Perinteisen lauantai-imuroinnin taustamusiikiksi tuli Chris Cornellin levy Euphoria morning. Korvani tekevät kritiikin, minä vain kirjoitan ylös.
(Haluan sanoa nuoremmille lukijoille, etten ole onnistunut hankkimaan Soundgardenin musaa, ennenkuin viime torstaina. Lukulaarista. Nyt levy makaa työhuoneessani olevassa lahjalaukussa ja odotan malttamattomana päästä kuuntelemaan Soundgardenia. Se vähä mitä olen heitä kuunnellut tuntuu tosi lupaavalta. Stone Temple Pilots ei oikeein natsannut. Kuyssiä en ole vielä löytänyt muuten kuin netistä ja vaikutti liian metalliselta. Soundgardenia odotan. Joulupukki lupasi tuodan heidän uusimman levyn Black Rain.)
Mutta chriscornellin levy on minulle vaikea välipala. Periaatteessa kaikki toimii. Laulaja on surullinen, voimakas, herkkä, raaka, verinen, rupinen, lämmin, selkeä. Kaikkea, mitä hyvältä laulajalta voi odottaa. Ongelma on biisipuolella. Sävellykset ovat keskitasoa, laahaavia ja mikään ei oikein sytytä. Tyyliin - tulipahan tämäkin tehtyä. Siksi runttaan Cornellin levyn seiskaksi ja siihen loppumattomaan tavislevyjen valtamereen. Pientä plussaa tulee biiseistä Wawe goodbye ja Pillow of your bones, miksei myös Cant change me. Vaikka kehunkin Soundgardenin vokalistia Cornellia, lepparini on Pearl Jamin Eddie Vedder. Hän on Voimakas.
Joka tapauksessa, näin hyvän laulajan pitää pystyä Parempaan. Tai sitten olen vanha nariseva ukko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti