Luin pitkästä aikaa jotain. Kari Hotakainen on maamme kärkinimiä kirjapiireissä. Hänen tekstinsä on helppolukuista. Tarina on suoraa ja hyvin etenevää. Hotakainen ei kaunistele, tai selittele. Hän on tarinankertoja. Hän kuvaa mielellään ihmisten heikkouksia tai inhimillisiä salaisuuksia. Se tekee tarinoista helposti lähestyttäviä. Hän ei saarnaa tai opeta.
Huolimattomat on tarina yksinäisyydestä, seksistä tai sen puutteesta ja karuista ihmiskohtaloista.. Yksinäiset ihmiset ajautuvat yhteen ja rimpuilevat toistensa kimpussa enempi tai vähempi yhteensattumien pakosta. Hotakainen taiteilee kyynisen ja naturalismin rajoilla. Selviytyy kuitenkin kunnialla finaaliin. Juuri kyynisen kerronnan kautta tarina jää hieman etäiseksi. Hotakainen ymmärtää yksinäisiä, vaikkei säästele heidän elämänsä ongelmia. Suomalainen tarina, suomalainen kertoja.
Tämän kirjan lukee päivässä tai kahdessa. Se ei ole moite.
Osallistuin 80-luvun alussa Kustannusyhtiö Gummeruksen uuden kotimaisen proosan etsiskelykutsuun. Lähetin kaksi tarinaa, joista toinen natsasi. Se on julkaistu krijassa Kenkää enolle. Tämän antologian toimittivat nuoret kirjailijat, Anja Kauranen, Hannu Niklander ja Kosti Sironen. Kirjassa on myös yksi Kari Hotakaisen tarina. Ja minun. Jee. En kehuskele, mutta olen ylpeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti