perjantai 20. toukokuuta 2011

Reposaari

Reposaari on kalasatama ja kulttuurikaupunginosa Porissa. Paikalliset kutsuvat sitä Räpsööksi. Mielenkiintoinen historiatieto kertoo, että 1700 -luvun alussa Turun yliopiston professori Israel Nesselius ehdotti Reposaarta Suomen pääkaupungiksi. Perusteluna mahdollisimman suuri etäisyys Venäjästä, vesireitti Saimaalta, Päijänteen ja Näsijärven kautta Pohjanlahteen ja saaren linnoittaminen. Elettiin siis aikaa kolmesataa vuotta sitten.

Reposaari oli 1800-luvulla suuri satama. Purjeveneitä redillä parhaimmillaan toista sataa. Kun purjelaivat tulivat tyhjänä hakemaan lastia, niillä oli painona maata. Maan mukana Reposaareen kulkeutui myös Suomassa tuntemattomien kasvien ja puiden siemeniä. Nyt ne ovat paikallisia harvinaisuuksia.

Nykyisin Reposaari on edelleen kalasatama. Kun merellä tulee saalista. Ilmoitus tulee satamaan ja kalat myydään heti puhelimella. Kalastusaluksen tullessa satamaan, autot hakevat tuoreet, myydyt kalat heti kauppoihin tai ravintoloihin. Näin tämän päivän logistiikka toimii.

Reposaaren suuria poikia ovat olleet painija, olympiavoittaja ja kansanedustaja Kelpo Gröndahl ja laulaja Eino Grön, painija hänkin.

Reposaaressa järjestettiin vuonna 2008 loma-asuntomessut, jonka seurauksena vanhan kalastajakylän ilme on muuttunut. Reposaari saattaa/on jo muuttunut työläiskaupunginosasta ökykaypunginosaksi. Ilmassa pyörivät tuulivoimalaloiden siivet tuovat vihreiden arvojen ilmapiiriä saaren arkeen.

Saarella on ilmeiseti messujen takia tuoreen kalan myymälä ja kalaravintola Merimesta (mesta on muuten venäjän kielen lainaus, kun porin murteen lähde on ruotsin kieli). Savustettu lohi oli vertaansa vaikka, samoin monet silakkaversiot.

2 kommenttia:

  1. Pakko kommentoida tätä, vaikka toukokuusta jo aikaa onkin. Merimesta oli täällä jo hyvän aikaa ennen loma-asuntomessuja eli ei ole messujan varten pelkästään.

    VastaaPoista
  2. Ok, taisin kuunnella huonosti alueen esittelyä. Mutta hieno mesta joka tapauksessa.

    VastaaPoista