Hieman hymyilin kun seurasin telkasta oikean kaatumisen ohjeita. Samasta aiheesta puhuttiin päivän aamulehdessä. Kaatuilevat ihmiset työllistävät keskussairaalaa.
Enää ei hymyilytä. Kaaduin itse liukkaalla kadulla. Löin vasemman rystysen jäiseen katuun. Oikeassa oli kassi. Kuului jonkinlainen rusahdus. Kunnon kuntalaisena satutin vasemman käden. En ole työrajoitteinen, koska voin ajatella ja allekirjoittaa. Pääsen myös kohtalaisen hyvin työpaikalle. Saikulle ei ole asiaa, mutta kenkien sitominen on hankalaa.
Menin kuitenkin punttisalille. Olihan maanantai. Soutamisesta ei tullut mitään. Vasemman käden sormia ei voinut koukistaa. Poljin pyörällä 8 kilsaa. Aikaa kului parikymmentä minuuttia. Soudan yleenä puoli tuntia. Siinä ajassa pääsisi rapiat kuusi kilsaa. Nyt sekin tuli mitattua. Uimista vedin vain 50 metriä normaalin 2000 sijaan (vitsi,vitsi).
Kaatuminen tapahtui äkisti. Oikeaoppiseen kaatumiseen ei ehtinyt varautua. Keskisormi tuntuu kipeältä ja on hieman turvoksissa. Hyvä varoitus. Mutta en keksi, mitä olisin voinut tehdä toisin. Ainoa neuvo on pysyä pystyssä. Pitäisi olla rento ja kaatua taaksepäin, mutta tämä on teoriaa. Käytännössä ei ehdi ajattelemaan mitään. Liukastus ja romahdus. Sen jälkeen kerätään palaset kasaan.
Aamulla katson tilannetta, kättä ja kipua. Sitten päätän menenkö lurtiskalle (isäni käyttämä ilmaisu tehtaan terveydenhoitajasta tai sairastuvasta) vai suoraan kustannuspaikalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti