keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Kaivos

Mieleenpainuvin muisto ulkomaanmatkoista oli vierailu toimivassa kaivoksessa. Tämä tapahtui vuonna -83 Ruhrin alueella Gelsenkirchenissä Saksassa. Menimme pienen nuorisoporukan kanssa North Star kaivokseen kilometrin syvälle maan sisään. Ensin hissillä ja sitten kaivosjunilla. Tuuli ja pöly oli melkoinen. Meillä oli kaivosmiesten varusteet ja vaatteet päällä. Ylhäällä kaikki kirjoittivat nimensä kaivoskirjaan.

Alhaalla kaivosmiehet tervehtivät toisiaan sanomalla "Gluck auf". Tarkoittaa, että "terve", mutta myös, että tavataan onnella ylhäällä. Tämä oli muuten yksi niistä kaivoksista, joihin naiset pääsivät. Aiemmin naisten pääsy kaivokseen toi huonoa onnea, eikä useimpiin kaivoksiin Euroopassa naisilla ollut asiaa.

Pääsimme katsomaan, kun koneet rouhusivat malmia kalliosta matalassa onkalossa. Upea kokemus ja kaikenkaikkiaan ikimuistoinen. Voi vain kuvitella, mitä kaivostyö on ollut vuosisadan alussa. Silloin on kaivettu hakuilla ja työolosuhteet ja turvallisuus ovat olleet sitä sun tätä, siis karmeat.

Nousimme takaisin ylös ja kirjoitimme nimet taas kirjaan. Olimme aivan mustia. Suihkun jälkeen kaivoksen johtaja esitteli vielä kaivoksen toimintaa. Kaikille tajottiin myös terävä ryyppy ja olutta (myös alaikäisille). Sillä puhdistettiin omat röörit kaivospölystä. Katselimme ikkunasta, kun kaivosmiehet kävivät putsaamassa röörinsä oluella pihalla olevassa kioskissa.

Illalla nuori sähkömies kertoi meille työstään kaivoksessa. Hänen tehtävänsä oli ryömiä kapeaa tunnelia pitkin asentamaan räjähdyspanokset kallion sisään. Hän keroi myös angsteistaan. Joskus on ajatuksiin tullut pelko, että kilometri kalliota on yläpuolella. Silloin on pitänyt ryömiä ulos ja palata maan pinnalle. Mikään ei auta tässä pelossa.

Matkailu avartaa, sanotaan. Tämä on ollut minulle ja varmasti muillekin mukana olleille melkoinen elämys. Koko loppuelämän ajaksi.

Ps. Tämän kaivoskokemuksen takia pienen Gelsenkirchenin suuri futisjoukkuen Schalke 04 on ollut Saksan suosikkijoukkueeni. Voitti muuten eilen Italian Interin 5-2 Mestareiden liigassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti