Tänään puoli kaksitoista illalla Zappa plays Zappa. Siis Frankin poika Dweezil soittaa isänsä musiikkia. Dweezil on armoitettu kitaristi sanan parhaassa mielessä. Musiikki on hyvää, tuttua zappaa. Mutta jotain puuttuu tai jotain on enemmän. Dweezilin musiikki (siis tapa soittaa, sovittaa, esiintyä ) on kuitenkin jotain hänen omanlaistaan.
Isän musiikki on kaivo, kaivos, loppumaton lähde. Sieltä riittää annoksia. Mutta mikä FZ musiikissa oikein on, kun se ei kuullosta niin kiinnostavalta muiden soittamana? Epäröin vastata. FZ soitanta on aitoa, inhimillistä, hetkellistä. FZ on eräänlainen perfektionisti. Muusikoiden piti osata, venyä, hallita. Mukaan pääsivät vain parhaimmat. Sitä ei voi kopioida, se on sovitettava uuteen kuosiin. En tiedä !
Kuinkas sattuikaan, että lainasin tänään Metson musiikkiosastolta kaksi FZ levyä: "Have I offended someone" ja "Wazoo". Aion hieman kuunnella niitä. Kevyesti.
Uni taitaa tulla silmään ennen Dweezilin ohjelmaa. Suosittelen silti. Elinikäisen oppimisen kurssi on mimeltään: FZ vasta-alkajille tai WZ vastaan FZ. Joka tapauksessa raskasta Iskelmäradion kuuntelijalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti