sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Hella Wuolijoki

Hella Wuolijoesta kertova elokuva on kiinnostava kurkkaus erääseen Suomen sotienjälkeisen historian merkittävään hahmoon. Kirjailija, poliitikko, liikenainen, Yleisradion pääjohtaja. Toisten silmiässä vakoilija, maanpetturi ja kommunisti. Juha Vuolijoen ohjaama ja Outi Nyytäjän käsikirjoittama elokuva on toimiva kokonaisuus. Elokuvassa on dynaamisuutta ja nykyajan vaatimaa dramatiikkaa. Ehkä todellisuus oli toisenlainen, mutta mitä siitä. Elokuva on elokuva. Tiina Weckström onnistuu Hellan roolissa hienosti. Elokuvaa käydään läpi paljolti tyttären kertomaan. Se kait helpottaa käsikirjoittajaa.

Joku vaan tuntuu epätodelliselta. Ehkä se, että Hella Wuolijoki oli oikeasti olemassa ja eli myös Suomessa. Tämä elokuva on nopeatempoinen ja tapahtumarikas. Hellaa kuvataan lähinnä suhteessa sotaan, vakoiluun ja ulkopolitiikkaan. Ei toimi suhteessa todellisuuteen, mutta toimii suhteessa elokuvaan. Tulee vähän mieleen pari muutakin hengenheimolaiselokuvaa. Puhdistus ja Hemingway & Gelhorn. Väliin näkyy jopa Eisensteinimaisia välähdyksiä. Elokuvana toimivia, mutta jotenkin kaukana todellisuudesta.

Helsingin yläkoulujen ruokailu

Helsingissä yläkoulujen oppilaat eivät syö kouluruokaa. Jopa 80 % koululaisista jättää kouluruoan väliin. Sehän on pahaa ja terveellistä. Siinä on salaattia tai kasviksia. Erityisen epäsuosittuja ovat kasvisruokapäivät. Selitystä on haettu pitkään ilman lopullista vastausta. Mistä tässä on kyse ? Seuraavassa toimituksemme ehdotuksia asian parantamiseksi.

1. Yläkoulujen oppilaille annetaan ruokaseteli ja kahden tunnin ruokatunti. Jokainen voi käydä syömässä missä haluaa. Keittiöhenkilökunta voi perustaa koulun ruokalaan oman ravintolan joka kilpailee kaikista ruokailijoista. Oppilaiden ruokasetelin arvo on kouluaterian hintainen eli euro ja kaksi senttiä (1,02 €). Jos oppilas aikoo syödä Mäkissä euron juuston, jää hänelle vielä kaksi sentti jälkiruokana. Jos taas hyväpalkkainen yrittäjäisä haluaa jälkikasvunsa syövän Chez Dominikissa, joutuu isä pulittamaan noin 55 € lisää.

2. Kouluruokailu lopetetaan kokonaan. Kouluruoka lähetetään köyhiin maihin Afrikkaan, Romaniaan ja Viroon. Siellä kouluruokaa osataan arvostaa ja jollei sitä syödä siellä, se myydään eteenpäin. Kouluruoka-annoksen myyntihinnalla saa oikein maittavan aterian Bucharestin gourmetravintoloissa.

3. Kouluruokaa pakastetaan ja lähetetään Marsiin. Sinnepäin ollaan piakkoin tekemässä menomatkoja. Oletettavasti perillä elelevät ihmiset kiittävät Helsingin kaupunkia ja pormestari Pajusta maukkaista aterioista. Oppilaat voivat seurata netistä kuinka heidän kouluateriansa menevät parempiin suihin ja viimeistään silloin he ymmärtävät mitä ovat menettäneet. Varmasti harmittaa, etteivät lähteneet Marsiin.

4. Koululaiset ovat nähneet amerikkalaisista elokuvista, kuinka läskejä ihmisiä jenkkilässä elää. Siitä on otettu opiksi ja siksi koululaiset ovat paastolla. Kilpailua käydään siitä kuinka pienellä ruokamäärällä pystyy tulemaan kouluun. Ruoka on vaarallista, koska siitä lihoo. Jo neljäkymmenkiloinen ja 180 senttinen oppilas sanoo itseään liikalihavaksi. Ainoa hyväksyttää ruoka on hampurilainen ja kokis. Sitä saa mättää haluamansa määrän, jos on netissä. Leffoja katsoessa saa syödä myös sipsejä, popcorneja ja karkkeja. Muu ruoka lihottaa.

5. Kuntatalouden ongelmia yritetään hoitaa uusin keinoin. Yläkoululaisille kerrotaan raasteiden ja kasvisten hiilijalanjäljestä ja huonoista terveysvaikutuksista. Oppilaita kehoitetaan välttämään kouluruokailua, jotta pelastetaan kuntatalous. Sillähän rahoitetaan koulunkäyntiä ja opettajien palkkoja. Päättäjät tietävät, että tämä vähentää radikaalisti kouluruokailua, koska oppilaat haluavat olla solidaarisia opettajille. OAJ on alkanut jakamaan hymypoika ja-tyttöpatsaita kouluruokaa karsastaville oppilaille. Vuodessa saadaan merkittävät säästöt. Syömättä jääneet ateriat on myyty koulun henkilökunnalle ja ohikulkijoille. Jos 10.000 ateriaa säästyy päivässä, se tekee pari miljoonaa vuodessa. Sehän onkin puoli promillea Hesan budjetista. Sillä maksetaan kolmenkymmenen opettajan palkat vuodessa. Jes !



perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pääsiäisbroileri

Ruokosokeria 100gr.
thaimaalaista kalakastiketta 1/2 dl,
sipuli,
valkosipulin kynsi,
pala inkivääriä,
pala chiliä
tuoretta korianderia
ripaus suolaa
purkki ananaspaloja,
2 rasiaa broilerinfileitä

Leikkaa sipuli, valkosipuli, inkivääri ja chili pieniksi paloiksi. Laita ruokosokeri pataan levylle, lisää kalakastiketta. Anna kiehua hetki ja lisää sitten vihannespalat. Anna kiehahtaa taas hetki. Lisää broilerinpalat, ananaspalat, suola ja korianderia. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Anna padan kypsyä rauhassa ainakin tunti. Tarjoa riisin ja salaatin kanssa.

En tiedä miltä maistuu, koska ruoka on uunissa. Kohta tiedän. Toivottavasti se on hyvä, koska ruokavieraita on tulossa.





torstai 28. maaliskuuta 2013

Juhlapyhien ruokailutottumukset

Suomessa on neljä juhlapyhää. Kahdella on kristillenen tausta ja kahdella pakanallinen tausta. Ruokakulttuurin osalta ne eivät suuresti eroa toisistaan vaiukka niin luulisi. Kaikkien juhlien yhteisenä piirteenä on ryömisen ja juomisen suuri määrä. Joulu, Pääsiäinen, Vappu ja Juhannus ovat kauppiaiden kulta-aikaa, koska ihmiset ovat yhdessä ja juhlimisen keskeise3nä muotona on runsas syöminen ja juominen. Nyrkkisääntönä voikin sanoa, että jos muutaman keskeisen ruoka- ja juomalajin jättäisi pois, voisi tarjota samaa syötävää ja juotavaa jokaisena juhlapyhänä. Joulusta vois jättä pois kinkun, pääsiäisestä mämmin, vapusta tippaleivät ja siman ja juhannuksesta grillimakkaran. Muilta osin juhla voisi toimia samoin eväin. Tämä on tietysti helpottva tieto juhlien isännälle tai emännälle. Voi olla vaikka kuinka kateissa ostosten suhteen kunhan muistaa nämä em. tuotteet. Kun katselee S- ja K-kauppiaden tarjoustuotteita, ne ovat kuin samasta puusta veitettyjä vuodenajasta huomlimatta. Kodin keittiömestari voi ottaa juhlapyhäkauppalistan naftaliinista ja ostaa ylensyönnin ja juonnin avaimet. Tämä on luettava myös nokkelien kauppaketjujen ansioiksi. Juhlintatavat yhdenmukaistuvat, samoin niiden raakaaineet. Mikäs sen somempaa !"

Pitkäperjantain ohjelma

Pitkästä aikaa on taas pitkäperjantai. Siitähän on jo melkein vuosi. Pitkäperjantai on eittämättä vuoden pisin päivä. Se on pitkä siksi, että kaikki kaupat ovat kiinni, bussit liikkuvat harvemmin, sukulaisia tulewe yökylään ja telkussa on pitkäpiimäistä ohjelmaa. Vanhaan hyvään aikaan kaikki ravintolatkin olivat kiinni. Edes lapset eivät saaneet mennä kavereille leikkimään ja häiritsemään pyhän viettoa.Nykyihminen tarvitsee pitkänperjantain viettoon oman ohjelman. Kun vuoden muina päivinä ilo ja nautinto ovat pääosassa, pitää pitkänä perjantaina kärsiä. Miksikö ? Tietysti siksi, ettei ilonpito tunnu muuten miltään. Nimittäin, jos sitä tekee joka päivä. Kärsimyksellä luodaan ulottuvuutta ja näkökulmaa ilooon ja nautintoon. Piinan kautta ilosta saa enemmän irti. Tässä ohjelma kaikille vapaasti varastettavaksi:

klo 6.00 Herätys ja aamupesu, suljetaan puhelin, puetaan lenkkivaatteet.
klo 6.30 Kävelyä yksin lähikaduilla
klo 7.30 Kylma suihku
klo 7.45 Aamupalan valmistus
klo 8.00 Aamupalan nauttiminen: Näkkileipää ilman levitettä, kuumaa vettä ilman sokeria.
klo 8.30 Hiljaisuusharjoitus. sohvalla istumista, katsellaan ulos, eikä ajatella mitään, ainakaan mitään nautinnnollsta
klo 9.30 Pääsiäismunien keittäminen. Keitetään noin tiu munia koviksi.
klo 10.00 Haetaan vanhat kuivuneet vesivärit ja pensseli. Maalataan noin tiu munia kirjavikasi käyttämällä enintään kahta väriä yhteen munaan. Tämä on samalla pitkänperjantain luovin ja iloisin hetki.
klo 11.00 Haetaan postilaatikosta sanomalehti ja laitetaan se naapurin postilaatikkoon.
klo 11.30 Lounaan valmistus hitaasti.
klo 12.00 Lounaan nauttiminen: Syödään hitaasti toinen näkkileipä. Päälle laitetaan yksi kurkkuviipale. Palan painikkeeksi juodaan lasi kraanavettä.
klo 12.30 Tervehditään vähäsanaisesti heräävää puolisoa tai elämänkumpopania. Kerrotaan hänelle, että nyt on pitkäperjantai.
klo 13.00 Iltapäivälenkki. Kävellään aamuinen lenkki toisinpäin
klo 14.00 Hiljainen työskentelyhetki keittiön pöydän ääressä. Ajatellaan, mitkä asiat olisin voinut tehdä elämässäni paremmin ja kirjoitetaan ne paperille.
klo 16.00 Tervehditään heräävää jälkikasvua ja kerrotaan lyhytsanaisesti pitkästäperjantaista ja siihen liittyvistä traditioista. Annetaan heille kullekin 20 euron seteli.
klo 16.30 Päivällisen valmistus. Tehdään koko perheelle herkullinen päivällinen, jota kukaan ei kuitenkaan halua syödä.
klo 17.30 Päivällisen nauttiminen: Syödään kaksi palaa kuivunutta eilistä ruisleipää tai paahtoleivän palaa. Juodaan kaksi lasia kraaanavettä.
klo 18.00 Iltalenkki. Kävellään aamulenkki kertaalleen molempiin suuntiin. Annetaan vastaantulevalle krapulaiselle alkoholin suurkuluttajalle viimeinen 20 euron seteli.
klo 19.00 Hiljainen työskentelyhetki makuuhuoneen hiljaisuudessa. Ajatellaan, missä asioissa teen tulevaisuudessa parannuksen ja kirjoitetaan se paperille.
klo 20.30 Katsotaan TV:n uutiset ja todetaan kuinka maailman on paha, kylmä ja kova.
klo 21.00 Iltapalan valmistus
klo 21.30 Iltapalan nauttiminen: keitetään kuumaa vettä, johon upotetaan yksi pussi mustaa halpisteetä. Nautitaan se hitaasti.
klo 22.00 Iltapesu, yöpuku päälle. Ilmoitetaan telkan ääressä viiniä juovalle partnerille, että ollaan menossa nukkumaan.
klo 22.30 Mietitään sängyssä mukavan päivän kohokohtia.
klo 23.00 Rauhallinen yöuni, jossa nähdään niukkaa unta omasta elämästä.

Jos kuitenkin olette löytäneet kumppaniksenne kauniin blondin, voitte laittaa oheisen ohjelman naapurin postiluukkuun ja toteuttaa toisenlaisen ohjelman. Kun pitkäperjantai on niin tavattoman pitkä, voitte tehdä yhdessä kaikkea mukavaa, joka on ennen jäänyt tekemättä. Voitte pitää pitkää-hauskaa pidempään. Useinhan on niin kiire, että aika loppu kesken juuri kun pidot ovat parhaimmillaan. Nyt on aikaa. Naapurinne saa kuulla pitkän ajan erilaisia ääniä seinän läpi. Siitä hän saa mukavaa oheisohjelmaa ja voi todeta miten oma elämä on sentään tyyntä ja rauhallista. Hänelle tulee siitä oikein hyvä mieli. Samalla tulee itsellekin päivän hyvä työ tehtyä.

Hyvää kärsimystä eikun Pääsiäistä !

Markku Koiviston tuomio

Ex-evankelista ja pappi Markku Koivisto sai tuomion alaikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hän sai puolentoistavuoden ehdollisen tuomion, 30 päivää yhdyskuntapalvelua ja rahallisen korvausvelvoitteen. Koivisto oli uskonnollista asemaa hyväksikäyttäen johdatellut 17-vuotiaan nuorukaisen seksuaalisiin toimiin vaikkei varsinaista yhdyntää tapahtumnutkaan.

Pidän tuomiota aika kovana. Koivisto on ollut runsaasti julkisuudessa asian tiimoilta. Hänet on erotettu uskonnollisen liikkeen piiristä ja hän on saanut julkisen "tuomion". Vaikka ehdonalaisuus tarkoittaa käytännössä ei mitään, on se kuitenkin vankeustuomio. Kun asia käsiteltiin suljetuin ovin, on aika mahdotonta ottaa kantaa itse tapahtumiiin. Se viittaisi, että asianomaihen nuorimies on johdateltu pitkäaikaisiin kärsimyksiin. Toki asian julkisuus on varmasti lisännyt kärsimyksiä ennestään myös hänelle. Toisaalta kyse on kuitenkin 17-vuotiaasta. Vuotta vanhemman kohdalla asia ei olisi ollut lainkaan rikos. Hän olisi itse vastuussa tekemisistään. Jos asianomainen on saanut pysyviä vaurioita, on asia luonne toinen. Siitä ei salassapidon takia saa selvyyttä.

Koivisto on kuitenkin menettänyt asemansa ja ihmisarvonsa. Rangaistuksen suorittamisen jälkeen Koivisto ei saa sovitusta ihmisten silmissä. Se on kova tuomio. Hän on saanut ikuisen hyväksikäyttäjän, homon ja uskonnollisen kaksainaamaisuuden leiman osakseen. Ehkä Koivisto ottaa itse tämän synnin palkkana ja Jumalan koettemuksena, mutta näin siviilinäkökulmasta katsoisin, että Koiviston julkinen kohtalo olisi pitänyt huomioida tuomion suuruutta arvioitaessa.

Missä nyt ovat sateenkaari-ihmiset tai tasa-arvoavioliiton kannattajat? Eikö Koiviston pitäsi saada ymmärrystä sieltä suunnalta? Eikö Koivisto kelpaa tähänkään porukkaan ? Tiettävästi Koivisto on majaillut Floridassa. Siellä pystyy olemaan inkognitona, jos on massia millä maksaa viulut. Siellä lienee muitakin suomalaisia "pakolaisia".

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Harri Olli ja Matti Nykänen

Päätin, etten sano mitään. En vaikka kuinka tekisi mieli. Taistelen omaa negatiivisuuttani vastaan. Aihe on liian helppo rusikoitavaksi. Kun kaksi törmäilijää.... Ei, en sano mitään. Antaa poikien... miesten yrittää. Tähtäin on Sotshissa. Suomen mäkihyppy on niin suuressa aallonpohjassa, että kannattaa nostaa muitakin veteraaneja hyppytorniin. Miten olisi Hautamäen veljekset? Mutta se on aivan toinen juttu. Nyt oli puhe tästä kaksikosta ja ei muuta kun tuulta purjeiden alle. Tai suksien. Ja sitten kohti mäkitornia. Onkohan tästä tehty jo vedonlyöntikohde ?

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Kevään merkit

Kevään merkkejä on ilmassa. Aurinko paistaa, päivällä on lämpöastetta ja räystäällä tippuvat. Siis vesi tippuu räystäillä. Kevätpäiväntasaus tapauksen myötä päivä alkaa pidentyä ja pimeys väistyy.

Oma kevään merkkini on toisenlainen. Vaihdoin talven viininpunaiset verhot ja matot kevään vihreisiin väreihin. Siinä on kevättä kerrakseen.

Suomen kolmanneksi suurin kaupunki

Keski-Uudenmaan Hyvinkää, Järvempää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo ja Tuusula aikovat yhdistyä Suoman kolmanneksi suurimmaksi kaupungiksi. Nostan hattua kaupunginjohtajan ennakkoluulottomalle ehdotukselle. Tässä on yhtyä. Nyt pienten , muutaman tuhannen kunnat haukkuvat henkeä. Tai epäilevät tai kyseenalaistavat. Mutta ehdotus on raju ja kaikella muotoa kannatettava. Varmasti näiden kaikkien kaupunkien ja kuntien sisältä löytyy oppositiota. Ainahan niin on. Meidän pikku päätösvaltamme kapenee jne. Niin kapeneekin, mutta tässä olisi varmasti elinvoimainen alue ja merkittävä toimija. Nostan hattua. Tällaista ennakkoluulotonta ajattelua kaivataan. Nyhertäjiä löytyy aina, samoin jarruttajia. Mutta nouseeko Suomi, jos laitetaan pää pensaaseen ja jatketaan valittamista ja vaatimasta. Yhteiskunta ei kehity. Milloin kenenkin vika. Tässä on poweria ja rohkeutta. Nämä kunnanjohtajat ovat osoittaneet kovan ammattitaitonsa.

HARIBO

Tuttu nimi makean ystäville. Mutta mistä tämä saksalaisen karkkipussin nimi on peräisin ?
No, nimi on yksinkertaisempi kuin osaa odottaa.
HAns RIdel BOnn = HaRiBo
Siis karkkiyhtiön perustaja Hans Riedel junior on antanut nimensä tälle karkkimaailman jättiläistoimijalle. Bonn on yhtiön kotipaikka. Tässä oudon nimen tylsä selitys. Vahvasti hedelmäkarkkeihin suuntautunut karkkimaailman on silti makea. Ainakin lapset tykkäävät.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Jemina ja Selina Sillanpää feat. Tim Ries



Siskokset Jemina ja Selina Sillanpää vetivät rootsmusaaa tai folkia tai jotain pehmytmusaa fonisti Tim Riesin kanssa Lahdessa Kalevi Aho salissa. Rollareiden fonisti on ennenkin esiintynyt Sillanpäiden kanssa ja tuottanut tyttöjen levynkin. Mukana oli myös Suomen Zappa Marzi Nyman. Bassossa ja rummuissa Jaakot Kämäräinen ja Lukkarinen. Taustalla soitteli myös isä Sillanpää eli "Vanha isäntä" Seppo Sillanpää. Musa oli mukavan tyylikästä. Bändi oli tyylikäs ja taitava. Tunnelma oli tyylikäs. Mutta jotain puuttui. Ehkä tyttöjen lauluääni oli sittenkin liian ohut ja tasainen. Encorena esitetty folkbiisi soi hienosti kahdestaan. Bändin kanssa ilmaisuun kaipaisi voimaa ja syvyyttä. Marzi tyylitteli taidolla ja pääsi vähän revittelemäänkin. Tykkäsin myös basisti Kämäräisen mataliata sävyistä. Tim Ries ei päässyt mitenkään ihmeemmin esiin. Rock bändien fonisteille ei muutenkaan lankea ihmeellisiä rooleja. Springsteenin Clarence Clemonskin oli aika neutraali ilmestys, jos verrataan jazzin fonihahmoihin. Ries oli minulle uusi nimi ja tuttavuus muutenkin. Mutta Sillanpään sisarukset ovat nuoria. Maailmanluokan tuklia on enemmän kuin kultakimpale heille. Siskosten sävellykset ovat taitavia, viulut soivat ja nuoret neidot laulavat. On syytä olla toiveikas. Vielä sieltä suunnalta kajahtaa, ellei sitten tyylikkyydellä tapeta orastavaa särmää. Sitä tässä tarvitaan.

Kyproksen draama

Kypros on ajautunut pahaan kriisiin. Maahan on valunut menneinä vuosina paljon rahaa. Kokoonsa nähden enemmän kuin on toivottukaan. Paljon esimerkiksi Venäläistä rahaa. Jotkut puhuvat, että myös rahanpeurahaa. Matalan koron aikana pankit ovat maksaneet jopa 5 % korkoja. Nyt pää on tullut vetävän käteen ja velkojat painavat päälle. EU on luvannut 10 miljardia apua, mutta sillä ehdolla, että Kypros itse löytää 6 miljardia. Rahaa on haluttu hakea tallettajien tileiltä. Nyt sovitussa kompromississa toiseksi suurin pankki Laiki jaetaan kahtia: roskapankkiin ja terveeseen pankkiin. Siellä on kuulemma proisentti kyproslaisista töissä. Yli 100.000 € talletuksista peritään reipasta veroa. Mitä muuta on sovittu, ei ole vielä tiedossa. Joka tapauksessa Kyprois on pahassa jamassa. Odotettavaa on, että jollain aikavälilklä ihmiset yurittävät saada rahansa pankkien tileiltä. Sijoittavat siirtävät rahan pois Kyprokselta epävar,muuden takiaq. Samaan aikaan talous pitäisi saada kestävälle pohjalkle. Turismista elävä maa on siis lähes mahdottoman edessä. Kertyneitä velkoja vastaan pitäisai olla dynaaminen talous. Siis talous jota ei ole olemassa. Olisiko sittenkin pitänyt antaa Kyproksen kellahtaa. No, toisaalta tauti oli varmaankin lähtenyt liikkeelle ja luottamus muidenkin kriisimaiden kykyyn olisi heikennyt. Lainaraha olisi tullut kalliimmksi ja riskit lisääntyneet. Lisätukia oli pitänyt syöttää myös muihin maihin. Ehkä tämä oli kuitenkin helpoin ratkaisu ja ainakin linjass aiemmin tehtyihin ratkaisuihin Kreikasaa, Espanjassa ja muissa maissa.

Nyt huhut alkavat kiemurrella Slovenian ympärillä. Kuinka paljon se tarvitsee tukieuroja, jää nähtäväksi. Luultavasti kesän kynnyksellä ollaan tässäkin asiassa viisaampia. Tai voiko tässä olla kukaan viisas ? En voi ymmärtää niitä nationalisteja, jotka ajattelevat, että pitäisi antaa näiden maiden upota. Se ei ole meidän kasallisten etujen mukaista, vaikka näyttää kovin käytännölliseltä. Jossain määrin tämä rahan pumppaaminen on pitänyt myös meidän talouden vakaana - ainakin toistaiseksi. Se ei ole pelkästään kiinni maamme omista toimista vaan kansainvälinen ja erityisesti Euroopan tilanne vaikutta suuresti meihin.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Miehiä akateemisille naisille ?

Viimeisten tutkimusten mukaan Suomea uhkaa uusi yhteiskunnallinen ongelma. Se ei ole harmaan talouden lisääntyminen Heidi Hautalan viitoittamalla tiellä. S-ja K-ryhmä ei ole myöskään ottanut myynnistä hevosenlihalla terästettyä jauhelihaa. Kyse ei ole myöskään jääkiekkoväkivallan tai dopingin vaikutuksesta kirkasotsaiseen ja viattomaan nuorisoomme. Nyt ei ole kysymys myöskäään Pano Rajalan tai Katri-Helenan uudesta romanssista. Ehei ! Tämä ongelma uhkaa autioittaa kotoisin Suomen tai vähintään muuttaa maailman ykkösonnelan harmaaksi kontrollimaaksi entisen itä-Euroopan malliin.

Kyse on akateemisten naisten esiinmarssista ja siitä, ettei heille löydy enää vastaavan tasoisia kumppaneita. Suomen suurimmissa kaupungeissa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista ihmisistä naisia on reilusti yli puolet. Joissakin kaupungeissa jopa yli kuusikymmentä prosenttia. Sanomattakin on selvää, ettei sivistyneille maistereille kelpaa kuka tahansa lerppalahje. Naiset haluavat partnerikseen saman koulutuksen omaavan miehen. On ymmärrettävää miten ankealta ja yksinäiseltä naisesta voi tuntea aamukahvilla, kun puoliso tankkaa aamun lehdestä urheilusivuja, sen sijaan, että pitäisi keskustella kulttuuriuutisista tai pitkistä yhteiskunnallisista kolumneista. Nykymies ei edes ymmärrä uusia sivistussanoja, puhumattakaan netin treffipalstojen ja somen ajankohtaisia termejä.

Sosiaali- ja terveysministeriön tilastojen mukaan hätä ei ole tämän näköinen. Viimeisten maahanmuuttotilastojen mukaan opiskelu on suurin syy muuttaa Suomeen. Tulevaisuudessa meillä on siis hyvä joukko sivistyneitä ja korkeasti koulutettuja miehiä. Ei haittaa ovatko he tulleet kaukomailta Kiinasta tai Intiasta, Venäjältä, Virosta, tai Kyprokselta. Pääasia on sivistyneen suomalisen perheen pelastaminen. Ministeriön mukaan tilanne tasaantuu jo vuosikymmenen vaihteessa kun maahanmuuttajat ovat saaneet tutkinnon valmiiksi, naiset ovat kosineet ja yhteinen perheonni on alkanut kukoistamaan. Kouluttamattomat miehethän viettävät nykyisinkin puolet elämästään lähipubissa ja kotisohvalla tv:n ääressä.

Opetusministeriössä ollaan suunnittelemassa kotomaan miehille suunnattuja sivistyskursseja. Ne on suunnattu erityisesti maisterinaisten kanssa avioliittoa suunnitteleville miehille. Kurssilla käydään läpi sivistyneen miehen kielenkäyttöä, pukeutumista ja etikettiä. Kaikki kurssin käyneet miehet saavat sivistystodistuksen, jolla voi todistaa osaamisensa tavatessaan akateemisen naisen. Avioliiton jälkeen miehet voivat osallistua jatkokursseille ja saavuttaa entistä korkeamman avioliittosivistystason.

Yliopistot saavat lisämäärärahoja miesten sivistyskoulutukseen. Uusia professuureja ollaan perustamassa niille paikkakunnille, joissa tilanne on kriittisin. Useat "saneeratut" miehet ovat olleet kiinnostuneita miestutkimuksesta ja -tutkinnoista. Aalto yliopisto lupaa kouluttaa vuodessa yli tuhat riemumaisteria ja saman määrän uimamaistereita. Pekka Himanen on alkanut kouluttamaan miestutkijoita puhumaan ja kirjoittamaan akateemista monikielisyyttä. Siinähän tärkeintä ovat rikkaat sisällyksettömät kielikuvat ja muoti-ilmaisut. Teemaan kuin teemaa sopii sama paketti, jolla luodaan ajankohtainen ja älykäs kuva yhdistyneenä herkkään ja inhimilliseen lähestymistapaan huomioiden talouden ja yhteiskunnallisten ilmiöiden osuus nykyihmisen arjen toiminnassa ja tavoitteissa.

Ev.lut kirkko on uudistamassa vihkikaavaansa. Uudessa kaavassa naiselta kysytää halukkuutta naimiseen ja mieheltä kysytään, onko tämä valmis käyttäytymään sivistyneesti myötä- ja vastoinkäymisissä. Arkkipiispa aikoo tarjota kirkkoihin uusia keskusteluryhmiä sivistyksestä ja avioliittokursseista kiinnostuneille nuorille miehille. Kirkolliskokous on aikeissa ehdottaa, että myös miehiä voidaan vihkiä papeiksi. Tärkeintä on säilyttää perhe pyhänä , yksinkertaisena ja tasapainoisena. Se takaa ikuisen elämän.

Robert Helenius "voitti"

Robert Helenius ja englantilainen Michael Sprott iskivät yhteen Saksassa. Ottelu oli tasaista nyhjäämistä, jossa Sprott oli aktiivisempi ja sai iskuja läpi löysästi puolustaneeseen Heleniukseen. Suomalainen oli odottelevalla kannalla läpi ottelun. Helenius ei alkanut missään vaiheessa nyrkkeilemään vaan tyytyi seisoskelemaan ja iski muutamia iskuja britin suojaukseen. Kymmeneräisen ottelun katsominen oli työlästä, kun mitään ei tapahtunut. Ottelu olisi voinut kestää yhden erän, sillä siinä tuli kaikki olennainen esiin. Kolme tuomaria, kaksi itävaltalaista ja yksi saksalainen, saivat Heleniuksen voittajaksi selvin piste-eroin. Mistä tässä oli kysymys ?

1. Ottelu oli sovittu etukäteen, joten kyseessä oli harjoitusmatsi. Helenius ei jaksanut innostua sovitusta ottelusta, kun tiesi kuitenkin voittavansa. Sauerland-talli halusi antaa Heleniukselle kokoeräisen sparrausottelun, jotta nähtäisiin hänen kuntonsa. Huonohan se oli. Nyt tarvitaan lisää sparrausottelun, sillä tällä menolla kumpikin Klitschko pudottavat Heleniuksen alta aikayksikön.

2. Tuomarit antoivat pisteet ulkonäöstä. He olivat saaneet käsityksen, että kyse on saksalaisesta machokisasta, jossa pisteitä annetaan ulkonäöstä, käyttäytymisestä, pukeutumisesta ja liikunnasta. Herrasmiesmäisempi Helenius voitti selvästi. Hän oli viisitoistasenttiä pidempi mustaa haastajaansa. Hän käyttäytyi korrektisti ja vaatetus oli siistimpi. Vaikka rotuelementtiä ei pitänyt arvioida, uskotaan valkoisen tuomarikolmikon antaneen äänensä arjalaisen näköiselle Heleniukselle.

3. Tanssii tähtien kanssa- sarjassa olivat mukana herrat Helenius ja Sprott. Vakiotanssit olivat Heleniuksen kauraa. Lattareissa Sprot kiri piste-etumatkaa kiinni, mutta ratkaisu tuli jäykässä tankotanssissa. Siinä Helenius lähes seisoi rautatangon lailla ja kiemurteleva Sprott menetti pelinsä. Piste-erot olivat ilmeiset eikä voittajasta ollut epäselvyyttä. Tanko tanssia ammatikseen harrastava Helenius pyrkii kohtaamaan ukrainalaiset Klitchkon veljekset.

4. Diili ohjelmassa esiteltiin napolilainen nyrkkeilyilta. Siinähän kaikki tietävät ennalta voittajan, mutta vetävät vetoa häviäjän puolesta. Syy on se, että vedonlyöntitoimisto on tehnyt tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Voittaja selviää ja kaikki rahat menevät Napoliin (Sauerlandille). Hyvä niin, sillä Napolissa on paljon muitakin yhteiskunnan kehittämiskohteita, kuten julkinen jätehuolto, sisäinen turvallisuus ja isot rakennusurakat. Napolilainen ilta päättyy aina onnellisesti, ainakin niille, jotka ovat hengissä. Nauretaan, lauletaan aarioita, juodaan punkkua ja syödään äidin tekemää pastaa. Mikäs sen tiiviimpää perhe-elämää kuin Sauerland-talli.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Panu Rajala - Katri-Helena

Hyvää viihdettä on nähty pitkin viime viikkoja, kun Hämeenkyrön naistennaurattaja Pano (ohoh, eikun Panu) Rajala julkaisi intiimin rakkaustarinan omasta suhteestaan ja avioliitostaan kansantaiteilija Katri-Helenan kanssa. Tyrkyllä on kaikille tirkistelijöille ja juorulehtien lukijoille suunnattu eepos. Julkaisija luottaa tirkistelyn voimaan ja Rajala saa balsamia haavoilleen. Tässä tyylilajissa Rajala on hyvä. Olisiko kaveri niin kova kirjailija, että koko suhteen taka-ajatuksena on ollut kirjallinen teos ? Näkikö Rajala tavatessaan iskelmäikonin laajat kirjalliset mahdollisuudet? Edellisestä vaimosta kirjoitettu teos on samaa sarjaa. Ja onko siinä mitään pahaa, jos kirjoittaja saa panoa (eikun paloa) ja käyttövoimaa omien intiimien ratkaisujen kuvaamisesta ?

Kyyninen blogisti ajattelee asiasta kuitenkin tylymmin. Herkkähipiäinen kirjailija on vetänyt herneen nenään kun ex-vaimo on löytänyt partnerikseen nuoren rock-managerin. Sen lisäksi tämä ilkeää hehkuttaa hunajaista yhteiselämää jannun kanssa. Tottakai se on ollut liikaa ikääntyneelle naistenmiehelle. On ollut pakko saada balsaa haavoille ja lääkkeeksi on löytynyt kirjoittaminen. Toimivana terapiana on muistelmateos yhteisestä julkkisonnesta. Sen jälkeen on helppo veistellä rikkoutumista sopimuksista sun muusta. Ne ovat toimivia iltapäivälehtien otsikoita ja toimivat hyvin myös kirjan markkinoinnissa. Mitä enemmän suhteen yksityiskohtia kaivellaan, sitä suurempi kirjamyynti. Ja miksei sama otsikointi edesauta myös iskelmätähden asemaa. Törkeästi kyväksikäytetty kansanlaulaja saa sääliä ja sympatiaa. Veikkaan, että kohta levähtää levymyymälöihin Katri-Helenan parhaat + pari uutuuskappaletta. Suosio on taattu siinäkin suunnassa. Julkisuus toimii win-win periaatteella ja molemmat osapuolet, sekä pääosanesittäjät että julkaisuyhtiöt käärivät kohusta mukavasti tuohta. Tylsistynyt kansa maksaa ja saa palkakseen tuntea erilaisia tunteita kuten vihaa, ärtymystä, sääliä, sympatiaa ja empatiaa. Mikäs sen somempaa !

Summa summarum: hovi tarvitsee narria ja kansa tarvitsee leivän lisäksi sirkushuveja. Siinä konseptissa Panu Rajala - Katri-Helena osuvat kultasuoneen.

Espanja nöyrtyi

Espanjalaisyleisö ei selitellyt maailman parhaan futisjoukkueen päitä. Nöyryyttävä tasapeli "jotain ihmeen Suomea" vastaa oli melkoinen katastrofi. Espanja on kohonnut nopealla lyhytsyöttöpelillä, pallonhallinnalla ja teknisellä osaamisella maailman parhaimmaksi joukkueeksi. Taakse ovat jääneet Brasiliia, Argentiina, Saksa, Italia ja Englanti. Nyt rinnalle puski maailmaan noin 80:ksi paras/huonoin. Suomi on tottunut potkimaan Viron, Beninin ja Burkina Fason tasolla. Teemu Pukki räjäytti maailmanmestareita eivätkä miljonäärit siitä enää toipuneet. Epäilen, että Pukki alkaa olla kiinnostava pelaaja La Ligan joukkueille. Jalkapallohullut espanjalaiset teurastavat seuraavien viikkojen aikana Villat, Iniestat ja kumppanit, mukaanlukien vanhaherra del Bosquen. Mutta pahinta tässä lienee itse MM-karsinta. Ranska johtaa lohkoa ja mitään varmuutta loppuottelupaikasta ei voida julistaa Madridin tuomiokirkosta.

Ensin Espanjan taloutta nöyryytettiin velkasaneerauksella, sitten kansa ajettiin työttömäksi. Nyt iskettiin suoraan vyön alle. Futiksen maailmanmestarit rämpivät tasapelin jonkin lumisen joulupukkimaan kanssa. Jo on (tasa)peliaikoihin eletty (perinteinen espanjalainen sananlasku) !

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Skyfall

Uusin Bond on elementeiltään edeltäjiensä jalanjäljillä. Mutta myös omaa aikaa on tungettujen mukaan. Bond ei ole enää alkutaipaleitten herrasmies vaan kylmempi, toiminnallinen jäämies. Koko leffa on toiminnallisempi. Bond on nyt kulahtanut, tavallisen inhimillinen, lähes luuseri. M on hallitseva pomo ja Bond väsynyt duunari. Ajan kuvan mukaan tietotekniikka jyllää. Kuitenkin vanhoille Bondeille tyypillinen maailman pelastaminen oli muuttunut enemmän henkilökohtaiseksi taisteluksi. En tiedä onko kohderyhmää muuttunut, mutta alkuaikojen leffat ovat olleet enemmän suunnattu nuoremmille tai kokoperheelle. Nyt ollaan kalastelemassa aikuisia, toimintaleffan ystäviä ja Bondista etääntyneitä katsojia. Elokuva ei ole kuitenkaan huono. Se on uudenlainen ja Bondmaisia tunnusmerkkejä on vähemmän. Tykkäsin enemmän alkupuolelta. Loppu on enemmän sisäistä taistelua. Tätä voi kyllä suositella, mutta arvosana jää kyllä seiskaan.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Jääkiekon playoff-offs: yleisömäärät

Jos olisin jääkiekon sm-liigan toimitusjohtaja, olisin aika hapan, masentunut ja alakuloinen. Etsisin selityksiä väkivallasta. Miettisin telkun ja ja muun median negatiivista suhtautumista jääkiekkoon ja sen seurauksia. Nyt pelataan jääkiekon playoff offseja ja jääkiekkohan on Suomen suosituin ja seuratuin urheilulaji. Niin, tai ainakin oli. Kun katselee pelien yleisömäärää, joutuu kysymään onko asia sittenkään näin. Kun yleisömäärät jäävät alle neljän tuhannen, on kyseessä piilevä katastrofi. Eikö tämä kiinnostakaan jääkiekkofaneja ? Onko kansa hylännyt kiekkokatsomut ? Hei, missä kaikki ovat ? Normaaleihin liigapeleihin tulee saman verran yleisöä kuin loppupeleihin. Varoitusvaloa välkkyvät. Jossain on tehty asioita väärin ? Vai onko kuviteltu jotain muuta ? Peiliin voisi katsella liigan hallitukskin ! Onko ylimielinen suhtautuminen kolahtanassa omaan nilkkaan ?

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Viikon syytetty: Heidi Hautala

Tämän viikon syytettynä on kehitysministeri Heidi hautala. Hän on teettänyt oviremontin ja siivoittanut asuntoaan pimeästi. Edelliseen pn menny 600 euroa ja jälkimmäiseen 100 euroa. Hautala on eronnut harmaan talouden vähentämistyöryhmästä. Hän ei ole kuitenkaan eronnut ministerin paikalta, koska tapahtumat sijoittuvat menneisyyteen.
Uusi syyte koskee miesystävän kartanoremonttia. Remontin summa on ollut n.43.000 €. Hautala on ollut mukana miesystävän kartanoremontin suunnittelussa. Se on tehty myös pimeästi ja juttua on käsitelty oikeudessa. Myös Hautalaa on kuultu asian yhteydessä oikeudessa. Hautala on antanut asiasta ristiriitaisia

Katuparlamentin ratkaisu: Hautala eroaa ministerin paikalta, mutta palaa harmaan talouden työryhmään. Ministerin toimeen vaadittava luottamus on heikentynyt, mutta harmaan talouden työryhmän asiantuntijuus lisääntynyt. Hyvää asiantuntijaa tarvitaan aina.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Musiikkia Firenzessä



Odotetusti Firenze ja musiikki kuuluvat yhteen. Nimenomaan klassinen musiikki. Lapsikuoro lauloi oopperan Turandot aarioita Palazzo Veccion 500-salissa (cinquecento ?). Akustinen kitaristi soitteli tuntemattomia klassisia biisejä Palazzo Veccion edessä piazzalla. Oli muuten hyvä kaveri soittamaan, viileästä ilmasta huomimatta. Pipo lämmitti sormiakin ?

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Firenze



Firenze on renessanssin helmi. Lukuisat piazzat, vanhat rakennukset, museot, taide-esineet ja veistokset tekevät siitä historiaa rakastaville turistille todellisen helmen. Myös ihan tavallinen turisti saa nauttia poikkeuksellisen kauniista kaupungista. Turisteja vierailee Firenzessä vuosittain yli 12 miljoonaa. Se tuo myös valtaisat tulot ja rahaa monenlaisille elinkeinojen harjoittelijoille. Pieniä ja isoja hotelleja on joka puolella. Italialaistyylisiä ravintoloita on jokaisella kadulla ja kujalla. Museoihin joutuu jonottamaan. Kadulla törmää jatkuvasti karttaan tuijottaminen amerikkalaisiin, japanilaisiin, ranskalaisia, saksalaisiin, kiinalaisiin, venäläisiin jne. Se tuo myös lieveilmiöitä ja vaatii jouhevan jätehuollon. Siksi hotellihuoneesta maksetaan 4 ekeä/yö kaupunkiveroa. Kuitenkin Firenze on Euroopan kulttuurin perintöä parhaimmillaan.

Kävin Firenzessä. Pidin siitä. En yrittänytkään saada sitä haltuuni. Katselin sitä sen vähän, johon oli aikaa. Päätin, että joskus palaan. Silloin olen pidempään kuin neljä päivää. Ja silloinkin menen keväällä tai syksyllä. En kuitenkaan kesällä silloin siellä on miljoonia turisteja. Tai sitten menen Roomaan. Sekin on vielä näkemättä.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Sinivalkoinen valhe

Hiihdon dopingsotku Arto Halosen dokumenttimaisena elokuvana. Vaikka asia on ollut esillä vuosikauden, elokuva säväyttää. Tuttuja asioita on pantu yhteen kokonaisuuteen ja sen valossa laajamittainen doping näyttää olevan pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Dopingilla on menestytty ja saavutettu kirkkaita mitaleita vuosikymmeniä. Muutama uusikin asia nousi esiin. Jorma Punkkinen on ollut Italiassa päävalmentajana veritankkauksen keskiössä. Orion on toimittanut erinäisaiä aineita hiihtäjille luvattomasti. Mestarihiihtäjät Marjo Matikainen ja Marja-Liisa Kirvesniemi ovat olleet tässä vahvasti mukana. Elokuvan viesti oli selkeä. Hiihtäjät, valmentajkat ja urheilujohtajat kiertelevät totuutta. Kukaan ei halua pettää porukkaa.

Kokonaan toinen asia on muiden lajien doping. Pyöräily, painonnosto ja pikajuoksu ovat olleet vahvasti esillä. Taitaa olla niin, että jos tietäisimme dopingin laajan käytön, urheilu olisi kielletty. Tai doping sallittaisiin.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Salpauselän kisat

Maineikkaan Salpausselän kisat järjestettiin jälleen Lahden mäkimontussa. MM-kisojen läheisyys oli saanut väkeä liikkeelle. Perjantaina 5 tuhatta ja lauantaina 10 tuhatta. Kokonaiskävijämäärä oli 40.500. Pelsujen matseissa on usein samaiset 5 tuhatta. Kaukana ovat suuruuden ajat, sillä parhaimmillaan väkeä on ollut 450.000. Joskus muinoin Suomi hiihdettiin maailman kartalle, ainakin lumisen maailman kartalle. Nythän Suomen edustajat näyttivät lähinnä turisteilta ja saavuttivat parhaimmillaan naisten kympillä kympin sakkiin. Muissa lajeissa suomalaisnimet löytyvät kaksinumeroisten luetteloiden loppupäästä. Paitsi mottoorikelkkamäkihypyssä, jossa Jussi Seljas teke oivan hypyn pikkumäestä. Tärkeintä on kisafiilis ja loistava aurinkoinen sää. Edes Lahden betonista ei ollut tuulen häivää. Parasta on ulkoilu ja ulkomaisten vieraiden viihdyttäminen.

Kuten urheilussa niin usein toistellaan : Voitto ei ole tärkeintä vaan osanotto. Toki Suomen hiihto- ja mäkimenestyksen takia osanottotoivotuksia on tullut runsaasti. Joskus em. sanonta kuului: tärkeintä ei ole voitto vaan kaksoisvoitto. Lahden dopingpaljastusten jälkeen tätä sanontaa ei ole viitsitty toistella. Norjassa sama sanonta kuuluu: Tärkeintä ei ole voitto vaan nelosvoitto. MM -kisoissa saa olla vain neljä osanottajaa/maa + edellisten kisojen maailamnmestari. Siitä huomaa, että norjalaiset ovat vähään tyytyväisiä. Myös dopingissa.

Ps. Nykyisin Suomi lumilautaillaan tai alamäkiluistellaan maailman kartalle. Ei paha sekään.

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Miehen mitta

Näin naistenpäivän jälkeen on syytä mittailla miestä. Monella tavalla mies on menettänyt mittaansa. Miehen itsetunto on laskenut. Miehen rooli on naisistunut ja pehmentynyt. Miehet yrittävät epätoivoisesti pitää pystytukkaa ja parransänkeä maskuliinisuuden takia, mutta monella tavalla miesosakkeet ovat olleet vuosikymmeniä laskusuunnassa. Yliopistot pullistelevat älykkäitä naisia ja yrityksissä naisjohtajista määrä on nousussa.

Kuitenkin miesten mitta on kasvanut. Nimittäin pituusmitta. Vuonna 1922 miesten keskimääräinen pituus oli 171 senttiä. Vuonna 2007 pituus oli 177 senttiä. Yhdeksässäkymmenessä vuodessa mies on kasvanut peräti kuusi senttiä. 25-34 vuotiaiden keskimitta oli 179 senttiä. Muista mitoista ei kerrota tai ole tuloksia.

Tästä tiedoista ilahtuneena mies voi hyvin ja jatkaa kasvuaan. Tulevaisuus on turvattu. Mies voi röyhistää selkävartensa, hieraista parransänkeä ja samoilla omia polkujaan kuten hänen isänsä ja esi-isänsäkin tekivät. Tai lassota villihevosia, laskea koskea tukin päällä tai kesyttää sharmantti blondi. Tai könöttää pikkihaalareissa avannossa reunalla, grillata marinoitua pihvejä ulkogrillissä ja sihauttaa auki kotimainen keskiolutpullo. Näin on aina ollut ja tällainen tulee miehen mitta olemaan.

Ps. Hollantilaiset miehet ovat keskimäärin 184,8 senttiä ja islantilaiset (häh) 181,7 senttiä. Sinne on vielä matkaa. Pitäähän jotain tavoitteita olla.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Päivän syytetty

Suomesta on alkanut tulla syyllistämisen perusmaa. Joka päivä joku henkilö on sytettyjen penkillä. Syytettynä voi olla viikkojakin. Kyse on median langettamasta syytteestä. Sillä muokataan ihmisten mieliä ja vaaditaan edesvastuuseen tai jopa tuomioita. Enkä tarkoita nyt väkivalta- tai ampumistapauksia. Nämä mediaihmiset voivat joutua syytteeseen myös oikeudessa, mutta pääosin kyse on erilaisesta moraalista tai "moraalista". Tavallaan oikeudenmukaisuuden tai epäoikeudenmukaisuuden verukkeella ihmisiä (yleensä julkkiksia) vaaditaan edesvastuuseen tai tuomitaan. Viime aikoina kyse on ollut oikeista väärinkäytöksistä, joista on myöhemmin langetettu tuomio. Mutta myös yritysten johdon palkat, tutkimusten tekijät/tilaajat, ulkomaanmatkojen kustannukset, verovarojen käyttö, erilaiset tukimuodot, henkilövalinnat jne ovat esillä moraalisesti paheksuttavassa mielessä. Aiemmin tätä harrastivat pääosin iltapäivälehdet, mutta nyt myös muut sanomalehdet ja tv-kanavat ovat yhtyneet tähän kuoroon. Tiedotusvälineet hakevat köyhän kansan näkökulmaa ja yleistä pahensuntaa asioille. Sillä on tarkoitus myydä lehtiä ja koukuttaa lukijoita ja katselijoita. Radioiden aamuohjelmissa paheksuttavat asiat ovat usein vuorovaikutteisempia ja pohdiskelevampia. Siellä on tarkoitus pitää ihmisiä kanavalla käsittelemällä asioita monipuolisemmin. Intressi on toisenlainen: vapaampi ja journalistisempi näkökulma on yllättäen siirtynyt radioon.

Olen itsekin tirkistellyt näitä moraalisia ongelmia mielelläni. Maailmassa on paljon ristiriitaisuuksia, joista riittää puhinaa. Mutta nyt tämä systemaattinen käsittelytapa on alkanut ärsyttämään. Kyse ei olekaan moraalisesta asenteesta vaan moraalilla ratsastamisesta. Kyse on kylmästä bisneksestä. Tamperelaisena olen huomaavinani, että paikallinen päälehtikin on muuttanut aiempaa, melko konservatiivista toimitustapaa, kohu-uutisten suuntaan. Selvää on, että paperilehti on häviämässä nettiuutisille ja TV:lle. Valintoja on ilmiselvästi tehty ja ronskinpi ja kohuuutisia suosiva viestintä on kasvanut. Epäilen vahvasti, että ihmiset tarvitsevat kohua. Toki viihteellä on paikkansa, mutta useimmille meistä oman elämän kiemuroissa on kohua aivan tarpeeksi. Tällä tavoin voidaan perustella linjan muutoksia. Osa ihmisistä kaipaa viestimiltä enemmän tietoa kuin moraalista asennetta. Tieto ja tiedon kerääminen vaatii kuitenkin työtä ja vaivaa. Sen takia joutuu selvittämään taustoja ja asiayhteyksiä. On helpompaa esittää yksinkertaistettuja olettamuksia ja huhuja kuin kaivaa totuuksia. Totuus ei myy niin hyvin kuin huhu. Syytetyt ovat herkullinen tapa syöttää ihmisille paatosta ja moraalia. Syytettyjen kautta huomio isoista ongelmista siirretään yksittäisiin epäoikeudenmukaisuuksiin. Tältä näyttää tämän päivän media Suomessa.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Vauvat vaihtoon

Keski-Suomen keskussairaalassa ovat vauvat vaihtuneet. Vanhemmat huomasivat, että heillä ei olekaan oikea vauva vaan naapurin mukula. Ei hätää, vauvat sai vaihtaa päittäin. Viimeeksi vauvan vaihtoa on harrastettu vuonna 1970. Monet perheenlisäystä odottavat pariskunnat ovat ottaneet uudistuksen ilolla vastaan. Minkälaisen vauva heille toimitetaan ? Onko lapsessa tuttuja piirteitä vai onko se täysin outo ? Vanhat tarinat vauvoja tuovasta haikarasta taitavat sittenkin olla totta. Keskussairaala on kertonut selvittävänsä tapahtumat yksityiskohtia myöten. "Kaikki ei ole mennyt putkeen ja prosessi pitää uudistaa", kerrotaan hallinnon taholta. Vauvan... siis vauvojen, on kerrottu voivan hyvin ja olevan iloisia hauskasta seikkailusta.

Eduskunnassa opposiittio on syyttänyt kaikesta sosiaali- ja terveysministeriä ja koko keskussairaalauudistusta, jota hallitus ei pystynyt sopimaan. Uudistus on tuonut jo ennen toteutumistaan mammuttimaisen suuria teollisuuslaitoksia. Synnytykset keskitetään isoihin yksiköihin, jotka toimivat kuten jättimäiset koneet. Toki isoissa yksiköissä hoitomahdollisuuksia on enemmän, mutta vaarana on, että lapsi menee pesuveden mukana. Tai siis vauva. Kuten nyt on päässyt tapahtumaan.

Kateellisina vauvanvaihdosta muut keskussairaalat ovat alkaneet viritellä uusia palvelumuotoja. Tottahan on, että vauva ei aina ole mieleinen. Joskus se pitää kitisevää tai jopa huutavaa ääntä. Joskus sen kasvot ovat pahasti rutussa. Aivan kaikille ei ole riittänyt kauniita ja hiljaisia lapsia. Uusina palvelumuotoina Länsi-Suomessa on tarjolla vauvan vaihto-oikeus 14 päivän palautusajalla. Palauttamalla vauvan synnytyssairaalaan voi vapaasti valita uuden sopivamman vauvan. Jossakin Etelä-Suomen sairaasssa kokeillaan vauva-arpajaisia. Jokaisella vauvalla on oma numero ja arpalipukkeesta saa oman onnenumeron. Hyvällä tuurilla voi saada mieleisensä sukupuolen tai jopa rodun. Huonolla tuurissa joutuu tyytymään jäännöseriin. Pohjoisessa ollaan kokeilemassa vauvanvaihtoviikkoja. Vauvaa saisi kokeilla muutaman viikon ja vaihtaa sitten mieleiseensä. Netissä tyytymätöntä perhe voi myös tarjota vauvaa uudella Vauva.com palstalla. Kaikenkaikkiaan vauvanvaihdossa on paljon hyviä puolia. Nykylapsista kasvaa monipuolisemmin kasvatettuja ja sosiaalisempia kuin entisessä yksiperhejärjestelmässä.

Vauvat ovat ryhtyneet jyrkästi taistelemaan oikeuksistaan. Vahvana liittova tunnettu Vauvojen ammattijärjestö (VAJ) on jättänyt lakkovaroituksen Suomen vanhempainliitolle. Vaatimuksena on kolmivuotinen sopimus, päivittäinen aito äidinmaito ja vakavaraiset yli 50.000 € vuodessa ansaitsevat vanhemmat. Vanhempainliitosta ollaan hämmentyneitä. Vaatimus kolmivuotisesta sopimuksesta on kohtuuton. Juurihan saatiin vuoden sopimus aikaan. Valtakunnan sovittelija ei katso tässä vaiheessa tehdä sovintoesitystä, koska osapuolet ovat niin kaukana toisistaan. "Koetetaa palata ensin yhteiseen neuvottelupöytään keskustelemaan avoimesti, mikä on mahdollista ja mikä ei", toteaa Valtakunnan syyt... sovittelija.

Ministeriö on perustanut työryhmän selvittämään Euroopan vauvanvaihtosopimuksen solmimista Schengen maiden kesken. Siinä vauvan voisi vaihtaa muunmaalaiseen vauvaan ilman, että siitä tarvitsee tehdä mitään papereita. Tämä lisäisi liikkuvuutta, parantaisi työmarkkinoita ja takaisia pitkällä tähtäimellä suurempien elävarojen karttumisen. EU:n Komissiossa ollaa aloitteesta hyvin innostuneita ja alustavien tietojen mukaan asiaa tullaan käsittelemään seuraavassa pääministeritapaamisessa. Sosiaali-ja Terveyskomissaari aikoo esittää, että vauvat tarkastettaisiin asianomaisen maan sairaaloissa direktiivin mukaisiksi ja korvamerkittäisiin EU merkillä. Vauvasta maksettaisiin kertaluontoinen vauvavero, jonka jokainen jäsenmaa saisi käyttää kansallisesti. Sen jälkeen vauvoja voitaisiin vaihdella tarpeen mukaan. Suomen Eduskunnassa Perussuomalaiset ja Keskusta ovat vastustaneet tätä aloitettta ja aikovat tehdä asiasta välikysymyksen. "Eikö tämä vauvojen vienti Kreikkan ja Espanjan kaltaisiin runsaslapsisiin maihin voi jo loppua. Tuhansia ja taas tuhansia vauvoja on heitetty tähän loppumattomaan seikkailuun. Kotonakin olisi vauvoille käyttöä. Vilja on puimatta ja perunat märkänevät peltoihin. Kohta ei enää tiedä minkäkielinen tai -värinen vauva ajaa traktoria kylätiellä", todetaan opposiittion riveistä.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Ilkka Kanerva

Taas Ilkka Kanervaa kiusataan. Aina joku on Kanervan kimpussa. Ennen keljuiltiin tekstareita. Kateelliset panettelivat Ilen menestystä nuorten naisten parissa. Nyt synttärijuhlien järjestäminen on lahjontaa. Ainakin syyttäjän milelstä. Turussa kukaan ei ajattele niin. Ile on rehti ja mukava kamu. Eikö Suomessa saa enää järjestää kavereille mitään kivaa edes toisten rahoilla. Saavathan urheilijatkin sponsorirahaa eikä kukaan pidä sitä lahjontana. Vaadin, että Ilkka Kanervan maine puhdistetaan ja presidentti armahtaa hänet. Samalla Kanerva voitaisiin nimittää uudelleen ministeriksi. Vaikka salkuttomaksi ministeriksi. Tai sitten kamarineuvokseksi. Siihen hän on ainakin pätevä.

Anne Kukkohovi

Anne Kokkohovi on tämän päivän hottis. Siis kuuma nainen. Anne Kukkohovi (os. Laaksonen) on tosiasiassa Catherine Deneuven tytär. Kävi nimittäin niin, että vuonna -69 Catherine oli kuvaamassa Missipin velho(La sirene de Missisipi)-leffaa Francoise Truffautin kanssa. Äkkiä hän tapasi komean vaalean kundin. Hän ei ollut kuitenkaa vastanäyttelijä Jean-Paul Belmondo vaan aivan supisuomalainen hemmo. No, kaksikko ei saanut silmiään toisistaan irti ja niinhän siinä sitten kävi. No, kyllähän te tiedätte. Koski alkoi myrskyämään valtoimenaan, huoneesta kuuluu ihmeellistä huohotusta ja sinfoniaorkesteri soitti nopeatempoista musiikkia. Vuonna 1970 Cathrine synnytti sitten salaa tytön. Kuuma suhde oli ohi, mutta suomalainen ritari lupasi huolehtia yhteisestä lapsesta. Niinpä tyttö tuotiin Suomeen. Tyttö sai nimekseen Anne ja hänestä kehittyi oikea kaunotar. Jatko onkin tiedossa. Anne juonsi Emma-gaalan ja kaikki näkivät äidin aistikkaat piirteet. Enää salaisuus ei pysyny pimennossa. Kun vielä Gaalassa istui tummaan huntuun puettu salaperäinen vanha nainen, kaikki tuli julki. Catherine piipahti tsekkaamassa tyttären esiintymistaidot ja nyt elokuvaura odottaa Annea. Ranskassa ollaan tekemässä elokuvaa, jossa Anne näyttelee Jeanne Darcia nuorena ja Catherine vanhana. Muitakin suunnitelmia äiti-tytär parille on luvassa. Tarkkasilmäinen elokuvafriikki voi huomata, että todellisuudessa Cathrine Neneuvella oli salainen suhde Roger Vadimin ja Marcello Mastroiannin välissä.

Mitä tästä opimme ? Koskaan ei tiedä kuka tulee illalliselle ? Tai, postimies soittaa aina kahdesti? Tai kuollut ei palttoota kaipaa ? Ehei ! Parempi pyy pivossa kuin Matti kukkarossa. Siis, parempi Catherine pivossa kuin Matti Kukkohoveilla. Eikun toisinpäin. Parempi Catherine Kokkohoveilla kuin Matti kukkarolla.

Kevätväsymys

Nyt kun kevät on saatu hyvään vauhtiin on aika alkaa potemaan kevätväsymystä. Sen tunnusmerkkejä ovat yleinen väsymys, mikään ei huvita, aamulla tekee mieli jäädä sänkyyn makaamaan ja aktiivisten ihmisten aktiivinen välttely. Oireet ovat samanlaiset kuin syysmasennuksessa, mutta tämä tulee aina keväisin. Lakisääteinen kevätväsymys (kelan korvaama päiväraha-aika) kestää muutamasta päivästä kahteen viikkoon.

Lääkkeenä kevätväsymykseen ovat imurointi, mattojen tamppaus ja lattioiden pesu tai ikkunoidewn pesu tai kaikkien kaappien ja hyllyjen pyyhkiminen ja pesu. Syysmasennukseen on aivan eri lääkkeet. Kevätväsymys iskee yleensä aika pian talviflunssa jälkeen. Jos siis olet ollut juuri saikulla flunssa takia, kevätväsymystä voi pitää jonkinlaisena jälkitautina. Yleensä kevätväsymyksellä lääkäriltä irtoaa viikko pari lomaa.

Hyvä keino torjua kevätväsymystä on shoppailu. Kannattaa ottaa muhkea nippu seteleitä mukaan, sillä käteisellä maksaminen antaa myös tyydytystä ja rentoutta. samalla voi antaa myyjälle tippiä. Alennusmyynnit ovat ohi, jolloin köyhä kansa ei parkkeeraan myyntitiskille. Mielialaostokset ovat parhaita. Aivot narikkaan ja hommiin, sanoi avantouimari. Se pätee tässäkin hoidossa.

Joskus aika yksinkertainen lääkitys toimii. Pakkaat auton täyteen ruokia ja juomia ja suunnistat huvilallesi. Napsautat kaukosäätimellä lämmityksen ja saunan päälle ja kohta ajatukset ovat keskellä neitseellistä luontoa. Olisi toki parempi, jos saaisit mukaan mukavaa seuraa tai vaikka kotiapulaisen laittamaan ruokaa ja pesemään selkää. Silloin on väsymys minimoitu ja voi keskittyä suuriin ajatuksiin ja viihteelliseen vapaa-aikaan. Joskus käy niin, ettei tuttu luonto auta. Silloin on syytä varautua rankempiin konsteihin. Viikon saikku ei riitä, joten kannattaa vaatia paria viikkoa. Vaarana on, että tulee muita jälkitauteja. Samalla kannattaa varata lomamökki tai -hotelli Saariselältä tai Leviltä ja heittää suksiboxi auton katolle. Jos sattuu olemaan ylimääräistä pankkitilillä Alpit voivat kutsua. Siellä on varma aurinko, loppumattomat alamäet ja ystävällisiä tarjoilijoita rinneravintolassa. Kyllä sillä pahwempikin väsymys kaikkoaa.

Jos olet juuri tullut lomalta kaukomailta esim. Karibialta, Kanarialta tai Thaimaasta, tapahtuu yllättävä juttu. Silloin ihminen kokee syvää surua ja pettymystä, kun kesä ei olekaan rantautunut koti-Suomeen. Kevätväsymys iskee ja olet aivat toimintakyvytön. Jo matkaa varatessa kannattaa ottaa varuilta uusi matka lääkkeeksi. Ei kannata kuitenkaan mennä aivan samaan paikkaan sillä vaihtelu virkistää. Siis, jos olet ollut esimerkiksi Kuubassa tai Jamaikalla, kannattaa mennä Aasiaan vaikka Vietnamiin tai Singaporeen. Kanarialla käyneelle sopii hyvin Kapkaupunki tai Seysellit.

Ihan vihoviimeisenä ja ehkä hieman riskaabelina hoitona voi kokeilla anoppilaa. Silloin on kysymys vaikeasta kevätväsymyksestä. Kannatta harkita jaksaako kuunnella anopin sairauskertomusta, syödä erilaisia laihdutusruokia tai katsella telkusta tuttuja saippuasarjoja. Toki mitään ei tarvitse tehdä ja mikäli pystyy sulkemaan korvansa, saattaa olla ihan itsekseen. Samalla voi keskittyä hyvään kirjaan, liigan tulosvetoon tai surffailemaan netissä. Tässä on puolensa, mutta hoito voi toimia samoin kuin shokkihoito. Kotiin palattua tuntee olevansa vapaa.

Henkilöt, joilla ei ole omaa kämppää, huvilaa, rahaa shoppailuun tai matkusteluun tai edes anoppilaa, ovat asia erikseen. Teille suosittelen syysmasennuksen odottelua. Se ei sinänsä maksa mitään. Kevättä ja kesää pukkaa ensin, mutta kyllä se hämäryys sieltä pikkuhiljaa tulee. Odottelette vain rauhassa reilun puoli vuotta ja siinä sitä ollaan. Saat alkaa paapoa itseäsi synkän pimeyuden keskellä. Oikea syysmasennuksen tuskaa ei voita mikään. Ei edes viiden kuukauden pakkastalvi tai koko kesäloman kestävä vesisade. Syyskaamos on parasta mitä pessimisti voi toivoa.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Varkaita hiihtomaajoukkueen hotellissa

Val di Fiemmen MM-Kisoissa on tapahtunut ikävä episodi. Suomen hiihtomaajoukkueen hotellissa on käynyt varkaita. Tavallisesti luotettavin lähteiden mukaan hiihtomaajoukkueelta vietii päävalmentaja Dahleen. Hänestä vaaditaan kovia lunnasrahoja. Hiihtoliitosta kerrotaan, että asiasta neuvotellaan. Hiihtäjät ovat olleet uutisista varovaisen tyytyväisiä.
"Lunnaita maksetaan, jos päävalmentajaa ei palauteta" , kertoo eräs huonosti pärjännyt hiihtäjä.
Mäkimiehet ovat ehdottaneet samaa heidän valmentajalleen. Samoja odotuksia on myös yhdistetyn joukkueessa. Valmentajien kidnappaus olisi uudenlainen keino ratkaista huono menestys ja luoda pohjaa uudelle alulle. Valmentajille ei tarvitse maksaa erorahaa ja toisaalta valmentajat saisivat kaipaamansa sääliä ja huomiota.

Toinen vaihtoehto on lentolippujen varastaminen. Hiihtäjien toivotaan jäävän maanpakoon Italiaan. Italiassahan on hyvä ruoka, kaunis ilma, kauniita naisia ja komeita miehiä. Hyvä vaihtoehto kotimaalle, jossa odottaa pettynyt urheiluhullu kansa, ilkeä media ja pienenevät sponsorirahat. Jos joku haluaa tulla jalkaisin kotiin, se kestäisi kesään. Tällöin keskustellaan yleisurheilijoiden ja palloilijoiden huonosta menestyksestä.

Kolmas vaihtoehto on hiihtäjien varastaminen. Pääministeri Katainen on mennyt Qatariin ja vienyt suomalaiset hiihtäjät tuliaislahjana. Hiihtää voi hiekallakin ja seuraaviin MM-kisoihin Qatar on kasaamassa hiihtomaajoukkueelta. Heille riittä hyvin urheilijoiden sijoittuminen kolmenkymmenen joukkoon. Kovassa auringonpaisteessa ruskettuneita ex-suomalaishiihtäjiä ei tunnista kukaan. Eikä kukaan heitä enää muistakaan seuraavissa kisoissa. Pääministeri on neuvottelemassa hyvän rahakorvauksen, jolla voidaan lyhentää kasvavaa budjettivajetta.

Emma ja Grammy

Sattumalta katselin viikonloppuna Emma-gaalaa ja Grammy-gaalaa. Kyseessä on Suomen ja Amerikan kevyen musiikin palkintojuhlat.
Mitä eroa on Emma- ja Grammy-gaaloilla ?
Grammyjä jaetaan laulajille, jotka osaavat laulaa !