toki brittejä ja tulppaanimaan turistejakin sekä saksalaisia. Itse Kreeta ja kretalainen kulttuuri jäi paljolti näkemättä ja kokemataa. Bussikuski huusi matkustajille sen verran railakkaasti, että meillä työpaikka olisi mennyt alta käytöstapojen puutteeseen. Lentoasemalla oli sähläystä ja pieniä outoja teitokatkoja, mutta lopulta kaikki meni putkeen. Hotellissa, kaupoissa ja beachilla paikallisten käytös oli erinomaisen kohteliasta. Tosin ravintoloiden sisäänheittäjät olivat aika tunkeilevia ja kävely ravintolakadulla oli vedettävä kylmän viileästi.

All inclusive- matka keskittyi ruokailuihin, juomiin ja auringon palvontaan. Matkan hinta oli oivallinen 488 € per persoona. Kun lennot maksoivat kolmesataa, jäi hotelli- ruokailu- ja juomakuluihin 188 €. Jos sen jakaa seitsemällä, saadaan päivän hinnaksi 27 euroa. Ei paha ! En tiedä, mitä tästä jää hotellille, mutta kolme ateriaa päivässä, viiniä ja olutta (jokunen uzokin tuli juotua) ja kerran päivässä siivottu hotellihuone sisältyivät tähän hintaan. Ruoka oli perinteistä kreikkalaisruokaa. Paljon salaattia, fetaa, oliiveja, piiraita, pastaa, liharuokia, moussakaakin. Ruoka maistui lähinnä lastenruoalta eli vanhan ajan kotiruoalta. Ei se mitään. Viimeisenä iltana kävimme syömässä tuoretta kalaa rantaravintolassa. Aallot kuohuivat taustalla ja livefonisti soitteli taustanauhan päälle r´n b- musaa. Ilmetty Kreetan David Sandborn. Ainutlaatuinen paikka.

Ranta oli paikoitellen kallioista, mutta pieniä heikkabeachejä löytyi pienin välein. Niistä sai vuokrata rantatuolin ja varjon ja takuuvarma aurinko kuului hintaan. Samoin sopivat aallot. Yhtenä päivänä oli muutama pilvi, mutta muuten paahde oli jatkuva, sopiva ja ihoa hyväilevä.

Päätellen suurista määrästä autovuokraamoja, turistit käyvät paljon pörräämässä ympäri saarta. Auton vuokraus maksoi listahintana 20 ekeä vuorokausi, mutta rajuja alennuksia oli kaikkialla tarjolla. Itse keskityin kuitenkin jalkaliikuntaa ja neljänä aamuna juoksin pienen lenkinkin. Se olikin päivän pelastus, sillä ruoka maistui ihmeen hyvin kolme kertaa päivässä. Ja lopputuloksena olikin parin kilon painon kasvu. Jihaa !

Kuvassa oleva henkilö on kuvan laidassa. Sillä ei ole mitään tekemistä ns. laitamyötäisen kanssa. Sen sijaan kirkkaan valon sokaisema kuvaaja oli hieman hukassa hakiessaan oikeaa kohdetta. Lopussa kiitos kuitenkin seisoi ja linssiin tallentui satunnainen matkailija.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Pelaajien kaverit

Jalkapallo-otteluissa on tapana, että joukkueet tulevat kentälle lasten tai juniorien saattelemana. Juniorit pääsevät idoleiden joukkoon ja yleisön eteen kentälle. Tämä on hieno tapa kannustaa myös katsomossa olevia junnuja jalkapallon pariin. Brasiliassa järjestettävissä MM-kisoissa pelaajat tulevat kentälle lasten kanssa. Se on varmasti ikimuistoinen kokemus, kun yleisöä on kymmeniä tuhansia katsomossa ja miljoonia kotikatsomoissa.

Kuitenkin tasa-arvoisuuden nimissä olisi hyvä, jos naisjalkapallo saisi huomiota. Naisten jalkapallo on kehittynyt ja monet naiset ja tytöt ovat löytäneet jalkapallosta hienon harrastuksen. Naisjalkapallo ei kerää kuitenkaan miesten otteluiden veroisia katsojamääriä. Naisjalkapallo tarvitsisi veroapua miehiltä. Ehdotan, että jatkossa jalkapallokentälle tulisi pelaaja, juniori ja naisjalkapalloilija.

Ikäihmisten liikunnanharrastus on tärkeää sekä ihmisesse itselle että kansanterveyden näkökulmasta. Vaikla seniorijalkapallo onkin aika pieni harrastajamäärältään, voisi jalkapalloperhe kannustaa vanhuksia potkimaan palloa, innostaa hauskaan pelilliseen liikuntaan ja näyttää, ettei pelaamisessa ole ikärasismia. Ehdotankin, että jalkapallokentälle tulosi pelaa, juniori, naisjalkapalloilija ja ikäihminen.

Viime aikoina on alettu keskustelaan urheilijoiden seksuaalisesta suuntautumisesta ja erityisesti vähemmistöistä. Muutamat urheilijat ovat halunneet tulla ulos kaapista ja kertoa millaista on elää vähemmistössä. Vähemmistöpiireissä urheilu olisi vapauttavaa ja urheilu yhdistäisi erilaisia ihmisiä. Ehdotankin, että jalkapallo-otteluissa kentälle tulisivat pelaaja, junnu, naispalloilija, senioripalloilija ja seksuaalisen vähemmistön edustja.

Jalkapallossa pyörii suuri raha. Mutta kaikissa sarjoissa ei suinkaan ole rittävästi sponsoreita. Huippujoukkueet keräävät pääpotin ja köyhemmät rimpuilevat rahaongelmien kanssa. Tähän on saatava muutos. Ehdotankin, että kentälle tulee pelaaja, juniori, naispelaaja, vanhuspelaaja, seksuaalivähemmistöpelaaja ja sponsori.

Pelkkä pelaaminen ei onnistu ilman olosuhteita. Jalkapallokentät, puhumattakaan stadioneista, vaativat paljon investointeja. Kuntien ja kaupunkien asioista päättävät paikallispoliitikot. Vaikka politiikka ei kuulukaan urheiluun, ovat poliitikot säätelemässä rahahanoja. Heidän tulisi ymmärtää, miten hienoa on jalkapallo, miten jakapallo on koko elämä ja että jalkapallokenttä on pelastanut monen nuoren elämän. Ehdotankin, että seuraavassa matsissa kentälle tulevat pelaajan kanssa juniori, nainen, vanhus, seksuaalivähemmistöläinen, sponsori ja poliitikko.

Jalkapallon avulla ihminen säästää luonnonvaroja, vähentää ilmastopäästöjä ja pienentää hiiöijalanjälkeä. Ihmiskunnan tulevaisuus riippuu tämän päivän ratkaisuista. Olisi tärkeä näyttää, että myös jalkallossa on vihreitä arvoja. Ehdtankin, että jalkapallokentälle marssivat:
Pelaaja,
Juniori,
Nainen,
Vanhus, seksuaalivähemmistön edustja,
Sponsori,
Poliitikko,
Vihreä.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Päivän uutiset

David Hasselhoff vierailulle Suomeen. Leonardo di Caprio Brasilian MM-kisoihin 50 kaunottaren kanssa. Roman Schatz eroaa 17vuotta nuoremmasta vaimostaan. Nicole Portmanin rinta kasvoi. Vapaavuori raivostui Kokoomuksen iltajuhlassa. Iiro Viinasta ei päästetty Kokoomuksen iltajuhlaan. Katainen jätti eronpyyntönsä. Michael Schumacher heräsi koomasta. 11 juna-aseman lipunmyynti lopetetaan. Kymmenet juoksivat alasti Padasjoella. Venäjä lopetti Ukrainan kaasutoimitukset.

Näkemiin Eija Ahlberg

Kaikilla juna-asemilla kuuluttanut Eija Ahlberg jättää tehtävänsä. Ikimuistoisia ovat ne lukuisat hetket Eijan kanssa. Hän ei ole katsonut karsaasti pieniä pysäkkejä. Helsingin imu ei ole pilannut Eijaa. Yhtä tomerasti on kuulutettu Kärsämäet ja Toijalat, puhumattakaan Hikiää tai Herralaa. Aina kun kuulen tutun veeärrämäisen äänen esimerkiksi tavaratalossa, odotan Eijan maukasta mutta asiallista tilannetiedotusta. Joskus kun en saa unta ajattelen kuulutuksia kolmella kielellä. Junien myöhästymiset tai hankalat ajat eivät ole vaikuttaneet kuuluttajan ääneen. Hän on tunnetumpi kuin yksikään radioääni. Kukaan vaan ei tunne häntä ihmisenä. On vaikea kestää näin suuri muutos. Kriisin suuruus tulee heti rautatieasemalla ilmi. Uusi ääni Reidar Wasenius on kuin kotiin eksynyt muukalainen. Muutoksen voi kestää muutaman neuvon avulla.

1. Varaa reilusti enemmän aikaa matkustamiseen. Kun Eijan ääni ei ole ohjailemassa, voit Tikkurilan sijaan matkustaa Rovaniemelle. Useiden vaihtoyhteyksien myötä matkakohteesi voi kadota ja silloin tarvitset VR:n tukipalvelua. Kaikilla asemilla on punainen puhelin, josta saa neuvoja oman reitin etsimiseen.

2. Varaa reilusti rahaa ja eväitä. Ensinnäkin kannattaa tulla jo edellisenä päivänä lähtöasemalle tutustumaan uuteen ääneen. Kannattaa varata myös paljon evästä, mikäli kuulutus ohjaa sinut väärille raiteille. Rahaa tarvitaan mahdollisen hotellimajoituksen maksamiseen. Aina ei tiedä montako yötä suunnittelemasi matka kestää.

3. Valmistaudu kohtaamaan kanssamatkustajia. Siirtymäkauden ajaksi konduktöörit keräävät harhautuneet matkustajat samaan vaunuun. Kuulutuksien takia väärään junaan eksyneet tapaavat kaltaisiaan matkustajia ja saavat heti vertaistukea. Samalla voit myös puhua muista kriittisistä elämäsi tilanteista. Säästyy aikaa sosiaaliviranomaisilta ja hoito tulee halvemmaksi.

4. Ota mukaan kuuluttajatulkki. Nuoret työttömät opiskelijat hakevat mukavaa kesäduunia. Kuuluttajatulkkeja voi vuokrata ainakin yliopistokaupungeista. Tulkki suomentaa sinulle kuulutukset ja taluttaa oikeaan junaan. Maksu on kolmekymppiä alkavalta tunnilta sisältäen alvin, eikun sotun. No, halpaa joka tapauksessa. Väärän junaan valitsemisestä voi tulla huomattavasti kovempi lasku. Sitä paitsi osa tulkeista on ihan näpsäkän näköisiä.

5. Ärrältä saa ostaa uuden kuuluttajan kuulutuksia- cd levyn. Siinä on kuulutettuna kaksikymmentä tavallista kuulutusta kolmella eri kielellä. Tätä voi kuunnella kotona etukäteen, jos on lähdössä vaikka juhannukseksi Saimaalle. Ja jos kuuntelee kuulutuksia muutamana yönä, uusi ääni alkaa tuntua oudosti tutulta. Kuulutukset tarttuvat helpommin alitajuntaan.

6. Kaikilla asemilla voi jättää jäähyväiset Eija Ahlbergille. Muistokirjaan voi kirjoittaa omia tarinoitaan ja kokemuksiaan kuulutuksista. Kaikki kirjat luovutetaan kuuluttajanestorille kansanjuhlassa Helsingin Rautatieasemalla. Samalla paljastetaan myös Rautatieaseman pihalle tehty kuuluttajapatsas. Se tulee koristamaan asemaa muiden patsaiden kaverina. Lampun sijasta patsaalla on kädessään mikki.

Kesän jälkeen uusi kuuluttajaääni on paljon helpompi ottaa vastaan. Tulevaisuudessa tauti helpottaa. Muutaman vuoden kuluttua kaikki tottuvat Reidariin ja muistelevat kuka olikaan kuuluttajana ennen häntä.

Planeteo

Euroopan ympäristösuojelun nimissä Planeteo niminen taho lähetti tutkimuspyynnön. Minun pitää vastat kyselyyn ja palkinnoksi saan kolmemn vuorokauden hotellimajoituksen kahdelle henkilölle. Kysely näytti vaarattomalta ja päätin vastata. Kysymykset olivat ympäristökäyttäytymiuseen littyviä. Kyselyn jälkeen piti antaa henkilötiedot ja maksaa 24 € maksu eli luottokorttitiedot. Silloin heräsi epäilys. Miksi maksaisin 24 euroa ja antaisin luottokorttitiedot. Hotelliketju Eurohotels on olemassa. Tosin hotelleja ei ole Suomessa. Tutkimuksen tekijä Planeteo ei sensijaan ole mikään tutkimuslaitos vaan huijauskirjeen lähettäjä.

Jos siis saat kyseisen kirjeen, laita roskiin. Kyse on huijauksesta ja luottokorttitietojen keräämisestä.

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Aleksander Stubb

Lempeiden tuulien merkeissä syntynyt miestulee Suomen johtoon. Kyse on minihallituskaudesta, minihallitusohjelmasta ja miniriskistä. Sen Stubb haistoi ja vaihtoi europarlamentin jäsenyyden maan johtajan hommaksi. Kansa ymmärtää Stubbin mielestä ja niin varmaan ymmärtääkin. Sataviisikymmentätuhatta suomalaista voi tuntea äänestäneensä uudesta pääministeristä vaikka viisisataa kokoomusedustajaa oikeasti valitsi pääministerin. Se on tämän päivän demokratiaa. Nythän kokoomuksella on kaksi kultapoikaa johtopaikoilla. Niinistö myhäilee kansan pressana ja Stubb kansan pääministerinä. "Voiko ihanammin aamun enää alkaa, onko ihanampaa aamua kuin tää. Aleksander vierelläin, Sauli ihan lähelläin. Onko ihanampaa päivää kun tää ?"

Katkera kuu

Todella nautinnollinen elokuvailta on luvassa tänään lauantaina. Ensiksi Teema esittää yhdeksältä Kellopeliappelsiinin ja sitten Livillä yhdeltätoista Polanskin Katkera kuu. Tämä raadollinen rakkauselokuva on hätkähdyttävä, intohimon ja rakkauden kuvaus. Jokainen, joka on kolenut syvää rakkautta, ymmmärtää tämän rakkauden katkeruuden syövyttämän tarinan. Pääosissa Peter Coyote ja Emmanuelle Seiger. Pohjamutia myöten mennään ja vieläkin syvemmälle, mutta toisaalta tarina on loistava, koskettava ja kaunistelemato. Tässä elokuvassa on kosketusta enemmän kaikissa toimintaelokuvissa yhteensä.

Molemmat illan elokuvat ovat omassa top-10listalla. Katkera kuu on kuitenkin kärkikolmikossa.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Pillinviheltäjien MM-kisat

Brasiliassa vietetään jalkapallotuomareiden MM-kisoja. Pelaajat ovat sivuosassa ja tuomarit ratkaisevat pelien lopputulokset. Nyt on nähty kolme peliä, jossa pillipiiparien joukkue on voittanut. Kallista huvia ajatellen pelaajien palkoja. Näyttää siltä, että kyse on jalkapallotuomarien ammattiyhdistyksen ryhdistäytymisestä. Piiparit valitsevat voittajan ja viimeeksi voitot ovat menneet piipareiden tahdon mukaisesti. Toki Mekaikon voitto Kamerunist kahden hylätyn maalin jälkeen antaa viitteitä jostain muusta, mutta ilmeisesti plkkioista päästiin puoliajalla sopuun. Espanja hoidetttiin rankkariin italialaistuomarin voimin. Maailman suurin show on saanut uudenlaiset elementit. Pitäisikö snoa, että etukäteen on sovittu ketkä pelaavat loppupeleissä. Se ei ole mikään yllätys ja miljardiyleisö on lopussa tyytyväinen. Spekulaatiolla ja tunteella päästään ikäänkuin tositv:n fiiliksiin. Shame on you pellet ! Kaikesta huomimatta sekä Meksiko että Hollanti pelasivat piipareista huolimatta hyvin. Kolmen ottelun jälkiin tuomarointi näyttää pahalta.

Japanilainen pillipiipari

Mukavasti alkoivat jalkapallon MM-kisat. Japanilainen viheltäjä oli otettu Brasilian voiton varmistamiseksi ensimmäiseen otteluun. Kroatia pelasi sen verran tasokkaasti, ettei Brasilian voitto ollut mahdollista ilman pillipiiparia. Tämä on nykypalloilun kuva. Tarvitaan apuvoimia, jotta suosikit pääsevät jatkoon. Ei ole vaikea arvata mikä joukkue on jo valittu loppuotteluun. Oikeat tuomarit osaavat aistia pelin hengen. Kun oikea joukkue voittaa, tulee "oikeille" tuomareille myös hommia. Maailman suoaituin laji saa odotuksien mukaiset kuviot. Sitä varten tarvitaan myös sopivia pillin puhaltajia. Tuskin eurooppalaisilla on mahdollisuuksia tässä keitoksessa. Jalkapallon hienoudeksi sanotaan tätä inhimillisyyttä. Tänä päivänä inhimillisyys on kaikkea muuta kuin sattuman varaista inhimillisyyttä. Brasilian kisat eivät ole poikkeus. Peli ratkaistiin perusteettomalla rankkarilla vaikka Brasilia tekikin kolmannen maali. Lukuisat Kroatian hyökkäykset katkottiin pillipiiparin toimesta kotijoukkueelle. Ammattitaitoinen tuomari tietää kenen pitää voittaa. Shame on you !

torstai 12. kesäkuuta 2014

Revontuli-näyttely



Vapriikissa avautui Revontuli-designestä kertova näyttely. Kyse on Suomen Trikoon kuusikymmentä-luvulla lanseeraamasta vaatemuodista, jota vietiin myös ulkomaille. Hieman Marimekkoa muistuttava väri- ja muotomaailma sai alkunsa Lenita Airiston, Nana Sunin ja Anna-Liisa Niemisen tiimityönä. Moderni Suomen Trikoon johto halusi luoda muotia ja viedä sitä ulkomaille. Näyttelyssä on esillä myös museon omia kokoelmia. Itseäni esillä olevat vaatteet eivät suuresti hetkauttaneet. Nostalgisia tuntemuksia ei suuremmin syntynyt vaatemallistosta. Siihen aikaan muoti tarkoitti enemmän eliitin muotia. Nykyisin muoti on massamuotia, johon useimmilla on varaa. Muotitoimittaja Sami Sykko kertoili kiinnostavasti ja laaja-alaisesti näyttelyn taustoista. Cliftersistä tuttu Jiri Nikkinen bändeineen soitteli nostalgisesti aikakauden beatlemanian helmiä.

Illan elokuva: Punainen ympyrä

Kaikki laatuelokuvan ystävät kokoontuvat klo 21.55 telkun ääseen. Ei suinkaan katsomaan MM-futiksen ensimmäistä ottelua Brasilia - Kroatia. Tarjolla on klassikkoleffa Punainen ympyrä. Se on Jean-Pierre Melville rikoselokuva. Kiinnostavan eleettömästi Melville kuvaa rikosta suunittelevia ryöstäjiä kuin myös rikollisa jahtaavan poliisin toimintaa. Reilu parituntinen elokuva on uudenlaisen rikoselokuvan mestariteos, vähäpuheinen, mutta kuvallisesti ja toiminnallisesti paljonpuhuva kokonaisuus.

Te kaikki kaksitoista leffafriikkiä, jotka katsotte tämän teoksen. Teille on luvassa Elokuva-arkiston kunniamitali, ruhtinaallinen palkankorotus ja eläke, ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa sekä ikuisuuspaikka elokuvataivaan paratiisissa kaikkien edesmenneiden tähtien seurassa. Ota tai jätä. Päätös on sinun.

Houserockin´ Fenders


Neljän miehen äijäkööri Houserockin´Fenders urahteli alkuvoimaisia rootbluesin saundeja Laikunlavalla. Jukka Lehdon laulu ja erityisesti huuliharppun soitto oli maukasta. Välillä kitaran ja harpun diskanttisaundit leikkasivat korvaa, mutta mitäs pienistä. Tiettävästi tämän juuribändin juuret ovat vuodelta -85. Oikein piristävää kuunnella tällaisia ylönousseita kokoonpanoja. Biisitkin olivat sen verran alkuperäisiä, että kuulija tunsi saavansa uusia kokemuksia. Bluesille on aina tilaa, varsinkin aurinkoisina päivinä.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Kerjäämisen uudet muodot

Suomalaisia on jo vuosia ärsyttänyt kadulla istuvien kerjäläisten olemassaolo. Erityisen vaikea on hyväksyä nuoria herroja tai naisia, jotka istuvat kadulla ja odottavat almua. Meille on helpompaa hyväksyä rahankeräys, jossa tehdään jotain hyödyllistä. Pullojen kerääminen, kukkien myyminen tai katusoitto on oikeaa tekemistä, jossa asianomainen henkilö yrittää aktiivisesti jotain. Kadulla istuskelu on hyväksyttävää, jos kyse on invalidista tai muuten rajoitteisesta ihmisestä. Eteläisessä Euroopassa on tavallista, että katolisten kirkkojen liepeillä istuskelee almuja anovia ihmisiä. Meillä on turha anella almuja kirkon rappusilla, kun siellä ei käy ketään.

Ehdotan kaikille rotvallin reunalla kerjääville toisenlaista keräämiskeinoa. Se on kaikille tuttu feissarikerääminen. Siinä henkilöä pyydetään liittymään säännöllisen lahjoittamisen piiriin. Kymppi kuussa köyhälle, saattaisi toimia kerjäämistä paremmin. Kielitaitoa pitäisi olla pienen supliikin verran, mutta se voidaan hoitaa kirjoittamalla valmista tekstiä. Asianomainen sitoutuu maksamaan kerran kuussa kympin ja kannattamaan hyvää asiaa. Kun kerran Greenpeace, Amnesty ja Animalia saavat hoidettua lahjoittajia tällä tavoin, miksei se onnistuisi katukerjäläisiltäkin. Mikäli takana on isonpi keräysorganisaatio kuten edellä mainituissa esimerkeissä, on vaarana että rahaa menee hallintoon (organisaation kehittämiseen) tai pomojen palkkoihin (johdon kehittämiseen). Niinhän se on näissä muissakin kansalaisliikeissä. Uskon, että kerjäläisten feissarit otettaisiin mieluummin vastaan kun nykyinen passiivinen istuskelu. Sitäpaitsi "organisaatio" voisi palkata pienituloisia opiskelijoita toimimaan käytännön kerääjinä. Pienellä sijoituksella saisi sulavasanaisia kuuden ällän ylioppilaita osa-aikatyöhön. Tällä tavoin vahvistettaisiin toimeentuloa myös yliopistomaailmassa. Ja rahaa alkaisi virrata eri puolilla Eurooppaa samalle tilille. Pienistä puroista ne rikkaudet syntyvät.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Lihan hinta

Kotimaisen lihan hintaa on tutkittu. Suurin siivu lihan myyntihinnasta menee lihateollisuudelle eli vajaa 34 %. Kauppa nappaa lihan myynnillä hieman yli 31 %. Tuottaja saa 23 % lihan myyntihinnasta eli alle neljänneksen. Aika kuvaava tilasto. Vastaus kysymykseen Suomen kallista ruoan hinnasta. Jos olisimme Ranskassa tai Euroopan eteläisissä maissa, traktorit olisivat jo moottoriteillä, puhumattakaan ilmaisen pihvilihan jakamisesta kansalle. Etelässä kuluttajat kivittäisivät kanamunilla ministereitä, kauppaketjujen johtajia ja lihateollisuuden pomoja. Mutta meillä ollaan sivistyneitä. Me luemme lehdestä madonluvut. Kommentoimme kotona puolisolle tai työpaikan kahvitilassa työkaverille. Siinä koko hyvinvointivaltion ydin.

Onneksi muut elintarvikkeet ovat Suomessa halpoja. Puuttuisi vielä, että elintarviketeollisuus ja kauppaketjut veisivät muidenkin tuotteiden hinnoista valtaosan tileilleen.

Elämän tarkoituksena on siedettävä keveys. Tarkoitan, lihansyöjän sietämätön kevennys. Lihantuottajan lompakon siedettävä keveys. Kauppalaskun sietämätön leveys. Kauppaketjun johtajien siedettävä leveys.

Makkaran uudet maut

Tänä kesänä makkaratehtaat ovat lähteneet kisailemaan erilaisista grillimakkaroista. Tarjolla on iso joukko erilaisia vaihtoehtoja. Enää ei tarvitse valita Campingin ja HK:n sinisen väliltä. Nyt makkaroihin on tullut uudenlaisia virityksi. Juusto ei ole enää mitään ihmeellistä, ei myöskään sipuli, valkosipuli tai chili. Nyt mukana on paprikaa, tomaattia, salamia, savupekonia, BBQ, yrtti-parmesania, Chorizoa, Jalapenoa, Habaneroa, mustapippuria, albanialainen mauste, pohjois-afrikkalainen mauste, unkarilainen mauste, sinihomejuustoa, ceddaria ja jopa pizzaa.

Grillaajan tai ennakkoluulottoman makkaransyöjän kesä menee mukavasti maistellessa eri laatuja. Ennakkoluulotonta toimintaa makkarataloilta. Joskus Suomi tunnettiin mauttomista jauhomakkaroista. ajat ovat selvästi parantuneet.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Selänne ei sittenkään Jokereihin !

Uransa lopettanut Teemu Selänne ei tule pelaamaan Jokereiden KHL-joukkueeseen. Vielä ei ole saatu vahvistusta tulevatko Tami Tamminen, Vellu Ketola tai Raipe Helminen pelaamaa narrijoukkueeseen. Median spekulaatioiden mukaan Suomessa on satakunta (ei liity samannimiseen maakuntaan) kiekkoilijaa, jotka ovat lopettaneet, mutteivät ole kertoneet aikeistaan pelata Jokereissa. Selänne oli yksi heistä. Yleisesti on arveltu, ettei jääkiekkoneuvos Aarne Honkavaara enää pelaa Jokereissa (koska on aina ollut Ilveksen mies). Myöskään Timo Jutila ei ehdi pelaamaan ainakaan kesällä rillaamiskauden aikana. Joka tapauksessa Ville ja "Veikko" Nieminen, Risto Jalo, Janne Ojanen, Lalli Partinen, Pekka Marjamäki, Matti Hagman, Esa Keskinen, Cristian Ruuttu, Teppo Numminen, Juha Lind, Rike Siltanen sekä Jukka Tammi ovat olleet ihmeen vaiti. Ilmeisesti he odottavat kutsua. Puhumattakaan Ville Peltosesta, Jere Lehtisestä tai "Sonja" Lumpeesta. Pahimmassa tapauksessa Jokerit joutuvat tuleen varsin kokemattomalla joukkueella. Eikö Tiki Tikkanen ole vapaana ? Ja Timo Nummelin ? Tai Lasse "Oka" Oksanen ? Ei muuta kun puhelimet kuumiksi. Kyllä meiltä löytyy kokenutta kaartia jääradalle. Ehkä Selänne harkitsee sittenkin.

Shampanjatorni

Kuinkahan monta lasia tarvitaan shampanjatorniin ? Joissakin jutuissa kerrotaan kolmenkymmenen lasin tornista ja toisissa viidenkymmenen lasin tornista. Tärkeää olisi saada kasattua laseista torni, jonka kaikki lasit ottavat valuvan juoman lasiin, eikä pöydälle. Jos joku tietää tästä, kertokoon heti tai vaietkoon iäksi. ( En aio kokeilla tätä temppua ainakaan shampanjalla. Kolmekymmentä lasia vaatinee ainakin seitsemän pulloa ja viisikymmentä lasia vähintään kaksitoista pulloa. Riippuu kuinka täyteen alemmat lasit täytetään.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Volgogradista Stalingrad

Tiedot kertovat, että Volgogradin viranomaiset ovat muuttamassa kaupungin nimeksi Stalingrad. Nimi muutettiin viisikymmentäluvulla kun Nikita Hrutshev oli kritisoinut Stalinin aikaa ja tekoja. Nyt nimeä ollaan muuttamassa takaisin vanhaan muotoon.

Onkohan seurava vaihe, että Pietarin nimi muutetaan taas Leningradiksi ja Putinin nimi Sta...? No joo, ei kai nyt sentään ! Vaikka toisaalta sanotaan, ettei nimi miestä pahenna ellei mies nimeä !

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Vihreä viikko

Kulunutta viikkoa on vietetty vihreän merkeissä. Vihreä viikko huipentui Vihreiden puoluekokoukseen. Siinä keskeisenä asiana oli päätös, ettei Vihreä puolue toimi kahden puheenjohtajan mallilla. Tämä on tärkeä päätös ja vihreä ideologia saa maassamme lisää jalansijaa ja uskottavuutta.

Edellisellä viikolla vietettiin punertavaa viikkoa. Kohokohtana oli SDP:n puheenjohtajavaali, jossa jännittävien käänteiden jälkeen valittiin uusi puheenjohtaja. Vanha sai väistyä ja uutta voimaa pantiin johtoon. Urpilainen väistyi ja nuorekas ja notkea Rinne astui remmiin. Vihreällä viikolla saatiin kuulla uutisia, sillä puheenjohtaja Rinne ryhtyi valtiovarain ministeriksi. Siinä oli hyvin vihreä ratkaisu, jonka seurauksena tulee lisää uskottavuutta ja jalansijaa. Ainakin hiilijalanjälki on muuttunut.

Sininen viikko on pian edessä. Siinä kolme kokoomuslaista puheenjohtajaehdokasta yrittää nousta paitsi puheenjohtajaksi myös pääministeriksi. Kansan suosikki Stubb on kansansuosikki. Vapaavuori on kokoomusväen suosikki, koska hän on suorapuheinen. Risikko on nainen. He ovat kiertäneet maata, mutta unohtaneet ekologian ja hiilijalanjäljen. Videotreffeillä olisi säästynyt paljon aikaa rahaa ja luonnonvoimia. Joku heistä on kuitenkin pääministeri ja vihreiden arvojen vaalija.

Vihreä viikko on siten toiminut ihmiskunnan hyväksi, ilmaston lämpenemisen estämiseksi ja luonnonvarojen tuhlauksen ehkäisemiseksi. Ainakin jos katsoo puheenjohtajien valintaa, joka on vihreän viikon syvin tarkoitus ja päämäärä.

Helsingin poliisille uudet ohjeet

Osittain Aarniojupakan seurauksena Helaingin poliisi on saanut uudet toimintaohjeet. Helsingin huumepoliisin päällikön toimintatapojen tutkinnassa on paljastunut asioita, jotka tulee muuttaa. Tässä uudet ohjeet:

1. Huumeita ei saa myydä isoja määriä. Jos kuotenkin joutuu myymään isoja määriä, ei voitto saa ylittää satoja tuhansia euroja per poliisi.

2. Järjestäytyneen rikollisuuden pomojen kanssa käytävät neuvottelut tulee tehdä julkisuudelta salassa. Jos paras kaveri sattuu olemaan rikollispomo, tulee yhteiset bisnekset hoitaa jonkin ulkopuolisen firman kautta. Ei missään nimessä poliisin nimissä.

3. Iloisten tyttöjen käyttö on kielletty työajalla. Jos tätä ei voi noudattaa, tulee asiat hoitaa samojen tuttujen henkilöiden kanssa. Vaihtamalla ei vaimo parane. Senhän jokainen eronnut ja uuden avioliiton solminut tietää arkielämässä.

4. Yhteistyötahojen kanssa hankitut suuret rahamäärät tulee sijoittaa pankkiin, uusiin liiketoimiin, ulkomaille tai rahanpesuun. Rahaa ei saa kätkeä omakotilan pihamaalle. Se voi pilaantua tai joku voi löytää sen sieltä.

5. Poliisin tehtävänä on torjua rikoksia, ei suojella rikollisuutta. Tästä voidaan poiketa, jos siihen on jokin erityinen syy. Tällainen voi olla oma etu, läheiset suhteet kriminaaliin ainekseen tai jännityksen hakeminen tylsään työhön. Jälkimmäisessä tapauksessa asiaa voidaan pitää työhyvinvointiin liittyvänä toimintana, jolloin siihen voidaan käyttää asinaan varattuja määrärahoja.

6. Helsingin poliisin tulee pitää tutkimuksensa oman talon sisällä. Mitään yhteistyötä, kanssakäymistä tai tietovuotoja keskusrikospoliisin tai heinähattujen poliisilaitoksiin ei sallita. Tämän varmistamiseksi kaikki Helsingin poliisin keskustelut käydään huoneissa, joissa ei ole langattomia mikkejä, muistiinpanovälineitä, tietokoneita tai muita härpäkkeitä. Joka tämän rikkoo, joutuu osatamaan osastonsa kahvipaketit kahden vuoden ajan.

Perämeren lohi palaa kauppoihin

Isot kauppaketjut eivät ole viime vuosina myyneet Perämeren lohta myymälöissään. Syynä on WWF:n linjaus Perämeren lohen vaarantuneesta kannasta. Nyt S-ja K-ryhmät ovat päättäneet lopettaa boikotin ja alkavat myydä lohta uudelleen. Ne toteavat, että villilohi on lähiruokaa ja paikalliset asukkaat ovat tottuneet syömään sitä. Kalaa aletaan myymään pohjoisen kaupoissa.

Luultavasti näyttelijä Jasper Pääkkönen on pakannut jo retkitamineensa ja lähtee jatkamaan sotaansa lohikantojen puolesta Perämerellä. Tutkijat, virkamiehet, poliitikot, kalastajat, vapaa-ajankalastajat, luonnonsuojelijat ja kauppiaat ovat käyneet loputonta kalabaliikkia (sopii hyvin tähän teemaan) ja olleet lohikannoista kovin erimielisiä. Pääkkönen on ollut vahvasti lohikalastuksen rajoittamisen kannalla. Nyt on tulossa lunta tupaan, joten eiköhän mies taas keksi jotain uutta toimintaa lohikantojen suojelemiseksi. Tosin lunta ei tule tupaan kovin paljon ja ehkä Pääkkönenkin on valmis hyväksymään lähiruoka-ajattelun. Sehän on kovin muodikasta.

Nettikaupan palautukset maksullisiksi

Nettikauppa on patsastellut halvoilla hinnoilla ja ilmaisilla palautuksilla. Nyt iso paha susi EU on jyrähtänyt. Palausten tulee olla maksulliset. Tuntuu, ettei tässä ole mitään järkeä. Miksei kilpailuetuna voi käyttää ilmaista palautus ? Mutta hetken järkeilyn jälkeen löytyy todennäköinen syy. Kustannustekijät on tehtävä näkyväksi. Nythän palautuksen kustannukset ovat tuotteen hinnassa. Itse tuotteen hinta jää epäselväksi. Jos asiakas vertailee tavaratalon ja nettikaupan tuotteuden hintoja toisiinsa, se ei onnistu nykyisillä hintatiedoilla. Toinen syy on se, että henkilö joka palauttaa ja henkilö joka ei palaute maksavat saman hinnan. Nyt hinta tulee näkyväksi palautuksen ja tuotteen osalta. Muutos toteutetaan jo viikon kuluttua. Kuluttajansuojalakiin on tehty asianmukaiset muutokset.

torstai 5. kesäkuuta 2014

Kuolleista palanneet 8

Kuten sanottu, ratkaisu jäi ilmaan. Sillä varmistetaan jatko-osa eli tuotantokausi 2.

Silti samaa sarjaa Twin Peaksin ja Sillan kanssa. Hyvä.

Punainen ympyrä

Jean-Pierre Melville on eräs rikoselokuvien timantti. Vähäpuheiset toimintaelokuvat, joissa lain rajamailla jahdataa rikollisia, joissa poliisin ja rikollisen maailmat ovat lähellä toisiaan, joissa vähäilmeiset ranskalaiset elokuvatähdet tekevät määrätietoista todellisuutta. Kaikkea tätä on myös yksi Melville suurimmista elokuvista punainen ympyrä. Ilmiselvästi Aki Kaurismäki on saanut vaikutteita ranskalisen mestarin tyylistä.

Syy miksi hehkutan tätä leffaa nyt on ilouutinen. Ylen Teema esittää elokuvan täsmälleen viikon kuluttua 12. 6. 2014 klo 21.55. Tämä on rikoselokuvan parasta antia ja historiaa. Katsokoon, kuka haluaa päästä sävykkään vähäeleisen elokuvan lumoihin. Alain Delon ja Yves Montand takaavat laadukkaan elämyksen.

Kuolleista palanneet 7

Koko homma on edelleen mysteerio. Viimeinen jakso on edessä ja kaikki on aivan sekaisin, ainakin omassa päässä. Miksi kuolleet ovat palanneet ? Hakevatko he seuraa itselleen ? Haluavatko he tehdä hyviä töitä ? Haluavatko he selvittää kuolemaansa ? Ovatko he kaikki tehneet itsemurhan ? Miten itsemurhat liittyvät patoon ja veteen ?

Ohjaaja ja käsikirjoittaja ovat pitäneen tiukasti mysteerion pimennossa. Jos minä olisin tehnyt sarjan, pitäisin jutun mystisenä loppuun asti. Mutta tänään nähdään mikä on heidän valintansa. Liian monta solmua aukaistavaksi loppujaksossa.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Hölömöt


Hölömöt on entisten Kalevan lukiolaisten bändi. Estraadina Laikun lava ja yleisöä sateesta huolimatta reilu pari sataa. Hölömöt soittelee osin omia kappaleitaan ja osin covereita. Parhaimmin soivat omat biisit. Vaikkei bändin jäsenet olekaan viimeisen päälle ammattilaisia, saa iloinen meininki suun messingille. Mikä onkaan sen mukavampaa. Siinähän on musiikin tarkoitus. Bändissä on kymmenen soittajaa ja lähes kaikki laulavat. Löytyy kitaroita, huiluja, haitaria ja rumpuja. Stemmalaulukin soi ajoittain hienosti. Ennen nimi oli Kansan hölömöt. Se oli mielestäni parempi nimi. Hölömöt on niittänyt mainetta Nuori Kulttuuri-tapahtumassa viime vuonna.

Mitä on edessä, kun kaikki ovat jättäneet tutun koulun ja suuntaavat opiskelumarkkinoille ? Ehkä joku keikka silloin tällöin. Kymmenen soittajan aikatauluja voi olla mahdotonta kytkeä yhteen. Toivottavasti jatkoa seuraa, sillä näitä iloisia ja aitoja säveliä on ilo kuunnella.

Tavaton


Tavaton-yhtye soiteli kevyttä folkahtavaa poppia Laikun lavalla. Helppoa kuunneltavaa ja rauhallista menoa. Huomio kiintyi bändin soittajien ikäskaalaan. Soittajia oli kahdeksan. Se on hyvä se. Lisää tällaisia porukoita lavalle.

Tavaton tarkoittaa jotain poikkeuksellista tai merkittävää. Se voi merkitä myös jotain joka on ilman tapaa. Kahteen osaan pilkottuna "tavat on" tarkoittaa, että tapoja löytyy. Onkohan bändin nimi tehty pilke silmäkulmassa ?

Venäläiset myyvät mökkejään Suomessa

Nyt on tapahtunut käänne. Venäläiset eivät enää ostele mökkejä Itä-Suomessa vaan päinvastoin. Nyt mökit ovat myynnissä. Tästä ollaan tietysti itäisissä osissa iloisia, hämmentyneitä ja epäileviä. Mistä nyt tuulee ?

Syy on yksinkertainen. Ruplan kurssi on heikentynyt, joten suomalainen mökki on nyt paremmassa arvossa. Varsinaisesti mökki maksaa ihan saman verran kuin ennenkin, mutta ruplan alhainen kurssi tekee sen, että nyt mökin myynnillä pystyy tekemään muutaman kymmen tuhannen tilin. Tästähän tässä on kyse.

Toinen syy on saman asian kääntöpuoli. Suomessa elämä on nyt vastaavasti kalliimpaa ruplan kurssin nousun takia. Maksaa enemmän tulla tänne, olla täällä, ostella ruokaa, kodinkoneita ja muita tuliaisia. Maksaa enemmän viettää lomaa Suomessa. Mökki Suomessa ei olekaan enää niin houkutteleva ja halpa paikka kuin se oli muutama vuosi sitten.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Tiedotuksia ilmatilanloukkauksista

Suomen ilmatilaan lensi kaksi venäläistä lentokonetta. Joidenkin mielestä ilmatilanloukkaukset liityivät johonkin, joidenkin mielestä eivät liittyneet. Tässä ei ole mitään uutta, sillä loukkauksia tapahtuu muutama vuodessa. Sen sijaan sotku aiheutui suomalaisten koneiden reaktioista, eikun reaktioiden puutteesta, eikun pääministerin ilmoituksesta ja väärinkäsityksestä, eikun ilmavoimien reaktioista ja tiedotuksesta, eikun puolustusvoimien tiedotuksesta, eikun puolustusvaliokunnan tietämättömyydestä, eikun Savon Sanomien tiedoista, eikun Savon Sanomien nimettömistä lähteistä, eikun ilmavoimien tietovuodosta, eikun ilmavoimien mahdollisesta tietovuodon selvittämisestä.

Joka tapauksessa varmaa on se, että Suomen ilmatilaa loukattiin. Sen jälkeen ei tiedetä lähtivätkö suomalaishävittäjät ilmaan vai odottivatko ne Savon Sanomien toimittajia. Tämän jälkeen pääministeri luuli koneiden olleen ilmassa ja kertoi muille tiedotusvälineille, jotain mikä ei ollut totta. Sen jälkeen ilmavoimat huolestui, koska mitään sellaista tietoa ei kerrota julkisuuteen. Ne ovat salaisuuksia. Siitä puolustusvoimat veti herneen nenään. Mitään tietoja ei myöskään kerrottu puolustusvaliokunnan puheenjohtajalle, joka on sentään eduskunnan valitsema.

Lopussa kiitos kuitenkin seisoo. Loppuviikosta puolustusvaliokuntaa ja puolustusvoimia informoidaan ilmatilan loukkauksesta. Tai ei oikeastaan siitä vaan siitä, mitä ja missä olivat suomalaiset hävittäjät ja kuka antoi tietoja kenelle ja mistä. Vahvasti näyttää siltä, että puolustusvoimiin tarvitaan lisää määrärahoja, koska ylitöitä on tehty liikaa, koneita ja lentäjiä on liian vähän ja tiedotusväki ei tiedä mistään mitään. Samat tahot ovat myös sitä mieltä, että valtion tulee säästää ja vähentää lainanottoa. Kestävyysvaje on saatava kuntoon. Jatkossa määrärahoja tulee tulvimalla lisää, koska kaikki ovat yhtä mieltä puolustubudjetin pienuudesta, lentokoneiden uusimisesta, puolustusvoimien modernisoimisesta ja määrärahojen lisäämisestä. Eli kuten sanoin, lopussa kiitos seisoo. Siinä syy, miksi asiasta ei informoitu oikeaan aikaan, oikeille tahoille, oikeista asioista.

Tänään maanantaina, pari viikkoa ilmatilanloukkausten jälkeen, valtioneuvoston on antanut asiasta tiedotteen: Kyseessä oli väärinymmärrys.

Ruoan hinnan mystinen nousu

Tutkimusten mukaan suomalainen ruoka on kallistunut 2000-luvuilla 18 prosenttia ja risat. Sen sijaan EU-maiden ruoka on noussut keskimäärin reilut 9 prossaa. Vähittäiskaupan puolella kasvua pidetään mystisenä. Tosin kaupan edustajat valittavat katteiden olevan hirveän pienet, palkkojen suuret ja muutenkin kenkuttaa. Mystinen hintojen nousu on outoa, koska Suomessa ruoan hinta on muutenkin kalleinta Euroopassa.

Lähdimme selvittämään, mitä on mystiikan takana.

1. Suuri henki on muutellut K- ja S- ryhmän kauppojen hintalappuja, kassakoneita ja tilinpäätöksiä omin päin. Hinnat ovat nousseet kenenkään huomaamatta ja samalla alkuperäiset hinnat ovat kadonneet. Kukaan ei tiedä tarkkaa syytä tähän mystiikkaan. Oletettavasti jotain on kuitenkin tehty oikein näissä kotimaisissa kauppaketjuissa, koska henki on siunannut niitä mojovalla hintojen nousulla.

2. Kulttuurijärjestö Muurarit Vapaalla on pitänyt looshikokouksia, joissa on haettu mystiikan keinoin uutta katetta tasapaksuun kaupan liiketoimintaan. Tämä onkin tuottanut tulosta ja erityisesti ruokakaupan alalla olevat veljet ovat alkaneet vaurastua mystisesti kohonneiden hintojen takia. Seuraavaksi loosheissa tullaan pitämään vastaavia kokouksia pankkialan ja sitten teollisuuden piirissä toimiville veljille. Tunnuksella "Mystiikalla Suomi nousuun" aiotaan nostaa Suomi nousuun mystisesti.

3. Maanviljelijöiden etujärjestö MTK on alkanut järjestämään viljelijöille mystiikkakursseja. Tunnettuahan on, että muinaiset intiaanit tanssivat sadetansseja, jopnka seurauksena alkoi sataa ja ruoho viheriöimään. Nyt kun EU on poistamassa 471-tuen suomalaisilta maanviljelijöiltä, haetaan tukea mystiikasta, mietiskelystä ja hiljaisuudesta. Ensimmäiset retket on tehty Valamoon ja Goalle. Mystisesti ruoan hinta on alkanut nousemaan. Kiitos siitä kuuluu MTK:n opintosihteerille ja hänen järjestämilleen kursseille.

4. Hallituksessa on mystinen ja näkymätön ministeri, joka vastaa ruoan hankinnasta ja hinnasta. Se on hallituksen piirissä suuri salaisuus. Mystinen ruoan hinnan nousu on mystisen ministerin aikaansaanosta. Hallituksesta eronneet puolueet ja ministerit ovat joutuneet valalla vannomaan, ettei totuutta kerrota kansanedustajille, ruokaostoksia tekeville eläkeläisille eikä medialle. Mystinen ruokaministeri on nostanut hintoja yli sovitun, jotta kauppa saisi edes jotain muuta leipänsä päälle kuin ylähuulen. Nyt leivälle onkin alkanut sataa kinkkua, salamia, ranskalaisia juustoja, hanhenmaksaa ja tryffeleitä. Kiitos kuuluu mystiikkaministerille, jota siis ei ole.

5. Varsinaisesti ruoan hinta ei ole noussut Suomessa. Kyse on mystisestä rahan lisääntymisestä suomalaisissa kotitalouksissa. Joillekin pankkitileillä on ilmestynyt suuria summia rahaa ja nämä kansalaiset ovat alkaneet kuluttamaan luksustuotteita, myös ruokaa. He eivät osta euroshoppereita, pirkkaa tai eldoraadoa. Sen sijaan kaikenlainen hintava tuote on alkanut käymään kaupaksi. Stockmannin ruokatiskillä on aamuisin pitkä jono, kun eläkeläiset kilpailevat brasilialaisesta sisäfileestä. Usein filettä ei jää myytäväksi lainkaan iltapäivälle, kun kaulusköyhällistö pääsee töistä. Tavikset joutuvat tyytymää possunkyljyksiin tai jauhelihaan. Kyseiset eläkeläiset ovat isojen yhtiöiden eläkkeellä olevia ex-pomoja, joiden tileillä on mystisiä summia rahaa. Tämä vaikuttaa suoraan mystisesti Suomen elintarvikkeiden hintoihin. Varsinainen mystiikka liittyi kuitenkin näiden tiettyjen kansalaisten vaurastumiseen. Miten eläkkeellä voi saada tuloa, joka vastaa parinkymmen palkansaajan palkkaa. Duunarit sentään käyvät töissä.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Ilves - KTP 3 - 3

Ykkösen kärki KTP tuli Ilveksen vieraaksi Tammelaan. Aurinkoinen sää oli houkutellut kolmetuhatta katsojaa paikalle. Se on seitsemänsataa vähemmän kun viime viikon Haka-pelissä. Peli oli vauhdikas ja runsasmaalinen. Loppunumeroina olivat tasalukemat 3 - 3. Se olikin hyvä tulos pelitapahtumiin nähden. Molemmat joukkueet halusuvat voittaa ja hyökkäsivät aktiivisesti. Kotka on hyvä ja tasapainoinen joukkue. Saattaa hyvinkin nous Ykkösen voittajana Veikkausliigaan. Vahvuutena mainio maalivahti ja hyvä hyökkäyspää. Kotkaa valmentaa entinen Haka-peluri ja -valmentaja Sami Ristilä. Ilves on panostanut vahvaan puolustukseen hyökkäyksen kustannuksella, mutta vielä liian usei kotkalaiset purjehtivat joukolla puolustuksen läpi. Maalivahti Hilander onnistui kuitenkin torjuilemaan monia vaarallisia tilanteita. Ilveksen hyökkäyksen kärjet Hjelm ja Petrescu eivät pystyneet ohittamaan vahvaa puolustusta. Illan komeimmasta osumasta vastasi Ilveksen puolustaja Antti Hynynen. Suoraan ilmasta jatkettu luja volley ymmätti kotkalaiset täysin. Vaihdosta tullut Matti Jokinen pelasti Ilvekselle pisteen loppuminuuteilla.

Ilveksen peli on kuitenkin huomattavasti tasapainoisempaa kuin viime kaudella. Kärkeen tarvitaan kuitenkin lisää voimaa , nopeutta ja taitoa. Liian usein keskikenttäpallot eivät löydä kärkimiehiä. Usein hyökkäyksessä joudutaan peruuttelemaan. Ykkösen kärkeen riittää tunkua, sillä KTP:n lisäksi myös HIFK ja PK-37 haastavat Ilvestä. Haka näyttää romahtaneen, sillä takana on kolme perättäistä tappiota kärkijoukkueille.

Tampereen Big Band

Tampeen Big Band soitteli Laikun lavalla sunnuntaina. Kapellimestarina toimi Juha Untala. Solistina lauloi Miro Honkanen. Traditoinaalisissa merkeissä liikuttiin läpi konsertin. Bändi soi kohtuullisen hyvin yhteen. Erityisest trumpettisektio oli täsmällinen ja terävä. Fonistit pärjäsivät hitaissa biiseissä. Monissa biiseissä haittasi mikitysten puuttuminen. Saksofonisoolot jäivät pimentoon. Miro Honkanen veteli tuttuja klassikoita kuten "I left my heart in San Fransisco" ja "My Way". Honkasen ääni toimii paremmin nopeissa kappaleissa. Parasta bigbandantia oli alkupuolen Thad Jonesin kappale. Bändi on menossa Big Bandien SM-kisoihin. Saas nähdä miten pärjäävät niissä geimeissä.