Turhaa mollasin poikaa. Hyvää riittää. Ohjailee bändiä isänsä tavoin. Soittajat on loistavia. Sovituksissa on omia piirteitä. Dweezilin musiikkia kuunnellessa tajuaa Frankin säveltäneen kaiken sen myllerryksen ja ilotulituksen, jollaista hänen musiikkinsa on. Bändi soittaa terävästi, lähes ylitempolla. ( mitä se sitten tässä tarkoittaakin). Melkoisen bändin vieraana kitaroi myös Steve Vai.
Onneksi jaksoin valvoa. Korva tykkäsi. Tuttuja biisejä laidasta laitaan. Kaiken hyvän lisäksi biisit oli käännetty. Se ei olekaan ihan pikkujuttu, mutta antaa kuulijalle lisää hunajaa. Toivoa sopii, että Frank löydetään joskus 2100-luvulla uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti