Imurimusiikkina Robben Ford. Tämä vuonna 1951 syntynyt blueskitaristi edustaa minulle uutta blues sukupolvea. Hänen musiikkinsa on nopeampaa ja notkeampaa. Kuviot ovat persoonallisimpia ja kevyempiä. Kitaristina Ford on itseoppinut. Ehkä sen takia hänen soittotyylinsä on irtonaista ja jotenkin hyvin kuulakasta. Albumin nimi tarkoittanee, että hänellä on sielu mukana kaikissa kymmenessä biisissä. Siltä ainakin kuulostaa. Maanjäristyksenomainen vaikutus on hitaalla biisillä Earthquake. Samoin kappale Nothing to nobody. Tuttua tavaraa on Willie Dixon biisi Spoonfull (taisi olla Creamin hitti). Kokoonpano on myös mukava: kitara, rummut basso ja urut. Urut varmaankin tekevät keveyttä suht'koht nopeaan bluesiin. Tykkään myös basisti Travis Chartonin huomaamattomasta, mutta läheisestä soittelusta.
Tämä vuonna 2009 tehty levy on onnellisen miehen musiikkia. Joko hän on kulkenut elämänsä suotuisien siipien alla tai sitten hän on rakastunut. Niin vapaata ja luovaa hänen kitarankäsittelynsä on. Biisit ovat keveitä ja hauskasti sovitettuja. Vain onnellinen ihminen tekee jotain tällaista. Tätä voi suositella kaikille rakastuneille.
Hei Pori ! Tiedetään, että Ford on ollut kolme kertaan vieraana, viimeeksi vuonna 1999, mutta neljäs kerta ei liene pahitteeksi. Onnellisten ihmisten musiikkia tarvitaan aina. Lupaan olla eturiveillä.
Kävin Hämeenpuistossa liikkeessä nimeltä Kehystarina. Siellä oli myytävänä tarjouskehyksiä (ne olivat tiettyä kokoa, joten kokoa ei siis voi valita), mutta niitä oli monenlaisia ja osa aika hienoja. Hintaa 5 e. En tiedä olisiko sinulla iloa moisista.
VastaaPoistaOlen jonkinverran maalannut valmiisiin kehyksiin. Mutten viime aikoina. Kehys alkaa ohjaamaan maalaamista. Joskus hyvä kehys myös inspiroi. Kiitti vinkistä. Täytyy käydä katsomassa.
VastaaPoista