sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Leijonat kompastuivat Globeniin

Globen osoittautui Leijonille vaikeaksi paikaksi. Helpoksi Suomi ei tehnyt peliä Ruotsia vastaan? vaisu peli Sedinejä vastaan koitui kohtalokkaaksi. Kultamitali jäi hämäräksi haaveeksi. Oikeia joukkue meni loppuotteluun. Kolmenolla oli selvää kauraa. Saman tuloksen ampui liukas Sveitsi USA:ta vastaan.

Vaikka pronssipelin joukkueet ovat hävinneitä, on luvassa kuitenkin voitto. Toisin käy loppuottelun häviäjille. Siellä odotukset ovat olleet korkealla ja pettymys suuri. Suomi ei tehnyt peliä helpoksi itselleen. USA iski kaksi maalia ja piteli Lennonia pilkkanaan kaksi erää. Kolmannessa erässä leijonasydän syttyi taistelemaan. Tuloksena kaksi maalia ja tasoitus. Pelattiin 10 minuutin jatkoaika. Vauhdikas jatkoaika ei tuonut ratkaisua, joten mentiin rakkareihin. Mielestäni pronssipelin pitäisi pelata jatkoerässä eikä rankkariratkaisua. Nyt kuitenkin vedettiin rankkarit. Niissä USA oli parempi ja Leijonat saivat häipyä hiljaisina miehinä kotimatkalle. Samalla päättyi myös valmentaja Jalosen pesti maajoukkueen peräsimessä.

Euroviisuilua

Näyttää olevan jonkinlainen kansantauti tämä Euroviisumenestykseen uskominen. Toki se on positiivista toiveikkuutta. Olemme taas palanneet lähelle jumbosijaa. Toki selvitämme karsinnat. ja olimmehan neljänkymmenen sakissa kahdeskymmenesneljäs. Mutta ei tullut voittoa, ei tullut pisteitä naapureilta, ei tullut huomiota, eikä tullut sympatiaa. Marry me oli tyhjä renkutus. Harmittaa, ettei vielä tyhjänpäiväisempi renkutus, Kreikan "ilmaista alkoholia", jäänyt meidän taakse. Samaa voi sanoa Unkarista.

Kärkimaiden biiseissä voi huomata pari asiaa. Ne ovat sävelletty hyvin. Ne ovat myös sovitettu kuten huippuhitit konsanaan. Esittäjät ovat kovan luokan laulajia. Krista oli iloinen ja ulospäinsuuntautunut. Mutta näissä kisoissa se riittää parinkymmenen huonommalle puolelle.

Meidän on tultava alas toiveiden tornista ja katsottava asiaa oman musiikkiteollisuutemme (?) kautta. Parhaat voimat pitäisi saada liikkeelle. Mutta riittääkö sekään. Voi olla, että peräkylän musiikkituotanto tuottaa parhaimmillaan loppukilpailuun yltäviä esityksiä. Siihen on tyytyminen.

Hellettä

Mittari näyttää varjossa 25 astetta. Hiki virtaa vaikka istun ulkona tuolilla. Oma pikku piha tuntuu lomapaikalta. Kesä on tullut ja otetaan vastaan. Jotkut pelaavat jääkiekkoa. Toiset ottavat helteellä aurinkoa. Minä kuulun tähän etuoikeutettujen joukkoon. Onneksi.

perjantai 17. toukokuuta 2013

Miljoonia lepää pankissa

Valtiovarainministeriön selvityksen mukaan pankkitileillä "makaa" 50-80 miljoonaa euroa. Nämä yli kymmen vuotta tileillä olevat rahat alkavat polttaa. Nyt keskustellaan siItä pitäisikö nämä "unohdetut" rahat ottaa yhteiskunnan käyttöön. Tilanne on aika koominen. Jos ihminen on säästänyt rahaa tililleen, mitä se kenellekään kuuluu. Eiväthän rahat missään pankkiholvissa makaa vaan ne ovat käytössä. Pankkihan lainailee säästöjä muille ihmisille. Jos unohdetut rahat haetaan pois, pankki maksaa net tietenkin takaisin. Mikään ei tunnu olevan oikein. Ensin pyydetään säästämään, sitten pyydetään kuluttamaan ja taas toisinpäin. Oma viestini on selvä. Antakaa ihmisten elää omaa elämäänsä. Viime aikoina on tullut käsitys, että ihmiset ovat valtion budjetin kuhnureita ja heitä pitää ohjailla tekemään mitä milloinkin. Asia on päinvastoin. Mitä se muille kuuluu, jos pidän rahaa koskematta siihen yli 10 vuotta. Mielestäni se ei kuulu myöskään vaikka pitäisin sitä tilillä 50 vuotta. Tlee sellainen kontrollifiilis. Monesta suunnasta ihmistä tarkkaillaan tai ainakin tietoja ihmisten yksityiselämästä ja elintavoista on paljon liikenteesä. Se ei ole oikein.

Eikä minulla todellakaan ole yli kymmenen vuotta tilillä olevia säästöjä. Siinä määrin paljon velkaa on asunnosta. Kummastelen vain yksityisajattelijana tätäkin asiaa.

torstai 16. toukokuuta 2013

Suomi teki sen vaikeimman kautta

Hyvin pelatun ensimmäisen erän jälkeen alkoi lepsuilua. Kolmas erä oli tasaisen jännittävä. Vapauttava maali katkaisi vastustajan kovan painostuksen. Maalivahti Raanta piti Suomea taas pystyssä. Epätasainen peli antaa hieman pelottavan kuvan joukkueesta. Seuraavaksi tulee vielä kierroksia lisää. Pitäisi pystyä pelaamaan kolme hyvää erää. Kotiyleisön tukea ei kannata aliarvioida. Voitto on tärkeintä. Pelataan mitaleista ja se on tavoitteena. Tapahtui se sitten kauniisti tai rumasti. Sama se. Lauantaina nähdään löytyykö liikettä, tahtoa ja sydäntä. Siitähän mestarit on tehty. Nyt peli näyttää olevan liikaa yhden ketjun varassa.

Kiinnostavaa on myös huomata mitkä maat ovat pudonneet. Takavuosien kestomenestyjät Venäjään ja Tšekki ovat laulukuorossa. Kenties myös Ruotsi.

Verkkopankki

Poltin päreeni. Katselin tilitietoja pankkitililtä. Huomasin, että maksan joka kuukausi palvelumaksua 2,50 kuukaudessa. Tekee vuodessa 30 €. Poltin päreeni näin pienestä asiasta. M unulla on ollut jemmatili eli säästöti, johon en halunnut edes pankkikorttia tai mitään muutakaan. Verkkopankki on riittävän kaukana ja epäkäytännöllinen päivittäisiin raha-asioihin. Riittävän kaukana siksi, etten pääse törsäilemään. Olen toki niin pihi, etten törsäile vaikka rahaa olisi lompakossakin, mutta tämä on ollut tili, johon kajotaan vain poikkeustapauksessa. Nyt kuitenkin pankki veloittaa verkkopankista sen kolmekymppiä vuodessa. Katsoin netistä naapuripankin hinnaston. Siellä verkkopankki maksoi kaksi euroa kuukaudessa. 24 euroa vuodessa.

Siirsivät säästöeurot palkkapankkiin. Marssin pankkiin ja lopetin tilin. En halua maksaa kolmeakymppiä siitä, että rahani ovat heillä. Tai niinkuin he asian ilmaisevat, että käytän verkkopankkia. En käytä enää. Menettivät yhden säästäjän.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Benfica - Chelsea

Eurooppaliigan (mikä ?) loppuottelussa pelaavat Portugalin ja Brittien joukkueet. Kyse on Euroopan divarifinaalista. Mestarit pelaavat Wembleyllä. Ja vastakkain on kaksi saksalaista jengiä. Siksi tällä divaripelissä on panosta. Saksalaiset ovat niin epäsuosittuja ja Bayern voittaa Dortmundin.

Joka tapauksessa nämä joukkueet haluavat kirkastaa kilpeään. Syykin on selvä. Suuret ja rikkaat seurat hallitsevat Meatareidwn liigaa. Tyytymättömyyden takia muillekin halutaan antaa pieni siivu. Se on tässä. Eurooppaliigan (mikä ?) loppuottelu. Pelataanhan jääkiekossakin B-kisat. Suomalaisen futiksen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Meidän joukkueet ovat aivan liikaa.

Sitäpaitsi olen Benficnn kannattaja.