Tämä Tampereen Teatterin esitys on outo juttu. Näytelmä on Klemoloiden sisarusten kolmas Kokkola-sarjan näytelmä. Henkilöt ovat absurdeja. Miehet voivat olla naisia ja päinvastoin. Eläimet ihmisiä ja päinvastoin. Kirjoittajat ovat irroitelleet. Näytelmä toimii pitkälti henkilöiden kautta. Ohikiitäviä teemoja ovat naisen valta, vanhuus, jopa kasvatus. Kuitenkaan en erottanut mitään varsinaista juonta. Näyttelijätyöt ovat vahvoja. Paljon huutoa ja kiroilua. Nyt se ei enää häirinnyt niin paljon kuin Kohti kylmempää-näytelmässä.
Heikki Kinnunen on vahva hahmo, samoin Mari Turunen. Luulen, että näyttelijöille tämä näytelmä on mieleinen. Ei niinkään katsojalle. Klemolat pyörittävät ikäänkuin sisäpiirin juttua. Esitys on pitkä ja parin tunnin jälkeen alkaa kaivata kotiin.
Tietyllä tavalla pidin tästä näytelmästä. Kun ei yritäkään löytää juonta, vaan antaa näyttelijöiden viedä esitystä, tuntuu helpommalta.
Absurdi käsittely virkistää. Taiteellisuus tai sen puute tuntuu hauskalta. Mutta väliin pitkästyttää. Liikaa reuhuamista tyhjästä. Klemolat koettelevat katsojaa ja joskus mennään melkoista matalalentoa. En itse voisi ajatella tekeväni näin keskeneräistä.
Jos tämä on spektaakkeli, se pitää nähdä. En kuitenkaan tiedä onko tässä jotain vai ei. Kiinnostaa, miten ammattikriitikot selviävät omasta kritiikistään. Parempaakin on nähty
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti