Kaisa Mäkäräinen palasi ampumahiihdon maailmancupin kärkipaikalle. Ammunta ei suju, mutta hiihto kulkee. Nyt sijoitukset painuvat lähemmäs kymmentä. Kaisa on kuitenkin yksi kovakuntoisimmista hiihtäjistä.
Ihailen tätä lajia. Vaikken muuten ole suuri ammunnan fani, laji on vaikea. Pitäisi hiihtää täysillä, sitten rauhoittua ja keskittyä tarkkuuteen. Viisi laukausta ja taas uusi revitys. Sitten taas herkkä ja nopea ammunta ja taas täpöllä ladulle. Urheilu kaipaa näitä mielenkiintoisia yhdistelmälajeja.
Lihaskimppu painaa satasen maksimisuorituksella. Tai muissa yksilölajeissa. Tehdään yksi suoritus, yhtä ja samaa. Ampumahiihto tarjoaa monipuolisuudellaan myös dramatiikkaa ja draamaa.
Kaisan ammunta ei ole kulkenut. Takaraivoon on hiipinyt ajatus. Ammunnassa ei saisi ajatella. Sen pitäisi tulla rutiinilla ja keskittymiskyvyllä. Ajattelu kielletty. Kaisa pelkää ampuvansa ohi. Usein viimeinen menee pöpelikköön tai ensimmäinen. Ajatukset kohdituvat näihin kahteen kohtaan. Alussa pelottaa, olenko rento ja keskittynyt. Lopussa, kun kaikki näyttää olevan jo ohi, tulee ajatus: yksi vielä ja sitten ladulle ( ei lasku).
Ekholm meni jo pisteissä ohi, mutta epävakaata löytyy ruotsalaiseltakin. Kilpasiskot ovat ymmärtääkseni kavereita. Sitäkin urheilu kaipaa. Reilua peliä ja kaveruutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti