Charles Bukowski: Tarinoita tavallisesta hulluudesta

Iltalukemisena Bukowskia. Ei tarvitse ajatella mitään. Renttukirjailijan suoraa elämän kuvausta. Samaa rataa taaplataan. En tiedä, mikä tässä viehättää ? Ehkä suoruus ja konstailemattomuus. Elämä on rujoa, mutta siitä ei syytetä ketää. Mitään ei selitellä. Avointa kuvausta loputtomasta juopottelusta ja selviytymisestä. Siinä sivussa kuvataan erilaisia muita onnettomia ihmiskohtaloita. Olen lukenut lähes kaikki Bukowskin ja Henry Millerin kirjat. Niissä on sama häpeilemätön pohjavire. En kuitenkaan suosittele tätä kirjaa. Ne, jotka pitävät tai lukevät tämänkaltaista kirjallisuutta, löytävät tämän genren. Onko tällä mitään annettavaa kirjallisuuteen ? Ehkä naturalistinen tyyli. Ehkä lukemisen rentous.