keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Verotuksen uudistaminen

Aina määräajoin tehdään tämä verotusjuttu. Harva pitää verotuksesta tai siitä, että omalla kohdalla verotus on oikeudenmukainen. Intressipiirit ovat aina tyytymättömiä verotukseen. Tosiasiassa monet intressipiirit ovat varsin tyytyväisiä. Tai ainakin tuloihinsa verotuksen jälkeen. Periaate, maksetaan veroja veronmaksukyvyn mukaan, on melko suhteellinen ilmaisu. Verotuksen painopisteen siirtäminen tavaroiden ja palvelujen suuntaan on melko yleisesti hyväksytty. Kuitenkin se kiristää käytännössä vähätuloisten tilannetta, koska heillä kaikki raha menee elämiseen, so kulutukseen.

Kaavio menee seuraavalla tavalla. Virkamiehet mylläävät kaikenlaista verotusta ( tulo- ja pääomaveroja, alvia ja veroluontoisia maksuja) ja tekevät pieniä ehdotuksia eri suuntiin. Sekä rikkaat että köyhät, puhumattakaan keskituloisista (mikä ihmeellinen abstraktio, lähes kaikki kuuluvat tähän) saavat ja menettävät jotain. Veroista aletaan vaahdota, koska se koskettaa kaikkia. Vaalit lähenevät. Poliitikot eivät uskalla sano mitään konkreettista, koska tietävät jäävänsä nalkkiin, jos pääsevät hallitukseen. Tietysti kaikki pitävät lapsiperheiden puolta (olivat ne sitten suuri- tai pienituloisia).

Ennustan. Uusi hallitus linjaa lievästi uuden verolinjan ja torjuu muutaman ison periaatteelisen muutoksen. Veikkaan, että seuraava hallitus ei koske asuntovelkaisten korkohelpotuksiin. Todennäköisesti nykyinen hallituspohja jatkaa. Muutoksina korotetaan alvia ja kevennetään suurkeskituloisten tuloveroa ja korotetaan piirun verran myös pääomaveroa. Asuntovelkojen korkovähennyksiä ei muuteta, koska se ehdotus torjutaan (eli kuunneltiin kansan syvien rivien ääntä). Auto- ja alkoholivero nousee (kansaisten kuuntelu loppuu siihen). Hallituksen muutokset johtavat verotuksen painopisteen siirtymiseen arvonlisäveron suuntaan. Sitä ei kuitenkaan kerrota nyt. Periaatteessa äänestäjät päättävät vaaleissa, mutta ...

Tietyllä tavalla poliittinen realiteetti eli suuntautuminen keskituloisiin sitoo kaikkien puolueiden kädet. Jos johonkin suuntaan kumartaa, niin toiseen suuntaan pyllistää. Yksikään hallitus ei voi tehdä suuria muutoksia. Se voi olla myös meidän menestystekijä. Tasaisella konsensuksella on puolensa. Enemmistö voi suhteellisen hyvin. Rikkaat rikastuu ja köydät köyhtyy, mutta keskiluokka voi kohtuullisesti. Keskimääräisesti voidaan hyvin.

Päätän raporttini veroparatiisista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti