maanantai 30. huhtikuuta 2012

Eduskunnan apukoulu

Vanhoina hyvinä aikoina eduskunnassa oli voimakkaita henkilöitä. Hertta Kuusinen, Väinö Leskinen, Veikko Vennamo. He saattoivat pitää pitkiä ja kovia puheita ja teilata koko hallituksen toimet moneen kertaan. Maata hallitsi kuningas Urkki, joka valistuneena diktaattorina päätti asiat ja antoi koirien räksyttää. Maassa oli kaikki hyvin. Jos tuli ongelmia, Urkki runnoi ne mieleisellään tavalla kuntoon. Maa eli tavallaan ja vieras tuli ajallaan. Sitten Urkista jätti aika ja valtaan nousi sosiaalinen demaria (ei media). Mauno ensimmäinen ja hänen seuraajansa hallitsivat maata ja kehittivät niin sanotun kasvottoman kielimaailman, jossa kansalle ilmaistiin asiat niin ympäripyöreästi, ettei kuulemaansa voinut olla muuta kuin tyytyväinen. Tämä tietysti loitonsi pikku hiljaa kansaa poliitikoista ja politikoinnista. Jos poliitikoilta kysyi jotain ongelmaa, sai vastauksena myönteisen ymmärtämisen sanahelinää ja lupauksen, että perustetaan työryhmä. Politiikasta katosi väri ja maasta alkoitulla ruotsalainesen kansankodin kaltainen sosiaalidemaria. Sosiaalisten demareiden jälkimainingeissa kansa alkoi kyllästyä. Sitten tuli jytky ja Perussuolimaiset (pahoittelen lukihäiriötäni) tulivat valtaan. Uutta valtaa käytettiin opposiittiosta (jälleen paha virhe) käsin. Kaikkea liikkuvaa kritisoitiin ja hyvä niin. Ympäripyöreästi puhuvat vanhan liiton politrukit saivat kuulla kunniansa ja kansa sai eduskuntaan uuden äänitorven. Peräsuolimaisella (pahoitteluni lumihäiriästäni) kielimaailmalla Peräsuomalaiset (Anteeksi kielivirheitäni) jyräsivät vanhoja, eduskuntaan juurtuneita kansanedustajia. Tämähän olisi ollut sinänsä hyvä, mutta ilmeni uusi ilmiö. Sosiaalinen meedio antoi mahdollisuuden yksityisajatteluun kaiken maailman blogeilla ja verkkosivuilla. Ilmeni, että monilla perssuomettuneilla (anteeksi taas häiriötäni) ei ollut sivistystä, järkeä tai tapoja vaan he suolsivat täysin suodattamatta kaikkea mitä päähän pälkähti. Niinpä puheenjohtaja joutui tämän tästä huomauttamaan, puhuttelemaan ja erottamaan kansan edustajia määräajoiksi. Puolue (en mainitse nimeä, koska minulla on lukihäiriö) joutui ikävään julkisuuteen ja alkoi menettää kannatustaan. Mikä tähän avuksi ? Sitten jostain aivosolukon takakammiosta keksittiin ratkaisu vaikeaan ongelmaan. Rakennetaan vielä yksi eduskunnan lisäsiipi ja perustetaan sinne apukoulu. Eduskuntaryhmien ei tarvitse enää erottaa tai puhutella lörppäsuisia edustajia vaan heidät lähetetään apukouluun. Apukouluaikana kansanedustajat ovat harjoittelijoita eduskunnassa. He saavat tukea selviytyä elävässä elämässä. Vuoroviikoin opetellaan apukoulussa elämän arvoja, käyttäytymistä ja asioiden hoitoa. Vuoroviikoin käydään eduskunnassa istumassa täysistunnoissa ja valiokuntien kokouksissa. Eduskuntaryhmä voi lähettää kansanedustajan koulutukseen, eikä mitään uhkauksia erottamisesta tarvita. Tässä toteutuu muutenkin viime vuosina omaksuttu sosiaali- ja terveyspalveluiden suuntaus laitoshoidosta avopalveluihin. Myös äänestäjille puolueet voivat antaa positiivisen ja kehittävän signaalin, eikä niiden tarvitse menettää kasvojaan yksittäisten kommenttien takia. Eduskunnassa on annettu lisämäärärahaesitys 50miljoonaa euroa maksavan lisärakennuksen rakentamiseksi Kampin aukion viereen. Lopulta kiitos seisoo tässäkin asiassa. Suomi putos puusta, mutta alkoi kiivetä lönruthmaisella kettäryydellä kohti sivistysvaltiolta. Eli hauskaa Vappua iskeviä Vappupuheita odotellessa !

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Vappunenä

Ilman vappunenää elämä ei ole oikeaa elämää eikä Vappu oikea Vappu. Oheisella aidon vappunenän teko-ohjeet. Osta punaisia tussikyniä, parit mustat sukkahousut, huopatossut, kilo tomaatteja ja litra kontaktiliimaa. Maalaa nenäsi punaisella tussilla. Kaiva tomaattien sisältö pois. Riisu kaikki vaatteesi. Vedä jalkaasi ja päähäsi sukkahousut ja jalkoihini huopatossut. Kaada kontaktiliima kastelulannuun. Kävele Vapputorilla ja tiedustele ohikulkevilta haluatko Vappunenän. Jos vastaus on kielteinen, toivota ystävällisesti Hauskaa Vappua. Mikäli vastaus on vappuisen riehakas kyllä, kaada tomaatin sisusta täyteen kontaktiliimaa ja paina se kaverin nenään. Pidä viisi minuuttia ja nenä on päässä. Toivota ystävällisesti Hauskaa Vappua. Tämä halpa ja helppo vappunenä ilahduttaa varmasti muitakin kuin vappunenän saaneita. Voit uskoa, että vappukansalla on hauskaa ja riemukasta. Ei kannata pyytää mitään hintaa tästä hauskasta nenästä. Tämä siksi, koska asianomaiselle henkilölle voi tulla Vapun jälkeen lisäkustannuksia ambulanssikyydistä, terveyskeskusmaksusta tai lisähapen hankinnasta. Jos henkilö haluaa kuitenkin välttämättä tarjota rahaa, kannattaa pyytää kunnolla esimerkiksi viisisataa tai enemmän. Hyvästä ja ainutlaatuisesta nenästä kannattaa maksaa kunnolla, sillä nenä voi pysyä päässä useampia vappuja.

Vapun putki

Alkoholi saattaa olla Vappuna vaarallinen aine. Jos joku on ottanut maanantain vapaaksi, on mahdollista törpötellä liian monta päivää. Perjantaista tiistaihin on yhtä Vappua ja pää saattaa olla serpentiininä keskiviikkona. Tai sitten maksa muistuttaa vappupalloa. Kasvot saattavat muistuttaa aitoa vappunaamaria ja vappuheilakin paljastuu aivan joksikin muuksi kuin siksi ulkaaksi Adonikseksi tai blondiksi, jonka kanssa on ehditty käymään vihille. Missään tapauksessa ei kannata yöpyä puistonpenkillä, koska perinteinen Vappusää on kylmä. Vappua ennen kannattaa laittaa taskuihin ja alushousuihin osoitekortteja takseja ja ambulansseja varten. Jos heräät keskiviikkoaamuna omasta sängystä voit onnitella itseäsi. Jos pankkitilillä on jäljellä enemmän rahaa kuin lompakossa olet onnen Pekka. Vielä jos poliisi, kannemies, sosiaaliviranomainen ei ole herättänyt sinua aamulla, voit jo juhlia eräänlaisena lottovoittajaa. Paras tapa välttää Vapun putki on mennä mökille. Mökille otetaan mukaan saha viila ja kassillinen ruokaa. Raivattavia puita löytyy monta kuutiota. Samalla kuntoilun paranee. Toinen tapa on lähteä pyöräretkelle etsimään Pohjanmaan tätiä. Sama täti, joka on uhannut jättää sinut perinnöttömäksi muiden sisarustesi odotellessa muhkeaa perintöä. Tätihän ilahtuu suunnattomasti sinusta ja passittaa sinut korppukahvien jälkeen kotimatkalle parin sadan kilsan päähän. Kolmas keino on mehupaasto ja pihaharavointi. Jollei sinulla ole pihaa, voit haravoida naapurin pihaa tai jonkun kaupungin puiston. Varata kymmenen pulloa terveysmehua, kymmenen peräruisketta ja pasianssikortit. Telkku pidetään kiinni koska muut toimenpiteet elävöittävät Vappuasi. Puhelin kaivoon ja tietsikka lukkoon Valitsitpa rauhallisen ja viipyilevän Vapun tai hieman riehakkaamman karnevaalivapun, haluan toivottaa oikein hyvää Vappua ja tietysti toivon, että kaikilla on tarvittava vappuheila. Tosin vasta helluntaina tarvitaan oikeaa heilaa mutta Vappuna on kuitenkin virkeämpänä mukavan hellun kanssa. Eikö ?

Osta oma kaupunki

Jenkeissä on kaikki suurta. Nyt kuitenkin on alettu myymään kaupunkeja. Yhden asukkaan kaupunki myytiin millilleen ka. Kahdeksan asukkaan kaupungista joutuu pulittamaan vähintään 1,4 milliä. Hinta on tietysti hieman kallis, jos ajattelee asukasmäärää, mutta toisaalta olisi mukava omistaa oma kaupunki. Oma postinumero ja sitä rataa. Omistaja voisi myös hommilla pormestarina ja palkoilla muutenkin pomottelemassa. Pikainen laskutoimitus osoittaa että kymmenen miljoonan New York voisi maksaa kymmenen tuhatta miljardia. Se ei ole kovin halpaa, mutta onhan kyseessä Iso Omena eli Nykki. Nyt kannattaa rahamiesten lähteä liikkeelle, niin kauan kuin kaupunkeja on tarjolla. Samalla hintatasolla Tampere maksaisi 200 miljardia. Taitaa olla aika kova hinta.

KaunasJazz

Viikonloppuna soitettiin KaunasJazzit. Tapahtuma oli hyvin esillä katukuvassa. Moottoripyöräjengi ajeli Jazzlipun kanssa kaupungilla. Vanha bussi markkinoi tapahtumaa. Perjantaina lavalle nousi meidän uusi ylpeys Northern Governors.. Olisimpä päässyt mukaa. Vaan eipä harmita kun näin heidät edellisenä viikonloppuna Pakkahuoneen Klubilla.

Alus

Alus oli hyvää kotipanimon olutta. Kellariravintola tarjosi sitä 2, 3, 4, ja 5 litran putkista. Hunajaoluessa maistui hivenen sima.

Kaunas + 25 astetta

Perjantaina Kaunas näytti kasvonsa. Mittari kipusi kesän lukemiin. Tundran poika alkoi hikoilla ja kaivata varjoa. Paikalliset alkoivat kuoriutua suojapuvuistaan ja jätskikauppiailla kävi kauppa. Hiki virtasi ja kylmästä ja pitkästä talvesta ei ollut tietoakaan. Varsinkin kapeat sivukadut olivat lämpimiä. Terassit täyttyivät jo torstai-iltana, mutta perjantai-iltapäivällä oli tosi täyttä. Virvokkeet maistuivat ja elämä oli huoletonta. Pieniä yksityiskohtia löytyi. Liettualaisessa jäätelössä ei ollut makua lainkaan. Eipä maksanutkaan paljon mitään. Portugalilainen mansikkarasia maksoi euroissa 60 senttiä. Prismassa Tampereella se maksoi 4,95 €. Suomalaisessa ruokaketjussa mättää jokin ja pahasti.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Kevättä rinnassa

Kukka rinnassa kohti vappua, ilmapallo takinliepeessä ja simalasi kädessä. Kohti kesää mennään.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Sain mätkyjä

Jo kolmantena vuotena peräkkäin sain mätkyjä. Melkein tonnin. Syykin on selvä. Olen pienentynyt aina hieman tarjottua veroprosenttia. Räknäilin niin, että saan valtiolta korotonta lainaa vuodeksi. Toisaalta mätkyjen maksaminen on kyllä ketjua puuhaa. Se kysyy kylmänviileätä luonnetta. Sitähän löytyy. Luonnetta tarvitaan, koska eka maksupäivä on joulukuun alussa ja toinen helmikuun alussa. Molempina vuodenaikoina rahalle on muuta käyttöä.

Kuitenkin minulla oli pieni kotitalousvähennys viime vuonna. Se puuttuu veroilmoituksessa. Teetin uudet portaat ja kaiteet. Ne ovat oikein hienot.

Menin nettiin vero.fi sivuille. Ensimmäistä kertaa. Tai olenhan tehnyt näitä veroprosentin muutoksia netissä, mutten koskaan veroilmoituksen muutoksia. Tein muutoksen siellä ja kaikki toimi hyvin. Tekisi mieli sanoa, että toimi kuin junan vessa. Siis hyvin. Ei tarvinnut lähetellä kuoria tai lomakkeita tai liitteitä. Nyt jään odottelemaan tulosta. Toivon, että saisin parin sadan helpotuksen. Se olisi hyvä uutinen. Huono uutinen olisi sateen. Aika näyttää

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Ilkka Kanerva

Jotenkin tuntuu murheellisesti katsoa Kanervaa. Hän näyttää kulkevat rajua ylä- ja alamäen turbulenssia läpi elämänsä. Kun hän on saavuttamassa jotain merkittävää, kaikki näyttää valuvan samassa hetkessä hukkaan. Poliitikot ovat ammattilaisia esiintyjiä, selittäjä ja yhä uudestaan valmiita pongahtamaan uudelleen pelipaikoille. Väyrynen on parhain esimerkki. Kanerva tulee lähituntumassa hyvänä kakkosena.

Tietyssä mielessä kompleksiset ihmiset kaipaavat törmäyksiä ja haasteita ja niitä he alitajuisesti myös tarvitsevat. Tämä on kotipsykologin arvio. Tasainen elämä ei tyydytä heitä. Tarvitaan jotain kovempaa. Adrenaliinit pitää saada peliin ja silloin elämä tuntuu oikealta. Jälkikäteen nämä mestarit osaavat selittää ja näyttää syyttömiltä. Se on taitolaji jos mikä.

Nokia ryömii

Analyytiköiden mukaan Nokia on tullut alas jäädäkseen. Analyytiköt pitävät Ollilan johtajan aikaa suurena virheenä ja symbian käyttöjärjestelmässä pysymistä sen suurimpana ohdakkeena. Elopille näytettiin vihertävää valoa, mutta tilaisuus nousta puhelinvalmistajien huipulle on menetetty.

Ollila jättää ensi viikolla hallituksen puheenjohtajuuden. Silloin Ollilan aika on lopullisesti ohi. Elop on yrittänyt kääntää Nokiaa Microsoftin suuntaan. Tulee mieleen, että kohta valmistellaan Microsoftin kaappausta. Osakkeiden arvo on painunut alle kolmen eken, joten Nokiaa olisi varmaan mahdollista ostaa aika kohtuuhintaan. Jännityksellä odotettu Lumia ei ole mennyt odotusten mukaan kaupaksi. Jotain tarttis tehdä. Mutta kukaan ei tunnu tietävän mitä. Se saattaa olla hyvä tilaisuus uudelle omistajalle.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Tampere Biennale



Kolme kiinnostvaa esiintyjää lauantain Biennalessa. Kuvissa kaksi jälkimmäistä.

UMO oli kohdistanut katseensa nykymusiikin suuntaan. Kari Heinilän komentama orkesteri soi hienosti ja osoitti, että big band-musiikki saa hyvää elinvoimaa uuden musiikin säveltäjistä. Parooni Paakkunaisen Ingria oli kiintoisa, väliin kansanlaulumainen teos. VokalistinA Aili Ikonen. Helmenä oli kuitenkin Einojuhani Rautavaaran Hypyt. Siinä loistava tansseja kuvaava nopea ja terävä musiikki oli mainio pohja Umon kaltaiselle virtuositeetille. Nautin joka sävelestä ja käänteestä, jota tämä kokonaisuus piti sisällään. Pääteoksena esitettiin Mikko Heiniön säveltämä ensiesitys Nonno pianolle ja big bandille. Hienoa musiikkia tämäkin. Erityisesti pianisti Kirmo Lintinen osoitti taitonsä tässäkin, kuten edellisessäkin esityksessä.

Pipoka oli minulle tuntematon bändi. Ei enää(kuvassa yllä). Jarmo Julkunen akustinen kitara, Veli Kujala harmonikka ja Petri Keskitalo tuuba. Vokalistina sam Huber. Voi veljet mikä kokonaisuus. Bändi esitteli tuttuja viihde- ja rock musiikin helmiä Beatleseistä CCRään ja Bondista Turneriin. Mikä mies tämä Huber onkaan ! Hänesssä on lavakarismaa ja oikeaa groovea. Koko bändi oli loistava kokonaisuus ja osoiotus musiikin sovittamisen gloriasta ja huumorista. Kujala on mainio hanuristi ja Keskitalon tuuba hoiteli bassopuolen. Rytmiosastolla oli kitaristi Julkunen.

The Northern Governors on nimenä esiintynyt nousevana tähtenä. Nyt livenä Klubilla. Parasta suomalaista musiikkia vuosiin. Hieman nykkiläinen sekoitus tiukkaa riffitystä, salsaa ja yhteislaulua. Seitsenhenkisen bändin kuusi jäsentä lauloi stemmoja. Ei paha. Tuttu Osmo Ikonen oli bassossa ja päävokalistina. Trumpetsiti Kalevi Louhivuori esiintyi jonkinlaisen showmiehenä ja terävä ja tarkka trumpettisaundi oli nautinnollista. Tuomo Prättälä koskettimissa ja Petteri Sariola kitarassa saivat väristyksiä selkäpiihin hienoilla vedoillaa. En osaa enempää kehua tätä bändia. Menkää, kuunnelkaa ja katsokaa ! En ole nähnyt vuosiin yhtään näin kovaa suomalaista bändiä . Eikä ihme. Bändi vetää kesällä sunnuntaisella Kirjurilla samassa konsertissa Norah Jonesin kanssa.

God Save the Queen



Hyvin osuva nimi Punkista kertovalle näyttelylle. Utrechtin Central Museum on halunnut kuvata lähimenneisyyden Punk-Ilmiötä, Uutta aalto, Anarkiaa Sex Pistolsia, hakaneuloja, mitä se sitten olikaan. Kolmisenkymmentä vuotta sitten voimallisinta vaihettaa elänyt aalto on monipuolisesti esillä kahdessa suuressa museon osassa. Isoja tauluja, levynkansia, filmejä, lehtiä, runsaasti dokumenttivideoita jne. Kiintoisaa katsottavaa ja hyvin dokumentoitu näyttely ydestä suuresta nuorisokulttuurin ilomiöstä viime vuosisadan lopulta (huh tuntuipa kaukaiselta).

Spielclock museum



Miten tämän suomentaisi. Kellopeli !
Joka tapauksessa kyse on erilaisia mekaanmisen musiikin soittolaitteita esittelevä museo. Esillä on suuria markkinoilla ja tivoleissä käytettyjä koneita ja myös aivan pieniä soittimia. Löytyy myös automaattipianoa ja satoja vuosia vanhoja kellopelejä. Valtaisa määrä musiikkilaitteita ympäri maailman ja pääosin kuitenkin Euroopasta.

Aboriginal Museum



AAMU niminen museo on jostain syystä Utrechtissa. Se sisältää mainittua taidetta keränneen pariskunnan töitä, mutta myös vaihtuvia näyttelyitä. Esillä olleet työt olivat jollakin tavoin poikkeuksellisia. Niisssä oli paljon pointillisia töitä. Valokuvissa Australian erämäistä voi huomata saman värikudoksen.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Utrecht



Tämä on neljäs kerta Hollannissa. Pidän tästä maasta. Siellä on paljon vapauden tuntua. En tarkoita kuitenkaan vapaita huumeita tai ilotaloja. Paikalliset sanovat, että vapaus on paljon muuttunut viime vuosina. Kuitenkin uleinen leppoisa mentaliteetti, polkupyörät, kahvuilat, kanavat leppoisat, erilaiset ihmiset. Hollannissa saa olla omanlaisensa. Täällä ei lähdetä siitä, mikä on kiellettyä, vaan siitä, että elämä on mukavaa.

Utrechtin keskusta on täynnä kanavia ja polkupyöriä. Kaikki ajavat pyörillä. Kulttuuria kaupungista löytyy roppakaupalla. Mukavia museoita, hienoa arkkitehtuuria, valotaidetta jne. Myös pienet kahvilat ja ravintolat tarjoavat monenlaista hyvää. Kuvan olutravintola Belge (belgialainen) tarjoaa reilua kahtasataa olutta.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Pörssiklubi

Pörssiklubissa herrat saavat olla omina itsenään. Naisia ei ole jäseninä. Vanhat herrat päästäisivät naiset mukaan, mutta nuoret herrat haluavat olla herraseurassa !
Voi, toivonpa tosiaan, että herrat saavat olla jossain edes omina itsenään. Pörssiklubi on siihen oiva paikka. Siellä voi rauhaisa pohtia maailman asioita. Naisilla näyttää olevan kova vaikutus herrojen keskusteluille. Mikään ei ole niin kaunista kuin sisäpiirin. Niissä hyvät ihmiset pääsevät varautumaan hyvässä ja luotettavasta seurassa.

Jo muinaiset mafiosot ymmärsivät tämän, puhumattakaan kuukluksklaanit ja muut vapaamuurarit. Ei muuta kun oma jengi kehiin. Porukka on aina oikeassa, ainakin omissa piireissä. Ja jos joku vastustaa hän saa valita Andropovin tien. No, tämä oli vanha vitsi ! Yritetään keksiä uusia.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Monaco


Tunnustan heti ettei Monaco iskenyt minuun. Tai iski, mutta aika vastenmieliseltä tavalla. Monet Carlon Casinon takapihalla oli sentään nämä alastoman ja lihavat. Retkeilevät nuoret kävivät naureskelemassa niitä.

Monacon oli enemmän rahan näköinen kuin olin odottanut.. Yritin näyttää setelistä, mutta näytin kolikolta avoautojen ja kaiken maailman pursien ja sikareiden joukossa. Tykkään elämästä ja elämän makuisista, virheellisistä ihmisistä. Nämä patsaat olivat enemmän inhimillisiä kuin elävät ihmiskuvat Monacon keskustassa. Aion loppuelämänikin elää rahan vallasta vapaana. Se on oikeaa vapautta.

Siltojen ja suurten kivikolossien varjossa on pieni kirkko. Se sijaitsee aivan Monacon Grand Prix katuradan vieressä. Se kuvaa hyvin uskonnon asemaa Monacossa. Vaikken ole lainkaan uskonnollinen, jäi tämä piskuinen muinaisjäänne mieleen.
Raha on täällä uskonto, älkööt sinulla olko muita uskontoja !

MAMAC


Nini de Saint Phalle oli mainio kuvanveistäjä, joka teki suuria värikkäitä olioita ja ihmishahmoja. Nizzan Mamacissa eli nykytaiteen museossa oli myös amerikkalaista poptaidetta ja Yves Klein ja paljon paljon muuta. Myös Christon paketteja. Mutta Niki oli yliveto. Hän on pitänyt linjansa ja nauttinut siitä. Kannattaa pistää nimi mieleen, vaikka hän kuolikin jo 2003.

Patsaat


Nizzan ydinkeskustassa Massena aukiolla on pylväspyhimyksiä. Ne istuskelevat päivällä luunvärisen kalpeina tolppien päässä. Yöllä ne alkavat hehkua eri väreissä. Patsaat alkavat elää ja tuntea.

Tässäpä oiva lomakohde kaupunkimme päättäjille. Modernia valokuvanveistoa ja tilataidetta ydinkeskustaan. Valoviikot ovat vanhanaikaisia. Pylväspyhimykset nykytaidetta.

Nizza


Nizza on erilainen Eurooppa. Rivieran rannat, palmut, meri, turistit, aurinko, viini, salaatti, yrtit, museot, ravintolat, muotihuoneet, bulevardit, vanha kaupunki, uusi kaupunki, Promenade des Anglais, Chateau, satama, Cours saleyan kukkatori.
Nice on ranskalinen loma.

Vielä paremmaksi Nizza tulee kun katselee ympäristöä. Ranskan Riviera on Cannes, Antibes, Villefrance Sur Mer, Monaco, Menton, St. Tropez, Vence, Eze ! Provence on lähellä.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Matkalaukku

Sain matkalaukun marraskuussa. Se on kaikella tapaa hyvä. Kovakuorinen, iso ja kevyt. Neljä pyörää alla. Helppo työntää tai vetää. Tavaroita mahtuu todella runsaasti. Nyt sen kahvaan on tullut kolhuja. Olen matkustellut ahkerasti. Se on selvästi epistä. Joidenkin mielestä epistä on runsas matkailu. Omasta mielestäni laukun kuluminen on epistä. Oli miten oli, laukku on viimeisen päälle hyvä ja käytännöllinen. Kaikilla pitäisi olla näin hyvä matkalaukku.

Joskus vielä matkalaukkuni jää palaamatta. Olen siitä melko varma. Niin hyvä matkalaukku haluaa itsenäistyä ja jättää isäntänsä. Se tietää, että aikansa kutakin ja maailma on avoin. Matkalaukku sujahtaa liukuhihnalta alas tai siirtyy väärään koneeseen. Tai joku kateellinen ottaa sen hihnalta. Uusi isäntä alkaa matkustella sen kanssa uusiin ilmansuuntiin ja laukkuni saa uusia kiksejä. Minulle tulee laukkuani ikävä. Mutta sitä ennen nautin jokaisesta reissusta matkalaukkuni kanssa. Käyköön tulevaisuudessa mitä tahansa.

Siitä tuli mieleen vitsi. Kauko Käyhkö (entinen maankuulu iskelmälaulaja) oli kauppahallissa ostamassa ruokaa. Hän meni lihatiskille ja kysyi sydäntä. Kauppias pyöritteli päätää, mutta keksi mielestään hyvän vaihtoehdon ja kysyi: Käykö Keuhko ?

Pääsiäisajan uutisia

Ulkomailta
Syyrian armeija on ampunut laukauksia Turkin puolelle. Japanin talous on myötätuulessa. Öljyn hinta on laskussa. Perulaisia kaivosmiehiä loukussa Perussa.

Kotimaasta
Kuutti on löydetty talon pihamaalta. Moottorikelkkailijoilta loppui bensa. Tänään loputetaan Agricolalle ja suomen kielelle. Pääsiäisen paluuliikenne vilkkainta illan suussa.

Onnelas on olo onnekas !

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Orkideat kohtaavat

Ostin kolmivartisen orkidean Prismasta hintaan 6,90 € (sanalla sanoen halpa). Väri puhtaan valkoinen. Kukkia on kahdeksan ja nuppuja kuusi. Sijoitin orkidean keittiön ikkunalle. En kertonut yläkerran varrettomalle orkidealle mitään uudesta tulokkaasta. Mutta sitten tuli totuuden hetki. Kun orkideoita ei kastella vaan upotetaan, tuli upotuksen aika. Molemmat näkivät toisensa tiskipöydällä vaikkeivat olleet huomaavinaan. Yritin sovinnollisesti upottaa vanhemman ja vaatimattomamman ensin. Toki tämä vanhempi on ollut aikoinaan kaunis vaaleanpunakukkainen ilmestys. Mutta nykyisin se kamppailee enemmän lehtien kasvun kanssa ja muutenkin vaikeissa olosuhteissa. Tein sen virheen, että laitoin sen pois läpinäkyvästä muoviruukusta. Joka tapauksessa kohtaaminen oli jäätävän kohtelias ja hiljainen. Välttämätön hoidettiin ja sillä siisti. Molemmat olivat nopeasti valmiina lähtemään omalle ikkunalleen. Mitään jälkipyykkiä ei ole tietääkseni pesty. Molemmille riittää tilaa ja aurinkokin on pilkahdellut. Katsotaan miten tämä draama jatkuu. Päätän raporttini viidakossa.

Pitkäperjantai

Pitkäperjantai on tunnetusti vuoden pisin päivä. Se on sitä, koska on jo niin valoisaa, on pyhä ja kaupat kiinni, mitään merkittäviä kulttuuri- ja urheilurientoja ei kristillinen maailma tunne pitkänäperjantaina. Mitä silloin voi tehdä ?

Paras tapa on harjoittaa itsetutkiskelua yksin. Otetaan hyvä, lämmin soppi, hieman kivaa luettavaa, paljon maukasta naposteltavaa, ristisana-tai sudokutehtäviä. Sammutetaan radio, TV, puhelin, netti yms sosiaaliset vempaimet. Hautaudutaan omiin ajatuksiin lempeästi ja ilman tavoitteita. Välillä puuhaillaan tehtäväkirjojen tai tavallisten kirjojen kanssa, välillä mässytetään hyvää tai nukahdetaan päiväunille. Tärkeintä on antaa ajatusten vaeltaa. Itselleen voi antaa myös anteeksi kaikki anteeksiantamattomat teot.

Toiseksi paras tapa on ulkoilla, kuntoilla, voimistella, venytellä, miten vain ja rauhallisesti. Sauna lämpiämään ja pikku hiki otsalle. Välillä voi vetää vähän energiajuoma, mutta muuten on syytä välttää nautintoaineita

Kolmanneksi paras tapa on katsoa kaikki hiihdon SM-kisat nauhoitettuina peräkkäin. Tunnetusti rauhoittavin TV-ohjelma on miesten 50-kilometrin hiihto. Se kestää reilun kolme tuntia. Päälle naisten ja miesten lyhyemmät matkat. Kun katselee kymmenen viime vuoden kisat peräkkäin, on varmasti plakkarissa monen tunnin rauhallinen uni. Puhumattakaan elimistön levosta ja rentoutuksesta.

Neljänneksi paras tapa on lähteä sukuloimaan. Kannattaa lähettää ehdotus pari kuukautta ennen pääsiäistä, jolloin isäntäväellä on mahdollisuus nikotella pari viikkoa. Sitten he voivat suunnitella pääsiäisateriaa pari viikkoa ja lopuksi hermoilla muutaman viikon ajan. Yleensä palvelu on tylsänä pitkänäperjantaina huipussaan, koska kukaan ei pääse karkuun ja ainoa mahdollisuus on panostaa ruokailuun ja juomiin. Vieraana ei ole muuta tehtävä kuin odotella jälkiruokaviiniä ja pikku välipaloja.

Jos näistä ei löydy sopivaa, kannattaa tehdä pääsiäismatka mökille. Aloittaa kevätsiivous. Tehdä lumitöitä ja pilkkoa koko kesän saunapuut. Varsinkin pihan haravointi puolen metrin lumikerroksen alta on sykähdyttäviä tehtävä. Siinä ärräpäitä päästellessä voi muistella ikäviä kanssaeläjiä tai työtehtäviä. Terapeuttinen vaikutus on ilmeinen, samoin tehtävien hyödyllisyys. Tätä reissua et kadu kesällä.

Lämpimät tonnikalaleivät

Näitä tarvitaan
1 pkt paahtoleipää
1 prk tonnikalaa öljyssä
1 pala jäävuorisalattia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1/2 sitruunan mehu
1/2 tlk kalakastiketta
margariinia
tilliä
Suolaa
pippuria
juustoraastetta
Leikkaa kaikki muut ainekset paitsi leivät ohueksi silpuksi. Sekoita. Anna maistua tunti jääkaapissa. Voitele paahtoleipäpalat margariinilla. Laita leipiin päälle tasaisesti täytettä ja juustoraaste päällimmäiseksi. Paista 200 asteessa 5 minuuttia. Anna hetki vetäytyä ennen tarjoilua.

Kalakeitto

Tarveaineet:
1/2 kg lohta
7 keskikokoista perunaa
2 sipulia
1 tillinippu
2 dl kermaa
2 dl täysmaitoa
1/2 sitruuna
1 lihaliemikuutio
1tl kalakastiketta
5 maustepippurit
merisuolaa

Keitin lohifileet kypsäks 1 1/2 litrassa vettä. Sillä aikaa kuorin ja palastelin perunat peukalonpään kokoisiksi ja sipulit viipaleiksi. Laitoin perunat lohen keitinliemeen. lisäsin merisuolaa ja pippurit. Keitin kypsäksi. Lisäsin kalapalat. Lisäsin lihaliemikuution, kalakastikkeen ja sitruunan mehun. Lopuksi tilliä ja hivenen suolaa, jos on tarpeen.
Jos tykkää paksummasta keitosta, voi lisätä vielä muutaman nokareen voita.

Niin hyvää, etten ala ylistää. Tai ehkä käyttäisin sanoja: jumalainen keitto.

torstai 5. huhtikuuta 2012

Loma alkoi

Makailen sohvalla ja katselen auringon täyttämään pihaa. Panen hieman iltapalaa ja saunan lämpimään. Ilta on rauhaisa ja mieli korkealla. Olen lomalla. Annan loman uida sisääni. Annan lomalle aikaa täyttää aivot lihakset ja kaiken muun.

Toki selitän paitoja, pesee pyykkiä ja selitän paitoja, mutta en kerro siitä tässä, koska haluan nauttia lomasta. Radiosta selostetaan liigan välieriä. Telkussa juhlitaan 80-vuotiasta Alkoa. Myhäilen tyytyväisenä, enkä ajattele suuremmin kymmenen päivän lomasta. En liioin haaveile Nizzan rantakadulla, vaikka tiedän sen olevan kohta totta. Yritän opetella uutta tyyliä. Otetaan hetkestä kiinni ja nautitaan elämästä.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Tampere paras asuinkaupunki

Kolmannes suomalaisita haluaisi muuttaa Tampereelle. Se on noin 1,8 miljoonaa ihmistä. Määrä on niin suuri, että kaupunginhallitus on päättänyt tehdä jonotuskriteerit. Ensimmäiseen luokkaan pääsevät alle kolmikymppiset yli 100.000 €/ kuukaudessa ansaitsevat sinkut. Toiseen ryhmään kuuluvat NHL: ja KHL: mestaruuden voittaneen aktiivikiekkoilijat tai valmentajat. Heidän ehtojaan on tietty sopimus paikallisen seuran kanssa. Kolmanteen ryhmää jäävät kaiki muut.

Teiskosta on alettu kaavoittaa omakotitonttia sadalletuhannelle omakotitalojen ja Pirkanmaan mittaisen kaupungin perustamisesta neuvotellaan kaikkien maakunnan kuntien kanssa. Vuosittain odotetaan noin 50 tuhannen asukkaan muuttoa. Helsingin metroa ei suunnitella enää jatkettavaksi Espooseen vaan Tampereelle. Pikaratikasta luovutaan metron myötä. Helsinki -Tampereen lentoaseman rakennustyöt alkavat kesällä Pirkkalassa. Tapolan uusi mustamakkaratehdas tuottaa kymmenkertaisen määrää mustaa herkkua. Tammelan torille tulee kymmenen uutta Tapolan myyntipistettä.

Manserockin uusimmat nimet ovat pomo Springsteen ja joku B. Dylan. Keskustaan suunniteltu kansi hanke on laajentunut. Nyt puhutaan camp Tampereesta, joka kattaa rautatieaseman ja Aleksanterin kirkon välisen keskusta-alueen. Halliin mahtuu 150.000 katsojaa. ManU:n ja Barsan odotetaan pelaavan championsliigan loppuottelun Tampereella.

On kivaa asua Tampereella !

Suomalaiset maailman toiseksi onnellisimpia

YK:n tekemän selvityksen mukaan suomalaiset ovat maailman toiseksi onnellisempia. Edelle menevät vain tanskalaiset. Myös ruotsalaiset ovat jääneet meille onnellisuudessa. Jippii !

Onnellisuutta mitataan yleisillä yhteiskunnallisilla ilmiöillä. Ei siis kyselemällä asteikolla 4-10 kuinka onnelliseksi tunnet itsesi. Ehei sinnepäinkään. Onnellisuuskriteeristössä on ihan muita asioita. Onnellinen on maa, jossa ei ole korruptiota ja jossa on toimiva sosiaalinen verkko. Kun ihmiset voivat olla poliittisesti riippumattomia, heillä on työpaikka ja vakaa perhe-elämä, hyvä terveys ja mielenterveys ja kun ihmisten yleinen käytös on miellyttävää, silloin maassa on onnellisia ihmisiä.

Pohdiskelin itseäni näiden asioiden suhteen. Vienkö maatamme onnellisuuteen vai päinvastoin ? En ole kovin korruptoitunut (mitä sillä sitten tarkoitetaan), sosiaalista verkkoakin on jonkin verran. Muutamia tosiystäviä on ja paljon enemmän kavereita tai tuttuja. Ja sukuakin löytyy. Perhe-elämä on aika vakaata, vaikkei minulla olekaan perheessä itseni lisäksi ketään. Kun olen onnistunut avioelämässä kahdesti kehnosti, se vie pisteitä tässä asiassa koko maalta alemmas. Työtä on tehty jo lähemmäs neljäkymmentä vuotta. Terveys on kyllä väliin reistaillut mutta mielenterveys on kohtuullisella tasolla. Osaan käyttäytyä ainakin julkisilla paikoilla. Yksikseni kyllä olen huonokäytöksinen, mutta jääköön se meidän väliseksi tiedoksi. Kokonaisuutena olen hyvää keskitasoa oman maan pisteytyksessä. Ei mitään ihmeeellistä, muttei ihan huonoakaan.

Joka tapauksessa tunnen itseni kohtuudella onnelliseksi ainakin pari kertaa viikossa, josku viidestikin. Mutta se on tietysti vähän henk. koht. asia eikä YK piittaa tuntemuksista. Faktaa pöytään ja onnellisuus tulee esiin.
Summa Summarum: mikä meidän on virpoessa, kun munaa pukkaa pääsiäisenä.

Vastauksia säätä koskeviin valituksiin

Ihan piti katsoa vanhasta blogista. Marraskuun 18 päivänä viime vuonna, satoi ensilumi. Olin silloin Rovaniemellä. Lunta kertyi ehkä 2 senttiä ja lumipallon pysty hädin tuskin kaapimaan kokoon. Jos nyt ennustaisin, että lunta on vielä huhtikuun 18 pvä, niin se tekee jo viisi kuukautta.
5 kuukautta !!! Todennäköistä on, että vielä vappunakin on joitakin kinoksia. Silloin aletaan lähestyä maagista puolta vuotta. Siis, meillä on tätä kylmää höttöä puoli vuotta. Puolet koko vuoden ajasta !

Uhkailin tehdä valituksen. Teinkin. Sain pikapikaa vastauksiakin. Tässä niistä lyhennetyt versiot.

Ilmatieteen laitos
Tilastojen mukaan lumimäärä on keskimääräisellä tasolla. Mitään suurta muutosta ei ole sadan vuoden jaksolla havaittavissa. Sääennustuksemme ovat tulleet entistä tarkemmiksi, joten kritiikkinne oikea kohde ei ole Ilmatieteen laitoksella. Myöskään ilmaston lämpenemisestä ei ole merkkejä. Sorry !

Sisäasiainministeriö
Olemme asettaneet viime syksynä työryhmän selvittämään maan eri alueiden asukkaiden kohtaamaa säästä johtuvaa kuormitusta yhdessä maa- ja metsätalousministeriön kanssa. Tehtävänä on myös luoda suunnitelma, jolla parannetaan viranomaistoiminnan kykyä vastata muuntuviin olosuhteisiin kuten tulviin, lumimyrskyihin ja muihin rajuilmoihin. Työryhmän ehdotuksia odotetaan ensi vuoden lopulla, jolloin sisäasiainministeriö, valtiovarainvaliokunta ja valtioneuvosto(liitto) pystyvät ottamaan asiaan tarkemman kannan. Sitä odotellessa kannattaa hankkia lumikola, paksut töppöset ja sisätilakeitin.

Ekumeeninen kansainyhteisö
Taivaasta ollaan vakuutettu, että kyse ei ole varsinaisesta rangaistuksesta. Syntiä on tehty ja epäilemättä tullaan tekemään jatkossakin. Toki on myös muistettava, että Suomen maaperään ei ole kohdistettu suuria tautiepidemioita, tsunameja eikä sotia. Siksi kannattaisi käyttää hieman siistimpää kieltä. Kuitenkin olemme hyvin anteeksiantavalla päällä ja ehdotamme luettavaksi vain kolme kertaa päivässä uutta testamenttia ja viisitoista isämeitää. Kyllä se siitä ja kannattaa muistaa pari almua seurakunnan korjaustöihin.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Lumi peitti alleen maan

Niin peitti ja perusteellisesti. Kävin kahde3sti eilen lumitöissä ja aamulla myös, mutten saanut autoa ylös kuopasta. se oli muodostunut kasaantuvan lumen , minun lumitöiden ja uudelleen paakkuuntuneen lumen takia. Auron alusta oli tietysti sulanut ja jäätynyt yön pakkasella. Rinteessä lepäilevä auto saa nyt luvan lepäillä vaikka loppuviikkoon.

Eilen vielä povailin 20 sentin lumikerrosta, mutta oikea luku lienee 35 senttiä. Se on näin keväällä melkoinen peitto. Kotiin ja kodista maailmalle pääsee kapeaa polkua pitkin.

Nyt ymmärrän syynklin tähän. kuluvana talvena lumenpoistoyrittäjirn urakat ovat olleet niin tiukkoja, että tarvittiin vielä lisähommaa. Samoin hinausfirmat ja peltikorjaamot. Meillä täällä Mansessa kun peltikin sytisi ja moottoritiekin oli poikki (ei kuuma, niinkuin Pelle lauloi). Siinä mielessä auton seisottaminen kotipihalla on kaikki kotiinpäin.

Mutta nyt lopetan kesän odotuksen paitsi ensi viikolla, jolloin istun Nizzan katukahvilassa ja kerron paikallisille baskeripäisille hemmoille paksusta hangesta, uponneesta autosta ja lumitöistä.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Lumi hiutaleita hiljalleen

Mistä näitä hiutaleita oikein riittää? Ihan vihaksi pistää. Yleensä tykkään uudesta, valkeasta lumesta, mutta tämä ylittää kaiken kohtuullisuuden. Jotkut olivat jo löytäneet leskenlehtiä ja jopa sinivuokkoja. Aurinkoisilla rinteillä oli maa sulana. Kaduilla alkoi olla kuivaa asfalttia. Ajattelin istuttaa muutaman narsissin.

Nyt parinkymmenen sentin lumikerros peittää kaiken. Ennen kaikkea se vei toivon. Se on kaikkein turhauttavinta. Olemme tarponeet ihan riittävästi tässä lumimössössä. Talvi on ollut ihan riittävän pitkä. Nyt on sentään huhtikuu. Äsken kolasin lunta pihalla ja kaivoon auton kinoksesta. Lisää lunta valuu taivaalta tasossa virtana.

Kenelle tästä voi valttaa? Teen heti kymmensivuisen oikaisuvaatimuksen, Ely-keskukseen, sisäministeriöön ja Euroopanyhteisön komissiolle. Riittääkö se ? Vai pitääkö lähettää myös ilmatieteen laitokselle, meteorologille vai paaville ? Heittäkää nämä lumet vaikka välillä Saharaan. Pääsevät kamelit laskettelemaan valkealla lumella.

Naisnyrkkeily

Monet entiset miesnyrkkeilijät ovat ottaneet kantaa naisnyrkkeilyyn. Se ei ole heidän mielestään tarpeellista. Vanha mestari Olli Mäki juo mieluummin kahvia naisten kanssa. Mielenkiintoista tässä on se, että samalla kaikuu ajatus nyrkkeilyn vaaroista. Miksi nyrkkeily soveltuisi paremmin miehille ?

Itse nyrkkeilyn jonkinlaisena fanittajana, näkisin tässä tasa-arvon haikuja. Miksei naisetkin ? Tuskin ketään pakotetaan kehäneliöön vasten tahtojaan. Onhan nyrkkeily fyysistä ja vaarallista. Pää tärähtää``` jokaisesta iskusta. Kaikki ei ole tallella, kun juttelee veteraaninyrkkeilijöiden kanssa. En tarkoita, että he olisivat jotenkin tyhmempiä, mutta jotain aivojen menetyksiä on kuitenkin huomattavissa. Sama tapahtunee naisillekin. Toki naisnyrkkeily on lajina niin pienimuotoista, että matseja on ottelijoilla melko vähän. Päähän kohdistuvia iskujakin kertyy vähemmän.

Eva Wahlströmin Euroopan mestaruus saattaa nostaa suomalaista naisnyrkkeilyä suositummaksi. Mihinkään boomiin on kuitenkin vaikea uskoa. Sen verran fyysinen ja miehinen laji nyrkkeily on, ettei siinä saavuteta naismassoja.
Olkoon kuitenkin olemassa. Ellei sitten kielletä.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Katie Melua

Sunnuntai-iltapäivän ratoksi satuin katsomaan taas DW (Deutche Welle)kanavan ohjelmaa Europe in concert. Lavalla georgialaissyntyinen laulajatar Katie Melua. Raikasta, kevyttä laulelmaa. Herkkiä balladeja ja väliin jopa kiinnostavia sävelkulkuja. Väliin kuulltiin jopa jazzillisia pehmosoundeja viulun, kitaran ja pianon takaa. Yksi tuttu biisien vilahti, nimittäin Canned Heatin biisi "On the road again". Tämä 28-vuotias kaunotar on ainakin minulle uusi tuttavuus, mutta nyt painan nimen mieleen. Ehkä hän poksahtaa jostain esiin uudelleen. Potentiaalia löytyy. Hyvää iltapäiväkahvimusaa mihin vain. Ei särje eikä järkytä milenrauhaa. Kulkee mukavasti ja kevyesti kuin Helsingin raitiovaunu. Tämäkin konsertti tulee Sveitsin Baselista.

Valitut Palat

- onhan tämä Jorma ?
- joo, olen
- nyt olisi tarjolla todella mielenkiintoista luettavaa. Koska oletkin jo ollut meidän lehtiyhtiön yhteistyökumppani, me voidaan hyvittää kaikki entiset lehtitilaukset ja saat aivan huippuedullisesti loppuvuoden Valitut Palat kotiisi. Meillähän on nyt hyvää luettavaa tarjota sinulle eikä tämä ole hinnalla pilattu. Voin luvata tähän päälle vielä kolmenkympin arvoisen kotityökalusarjan. Koko tämä paketti loppuvuodeksi sinulle eli joka kuukausi tulee monipuolista luettavaa. Pystyn nyt lupaamaan, siis kuten jo sanoin sinulle tämän tarjouksen, joka perustuu tähän aikaisempien lehtitilausten hyvitykseen eli maksat vaivaiset 3 euroa kuukaudessa ja saat mahtavan lukupaketin Valituista Paloista. Eiköhän, Jorma, laiteta tämä sinulle tulemaan heti tästä päivästä alkaen ?
- en haluu tilata
- sinulle on varmasti tuttu lehti tämä Valitut Palat. Siinä on mielenkiintoisia tarinoita ja dokumenttejä hyvin monelta elämänalueelta. Eikä maksa juuri mitään. Kolme euroa on aika pieni summa, ajatellaanpa vaikka mitä tahansa asiaa, niin kolme euroa on oikeastaan ihan pikkujuttu, vai mitä ? Ja nyt on myös luettavaa paljon. Sivuja on mahtavasti ja monet ammattilaiset asiantuntijat kirjoittavat kiinnostavia artikkeleita. Aiheet kertovat monenlaisista elämän asioita ja myös tieteellistä luettavaa löytyy niistä kiinnostuneille. Viihdettä unohtamatta. Joten haluat varmasti tämän lehden kotiisi ?
- en halua Valittuja Paloja !
- tämä on ilmestynyt Suomessa jo kymmeniä vuosia ja lukijoistakin on valtaisa määrä. Huomasit varmaan myös tämän lisätarjouksen josta äsken mainitsin. Kolmenkymmenen euron arvoinen lukijalahja eli jokakodin työkalusarja kaupan päälle. Koko paketti, siis huomioiden sinun aikaisemmat lehtitilausten bonuksena, koko paketti maksaa 3 euroa ja kuukaudessa se on lähes ilmainen. Näin edullista tarjousta on vaikea löytää mistään. Eli laitanko tilauksen sinulle, Jorma ?
- lapsuuteni kotiin tuli Valitut Palat. Minusta se on huono lehti !
- Jo tämä työkalusarja on kolmenkympin arvoinen, joten voit lukea Valittuja Paloja ihan miten haluat. Voit ajatella, että työkalusarja ja lehti, joka on oikeastaan aikakauslehden ja tiedelehden yhdistelmä, on lahja sinulle ja kiitos siitä yhteistyöstä, jota olet tehnyt lehtiyhtiömme kanssa. Näitä tarjouksia tarjotaan vain meidän pitkäaikaisille asiakkaille ja sinä olet nyt erityisasemassa. Näin pienellä vaivalla saat mukavaa viihdykettä ja hyödyllistä asiaa ja tavaroita. Mitäs sanot, laitetaanko paketti tulemaa ?
- en tilaa !
- no, toivottelen sitten hyvää illanjatkoa ja kevättä
- samoin

Aprillia

Eläkeikä nostetaan 70 vuoteen. Hallitus on päättänyt muuttaa nykyistä eläkejärjestelmää heti kertarysähdyksellä. Edes nyt eläkeputkessa olevia ei säästetä. Uusi laki astui voimaan tänään sunnuntaina. Seuraava eläkeiän nosto odottaa uutta hallitusta. Silloin eläkeikä nostetaan 90-vuoteen.

Eduskuntatalon ulkopylväikkö on romahtanut viime yönä raskaan lumitaakan alta. Viikonloppuna ei ollut Eduskunnan täysistuntoa, joten tilanne ei aiheuttanut vaaraa muille kuin ohikiitäville takseille. Uusien pylväikköjen korjaustöiden takia Eduskunta kokoontuu jatkossa Hartwal areenalla, jonka Hjallis Harkimo on vuokrannut samaisella vuokrahinnalla. Jokerien playoff pelit pelataan HIFK:n kotiluolassa Nordensjöldinkadulla

Guggenhaim museo on päätetty sijoittaa Lahteen. Helsingin kaupunginvaltuusto päätti asiasta yksimielisesti kuultuaan taidemuseojohtaja Janne Gallen-Kallela-Sireniä. Museo sijoitetaan Lahden linja-autoaseman tuntumassa olevaan liikenneympyrään. Rakennustyöt alkavat maanantaina ja liikenne ohjataan Isku Arenan kautta. Lahtelaiset ovat ottaneet tiedon vastaan rauhallisesti, koska Pelicans voitti Kärpät Oulussa. Ratkaisupeli pelataan maanantaina Lahdessa. Lahden kaupungin liikenneinsinöörin mukaan liikenne ohjautuu muutenkin Isku Areenalle, koska Pelicans pelaa loppuottelussa jolloin rakennustöitä voidaan tehdä koko kevät rauhasta. Guggenheim säätiö on päättänyt matkustaa Lahteen seuraamaan peliä.

Tammerkosken sillan patsaat on maalattu vihreäksi. VR: mainoskampanja "Vihreätä matkantekoa" on jatkunut Rautatientorilta Tammerkosken sillalle. VR:stä kerrotaan, että Tampereen junien lippuhintoihin tehdään 50 % hinnanalennus, joka koskee kaikkia henkilöitä, jotka työntävät junan liikkeelle. Sen lisäksi matkustajien on pystyttävä todistamaan tamperelaisuutensa joko puhumalla aitoa Tampereen murretta tai osattava sanoa oikealla äänenpainolla lause :
"Ei kyllä Tapparan pelaaja törmännyt Amurissa rotvallin reunaan, tana...eilen ainaskaan, nääs. Tullaan sanoon vaikka mitä, mutta todellisuudessa ei ollu muita kun Ipan miehiä, mitä lie Ikurivireen hamppareita, soon moro vaan, nääs !"