maanantai 14. maaliskuuta 2011

Tampere Film Festival

Neljäskymmenes ensimmäisen Filkkari on ohi. Olin ensimmäisen kerran palkintojenjakotilaisuudessa. Yllätys oli suuri, koska kolme tuttua suomalaista leffaa palkittiin tai sai kunniaa. Olin katsomassa kotimaisen kilpailun sarjaa, juossa oli kahdeksan elokuvaa, niistä siis kolme sai menestystä.

Ulkomaisten elokuvien kilpailussa jäi jotenkin keveyempi maku. Paitsi, että David OReillyn Ulkoinen kaupunki oli paras leffa minkä näin. Grand Pixin voittanut ruotsalaisen Ruben Östlundin Välikohtaus pankin luona, ei vakuuttanut minua.

Kotimaisista Jan Anderssonin Kuvitettu kaupunki oli laadukas, tiivis ja hyvin ilmeikäs animaatio. Ehkä hieman liian perinteinen toteutus, mutta silti hieno työ.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti