torstai 31. maaliskuuta 2011

Horoskoopit

Nyt on taivaan merkit sekaisin. Sanan varsinaisessa merkityksessä. Astronomian proffa nimeltään Mr. Kunkle on kertonut, että taivaan merkit eli tähdet eivät ole enää samassa asennossa. Tarkkaan ottaen maapallon akselimuutokset ovat syynä tähän, ei varsinaisesti tähdet.

Babylonialaiset keksivät (kehittivät) horoskooppimerkit 3000 vuotta sitten. Nyt homma on uudistettava. Horoskooppikarttaan pitää merkitä uuden tähtikuvion takia myös uusi merkki. Sen nimi on Käärmeenkantaja. Se pistetään joulukuulle. Tähtimerkkejä on siten yhteensä 13 kappaletta. Myös vanhojen merkkien ajankohdat muuttuvat.

Helpottava uutinen kaikille meille, jota vannomme tähtimerkkien ja horoskooppien ihmeellisen maailman nimeen, on tieto, että uudet kuviot koskevat uusia ihmisiä. Siis niitä, jotka putkahtelevat nykyisin maailmaan. Ei ollenkaan meitä vanhoja staroja. Me porskutamme vanhalla tähtikartalla ja samalla temperamentillä kuten ennenkin.

Näillä ehdoilla olen valmis suostumaan tähän muutokseen. Nimittäin, jos joku sattuu kysymään minulta suostumuista. Varsinaista kansanäänestystä tästä tuskin tulee. Koskeehan tämä asia koko Telluksen populaatiota eli kuutta, seitsemää miljardia tossunkuluttajaa (ja joukossa on aika liuta paljasjalkaistakin).

Ongelma on siinä, että jolleivät tulevat ihmiset usko tätä. Silloinhan, he käyttävät väärää horoskooppimerkkiä ja elämän kulku voi olla tyystin erilainen. Vai miltä tuntuisi lukea Skorppionin tarinaa iltäpäivälehdestä vuosuikausia vaikka onkin oikeasti Vaaka. Olisi siinä ihmettelemistä. Ja oma identiteettihän olisi aivan sekaisin. Eikö ?

Päätän raporttini avaruudesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti