Korkkasin Soungardenin. Kuuntelin levyn Down on the Upside. Ei paha. Ensimmäinen tunne oli jonkinlainen kevyt Nirvana. Pisteet kasimiikka (kouluskaalalla 4-10). Pidin, mutta odotan myöhemmiltä levyiltä enemmän. Taas nimenomaan biisien sävellyksistä (50%) ja myös sovituksista (20%). Esityspotentiaalia löytyy.
Aion tutkailla itseäni ja omaa suhtautumistani tähän bändiin. Miksi ? Koska he ovat hyviä. Heille kuuluu pahin muusikkorangaistus. Kuuntelija pitää heistä, mutta suhtautuu juuri siitä syystä ankaran kriittisesti. (Vähän niinkuin rakkaudessakin. Jota rakastaa siltä odottaa eniten. Muut ovat samantekeviä.) Kuuntelen sekunninkymmenesosatkin. Mitä parempi esiintyjä, sen kovempi kritiikkiskaala.
Tässä suhteessa komppaan Hesarin edesmennyttä kriitikkoa, Seppo Heikinheimoa. Huonot ja keskitasoiset upotkoot omahyväisyyteensä. Vain parhaat pystyvät parantaa ja ottamaan riskejä. Se pätee kaikkeen musiikkiin, tyylistä ja genrestä riippumatta. He luovat uutta musiikkia, korvan viljaa. Hylkään ja revin heidät maantasalle, jos eivät ole hyviä. Se on kuuntelijan oikeus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti