maanantai 28. maaliskuuta 2011

Jätkäjätkät

Satuin katsomaan Teemaa ja mitä näinkään ! Jätkäjätkät !

Aika erilainen kokemus, musiikki, tyyli. Mielenkiinto heräsi. Tämähän on omaperäistä. On mandoliinia, trumpettia, vetopasuunaa, haitaria ja urkuja. Pari lyömäsoittajaa. Lavalla vilahtelee välillä Paleface, PMMP, Anneli Sauli. Onko tämä Jätkäjätkien omaa musiikkia ? Jonkinlaista balkanilais-turkkilais-mustalais beatia. Ei aivan serbialaista, puukko otsaan-musiikkia. Kääntyy myös rapiksi. Onkohan tämä rapbändi? Tämä ei ole vitsi, kaikki ovat vakavissaan. Sanoista on ajoittain vaikea saada selvää, mutta en kuuntele sanoja muutenkaan.

Mietin jaksaisinko kuunnella tätä uudelleen. En tiedä ! Ehken levyllä mutta livenä kyllä. Voisiko Jukka kutsua tämän ensi vuoden Folklandialle ? Kansanmusiikkia ainakin riittää ja suosio olisi taattu (ainakin puoli kolmen haminoilla Ocean clubilla).

Painan nimen mieleen ja katsotaanko tuleeko jossain vastaan. Yleensä tulee.

6 kommenttia:

  1. Hei, en ole ikinä ennen käynytkään blogissasi enkä ehkä tule enää käymäänkään, mutta löysin sen googlettamalla "Jätkäjätkät Anneli Sauli". Luin tämän ja ajattelin kommentoida!

    Jätkäjätkät on aivan loistava 9-henkinen orkesteri ja kaikki ovat kovan luokan muusikkoja. Kannattaa seurata!

    http://teema.yle.fi/ohjelmat/juttuarkisto/rock-suomi-grande-finale

    http://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4tk%C3%A4j%C3%A4tk%C3%A4t

    VastaaPoista
  2. Niin ja tietysti Youtubesta löytyy kaikenlaista mielenkiintoista!

    VastaaPoista
  3. Kiitti, yritän seurailla jätkien touhua.

    VastaaPoista
  4. Joo, ja tietysti laulaja oli Anneli Sari

    VastaaPoista
  5. Ups, niinpä olikin ! Saulihan on näyttelijä. Sorry !

    VastaaPoista
  6. Hei vielä!

    Hassua, että itsekin (2 ensimmäisen viestin kirjoittaja) googletin "Jätkäjätkät Anneli Sauli", menee helposti sekaisin. En itsekään huomannut virhettäni ennenkuin joku toinen "anonyymi" on kommentoinut virheestä! Eli kiitos toiselle anonyymille, pitää olla tarkempi.

    VastaaPoista