perjantai 27. toukokuuta 2011

Tartu Mikkiin

Erehdyin katsomaan Tartu Mikkiin ohjelmaa. Taas. Viimeeksi en erehtynyt, koska Rajaton oli upea. Nyt lavalla pari Pelle Miljoona ja Tumppi Varonen vastassa Maria Hänninen ja Aija Puurtinen. Hauskaa oli ja fiilis korkealla, mutta kun tämä on musiikkiohjelma. Tuttuja biisejä vedettiin uurna auki ja räimettä riitti. Olihan kestämistä !

Ensin positiiviset asiat:
Marialla on kaunis, pitkä, punainen tukka. Äänikin oli ihan seiskan tasoa. Aijakin lauloi yhden biisin seiskan arvoisesti. Molemmat osuivat joskus stemmojen mukaan. Bändi soitti sen verran kovaa, ettei onneksi kuullut laulajien ääniä. Joku esilaulaja lauloi paremmin kun kukaan nelikosta.

Sitten ne toiset asiat:
Herrat eivät ilmeisesti ole joutuneet kuuntelemaan omaa ääntään aikoihin. Tai sitten korvat on täysin kuurot. Molemmilla pareilla oli hirveitä yhteislauluja. Kirkumista ja vinkumista ikäänkuin kaksiäänisesti, neliäänisesti tai kymmenäänisesti ? Lukioista löytyisi mennen tulle parempia laulajia. Mutta tämähän taitaa olla katsojaohjelma. Suomen taso on tätä, kun lauletaan livenä. Juontaja Samin vetämä Youngin "people rockin in the free world"oli väärä valinta.

Sammutin toosan. Menin yläkertaan ja kuuntenin NINiä ja Nirvanaa, huurumusaa. Yritin unohtaa....

Muutan Ruotsiin. Tai Grönlantiin. Ryhdyn kuuntelemaan tangoa ja kansanmusiikkia. Ostan kansallispuvun ja opettelen tanhuamaan.

Mutta. Sainpahan purettua mieltäni. Nyt on hyvä olo ja tunnen olevani parempi ihminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti