lauantai 31. tammikuuta 2015

UMK esikastelu

Euroviisuihin karsitaan taas eduatjaa. Homman nimi on Uuden Musiikin Kilpailu 2015 ja siinä on biisejä joka lähtöön. Nelihenkinen tuomaristo kommentoi ja antaa pisteitä, joilla ei ole kuitenkaan mitään merkitystä. Ohjelma on kiva ja kuuluu samaan sarjaan kuin päivällä esitetty SM-hiihdot. Tämän ohjelman parissa voi rauhassa nukkua. toinen toistaan tylsempiä kappaleita ja taviskommentteja tuomaristolta. Homma on selvää pässinlihaa sillä keharipunkbändi Pertti Kurikan Nimipäivät voittavat ja ovat vahva porukka myös Euroviisuissa. Ei musiikin takia vaan itse ilmiön takia. Jos ajatellaan pintaa syvemmälle, onkohan tämä musiikkillinen näkökulma vai joku muu ? Sen saavat sitten aikoinaan päättää Eurovision katselijat.

Juontaja yritti suitsuttaa, että keskustelu somessa käy kuumana. Epäilen. Tässä tasossa ei ole mitään keskusteltavaa. Siirryn elokuvan pariin ja jätän tylsyyden ja unet seuraavaan päivään.

Kingi

Kingin lähtölaskenta on alkanut. Formaatti on tuttu ja kaikki kiinnostav liittyy lisäkkeisiin. Kilpailevat näyttelijät eivät oikeasti pysty laulamaan hittibiisejä. Sen takia kisaajat joutuvat keskittymään muihin elementteihin. Niitä onkin kehitelty ohjelman ympärille läjäpäin. Se ei kuitenkaan pelasta itse ydintä. Laulukilpailua. Mitä siitä seuraa ? Katsojakato. Tai kato, jos jotain muuta on tarjolla lauantain parhaaseen katsoja-aikaan.

Kiira Korven kiirastuli

Kiira Korven paluu jäi taas torsoksi. Nyt tuli kuumetta ja tauteja. Aikaisemmin Korvella oli loukkantumisia ja muita ongelmia. Näyttää siltä, että kyse on paineen hallinnasta. Kovan paikan edessä tulee ongelmia. Kantti ei kestä tiukkoja tilanteita. Saattaisi olla aika siirtyä jäiltä kovalle maalle. Tai sitten kansainväisten jääshowryhmien leipiin. Siellähän on entisiä huippuja jäillä.

Jan Vapaavuori

Vapaavuori jättää vuotavan laivan. Vaikka asiaa kääntelisi ja vakuuttelisi millä tavalla, ratkaisu näyttää selvältä. Ei ole juurikaan mitään syytä jäädä paikkaamaan Stubbin haaksirikkoutunutta laivaa. Arvostettuna poliitikkona ja vakaana asiajohtajana tunnettu Vapaavuori osaa laskea pelimerkit yhteen. Edessä voisi olla Kokoomuksen puheenjohtajan paikka ja uuden kepuhallituksen ministeripaikka, mutta ongelmat ja riskit ovat samoja. Onko sattumaa, että eräs Niinistö kävi kasvamassa korkoa samassa paikassa, Euroopan investointipankin varapääjohtajan hommissa. Joka tapauksessa Kokoomuksella alkaa olla löysät housuissa. Seuraavien galluppien tulos saattaa pudottaa Stubbin neljännelle sijalle. Mitä tapahtuu itse vaaleissa ? Se onkin sitten eri asia. Vapaavuoren äänet saattavat jakautua pääkaupunkiseudulla paitsi Stubbille, myös Kepun Rehnin laariin. Uuden kokoomusilmeen löytäminen uusilla kasvoilla ei ole mahdollista. Kun neutraalit porvarit Katainen ja Vapaavuori ovat poissa, jää koko kenttä arvelujen varaan. Toki maakunnissa on edelleen Kanervan ja Risikon kaltaisia nimiä, mutta ilme on pelokas. Enää kykypuolue ei voi rallatella kansalaisia kuuntelemalla vaalivoittoon. Kokoomus ei ole oikeasti kuunnellut ihmisiä vaan ajanut omia itsekkäitä asioita. Siinä lyhyesti jutun villakoira, jonka Vapaavuorikin on oivaltanut.

Andres Roots

Virolainen blueskitaristi Andres Roots soitteli Lahden Seurahuoneella. Kyse oli Lahden Bluesmafian järjestämästä konserttisarjasta Piazza Blues, jossa on luvassa lisää pöhinää keväällä. Andres Roots osoitti olevansa mainio kitaran käsittelijä ja vielä parempi säveltäjä. Pienet, toisistaan poikkeavat biisit olivat pikkunäppäriä sanan positiiviessa merkityksessä. Vaatimattoman näköinen sähköistetty akustinen kitara toi monenlaisia soundeja näppärän kitaristin ja erilaisten pedalien myötä. Vaatimattoman oloinen oli myös itse taiteilijakin. Roots oli turhan vaatimaton, sillä hän on mestariloukkaa. Bluesin ohella kuultiin hendrixmäistä woh,woh rockia ja muita vivahteita. Kumppanina oli sopivasti myötäilevä rumpali Raul Terep. Roots soitteli pääosin omaa tuotantoaan, mutta joukon jatkona olin kuulevinani sovituksia Beatlesien ja Muddy Watersin musiikista. Kaikki tämä ilman pääsymaksua. Kiitos !

Ps. Pienenä vinkkinä sanoisin, että Rootsin kannattaisi yhdistellä pienimuotoisia sävelideoita yhdeksi laajemmaksi teokseksi. Tästä kuultiinnkin viitteitä joissakin loppupuolen kappaleissa. Kun kyse on mestarista, lisää haasteita ja heittäytymistä. sieltä löytyy maailmanluokan taiteilija. Tästä kaverista kuullaan lisää. Kannattaa painaa nimi Andres Roots mieleen.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Tämän päivän uutiset

Kimi ja Minttu ovat unelmaperhe. Minttu sai viime yönä lapsen. Kimi menee tänään töihin.

Eetu Selänne liittyy maajoukkueen riveihin ? Paljon samaa kuin Teemussa .

Vesa Keskinen sijoittaa miljoonan lapsensa tilille, jos äiti ja lapsi palaavat

Bocuse d'Orin kisat

Perinteinen Paul Bocusen nimeä kantava kokkikilpailu järjestettiin Ranskan Lyonissa. Voittajaksi tuli norjn joukkue sitten Yhdysvallat ja kolmanneksi Ruotsi kolmannekai. Kaikkiaan osanottajamaita oli 24. Mutta sitten hyvät uutiset SUOMi oli neljäs ! Hurraaa ! Glooriaa ! Ja rukamatkailijoita Suomeen.

Peruspunamulta ?

EK (elinkeinoelämän keskusliitto) järjesti isojen puolueiden puheenjohtajien keskustelutilaisuuden. Tämä on ensimmäinen vaalikeskustelu ajatellen huhtikuun eduskuntavaaleja. Kommentit tilaisuudesta ja esiintyjistä olivat vaisuja. Se on aika ymmärrettävää, koska asetelmat ovat vielä aika "virkasidonnaisia". Kaikki ovat osittain omissa roolikuopissaan ja sen lisäksi varovaisesti vaaliohjelmien tunnustelijoita. Vielä ei ole vaalikoneiden saundi päällimmäisenä. Mutta sillekin tulee aikansa. Joka tapauksessa tuli mieleen uudenlainen hallituskoalitio. Entäs jos Kepu, Demarit ja Perussuomalaiset muodostaisivat hallituksen ? Jonkinlainen peruspunamulta vaihtoehto. Ajattelen nyt Kreikan vaaleja ja kansan tyytymättömyyden kulminoitumista. Jatkuvat uutisoinnit johtajien ja yhtiöiden hallitusjäsenten palkankorotuksista tai esimerkiksi erään ruotsalaisen Wahlroosin superosingoista ja satojen tuhansien hallituspalkkioista ovat varmasti uponneet vihaiseen maaperään. Johtaisiko se Suomessa samanlaisen kansanliikkeen, jossa tavalliset palkansaajat ovat kyllästyneitä kaksimieliseen puheisiin lamasta ja yriysten suurvoitoista.

maanantai 26. tammikuuta 2015

Kreikan vaalit

Syriza nappasi muun Euroopan kauhuksi jytkyn eli ison vaalivoiton. Eurooppa huokasi kuitenkin helpotuksesta, kun ehdotonta enemmistöä ei löytynyt. Helpotus jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Nyt vasemmiston Syrizan ja oikeistolainen Itsenäiset kreikkalaiset (onkohan kyse samasta asiasta kuin Ruotsidemokraatit, Perussuomalaiset tai Itsenäinen Venäjä ?) aikovat pistää pystyyn hallituksen, joka vastustaa säästöjä ja neuvottelee uusiksi velat ja vastuut. Näin on ainakin luvattu. Eurosta ei olla luopumassa, mutta velkojen leikkaukset saattavat pienissä määrin olla mahdollisia. Toisaalta muut maat eivät halua antaa vihreää valoa muihin maihin velkojen vapautumisesta. Se romuttaisi koko kulukuurin Euroopassa. Vaarana on,mettä uusi Krekan hallitus ei saa mitään muuta aikaan kuin epäselvän sekaannuksen. Pörssit alkavat painua, velkoja taannet maat, pankit ja säätiöt hermostuvat ja edessä koittaa taas uusi lama. Siis jos Kreikka ei vastaa huutoihinsa. Tilanne tulee Joka tapauksessa olemaan pitkään kimurantti. Se taitaa ollakin ainut varma asia, joka siintää tulevaisuudessa. Vauraat eurooppalaiset maat eivät ole valmiita armahtamaan kreikkalaisten velkoja. Lähiaikoina nähdään osaako Kreikan uusi hallitus vetää mistään uudesta narusta, jolla samanaikaisesti helpotetaan kansan kurjistumista ja lepytetään velkojia. Euroopan veronmaksajia ei kiinnosta Kreikan löysän rahapolitiikan rahoittaminen olipaa kyse oikeistolaisistaa tai vasemmistolaisista äänestäjistä. Ehkä jotain puoluetta saattaa kiinnostaa, muttei itse kansaa.

Mitä tulee tapahtumaan lähitulevaisuudessa ? Jos pitäisi ennustaa, sanoisin kreikkalaisten puolueiden ajautuvan alkulämpimien jälkeen ristiriitoihin ja pikku hiljaa ne palaavat ruotuun ja samaan tilateeseen kuin viime viikolla. Muut vaihtoehdot ovat vielä raskaampia Kreikalle. Irtautuminen säästöohjelmista johtaa lainoituksen kallistumiseen ja uuteen rahoituskriisiin. Nyt kuitenkin Kreikan talous on alkanut toimimaan ja tuottamaan. Sen kehityksen romuttuminen aiheuttaisi äänestäjille valtavan pettynyksen ja koko maahan sisäisen jytkykriisin.

lauantai 24. tammikuuta 2015

LIVE: Tiedä ja voita

Telkun rahastusohjelma Tiedä ja voita osoittautui taas varsinaiseksi ketkuilun huipuksi. Ruudussa oli tulitikuilla tehty luku 8642. Kahta tulitikkua siirtämällä piti saada suurin mahdollinen luku. No, hetken miettimisen jälkeen se löytyi aika helpost, sillä luku oli 98112. Juontaja yritti saada ihmisiä soittamaan ja tarjoamaan oikeaa vastausta. Ruudussa näkyi voittosumma. Tällä kerralla se oli peräti 3000 €. Lopulta juontaja sanoi, että tämän ohjelman lopulla kerrotaan oikea tulos. Katsojalle tuli vaikutelma, että kukaan ei ole onnistunut arvaamaan lukua, sillä Ei kerrottu olivatko vastaukset oikein. Tuli ikäänkuin vaikutelma, että kannattaa esittää uusia vaihtoehtoja, joilla voittaa. Kun lopulta juontaja kertoi tämän oikean vastauksen, hän myös totesi, että voittajia oli yhtensä 20. Voittajat saivat siis reilun satasen, kun tarjolla oli kolme tonnia. Huijausta, harhautusta, rahan nylkemistä. Saisitte hävetä koko Jim kanava ja myös omistaja Sanomayhtiö !

Paras rockbiisi 3

Jostain aina löytyy näitä parhaita kappaleita. Tässä seuraava satsi:

Janis Joplin: Summertime, Peace of my heart

Santana: Right now

Julie Dricoll & Brian Auger Trinity: This wheel's on fire

Little Steven: Princess of little Italy

Van Morrison: Haunts of ancient peace

Supertramp: School

Toto: Million miles away, Jake to the bone

Yes: Owner of lonely heart

Killers: Somebody told me

Queen: Bohemian rhapsody

Metallica: Enter sandman, Nothing else matters

Nirvana: Smells like teen spirit

perjantai 23. tammikuuta 2015

Kuoleman vaara

Elämä on tunnetusti vaarallista aikaa.

Jos juot pullon keskiolutta, sinulla on riski kuoilla syöpään.
Jos syöt punaista lihaa, sinulla on riski kuolla syöpään.
Jos syöt liikaa sokeria, sinulla on riski kuolla sydän- ja veriasuonitauuteihin.
Jos syöt liikaa suolaa, sinulla on riski kuolla sydän- ja verisuonitauteihin.

Jos kävelet suojatiellä, sinulla on riski jäädä auton alle ja kuolla.
Jos ajat polkupyörällä ilman kypärää, sinulla on riski kaatua, lyödä pääsi katuun ja kuolla.
Jos ajat autolla, sinulla on riski ajaa kolari ja kuolla.

Mitä tästä opimme ?

Kannattaa pysyä kotona, syödä näkkileipää ja juoda hanavettä, silloin voi tukehtua näkkileipään tai tylsyyteen. Silti joku onnellinen kuolee vanhuuteen.


Päivän uutiset

Uutisista, hyvää päivää !


Sote-uudistus voidaan pilkkoa pieniin osiin.

Syriza lupaa, että häpeä loppuu maanantaina.

Federer ulos Australian avoimissa.

Saudi-Arabian kuningas kuoli - öljyn hinta nousi.

Vanhanen, Kanerva ja Loiri löytyvät poliisin epäiltyjen rekisteristä.

Thaimaan ex-pääministeri joutuu 5 vuoden eristykseen.

Vesa Keskiseltä meni ääni.

Euroopan keskuspankki ostaa maiden joukkovelkakirjalainoja 1.100 miljardilla eurolla.


Ai mitä ????? Mitä sanoit ?



torstai 22. tammikuuta 2015

Jalkapallon timanttiseurat

Jalkapallossa pyörii paljon rahaa. Ainakin Euroopan huippuseuroilla. Rahaa tulee periaatteessa neljästä tuutista: otteluista, oheistuotteista, tv-sopimuksista ja sponsorisopimuksista. Voidaan puhua oikeista suuryrityksistä, joiden toiminta on todella isoa bisnestä.
Kalleimmat seurat ovat:

Real Madrid 549,5 milj. €
Manchester United 518 milj. €
Bayern Munchen 487,5 milj. €
Barcelona 484,6 milj. €
Paris Saint Germain 474,2 milj. €
Manchester City 414,4 milj. €

Meillä pienessä Suomessa jalkapalloilu on harrastustoimintaa verrattuna kansainvälisiin huippuseuroihin.
Isoimmat seurabudjetit Suomessa olivat viime vuonna:

HJK 3,1 milj. €
MYPA 1,5 milj. € (ei liigalisenssiä 2015)
SJK 1,4 milj. €
VPS 1,26 milj.€
RoPS 1,25 milj.€

Ero on yli kaksisataa kertainen. Tämä heijastuu kaikkeen tekemiseen. Veikkausliigan keskimääräiset pelaajapalkkiot eivät nouse edes tavallisen duunarin tasolle. Vuosiansio oli kaudella 2013 keskimäärin 20.000 €. Toki jotkut pelaajat ja valmentajat saavat isojakin summia, mutta vastaavasti osa pelaajista potkii kulukorvauksilla.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Tyytyväiset kaupunki-ihmiset

Suomen kansalta on kyselty omaan kotipaikkakuntaansa. Kysely tehtiin peräti 10.000 henkilölle. Tyytyväisimmät asukkaat asuvat Pirkkalassa, Siilinjärvellä ja Liedossa. Ne ovat isojen kaupunkien kyljessä. Suurin osa ihmisistä asuu kaupungeissa. Isojen kaupunkin kärjen muodostavat Tampere seitsemännellä sijalla ja Helsinki yhdeksännellä sijalla. Muut suuret kaupungit eivät sijoitu mitenkään merkittävästi. Onko kaupungissa sittenkään mukavaa ?

Kymmenen suurimman kaupungin rankkaus oli seuraava:

7. Tampere
9. Helsinki
14. Kuopio
16. Espoo
30. Oulu
32. Turku
50. Lahti
52. Vantaa
59. Jyväskylä
68. Kouvola

Oletko sinä tyytyväinen omaan paikkakuntaasi ? Mietitkö muuttoa ? Tässä osviittaa siitä, mitä isojen kaupunkien asukkaat ajattelevat omasta koticitystään.

Puoluegalluppi ja veteraaniehdokkaat

Puolueiden voimasuhteet näyttävät jääneen edellisen galluptutkimuksen tasolle, todetaan maamme isoimman sanomalehden teettämässä kyselyssä. Keskusta pitää kärkipaikkaa suvereenisti 25,9 % kannatuksella. Kokoomus toisena 17,2 % kannatuksella. Sitten demarit ja perussuomalaiset 16,5 % ja 14,5 %. Tilanne on merkittävä ainoastaan siksi, ettei mitään käänteitä ole enä'ä nähtävissä. Keskustan kannatus on päässyt zeniittiin ja muiden isoen puolueiden asema näyttää sementoidulta. Suurin osa puolueista on varmasti aluksi tyytyväisiä mutta sitten tyytymättömiä. Kepun rökälevoitto tietää muiden tappiota. Isoa sellaista. Tulossa on siis uudenlainen eduskunta, eräänlainen kepulandia. Uutiset kertovat myös, että keskustapuolueen ehdokkaiksi on tulossa liuta vanhoja veteraaneja: Väyrynen, Vanhanen, Juhantalo.
Onkohan siinä oikeasti voimavara vai syövätkö nämä menneisyyden miehet osan Sipilän uskottavuudesta ? Hänellähän on eräänlainen neitseellinen habitus. Hän ei ole ryvettynyt, epäonnistunut tai laukonut sopimattomia. Osa äänestäjiä näkee heissä varmasti myös luotettavuutta menneisyydestä. Osa menneisyyden kirot. Silti kyse on henkilöistä ei puolueesta. Vaaleissahan äänestetään henkilöä, gallupissa kysytään puoluetta. Siinä on se pieni ero.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Rikkain prosentti omistaa puolet

Avustusjärjestö Oframin mukaan ensi vuonna maailman rikkain prosentti omistaa puolet kaikesta maailman varallisuudesta. 85 rikkainta ihmistä omistaa enemmän kuin 3,5 miljardia köyhintä. Rikkainmman prosentin keskimääräinen varallaisuus on 2,3 miljoonaa.

Kiintoisa näkökulma, joka kertoo rikkaiden rikastumisesta. Välttämättähän köyhimmät e vät köyhdy vaan rikkain prosentti rikastuu melkoista vauhtia. Pääomat tulevat pääomien luo. Rikkaus kasaantuu.

Markus Henttonen ja Kim Simonsson

Sunnuntaina päättyi Lahden Taidemuseossa valokuvaaja Markus Henttosen ja kuvanveistäjä Kim Simonssonin yhteisnäyttely. Kiinnosta yhdistelmä valokuvia ja veistoksia samassa tilassa. Työt täydentävät mukavasti toisiaan vaikka ovatkin eri planeetoilta.

Valokuvaaja Markus Henttonen vieraili Los Angelesissa ja sieltä on löytynyt kiinnostava kuvasarja valoin koristelluista asuintalosta. Jouluvalot valaisevat yksinäisen näköisiä taloja. Ihmisiä ei näy, kaikki on hiljaista, väri ja valo suojaavat tunkeilijoilta.

Simonssonin tyttö ja lapsifiguurit olivat herttaisen kauniita, mutta totisia ja yksivärisiä. Avaruusoliomaiset silmät tuijottavat tyhjästi. Simonsson luo mielikuvitusmaailmaa, joka herättää ristiriitaisuuksillaan kysymyksiä. Kiiltävän keraaminen tai vihreä sammaleinen pinta esineellistää. Toisaalta taitava muotoilu kiehtoo.

Museossa oli esillä myös suomalaisten nykytaiteilijoiden töitä. Kyse on Lahden taidemuseon viimeaikaisista hankinnoista. Nimet ovat tunnettuja viime vuosien nuoria tekijöitä. Tämän osion kokonaisuus on hieman sekava, koska varsinaista kokoavaa teemaa ei ole esillä.

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Prismojen hinnat laskevat pysyvästi

S-ryhmään kuuluvat Prisma-tavaratalot pudottavat pysyvästi 400 elintarvikkeen hintoja. Alennus on 30 % luokkaa. Kyse on asiakkaiden kuulemisesta, ei mistään Lidl-ketjuun suunnatusta vastavedosta, todetaan S-ryhmän johdosta. Hinnanalennus toteutetaan supistamalla investointeja, hallintoa, markkinointia, it-palveluja, kiinteistö- ja energiakuluja. Oli niin tai näin hintojen alennus otetaan varmast kuluttajien puolelta ilolla vastaan. Samalla kilpailija K-ryhmä joutuu miettimään omaa rooliaan. Laman myötä ihmisten ostovoima on vähentynyt. Nyt kilpaillaan entistä enemmän asiakkaista. Miten saadaan asiakkaita sisään erilaisiin liikkeisiin. Isojen automarkettien kustannukset ovat valtavat. Sinne halutaan nyt kansaa sisään. Epäilemättä City-marketeilla ei jää monia vaihtoehtoja vastata talanteeseen. Joko alennetaan pysyvästi hintoja tai tarjotaan puoli-ilmaisia sisäänheittohintoja. Jälkimmäisillä saadaan ainakin ikäihmisiä paikalle. Kuluttajan näkökulmasta tilanne on ennennäkemätön ja kutkuttava. Minusta ollaan oikeasti kiinnostuneita.

Tasa-arvoinen auraus

Tukholma on jälleen tasa-arvoistanut kansalaisiaan. Auraus hoidetaan nykyisin niin, että ensin aurataan päiväkotien kadut ja pihat, sitten koulujen lähikadut, isojen työpaikkojen kadut ja sitten muut kadut. Vasta sen jälkeen aurataan tiet. Kyse on siitä, että naiset ja lapset käyttävät enemmän jalankulkuteitä ja pyöräteitä kun taas miehet käyttävät enemmän teitä. Tukholmalaiset ovat sen jälkeen tasa-arvoisempia kuin muut ruotsalaiset.

Keskustelua on herättänyt aurausstrategian sisältö. Toiset tasa-arvoisen yhteiskunnan kannattajat haluaisivat antaa naisten ja lasten käyttää myös teitä. Vastaavasti miehet voisivat kulkea jalkakäytävillä ja pyöräteillä.

Eläintensuojelijat pitävät koko auraussysteemiä puolueellisena. Eläimet on kokonaan unohdettu. Heidän mukaansa jalkakäytävien ja pyöräteiden ohella pitäisi aurata ensin metsät ja pellot villieläimille. Sitten ulkoilutusreitit kissoille ja koirille ja sen jälkeen maatalojen tiet lehmille, hevosille, villisioille ja strutseille. Lopuksi tiet voitaisiin aurata miehille, mikäli ehditään.

Vapaa-ajan kalastajat haluaisivat toisenlaisen järjestyksen. Koska eläkeläiset käyvät pilkillä isoin joukoin ja sillä on mittavaa kansanterveydellistä merkitystä, järvet, joet ja meret tulisi aurata ensin. Rannoille johtavat tiet seuraavaksi ja savustamon tiet sitten. Muut paikat voitaisiin aurata sen jälkeen.

Eräs nimeltä mainitsematon ruotsalainen demokraattinen puolue haluaisi, että Ruotsin kansalaisten kadut ja tiet aurattaisiin maahanmuuttajien toimesta. Näin he saisivat aitoa tuntumaa lumeen ja pakkasen. Sen jälkeen olosuhteisiin tottumattomat mamut voisivat palata takaisin Afrikkaan, Aasiaan ja Lähi-Itään.

Muut poliittiset ryhmät ovat päättäneet, että tämän puolueen ehdotus on epätasa-arvoinen ja rasistinen. Asiasta on keskusteltava tasa-arvoisesti muiden puolueiden kanssa. Puolueet ovat päättäneet tasa-arvoisesti aurata naisten ja lasten kadut ensin.

Keskustelu tasa-arvon sisällöstä käy Tukholmassa kuumana. Odotettavissa on, että keskustelu levittäytyy koskemaan myös muita elämän peruspalveluja kuten poliisi, palokunta, ensiapu, eläkkeet, koulutus, terveydenhoito, sosiaalipalvelut ja vapaa-ajan vietto. Tasa-arvossa on kyse priorisoinnista. Kuka on tasa-arvoisempi kuin muut ? Eikun, kuka on tasa-arvottomampi kuin muut ? Tarkoitan, että kuka tarvitsee enemmän tasa-arvoa kuin muut ? Siis kenellä on vähemmän tasa-arvoa ja olisi oiketettu suurempaan tasa-arvoon kuin mitä yhteiskunta on pystynyt tarjoamaan. Kuten auraamisessa !

lauantai 17. tammikuuta 2015

Rakastelun vähenemisen estäminen

Väestöliiton erityistutkijan Osmo Kontulan mukaan suomalaisten rakastelu on vähentynyt. Syykin on selvä. Ihmisillä on kova kiire. Yksin eläminen on lisääntynyt ja kavereita tapaillaan vain somessa. Samanaikaisesti rakastelun vähenemisen myötä itsetyydytys on lisääntynyt. Suomalaiset rakastelevat keskimäärin kerran viikossa.

Mitä pitäisi tehdä ?

Ministeri Räsänen (nimi muutettu) asetti selvitysmiehen miettimään ehdotuksia rakastelumäärien lisäämiseksi. Yhteiskunnalle tulee korvaamattomia vahinkoja tästä ongelmasta. Kodeissa on kireä ja toraisa tunnelma, kun vanhemmat elävät puutteessa. Työnantajaliiton mukaan työpaikoilla on todettu samanlainen kireä ilmapiiri. Työpaikkaromanssit ovat siirtyneet nettiin. Hyvälläkään työpaikalla ei ole mitään säpinää, kun romanssit voidaan hoitaa vaikka sähköisesti. Kansantaloudellisesti rakastelumäärien lasku johtaa syntyvyyden laskuun, kestävyysvajeeseen, veronmaksukyvyn alentumiseen ja velkaantumisen lisääntymiseen. Suomi uhkaa autioitua vuosikymmenen loppuun mennessä, ellei seksuaalista käännettä saaada aikaan. Selvitysmiehelle annettiin tehtäväksi tehdä ehdotuksia, miten rakastelemisen määrää voitaisiin kasvattaa yhdestä kerrasta viikossa 1,5 kertaan viikossa. Siis varsin kova tavoite. Ajatelkaapa vaan miten lisätään puolikas kerta kun pariskunta on tottunut tekemään sen lauantaisin saunan ja iltakaljan jälkeen. Tai pitkässä viiden vuoden selibaatissa elävä yksinäinen, jonka pitäisi aktivoitua kolmen vuoden välein. Puhumattakaan nuoresta, joka ei tunne muuta seksiä kuin sähköisen nettiseksin. Selvitysmies on kuitenkin tehnyt parhaansa ja esitellyt vaihtoehtoja ministerille.

A. Verovähennys palkkatuloihin. Eli seksivähennys. Palkansaaja voi saada prosentin verovähennyksen, mikäli hän esittää verottajalle listan toteutuneista akteista päivämäärinen ja kellonaikoineen. Verovähennyksen saa täysimääräisenä mikäli verovelvollisen listassa toteutuneet aktit on vahvistettu molempien allekirjoituksella ja niitä on vähintään 75 vuodessa.

B. Keskimääräistä useammin rakasteleville henkilöille aletaan myöntämään Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan kunniamerkkiä punaisin sukkanauhoin. Merkkiä anotaan Valtioneuvoston kansliaan perustettavasta Rakastelun edistämiskeskuksesta. Merkit luovutetaan isossa SeksiGaalassa, jossa palkitaan vuoden seksiakti, -objekti, -subjekti, - kunta/kaupunki ja seksillisin pariskunta.

C. Keskimääräistä vähemmän rakasteleville tehdään ohjekirjanen: "Miten saan seksiä, menestystä ja vaikutusvaltaa". MTK saa EU tukiaisia, joilla aletaan viljelemään Gingseng-kasvin juuria Etelä-Suomessa. Lapin paliskuntien liitto saa EU:n kansallista tukea eli määrärahan porojen ja poronsarviuutteen määrän kaksinkertaistamiseksi. Kela myöntää kyseisiä tuotteita lääkkeeksi viagran ohella.

D. Yleisradion ohjelmistossa kanavilla Yle Fem ja Teema aletaan esittämään seksiiin liittyviä tositvohjelmia heti lasten nukkumaanmenon ja Salkkareiden jälkeen. Tositv-sarjassa seurataan aktiivisten ihmisten virittäytymistä, puuhailuja, uusia kikkoja ja parhaita kokemuksia. Ohjelmasarjaa voi katsoa vain yhdessä toisen ihmisen kanssa ilmaisella seksimaksutvkortilla.

E. Ilmaston lämpenemistä lisätään koko Suomen alueella. Tunnettu tosiasiahan on, että kesähelteiden aikana suomalaisten seksuaalinen aktiviteetti lisääntyy hallitsemattomasti. Kesähelteitä järjestetään kahden viikon ajan marraskuussa ja maaliskuussa.

F. Täyden kuun on todettu lisäävän hormonaalisia piikkejä ihmisruumiissa. Kansalaisia informoidaan kirjastoissa, neuvoloissa ja terveyskeskuksissa täyden kuun merkityksestä himon lisääjänä. Täyden kuun päivämääristä julkaistaan tiedotteet valtion virastotalojen ilmoitustauluilla.

G. Eri ikäisten pariskuntien seksuaalista aktiviteettiä pyritään lisäämään erilaisin toimenpitein ja kurssein. Nuorille pareille toteutetaan sähköttömiä viikonloppuja. Kun netti ei toimi, pitää keksiä jotain muuta tekemistä. Nuoret pariskunnat saattavat huomata toisensa ja kumppani alkaa kiinnostaa myös fyysisesti. Akteja saattaa toteutua, jopa kaksi kertaa viikonlopun aikana. Työikäisille on tarjolla kiireisten pikaseksikursseja. Miten kiksautat puolisoasi pari kertaa viikossa, niin ettei aikaa tai energiaa tuhraannu viittä minuuttia kauempaa. Ikäihmisille tarjotaan muistikursseja teemoilla: "Kamasutraa ikäihmisille", "Ollaanko me oltu jo sillai" ja "Seksi ruokahalun parantajana".

H. Maahanmuuttokriteerejä kiristetään. Maahanmuuttajilta edellytetään seksuaalista aktiviteettiä vähintään kahdesti viikossa kantaväestön kanssa. Suomen kansalaisuus voidaan myöntää maahanmuuttajalle, joka näyttää seksuaaliset taitonsa ja joka on ollut todistettavasti näin aktiivinen viiden vuoden ajan. Seksuaalisesta aktiivisuudesta kertovan todistuksen myöntää anomuksesta Rakastelun edistämiskeskus.

I. Suomen Itsenäisyyden juhlavuotta 2017 vietetään rakastelun merkeissä. Suomi julistetaan Vapaan rakkauden maaksi ja sitä juhlistetaan seksimessuilla, -konserteilla ja keskustelutilaisuuksilla. "Seksin vaikeat vuodet"-näyttely Kansallismuseossa kertoo menneistä puutteen ja kurjuuden vuosista. Presidentti avaa tulevaisuusfoorumiin liittyvän hankkeen "Rakastelun uusi vuosisata - Suomen uusi strategia".

Eduskuntaryhmät ovat olleet selvityksestä siinä määrin yksimielisiä, että valtaosan odotetaan siaältyvän vaalien jälkeisen hallituksen hallitusohjelmaan.




perjantai 16. tammikuuta 2015

VarjoVenlaGaala

Perinteinen Venla Varjoissa Gaala järjestettiin samaan aikaan kuin perinteinen Kultainen Venla Gaala. Tällä kerralla Venlojen taso oli huikea ja poikkeuksellisen hyvä. Haluan kiittää tästä tuottajaa, käsikirjoittajaa, lavastajaa, maskeeraajaa, tarpeistonhoitajaa, isää, siskoa, serkkuja ja kuuluttajaa ja mitä niitä olikaan.

Tositv sarjassa pääpalkinto menee ohjelmalle Niemisen perhe. Heistä oli tarkoitus tehdän vuoden mittainen tositv-ohjelma. Se kuitenkin jouduttiin supistamaan viikon mittaiseksi, sitten päivän mittaiseksi ja lopulta puolen tunnin tiivistelmäksi. Ohjelmassa seurataan livenä Niemisten talon rakentamista, läheisen ystävän alkoholismia, isän lottovoittoa, naapurin traktorin uppoamista läheiseen peltoon, saunaillallisen valmistamista lähinaapurustolle, äidin laihdutuskuuria, lasten koululuokan yöbileitä, vanhempien avioeroa ja kahden uuden perheen perustamista. Palkinto annetaan kuitenkin huikeasta tositv ideasta, otteesta, omaleimaisuudesta ja toteutuksesta. Haluan kiittäää käsikirjoittajaa, isää ja serkkua ja...

Dokumenttisarjassa pääpalkinto menee ohjelmalle Maailman Niemiset. Ohjelmassa käydään vierailemassa erilaisissa dramaattisissa perheissä. Tämä ohjelma räjäyttää visuaalisuudellaan, dramaattisuudellaan, humoristisuudellaan ja huikealla todellisuudellaan. Niemisen perhe matkustaa ympäri maailmaa ja vierailee yhden yön eri perheissä eri maanosissa. Ohjelmassa rakennetaan, laitetaan ruokaa, laihduteaan, voitetaan lotossa jne. Dokumentin keinoin on saatu huikea tunnelma ja kulttuurien välistä vuorovaikutusta. Voittajat haluavat kiittää koko tiimiä, autonkuljettajaa, roudaria, lentoyhtiötä ja suurta hotelliketjua, isää, äitipuolta, serkkuja...

Sarjaohjelmien sarjassa pääVenla menee Salkkarille. Mikään ohjelma ei ole yhdistänyt perheitä, sukua, naapureita, työkavereita, tyttö-/poikaystäviä, somekavereita ja tv-yhtiötä. Paras uutinen on, että Salkkarit jatkuvat vielä viisikymmentaä vuotta. Siksi, että siinä on vahvoja naishahmoja, mieshahmoja, tyttöhahmoja, poikahahmoja ja ihmishahmoja. Toiseksi paras uutinen on se, että samat näyttelijät jatkavat loppuun asti. Käsikirjoituksia ei kirjoiteta enää lisää vaan vanhoja jaksoja näytellään uudelleen. Toistossa on voimaa ja samalla pidetään vanhusten muistikuvat tuoreina. Tekijät haluavat kiittää kaikkia ja sen lisäksi kaikkia muita.

Uutisohjelmien pääpalkinto menee Uutisille. Uutisissa on paljon uutisia, joita ei ole muissa uutisissa. Juuri uutisten tuoreus tuo huikean ja aidon tunnelman. Hyvät uutistenlukijat ja asiansa osaavat kommentaattorit tekevät uutisista uutiset. Uutiset haluavat kiittää uutistenlukijoita, säätieteilijöitä, urheilutoimittajia, ulkomaantoimittajia ja lavastajia ja kameramiehiä ja maskeeraajia ja... Kultainen Varjovenla asetetaan uutisankkurin pöydälle Kultaisen Venlan viereen.

Jännitysohjelmien sarjan parhaan palkinnon saa Lottoarvonta. Missään muussa ohjelmassa ei ole niin huikean jännittävää. Huikean formaatin myötä jännitys tiivistyy aina itse arvonnan H-hetkeen. Voittajat toteavat, että tämän ohjelman tekeminen on ollut aivan uskomattoman huikea kokemus. Kiitos siitä kaikille arvonnan valvojille, vierailijoille ja itse jännityksen luojille, lottopalloille. Kiitos myös lottoajille ja kaikille, jotka vielä seuraavat tätä huikeaa ohjelmaa ennen kuin se lopetetaan.

Paras tv-kanava kilpailussa voittajaksi selviytyi Ylen Ykkönen, Kakkonen, Kolmonen, Nelonen, Viitonen ja Kutonen. Samalle sijalle tulivat Maikkari, Jim ja Ava. Ykköseksi tuli myös Nelonen, Liv, Fox ja Sub. Voittajat olivat tänä vuonna erityisen huikeita ja omaperäisiä. Enää ei tarvitse valittaa, että amerikkalaisia tv-sarjona ei tule riittävästi. Tulee kyllä ja lisäksi aivan uusia ja huikeita sarjoja. Unohtamatta vanhojen sarjojen uusintoja.

Passin hakemisen sietämätön keveys

Vanha passi alkoi Lähestyä viimeistä käyttöpäivää, joten oli syytä hankkia uusi. Poliisin nettisivuilla oli hyvät ohjeet, joissa mainostettiin sähköistä hakua. Minulla kun on vielä vanhanajan passi, jouduin menemään laitokselle. Vanhassa ei ollut sormenjälkiä. Tai olihan niitä passi täpötäynnä, muttei virallisia eikä näkyviä. Suunnistin ensin valokuvaamoon. Nopsasti pääsin kuvattavaksi. Silmälasit otettiin varjojen välttämiseksi pois ja naama peruslukemille. Hymyilyllä ei näissä kisoissa kuulemma pärjää. Oikean passikuvan saamiseen on kymmenittäin ohjeita. Valokuvaaja näpsäytteli pari otosta ja sillä selvä. Hapannaamainen vanhushan siinä jurotti. Kuvaaja ehdotti, että hän voi lähettää kuvat sähköisesti suoraan poliisille. Maksoin 15 ekeä (halpaa !) ja sain puhelimeeni tunnuksen. Sitten marssin poliisilaitokselle. Ystävät olivat jo ehtineet kertomaan poliisilaitoksen jonoista ja niistä varoiteltiin myös netissä. Marssin kuitenkin ilman ajanvarausta sisään ja otin vuoronumeron. Kahden minuutin kuluttua pääsin tiskille. Löin vanhan passin tiskiin. Kirjoitin allekirjoituksen ja annoin sormenjäljet. Kuva oli kuulemma jo perillä. Sitten maksoin 48 ekeä ja homma oli selvä. Sain vanhan passin takaisin. Se menee vanhaksi heti kun otan uuden pasin vastaan. Passi tulee asuinalueeni Ärrälle viikon kuluttua ja puhelimeeni tulee siitä ilmoitus. Kätevää. Aikaa kului noin viisi minuuttia. Koko prosessi kesti kävelymatkoineen puoli tuntia ja rahaa meni 63 euroa. Ei jonoja, byrokratiaa, odottelua. Ei paha ! Hyvää viranomaispalvelua.

torstai 15. tammikuuta 2015

Pekka Reckhart

Rekku Rechart avasi Huurupiilossa vuoden Fly-Rite Festivaalin, joka ei varsinaisesti ole festari vaan sarja musiikkiesityksiä. Joka tapauksessa keskiviikkoinen Huurupiilo oli täynnä kiinnostunut väkeä, jolle Reckhart on seiskytluvun maineikkaan Wigwamin kitaristi. Ainakin minulle. Sittemmin Reckhart on soitellut Lapinlahden Linnuissa. Vuonna -52 syntynyt kitaristi nauttii taiteilijaeläkettä näinä päivinä.

Rechart soitteli soolona 45 minuutin setin jonkilaista kitaraimprovisaatiota. Siltä se ainakin kuulosti. Ehkä kyse oli jostakin Reckhartin sävellystyöstä, mutta kokonaisuus vaikutti lähinnä imprpovisaatiolta. Hyvälrä sellaiselta. Reckhart sooloili ja komppasi pitkin matkaa vuoropuheluna. Kompilla lyötiin ikäänkuin biisin (teemojen) rytmiikkaa ja sooloilla täydennettiin ja syvennettiin kokonaisuutta. Aluksi soitto tuntui kovin hiljaiselta ja sitä se olikin koko ajan, mutta vähitellen kevyen otteen sisältö teki musiikin volyymin aivan sopivaksi. Musiikki oli sitä itseään eli seiskytluvun progea. Sitähän kaikki tulivat kuuntelemaankin. Mutta hienosyisemmällä ja herkemmällä otteella soitettuna. Nautittavaa kuultavaa kaikenkaikkiaan.

Fly-Rite Festivaali jatkaa Simo Laihosen johdolla pienimuotoista, mutta kiinnostavaa polkua. Esiintyjiä on luvassa pitkin vuotta, niin ainakin toivon. Aiemmin esiintymispaikkoina ovat olleet Huurupiilon lisäksi, Vastavirtaklubi Pispalassa ja Telakka Tullinaukiolla. Nettisivuja en ole kyllä löytänyt, mutta täytyy seurata tapahtumakalentereita.

ABC-ketju saneeraa

Nopeasti kasvanut S-ryhmän ABC-ketju on tullut yllättävän ongelman eteen. Tai yllättävän ja yllättävän. Tämähän on kaikille kasvuyrityksille tuttu tilanne. Ketju on kasvanut räjähdysmäisesti kaikkiin keskeisiin liikennepaikkoihin. Se on ylivoimaisesti Suomen suurin liikennepalvelu/bensanmyyntikeskus. Hieno konsepti, jossa tankkauksen ohella tarjolla on ravintola, Hese ja S-kauppa. Taloudellisen laman myötä ihmiset eivät käytä niin paljon rahaa "tankkaukseen. Vanhimmat ketjun kohteista alkavat kaivata saneerausta. ABC-aseminen määrä on niin suuri, että peruskorjauksessa on kyse vuosien työstä, mutta sillä saadaan vain paikkoja kuntoon. Suurin pulma on kuitenkin aika. Konsepti on niin tuttu, ettei se enää kiinnosta ihmisiä siinä määrin kuin ennen. Ollaan uudistamisen edessä ja se vaatii rahaa, paljon rahaa. Toki se edellyttää myös uuden konseptin kehittämistä. Mutta nyt raha on tiukassa myös S-ryhmässä. Se on kasvattanut myös muita haaroja kuten Prismoja ja pankkitoimintaa.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Avoin kirje kansalainen Matti Vanhaselle

Kirjoitan tämän kirjeen Teille, koska pidän teitä pahoin väärinkohdeltuna. Tiedän, että olette tunnettu poliitikko ja julkisuuden henkilö. Sillä sektorilla on omat nousu- ja laskukautensa. Viime vuosina siirtyminen politiikastan yksityiseen työelämään on antanut myös rauhaa yksityisyyteenne. Pidän täysin kohtuuttomana sitä, miten tiedotusvälineet ovat menneinä vuosina kohdelleet teidän yksityiselämäänne julkisuudessa. Yksityiselämä, parisuhde, seurustelu, tunteet, toisesta pitäminen, rakastuminen jne ovat kaikki ihmmisen henkilökohtaisia asioita. Ne kuuluvat muille ihmisille vain asianomaisten henkilöiden kautta. Muu julkinen kirjoittelu, valokuvat ja suhteen yksityiskohteiden retostelu ovat väärin. Ne ovat pelkästään median myymiseen tähtääviä toimia, joissa yksityinen henkilö on rahantekoväline ja pelinappula. Tässä roolissa ihminen on aivan välttämätön väline, mutta ihmisenä merkityksetön kohde. Asianomaisen edesottamuksista ei kanna kukaan vastuuta. Medialla on tekijänsä ja heitä suojaavat mediatalojen koneistot, joiden edessä yksityisyys on kevyttä kauraa. Toki on olemassa joukko julkisuuden henkilöitä, jotka haluavat tarkoituksellisesti syöttää yksityisiä asioitaan medialle. He saavat sitä mitä haluavat ja osa myös sitä kautta tarvitsemiaan työtilaisuuksia. Mutta se on kokonaan eri juttu.

Teidän saama julkinen tirkistely ja yksityiselämän loukkaukset ovat olleet ennennäkemättömät. Seurustelusuhteista on revitelty yksityiskohtia myöten. Kaikki kivet on haluttu kääntää ja lähipiirejäkään ei ole säästelty. Se on varmasti koetellut Teitä itseänne, kumppaneitanne ja lähipiiriä. Olette aikeissa lähteä mukaan uudelleen politiikkaan. Tieto on otettu vastaan kohtuullisen rauhallisesti. Mutta se näyttää olevan tyyntä myrskyn edellä. Nyt joku lehti on päässyt käsiksi yksityiselämäänne ja uuteen suhteeseen. Ilmassa on taas sensaation aineksia ja kohta hyeenalauma on kaivelemassa kaikkia mahdollisia kiviä ja kantoja, jotta kansalla saadaan "todellista tietoa". Mitään armoa ei ole luvassa nytkään. Teidän on jo nähty tekevän yhdessä sitä sun tätä eri puolella Suomea.

Syy, miksi kirjoitan tämän, johtuu osin omasta elämästäni. Omasta suhteestani. Se on upea tarina ja yhä jatkuva elämys, jollaisen soisi joka ihmisen kokevan kerran eläessään. Mutta se on vain minun ja kumppanini omaisuutta. Läheiset tietävät, mitä olemme kertoneet tai miten olemme raottaneet salaisuuksien verhoa. Läheinen ihmissuhde on jotain ainutlaatuisen herkkää ja koskettavaa. Sen kasvattaminen ja elävänä pitäminen on kahden ihmisen yksityistä työtä ja tekemistä. Se vaatii rohkeutta, heittäytymistä ja antautumista kaikkein herkemmillä alueilla. Samalla se antaa kauneimpia asioita mitä ihminen voi elämässään kokea. Minun yksityiselämääni ei ole kuitenkaan revitelty julkisuudessa enkä ole sitä mitenkään kaivannutkaan. Mutta Teidän on. Voin vain kuvitella miten mediajulkisuus koettelee kahden aikuisen ihmisen herkkää suhdetta ja sen kehittymistä. Sitä ei voi toivoa edes pahimmalle vihamiehelle. Kuten sanoin se on kohtuuton koettelemus ja täysin epäoikeudenmukaista. Sen pitää loppua heti !

Haluan tämän kirjeen kautta toivottaa Teille ja mielitietyllenne onnellisia yhdessäolon hetkiä ja vuosia, mikäli niin haluatte. Mutta ilman, että siitä retostellaan julkisesti vastoin tahtoanne.

Samalla haluan potkaista sensaatioita kärttävää mediaa suoraan haarojen väliin, kaikkein arimpaan kohtaan. Poks ! Toivottavasti sattui.

Hallitus on rikki

Eduskunta on saapunut jälleen työpaikalleen. Kausi on sillä tavoin erilainen, että kevätvaalit odottavat ja lainsäätäminen jää sen takia kovin vähäiseksi. Sote-uudistus pitäisi viedä eteenpäin. Taloutta pitäisi saada elpymään. Ollaan kuulemma yhteisessä suossa, mutta mitään ei saada aikaan. Pääministerikin totesi lakoonisesti, että hallitus on rikki. Talousoppineet antavat neuvoja sinne sun tänne. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että jotain pitäsi tehdä pikaisesti. Realiteetti on kuitenkin se, että jotain tehdään vasta uuden hallituksen toimin. Talousproffa Sixten Korkman sanoi, että uuden hallituksen pitäisi tehdä heti kovia päätöksiä vaikkei niitä sitten myöhemmin toteutettasikaan. Näin rauhoiteltaisiin markkinoita. Kuulostaa oudolta peliltä. Tavallisen palkansaajan näkökulmasta työpaikka on tärkein asia. Vaikka käteen jäävä palkka olisikin hieman pienempi, elintaso ei siitä suuresti heilahda. Toki pienestäkin elintason tai etuisuuksien supistumisesta nousee hirveä haloo ja kaikki ovat melkein kuolemassa, mutta se on nykyistä teatteria. Oma turvallinen työpaikka luo ihmisille elämisen näköalaa muuten näköalattomana vellovaan mediakeskusteluun. Tuntuu aika lohduttomalta ajatella, että meidän demokraattinen järjestelmämme vaipuu useiden kuukausien talviuneen silloin kun ratkaisuja eniten tarvittaisiin. Tai tarvitaanhan niitä tulevaisuudessa vieläkin enemmän, jos nyt tehdä mitään. Olisiko sittenkin pitänyt hajottaa kesällä hallitus ja määrätä uudet ennenaikaiset vaalit ? meillä olisi nyt toimintakykyinen hallitus, joka tekee jotakin. Suurinta viisautta on jälkiviisaus.

Peltipoliisien sakkoraja

Viime päivinä on keskusteltu peltipoliisien sakkorajan alentamisesta. Liikenneturvallisuudesta vastaava johtaja Pasterstein on esittänyt, että sakotusrajaa pitäisi alentaa 6-7 km/h, kun se on nykyisin 8 km/h. Tarkoittaa, että kun autoilija ajaa sen verran ylinopeutta, kamera räpsähtää ja siitä läheteään ylinopeussakko. Tarkoituksena on lisätä liikenneturvallisuutta ja vähentää onnettomuuksia.

Sen jälkeen liikennelääketieteen(?) professori Tervo ja Autoliiton toiminnanjohtaja Nieminen ovat esittäneet haisevan vastalauseensa. Liikennurvakeskus on budjetoinut viime vuonna 350.000 nopeusrikkomusta ja tänä vuonna 400.000 rikkomusta. Kyse on heidän mukaansa rahastuksesta. Lisäksi suurimmat suhteelliset onnettomuusmäärät tapahtuva moottoripyörillä, jotka eivät tallennu peltipoliisien kuviin. Autoliiton mielestä syynä liikenneturmien määrään on näkyvien poliisien määrän väheneminen.

Autoilijan näkökulmasta sakkorajan alentaminen on aika lailla samantekevä asia. Suurin osa autoilijoista hiljentää peltiopoliisin kohdalla tutulla tiellä. Kaahailijat kaahailevat missä pystyvät ja valtaosa liikenteestä sujuu omalla painollaan. Oudoilla teillä ajettassa peltipoliisien sijainnin voi ennakoida, sillä ne sijaitsevat usein risteysten tai nopeuysrajoitettujen teiden yhteydessä. Peltipoliisit eivät vähennä törttöjen ajonopeuksia, sillä liikennetörttöilijällä on vika pään sisällä riippumatta poliisien määrästä tai sakotusrajoista. Uusien autojen tehot ja huippunopeudet on tehty Saksan moottoriteille, ei Suomen sunnuntaiajeluun. Se altistaa kuskeja (tekisi mieli sanoa: mersu-, audi-, bemari- jne kuskeja) ylinopeuuksiin. On ymmärrettävää, että poliisien liikennevalvonta jää hopealle jos verrataan mitä muita turvatoimia poliisin pitäisi toteuttaa. Sakotettavien määrä tai sakkojen määrän budjetointi ei kyllä vastaa mitään käsitystä toiminnan tuloksellisuudesta. Tuloksellisuuden pitäisi olla ajonopeuksien ja sakkojen määrän väheneminen. Ei niiden lisääntyminen.

Mutta mitä pitäisi tehdä ? Tätä en tiedä. Siksi en kai olekaan liikenneturvaviraston tai poliisin palveluksessa. Ehkä ei mitään. No, sanoitaan nyt jotain. Autoilijoiden keskinäistä vuoropuhelua pitäisi lisätä. Paras liikenneturvallisuuden lisääjä on itse autoilija, joka laittaa nootia vaarallisesti toimivalle kollegalle. Eli törtölle. Mikä lisäisi tätä yhteisöllisyyttä ? En tiedä sitäkään, mutta sillä voisi olla enemmän merkitystä kuin poliisien tai peltipoliisien läsnäololla. Toisen autoilijan kommentti osuu ainakin itseeni, kun olen tehnyt jotain harkitsematonta. Ehkä olen liian idealisti, mutta me autoilijathan olemme liikenne ja liikenneturvallisuus.

tiistai 13. tammikuuta 2015

UrheiluGaala

Koko urheiluperhe oli jälleen kokoontunut juhlimaan mennyttä vuotta. Vuosi vuodelta urheilujuhlat ovat suuremmat ja tulokset pienemmät. Se ei tahtia haittaa, sillä meneistyneiden sijaan palkittiin menestymättömiä.

Eniten huomiota herätti vuoden penkkiurheilijan valinta. Palkinto jaettiin sekä live-penkkiurheilijalle että sohvapenkkiurheilijalle. Edellä mainittu naulataan stadionin torniin. Jälkimmäinen naulataan omaan kotisohvaan ja hän saa lisäksi katsella vuoden ajan 7/24 maksullisia urheilukanavia maksamalla viulut.

Palloilun piirissä palkittiin vuoden vilttiketjupelaaja. Voittaja ei ole ollut kentällä muuten kuin harkoissa. Silloinkin välineiden kerääjänä. Hän on kuitenkin vetänyt pelivehkeet uskollisesti päälleen. Hänet naulataan vaihtoaition puupenkkiin seuraavaksi vuodeksi.

Vuoden vähiten urheilua harrastanut, seurannut ja kannustanut ihminen saa anti-urheilupalkinnon. Hänet tuomitaan lähestymiskieltoon suhteessa kaikkiin urheilijoihin ja urheilupaikkoihin? Hänet naulataan urheilumuseon mitalikaappiin varoittavaksi esimerkiksi.

Vuoden entiseksi urheilijaksi valittiin eräs urheilija, muistaakseni Anaheimista. Hän on ollut jokaisessa naistenlehdessä, kaikissa telkkuohjelmissa ja kaikissa someapplikaatioissa. Hänet naulattiin jo menneellä viikolla Anaheimin hallin kattoon kaikkien aikojen ensimmäisenä pelaajana. Hänestä kertova kirja valitaan toistamiseen Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittajaksi.

Vuoden urheiluvaatteeksi valitaan hikisin, likaisin ja repeytynein urheiluvaate. Tähän kisaan eivät saa osallistua motocrossi- yms moottoriurheilijat. Voittajavaate ripustetaan yleisen pesulan pesurumpuun muistuttamaan urheilun puhtaudesta.

Vuoden dopatuin puhdas urheilija-palkinnon saa urheilija, joka on käyttänyt kaikkia aineita, muttei ole koskaan osallistunut dopingtestiin. Lääketehtaan lahjoittama palkinto sisältää uusia ennen tuntemattomia aineita ja menetelmiä. Palkinnon saaneen urheiljan valmentaja pääsee töihin maailman suurimman lääkeyhtiön tutkimusryhmään.

Vuoden rimanalitus-palkinnosta voivat kisata kaikki urheiluperheen jäsenet urheilijoista urheilujohtajiin ja juniorien vanhemmista laitosmiehiin (ja naisiin). Tänä vuonna rimanalituksia oli niin paljon ja ne olivat niin tasaveroisia, että palkinto päätettiin jakaa viidenkymmen parhaan kesken. Kaikki palkitut pääsevät näyttämään tekemisiään uuteen tosi-tv sarjaan, josta on tekeillä toinen tuotantokausi. Ja sekin on myyty ennakkoon jo kymmeneen maahan.

Urheilutoimituksemme ei päässyt tällä kertaa mukaan urheilugaalaan, koska oli vaara, että Puutarhakatu putsaa kaikki mainitut pystit. Mutta seuraavana vuonna olemme varmasti mukana koko joukkueella. Toivotamme kuitenkin kaikille hävinneille nautinnosen kärsimyksen hetkiä. Onnea !

Alkossa alkoi ale

Maanantaina Alko alkoi myymään tiettyjä juomia alehintaan. Syy on tiettyjen juomien huonosti sujunut kauppa. Myöskin poistuvia tuotteita myydään alennuksella. Tarkasti ottaen Alkoale on joka kuukauden toisena maanantaina. Alennukset ovat 10-20 % luokkaa ja se koskee vain mietoja juomia. Alko ei kuitenkaan mainosta alennusmyyntiä, koska Alkon tarkoituksena ei ole lisätä myyntiä (?). Tarkoitus on päästä eroon turhista tuotteista. Se on aivan eri asia. Mainonnan sijaan pieniin lappuihin on kirjoitettu uusi hinta ja vanha hinta on ruksattu punaisella. Tämä siksi, ettei kukaan saisi kimmoketta juoda alkoholijuomia. Pelkkä ostaminen riittää. Jotkut ravintoloitsijat ovat vastustaneet tipattoman tammikuun tapaisia kampanijoita ja telkun tipattomia ohjelmia. Ne kun laskevat ravintoloiden myyntiä. Alko on viisaampi. Se myy alkoholia halvemmalla, muttei kerro siitä suureen ääneen. Se lieneekin hyvä myyntistrategia. Vanha sanonta sanoo, että hiljaisissa vesissä asuvat isoimmat kalat. Vai miten se nyt meni ? Joka tapauksessa monopoli tekee, mitä monopoli lystää, eikä tee siitä suurta numeroa.

maanantai 12. tammikuuta 2015

Suomi ja Ruotsi sukellusveneiden etsintäyhteistyöhön

Suomen ja Ruotsin on tarkoitus aloittaa lähitulevaisuudessa sukellusveneiden etsintäyhteistyö. Tämä onkin hyvää ja kannatettavaa yhteistyötä. Ruotsihan on tunnetusti kokenut toimija sukellusveneiden etsinnöissä. Vaikkei mitään ole löytynytkään, itse etsiminen on tuttua. Tässäkin asiassa Ruotsi on edelläkävijä ja suunnanäyttäjä Suomelle. Suomihan ei ole etsiskellyt sukellusveneitä juuri lainkaan. Voi ollakin, että Suomessa huomataan sukellusveneiden etsinnän hyödyllisyys. Sillä voidaan perustella puolustusvoimien määrärahojen lisäämistä uhkaepäilyn takia. Ruotsin kannalta on lohdullisempaa, jos Suomikaan ei löydä sukellusveneitä vaikka huomioita vedenalaisesta liikehdinnästä olisikin tehty. Isoveli Ruotsi pesee huonomaineiset kasvonsa, jos ja kun pikkuveli Suomikin kompuroi samoilla apajilla. Näin naapurien erilaiset tavoitteet tuovat hyötyä molemmille. Lisäksi molempien maiden epäsuositut puolustusministerit näyttävät, että hommissa puuhaillaan koko ajan. Suomen puolustusministeri (joku Hagman vai mikä sen rillipäisen sivarin nimi olikaan) on epäsuosituimpien ministerien listan kärkipäässä heti pääministerin jälkeen. Ruotsin koko hallitus ja puolustusministeri joukon jatkona (joku Hagman vai oliko se nainen ?) keikkuu löysässä hirressä opposition voimin. Tässä jos missä tarvitaan naapurin apuja. On löydetty aitoa win-win yhteistyöhenkeä.

Pirnales


Folklandia risteiltiin viikonloppuna kahdettakymmenettä kertaa. Kaksikymmentä vuotta sitten lopetteli myös taitava kansanmusiikkiyhtye Pirnales. Nyt porukka oli koottu soittelemaan Folklandialle. Hyvin soittelivat. Ammattimainen porukka osasi asiansa ja stemmat sujuivat mainiosti. Biisit ovat perinteistä polskaa, mutta sävellykset olivat kiintoisan mutkikkaita. Tämä bändi ei ole lähtenyt helpoimmille poluille. Yleisö sai nauttia tästä yllärikeikasta täysin rinnoin ja riemu vei kannat kattoon. Itse en ole kovin innostunut perinteisestä kansanmusiikista, mutta jos polskaa pitää kuunnella, olkoon se tällaista.

Funkia Clazzissa


Tiukkaa ja terävää revitysta kuultiin Tallinnan jazzclubissa, Clazzissa perjantaiyöllä. Lavalla oli porukka, joka jäi itselleni hämärän peittoon. Mutta soitto oli tsäpäkkää funkia ja vaalea vokalisti hoiteli hommansa kunnialla. Puhaltajien suoritus oli kuitenkin parasta antia.

perjantai 9. tammikuuta 2015

Ilves veikkausliigaan !

Jeeeeeeeeeeeeeeee !!!!!!
Tammelassa tavataan.

Jääpalloa telkkuun

Maksulliset kanavat ovat kaapanneet kaikki ammattiurheilun muodot hoteisiinsa. Jääkiekko, hiihto, alppilajit, jalkapallo, formulat,mäkihyppy, yleisurheilu. Tämä on tietenkin hyvä asia. Yleisradion tehtävä on palvella kaikkea kansaa, myös vähemmistöjä. Tässä mielessä Yle voisi vahvemmin profiloitua urheilulähetyksissä suomalaiskansallisiin lajeihin. Meillä on useita kiinnostavia kansallisesti tärkeitä lajeja, joita pieni mutta innokas yleisö seuraisi tunteella: Hiihtosuunnistus, mölky, pilkkikisat, shakki, koiravaljakkoajo, pesis, autojen jokamiesluokka, Sulkavan soudut, agility, köydenveto, uppopallo, avantouinti, koskimelonta, tikanheitto ja seinäkiipeily. Tässä vain muutamia mainitakseni.

Tervehdin ilolla jääpallon Suomen cupin loppuottelun televisiointia sunnuntaina, jossa Lappeenrannan Veiterä kohtaa Mikkelin Kampparit. Lisää tällaista. Kai niitä televisiokameroita voidaan sijoitella ympäri jääpalloareenaa, kun niitä mahtuu jäähalliinkin vajaa kymmenen. Hyvä Yle.

Maailman paras rock-biisi 2

Jatkoa seuraa parhaiden biisien metsästyksessä. Toisessa osassa tulee aivan yhtä kovia juttuja kuin ensimmäisessäkin.
Vai mitä tykkäätte seuraavista ?

Pink Floyd: Wish you were here, Shine you crazy diamond
Cindy Lauper: Time after time
Soundgarden: Black hole sun
Joni Mitchell: Dry cleaner from Des Moines
Faith no more: Be aggressive, We care a lot
Aerosmith: Hole in my soul, Janie's got a gun
Procol Harum: As stong as Samson, Pandora's Box, Conquistador
Spencer Davies Group: Keep on running, I'm a man
Avenged Sevenfold: Hail to the king
Neil Young: Rocking in the free world
Amy Winehouse: Rehap

torstai 8. tammikuuta 2015

Joulukuusen uusiokäyttö

Joulun jälkeen kuusesta haluaa päästä pikaisesti eroon. Yleensä se viedään jätekatokseen odottamaan, että joku vie sen pois. Joku tarkoittanee tässä tapauksessa jäteautoa. Kuitenkin joulukuusen voi hyödyntää itsekin monenlaisiin käytännön tarpeisiin. Tässä toimituksemme niksinurkka:

Puukorut
Joulun jälkeen rahat ovat lopussa, mutta pieniä lahjoja on mukava antaa alkuvuodesta. Perheen naiväki ilostuu puukoruista. Sahataan renkaita, vuollaan kuvioita ja lakataan ohuella lakalla. Sormuksia, rannerenkaita, kaula- ja korvakoruja tai vaikka paloista tehty vyö, onnistuu kuusipuusta helposti. Vain mielikuvitus on rajana. Kuusen tuoksu on vastustamaton vaimolle, lapsille, tyttöystäville, äidille, mummeille ja niin edespäin. Pikku vinkkinä voidaan sanoa, että kannattaa hioa vuosirenkaita näkyviin, niin koruihin saa sävykkäitä värielementtejä.

Lautapeli
Sahataan kuusen varresta ja paksuimmista oksista ohutta viilua, joka liimataan pelilaudaksi. Havunneulasia liimaamalla saadaan pelilaudan päällysrakenne. Jos halutaan pelata Afrikan tähteä, voidaan neulasista askarrella Afrikan kartta. Karttaan tehdään suurkaupungit punertavilla neulasilla, erämaa kuivettuneilla ruskeilla neulasilla ja meri saadaan maalaamalla haaleat neulaset sinisellä. Oksista voidaan vuolla erimallisia pelinappuloita ja arpakuutioita. Jos halutaan pelata shakkia tai tammea, tehtävä on yksinkertaisempi. Liimaillaan neulasia laudan pïntaan ja värjätää valkoiseksi ja ruskeiksi. Samoin shakkinappuloiksi vuollut oksat maalataan valkoisella ja mustalla värillä. Monopoli vaatii hieman enemmän käsityötä, mutta periaatteessa systeemi on sama. Rahat voi prässätä joululahjojen papereista silitysraudalla.

Hiihtovälineet
Kauaskantoinen joulukuusenostaja on ennakoinut myös joulun jälkeisen ajan. Isosta kuusesta voi helposti höylätä puusukset ja -sauvat. ohuista oksista saa siteet ja porkkien päät. Taitava nikkari tekee helposti myös laskettelusukset liimaamalla kuusen varren viiluja hieman levemmäksi. Lumilautakin syntyy helposti liimaustekniikalla. Isosta kuusesta saa mukavasti koko perheelle lasketteluvälineet tai murtomaasukset.

Parivuode
Nyt kun kuusipuu on taas muotia kalustemateriaalina, sitä kannatta hyödyntää. Kuusi on kestävää, joustavaa ja halpaa materiaalia. Etenkin, jollei joudu maksamaan siitä mitään. Sadasta pienestä kuusesta saa hyvin kasattua 160 senttiä leveän sängyn. Neulasia voi kuivata saunanlauteilla ja sen jälkeen jauhaa kahvimyllyllä hienoksi untuvaiseksi eristeeksi. Siitä tulee helposti leveä ja nautinnollinen patja ja pari messevää tyynyä. Perheenjäsenet suorastaan kilpailevat saadakseen nukkua tässä ekologisessa vuoteessa.

Rantasauna
Mikäli ihminen asuu kerrostalossa tai rivarissa, voi hyödyntää myös muiden asukkaiden kuusia. Niistä saa hyvää rakennusmateriaalia rantasaunaa varten. Jos kuusia ei ole tarpeekasi, voi pistää kuuset säilöön ja rakentaa rantasaunan seuraavana vuonna. Toki voi sopia naapuritaloyhtiöiden kanssa, että hoitaa pois heidänkin kuusensa, jolloin rakennusaineita on hetkessä kasamäärin. Kiuasta on hankalampi rakentaa joulukuusesta, mutta uudenvuoden tinaa yhdiostämällä vanhoihin potkukelkkoihin asia onnistuu helposti.

Lämpövoimala
Jos olet insinööri (tai olet aina haaveillut olevasi isona inssi), haluat keksiä jotakin omaperäistä. Lämpövoimala ei tietenkään ole kovin omaperäinen keksintö, mutta jos rakennat sen ensi joulukuusista, käytät kuusihaketta energialähteenä ja käytät tuottamasi energian esimerkiksi paikallisen tekoluistinradan jäädytykseen, siinä on haastetta. Tämän jälkeen naapuruston miehet moikkaavat sinua lähipubissa ja joku tarjoa jopa bissen vahvassa myötälaitaisessa. Seudun naiset vilkuilevat sinua tavallista pidempään ja rohkeimmat toivottavat hyvää uutta vuotta juhannukseen asti.

Palailin töihin

Keskipitkän talviloman jälkeen piti taas palata sorvin ääreen. Osoite oli aivan sama kuin ennen. Samoin työhuone oli samassa kohdassa. Tuoli ja pöytä olivat tutun näköiset. Työkaveritkin olivat jollakin tavoin tutun oloisia. Varovasti avasin tietokoneen ja katselin saapunutta postitulvaa. Muutaman tunnin kuluttua keittelin kahvia ja olin helpottunut. Ehkä selviäisin ensimmäisestä työpäivästä. Toki soitin heti työterveyden lomaltapaluuterapeutille ja varasin terapia-ajan. Sovin myös työnohjaajan kanssa treffit heti seuraavaksi päiväksi. Olo alkoi huojentua, kun huomasin, että olen seuraavalla viikolla koulutuksessa. Yritin katsella kalenterista jonkun tutun numeroa, jonka kanssa voisin lähteä pitkälle lounaalle. Yksi löytyikin ja sovin lounaspaikaksi hitaan kiinalaisen paikan. Kuulumisten ja joululätinöiden jälkeen syötiin arvokkaasti ja nautinnollisesti. Kello olikin jo painunut pitkälle iltapäivän puolelle, kun palasin uudelleen sorvin luokse. Näpäytin pari kertaa tietokonetta deletellä. Poistelin posteja roskiin. Muutaman kokousajan jouduin kuitenkin merkkaamaan kalenteriin, mutta sitten menin jo kahvitauolle. Syke alkoi nousta jo liian suureksi. Mietin pitäisikö lähteä loppupäiväksi (lue loppuviikoksi ) saikulle, mutta sitten otin pari buranaa ja päätin sinnitellä loput puolitoista tuntia. Katselin huoneeni sisustusta ja mietin pitäisikö sille tehdä jotain. Netin sisustussivuilta löytyi kiinnostavia vinkkejä. Tapasin myös sattumalta erään sisustumiseen perehtyneen työkaverin, jolta kyselin mielipidettä. Hän ehdotti pöytäkokonaisuuden vaihtamista ja tyylikkäämpiä verhoja. Päätin tehdä muutokset heti seuraavalla viikolla palattuani koulutuksesta. Siinä menikin ensimmäinen työpäivä ja lähdin kotia kohti tyytyväisenä omasta mahtavasta panoksesta. Selvisin odotettua paremmin ja pystyin kokonaisvaltaiseen panokseen ilman suurempia apuja. Päätin palata työelämään myös seuraavana päivänä.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Bussin vessa

Matkailijalle on onnenpotku istua bussissa, jossa on wc. Oma taiteenlajinsa on mennä ja selviytyä hengissä pienessä vessassa. Erityisen mutkikasta vessakäynti on mutkaisella tai epätasaisella tiellä. Tällöin järkevintä on istua pytylle, teki vesassa mitä tahansa. Vessassa on yleensä valokatkaisin, joka toimii tai sitten ei. Oven saa myös useimmiten lukkoon. Joskus ei saa, jolloin vessarauha saattaa häiriintyä toisen matkustajan samanlaisten tarpeiden takia. Yleensä tämä alkupuoli on kuitenkin vessakäynnin parasta antia. Housut saa aika helposti kinttuun ja itse vessakäynti on suuri helpotus. Ainakin silloin, kun on epäröinyt tätä toimitusta kymmeniä minuutteja kupla otsassa. Tämän jälkeen alkaakin hankalampi osuus. paluu takaisin todellisuuteen. Pukeutuminen. Pöntöltä on noustava pystyyn ja sen jälkeen pitää samanaikaisesti pysytellä pystyssä ja hiilata housuja ja paitoja oikeaan asentoon. välillä toisella kädellä joutuu ottamaan tukea seinästä. Sitten yrittää pysyä pystyssä ja vetää molemmilla käsillä housuja ylös. Pakkassäällä vaatteita on monta kerrosta, joten tehtävän kerrostuksellisuus on ajoituksellisesti tärkeä. Toisin sanoen se, missä järjestyksessä nostaa kalsareita, laskeea aluspaitaa, nostaa housuja, laskea paidanhelmoja, vetää vetskaria kiinni, solmii vyötä jne. Parhaimmissa vessoissa on myös käsien desinfiointiainetta tai jonkinlaisia kosteuspyyhkeitä. Sinnikkyys palkitaan tässäkin hommassa ja lopulta muutaman kuhmun jälkeen voi avata oven ja huutaa esiin sisäisen selviytyjän. Sitä kukaan muu matkustaja ei kuule, mutta ne tietävät, jotka ovat suorittaneet saman rituaalin.

maanantai 5. tammikuuta 2015

Täysikuu

Taas on täysikuu. En pysty nukkumaan. Väsyttää, mutta aivot eivät päästä nukkumaan. Pitäisi päästä mäelle ulvomaan. Kuu paistaa pään läpi ja valaisee ajatukset, jotka vellovat sekalaisesti sinne tänne. Vaikka koko päivän aikana on tehnyt fyysisiä ja henkisiä ponnistuksia eli kaikenlaista aktiivista ja illalla on täysin naatti ja valmis nukkumaan, uni ei vaan pääse kallon läpi. Se on ärsyttävää. Pitäisi päästä ulvomaan pakkaseen. Ehkä se helpottaisi oloa. Kello on kohta puoli neljä ja pää on sekaisin. Pitäisikö kömpiä takaisin sänkyyn vai kipittää mäen päälle etsimään toisia susia.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Suomalaiset mäkihyppääjät laulukuorossa

Saksan-Itävallan mäkiviikolla hypellään pitkälle. Itävallan, Saksan, Norjan, Slovenian, Japanin, Puolan, Tsekin ja kumppaneiden mäkimiehet kisaavat mäkiviikon voitosta. Suomalaisiakin on mukana. He hyppäilevät karsinnasta ja aina melkein kaikki pääsevät kisaan. Toiselle kierrokselle on päässyt noin yksi suomalainen. Hän on yleensä lopputuloksissa kymmenen ja kahdenkymmenen välimaastossa. Siksi onkin hyvä, että ohjelmaa esitetään maksullisella kanavalla. Katsokoon kuka viitsii maksaa keskieuroopan mäkihyppääjien kilpailusta. Suomaliset ovat viime vuosien tapaan laulukuorossa.

lauantai 3. tammikuuta 2015

Suomalaisnuoret laulukuorossa

Suomen nuorten alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue ei pärjännyt lajin MM-kisoissa Kanadassa. Viidestä ottelusta tuli neljä tappiota. Peli ei ollut kunnossa missään vaiheessa. Joukkue oli pehmeä ja saamaton. Maaleja ei osattu tehdä. Maalivahtipeli ei toiminut. luisteluvoimassa oltiin jälkijunassa. Päävalmentaja Jortikka kertoi jo ennen kisoja, että nuorilla on kovat luulot itsestään eikä töitä jakseta tehdä. Nuorilla on Ollut vääränlainen asenne jo ennen kisoja. Lisäksi pelaajat pelaavat kaikenlaisissa liigoissa. Viime vuonna maailmanmestaruuden voittanut Suomi joutui lopettamaan kisat jo puolierävaiheessa. Hyvä niin, sillä nythän liigaseurat saavat pojat takaisin kotiin, eikä heitä haluta myöhemminkään ostaa NHL:ään. Siinä mielessä oli hyvä, että suomalaisnuoret olivat koko turnauksen laulukourossa.

Uutisista, päivää !

Kiinnostavia asioita kuuluu taas uutisrintamalta.

Lehdet kirjoittavat, että erään turkulaisen kansanedustajan ja entisen ministerin kihlattu on muuttanut yhteen kyseisen henkilön luokse. Itse asia tapahtui jo viime keväänä, mutta pari ei halunnut tehdä siitä numeroa liian aikaisin. He halusivat katsoa, miten yhteiselo sujuu, ennenkuin kertoivat asiasta suurelle yleisölle. Kolme vuotta kihloissa ollut pari on nyt avopari.
- Wow, upeeta, romanttillista !

Tunnettu juontaja, malli, muodokas tv-julkkis ja yksityiselämää elävä nainen kertoo, että hänen lapsensa kasvaa kohisten. Nyt lapsi on oppinut puhumaan. Ennen lapsi ei osannut puhua, mutta nyt hän on kehittynyt niin paljon, että osaa jo puhua.
- Mahtavaa, poikkeuksellista, uskomatonta !

Eräs arkkitehti oli laivamatkalla Tallinnasta Helsinkiin, kun kova tuuli alkoi myskytä Suomenlahdella. Arkkitehdin tavaroita tippui lattioille ja muutenkin hänellä oli jännittävät paikat. Muilla matkustajilla oli ilmeisesti kuitenkin helpompaa. Vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen arkkitehti pääsi määränpäähän eli Helsinkiin, Onneksi hänelle kävi näin mukavasti.
- Jännittävää, poikkeuksellista !

Joskus muinoin lahjuksia antanut ja niistä vankilassakin istunut liikemies oli joutua nokkakolariin. Joku nainen oli ajanut väärällä kaistalla ja autot melkein törmäsivät toisiinsa. Eivät lopulta kuitenkaan törmanneet sillä seurauksella, että asianomainen henkilö pääsi kertomaan siitä iltapäivälehtiin. Vastaavia tapauksia ei liene monia.
- Ihanko totta, voiko olla ?

Suomen paras entinen, nykyinen ja tuleva näyttelijä, laulaja ja koomikko on kertonut olleensa niin suurissa veloissa, että valtiovarainministereiden piti antaa velat anteeksi. Tämä on tietysti oikein, sillä eihän meillä tavallisilla kuolevaisille ole taitoa näytellä, laulaa tai hauskuuttaa yleisöä. Meillä ei myöskään ole mitään käsitystä suurista tuloista, menoista, juhlimisesta, veloista tai velkakierteestä. Siinä mielessä ymmärrettävä ratkaisu. Kyllä me muut makselemme niitä verorästejä ihan mielellämme.
- Oikeudenmukainen ja sympaattinen teko !

Lisäksi lehdissä kerrotaan tuttuja juttuja, joissa kansalaisten veroaste nousee vuoden alusta, nuoria on jäänyt mielenterveydellisistä syistä eläkkeelle ennätysmäärä, kymmenen tuhatta taloutta on ilman sähköä ja kolareita on napsunut huonon kelin takia siellä sun täällä. Ulkomailla soditaan, Isisin jäsenillä on Ebola ja niitä tavanomaisia tarinoita Amerkikasta, Venäjältä ja Afganistanista.



perjantai 2. tammikuuta 2015

Maailman paras rock-biisi

Monilla radiokanavilla onkeskusteltu ja äänestetty maailman parhaasta biisistä. Voittajia on ollut useta: Stairways to heaven, Satisfaction, Bohemian rapsody jne. Olen itsekin miettinyt mikä olisi paras ikinä tehty rock-kappale. Vastaus on kuitenkin ollut aina sama. Yhtä ja parasta on mahdotonta sanoa. Sen sijaan voisin ajatella viidenkymmenen tai sadan parhaan kappaleen listaa. Joitakin parhaita tulee aika helpostikin mieleen. Tässä esimakua omasta maailman parhaiden biisien listasta satunnaisessa järjestyksessä:

Dire Straits: Privat investigations, Your latest trick, You and your friend
Jimi Hendrix: All along the watchtower (Bob Dylan), Hey Joe, Purple haze
Cream: Sunshine of your love, Strange Brew
Sting: Every breath you take, Brand new day, Shape of your heart
Nirvana: Lithium
Pearl Jam: Alive
Sam Brown: Stop
Duman: Pepek
Frank Zappa: Directly from my heart to you, Ring of fire
Tubes: Love bomb, Dont touch me there
Doobie Brothers: Long train running
Jefferson Airplane: Feel so good, White rabbit
Joe Jackson: Fools in love

Mutta kun en jaksa enempää kahlata, niin olkoot tässä. Joka tapauksessa huippubiisejä löytyy helposti saman verran lisää. Jos kiinnostaa kuunnella niin tässä

torstai 1. tammikuuta 2015

Liettua siirtyi euroon

Liettuan rahayksikkö liti on historiaa. Uusi valuutta on euro. Viimeisenä Baltian maana Liettua siiryi eurorahaan. Litejä voi vielä kuulauden ajan vaihtaa eiroiksi. Sitten liti on historiaa. Muutos on aika odotetu vaikka akankohta onkin aika erikoinen. Euron suosio ja vakaus ei ole lähellekään menneiden vuosien tasoa. Silti Liettua näkökulmasta euro luo vakautta litiin verrattuna.

Uuden vuoden päivän ohjelma

Uusi vuosi tuo eteen kasapäin uusia asioita. Sen takia Uuden vuoden päivä kannattaa viettää perinteisissä merkeissä.
Ensin tietysti herätään perinteisellä tavoin. Sen jälkeen pukeudutaan juhla-asuun ja avataan telkku. Statens presidenten talar. Presidentin puhetta tulee seurata seisoen. Miehet asennossa ja naiset levossa. Lopuksi lauletaan yhteislauluna Maamme, Porilaisten marssi ja asianomainen maakuntalaulu. Tässä olikin päivän juhlallisin osuus.

Puheen jälkeen juodaan päiväkahvit. Se käykin hyvin, sillä telkusta tulee Wienin filharmonian monituntinen konsertti. Kannattaa varata tarjolle paljon erilaisia viinereitä, jotta jaksaa kuunnella kaikki viinerivalssit ja -marssit. Tämän jälkeen on syytä lähteä iltapäiväkävelylle. Jokin tuttu reitti kaupungin keskustassa on hyvä. Ei kuitenkaan sellainen, jossa on paikallisia juomaloita tai soittoruokaloita. Matka on syytä kävellä rauhallisesti, ettei rasitu liikaa ja että jaksaa viettää lopun päivästä perinteisellä tavalla. Usein olo on tässä vaiheessa niin seesteinen, että pysty ajattelemaan muuta kuin kotiinpaluuta askele askeleelta.

Tämän jälkeen ruokakin alkaa maistua. Ainoa ehdottomasti kelvollinen ruoka on hernesoppa. Kun aattona on mussutettu perinteistä aattojuhlaruokaa kuten nakkeja, perunasalaattia, sipsejä ja pitsaa, elimistö kaipaa jotain todellista. Herdari on juuri sitä. Siinä ei ole mitään herkuttelun tai nautiskelun makua vaan kyse on puhtaasta velvollisuudesta. Sitä paitsi hernekeittoon voi upottaa periaatteessa kaikki joulun jäännösruoat kinkusta rosolliin. Ruokailun jälkeen/ohessa voi alkaa seuraamaan Carmisch-Partenkirchenin uuden vuoden kisoja. Kyse on tietenkin mäkihypystä ja Saksan-Itävallan mäkiviikosta. Ohjelma lähetetään maksulliselta kanavalta. Tavllinen köyhä kansa voi keskittyä jenkkien halpissarjojen uusintoihin ja nauhoitettuun koosteeseen iltayön tunteina. Todelliset uuden vuoden ja penkkiurheilun ystävät ovat tietenkin tilanneet tämän ainoan oikean maksullisen kanavan.

Sitten on vuorossa päivän kohokohta. Yleensä tässä vaiheessa mennään johonkin yksinäiseen paikkaan kuten makuuhuoneeseen. Uuden vuoden lupaukset tehdään kirjallisesti ja suljetaan kirjekuoreen. Kirje lähetetään Valtioneuvoston Kansantalousosaston Uuden vuoden lupausten toimistoon. Lupaukset voi laittaa nimimerkillä, mutta osoite on syytä liittää täydellisenä mukaan. Lupaustarkastajat tulevat tekemään kotikäyntejä ja tämä on mahdollista vain oikean osoitteen myötä. Tämän kaiken jälkeen on syytä hieman levätä ja alkaa miettimään seuraavaa työpäivää ja siihen liittyviä tehtäviä. Hyvä työntekijä orentoituu uuden vuoden tehtäviin vakavasti ja tositarkoituksella, mikäli työpanoksen parantaminen oli merkitty uuden vuoden lupauksiin. Ellei ollut, voi vaikka makoilla sängyllä ja haaveilla uudesta elämästä, lottovoitosta tai ihanasta elämänkumppanista.