Loppiaisen lopettamisen aloittaminen sujui oikein hyvin. Aloitin sen sytyttämällä siniset valot ja yhden kynttilän pihalle. Loppiaisen vietto on kovin apeata, koska en ollut viettänyt joulua. Loma oli kuitenkin fantastinen ja itse olin pyörällä päästäni. Itse asiassa ihmettelin mitä oli kaikenkaikkiaan tapahtunut ja kuinka olin tullut loppiaiseen. Tuntui oudolta myös se, etten ole ollut kotona reilun kahden viikon aikana kun neljä päivää.
Jatkoin loppiaisen viettämistä täyttämällä pesukoneen pyykillä ja vatsani isolla lihapiirakalla. Seuraavaksi levitin näyttelyssä olleet tauluni. Ripustin osan seinistä uudelleen. Yläkerran vessa rehabilitoitiin kokonaan ja alakerran vessakin puoliksi. Alakerran olkkari ja yläkerran ateljee osittain. Taustamusiikkina soi unkarilainen Black out. Heavy soi ja täytti lopullisesti naapureiden rauhoittuneet korvat.
Siten siirryin pyykin ripusteluun ja katselin Piano boysia. Loppuilta sujuikin fiilistellessä ja herkistellessä, sillä jenkithän osaavat olla yllätyksellisiä musiikkituotannossa. Mukana tietysti lapsikuoro, joukko nuoria viulisteja, tai siis kokonainen nuorisosinfoniaorkka. Kepeästi kävi Beat hoven, Vivaldi, Medusa leffamusiikki, Coldplay, negrospirituaalit ja kaikki muut sovitettuna. Utahissa kuvatussa livekonsertissa nuoret ja keski-ikäiset naiset kirkuivat ja olivat fiiliksissä. Ei ihme sillä Utah on usan mormoonikeskus. Ehkä naiset kirkuivat selässä olevien lasten, vanhusten, vammaisten, kissojen ja koirien painosta, kuin musiikin ihanuudesta. Tai mistäpä meikäläinen sen tietää !
Loppiaisen vakavammasta ja taiteellisemmasta hetkestä vastasi Quartet-lab. Neljä huippumuusikkoa ovat muodostaneet kamariorkan ja harjoittelevat ohjelmistoa. Ristiriitoja, harjoituksia. Orkassa soittavat Viulistit Patricia Kopatchinska ja Pekka Kuusisto, alttoviulisti Lilli Maijala ja sellisti Pieter Wispelwey. Tunnin kestävän ohjelman jälkeen kuultiin itse konsertti. Treenit kestivät vajaan viikon, mutta taltiointi tunnin.
Sitten kultamitalistit saapuivat kotisuomeen ja kultajuhliin. Kansaa oli pilvin pimein ja kaikki nauttivat kullan huumasta, Ruotsin kaadosta, ruotsalaisten katkeruudesta ja naapurimaan tappiosta. Tämän loppiaisen suomalla riehakkuudella. Valmentajat eivät kompastelleet lentokoneenportailta eivätkä pelaajatkaan olleet huonossa hapessa. Päinvastoin. Suomen Nuoret kultamitalileijonat katkaisivat Loppiaiselta kamelinkaulan. Tämä on ollut tietenkin Tami Tammisen ansiota vankan pohjatyön takia. Kylläpä tuli hiljaista Malmön Areenalla !
Sitten quarte-labin konsertti Helsingin juhlaviikoilla. Jos pianoboysit ja jääkiekkojunnut ovat hyvää viidettä, joka nostaa fiiliksen kattoon ja tunteet pintaan, tämä on jotain aivan muuta. Taiteen kenttä on viihdettä lajempi ja kun kentällä on tinkimättömiä huippumuusikoita, jotka saavat rauhassa valmistella konserttia, tulos on huikea. Vaiklei pitäisikään klassisesta musiikista tämä äänten kirjo, puhtaus, rikkominen, tietoinen vauhkous, saa minut hiljaiselsi. Nyt tapahtuu jotain tärkeää, ainutlaatuista ja täysin erilaista. Parhaimmillaan taide löytää ihmisestä syvimmät kolot kuin mikään muu asia. Kuultiin George Crumbin palindromisävellys Black Angels, Britteniä, Mozartia ja lisänumeroina Bachia ja Bartokia. Lähes puolitoistatuntinen konsertti taltioitiin viime elokuussa Helsingissä. Pekka Kuusiston sanoin "Tässä on tuleva huippuorkesteri" ! Vaikka Mozartin kuunteleminen teki tuskaa, Brittenin ja Crumbin biisit olivat jäätäviä. Ei minusta sentään vielä ole klassikko tullut. Erityisesti korva huomasi viulisti Patricia Kopatchinskajan huikean terävyyden. Voi kunpa tällaisen naisen saisi jonkun Apocalyptican solistiksi. Oikeastaan konsertin harjoittelusta kertonut ohjelma oli kiinnostavampi kuin itse konsertti. Jos ollaan ihan rehellisiä loppiaisena.
Keski-Euroopan mäkiviikkokin saatiin pakettiin. Nyt ei tullut loppiaisen huipentumaa, mutta osanotto kuitenkin. Nimittäin suomalaisten menestynein oli Jarkko Maeaettae kuudennellatoista sijallaan. Koko viikon yhteispisteissä Koivuranta oli kahdeksanneksitoista paras. Kuningaskotka oli kahdeskymmeneskolmas.
Loppiaisen loppuillan töllötyksen kruunasi Clint Eastwood omalla lopullisella leffallaan, joka sopivasti oli hänen viimeisensä. Herkkää ja lopullisen oloista. Tai ainakin jälkimmästä. Kyynisen jääräpäinen Eastwood on omalla tavallaan hauska loppiaiskamu. Leffan nimi on Gran Torino eli vanha automerkki.
Loppiaisen lopullinen koitos käytiin perinteisellä kentällä. Sudokukirjan 365 tehtävää alkavat nekin olla loppiaisessa. Ei kuitenkaan ihan vielä sillä parikymmentä on vielä jäljellä. Sitten saan varmaankin kunniamerkin, diplomin ja ylennyksen mustan vyön sudokuksi. Sitä odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti