Aloitin verenpainelääkkeiden syönnin. En ole ennen syönyt mitään lääkkeitä säännöllisesti. Tämä on pieni askel maailmankaikkeudelle, mutta iso minulle. Lääkäri sanoi, että kolmen viikon jälkeen alapaineen pitäisi laskea, mutta joudun käyttämään ainakin eläkeikään asti. Iso huutomerkki. Iso huuto, sisäisesti.
Olen aina ajatellut, että ihmisen pitää pystyä muuttamaan elämäntapojaan, jos sairaudet uhkaa. Nyt alapaine on ollut korkealla pitkään. Se voi aiheuttaa sydämen laajentumista. Uskon lekuria. Ajattelin muuttaa tapojani, mutta nyt on se riski, etten tee mitään, kun vaivat vähenevät lääkityksellä.
Pitäisi... Ja pitäisi myös... Vaikka olen vapaampi kuin ennen monessa mielessä, nämä elintavat ovat jotenkin piintyneitä. Niiden muuttamiseen ei löydy paukkuja. Jossakin takaraivossa kuljeskelee ajatus nukkumisen lisäämisestä ja puuhailujen vähentämisestä. Olen jollakin lailla ohjelmoinnin mestari. Siis en mestari vaan ohjelmoin itselleni liikaa tehtäviä. Ei mitään isoa, vaan kaikenlaista pientä, luokkaa must. Tämäkin on tehtävä. En ole mikään tehopakkaus vaan puuhailija.
Pitää höllätä ja antaa ajan kulua. Nytkin tuli mieleen, että pitää hakea pyykit narulta. Siitä tulee hyvä olo, kun saa pikku juttuja tehtyä. Kuitenkin se on juuri sitä jatkuvaa puuhailua. Ja pensselilläkin pitäisi vetäistä vähän uutta kuvaa. Uloskin pitäisi mennä !!!
Sellaista se on ja pirullisinta on, ettei verenpaineen nousua huomaa. Voiko siihen kovin paljon edes vaikuttaa jos ei ole ylipainoa, ei käytä paljon alkoholia, mätä suuhunsa lakritsia ja salmiakkia tai ripottele ruoan päälle valkoista suolakerrosta. Lääkkeet ovät hyviä, taudit pahoja. Meikä on kyllä koululääketieteen läpimädättämä ihminen.
VastaaPoista