Maalasin yhden vessan tänään. Alakerran vessan. Teippasin lattian ja panelin reunan ja peitin lattian paperilla. Kaikki meni kohtalaisen hyvin. Jälki näytti aika tasaiselta. Vedin ensin pensselillä nurkat ja muut vaikeat paikat. Niitähän riitti. Lavuaarin ja vessanpytyn taustat, patteri, putket, jne. Telalla vetelin sitten toisen kerroksen. Siis niistä kohtaa, joihin telalla pääsi. Kaikki meni muuten hyvin, mutta tein yhden pienen haman. Se tapahtui jo maalikaupassa. Valitsin liian sinertävän värin. Kuvittelin, että se olisi vaaleampi. Sain oppia kantapään kautta ja koko mitallisen.
Lauantaina maalaan toisen vessan. Se on melkoinen urakka. Tänään meni neljä tuntia. Lauantaina en selviä yhtään helpommalla. Mutta pettymyksestäni huolimatta aion vetää sinerävän vessan. Kestän, kärsin ja otan opikseni. En anna periksi. Olen muuten aivan poikki. Oli sen niin kova rutistus. Mutta fiilis on kuitenkin hieno. Tein sen. Olen ylpeä itsestäni. Tykkään maalata. Siis maalata seiniä tai vaikka huonekaluja. Kun joskus kyllästyn vessan väriin, maalaan vaaleammalla. Se on verissä. Saan jotain näkyvää aikaan.
Hyvä puoli näkyy kuvassa. Voimakkaat, jopa pelottavat tietaulut tulevat vessanseinällä upeasti esiin.
Opetus: jos joskus aiot maalata huoneen, keittiön tai vaikkapa vessan. Pyydä ammattilaiselta tai joltakin veteraanilta apua värien suhteen.
Se on tämän tarinan opetus. Eli, mikä on sävytyksen ja sävytyksen ero. Se pieni ero, on isossa pinnassa iso ero. Sen opin tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti