Imatra, sinä isänmaa, sinä äidinkieli. Minut olet synnyttänyt ja kasvattanut. Nyt poikasi on takaisin. Poikasi ja Tyttäresi. Ihan isolla joukolla vääntäydymme maailman (suuri osa Suomen) eri kolkista tänne. Sinä et ole oikein kaupunki tai city. Olet joukko taajamia. Koski on antanut meille ryöppyävän mielen ja linna perääantamattoman tahdon. Niillä purjehdimme maailman vesiä.
Kaikki on muuttunut, myös sinä Imatra. Niin myös me, pöhöttyneen ryppyiset lapsesi. Elämä kiitää eteenpäin ja muistot hautautuvat puiden ja kadunpenkkien kuluneille pinnoille. Me elimme, me elämme, kuten sinäkin oma Imatramme.
Näillä sanoilla avaan 40-vuotta sitten IYL:stä ylioppilaaksi päässeiden luokkakokouksen täällä teollisuuden makuisessa kotikaupungissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti