sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Marjassa

Pikkuruisella pihallani kasvaa omenapuun lisäksi punaherukkaa. On sadon aika. Menin pensaisiin. Keräsin ruhtinaallisesti reilun 3 litraa pulleita mustaherukan marjoja. Laitan niitä aamupuuron sekaan. Keitän hilloa. Keitän mehua. Keitän kiisseliä. Laitan niitä koristeeksi kakun päälle. Teen sorbettia. Sekoitan niitä jäätelöannokseen. Syön sellaisenaan. Pidän osan koristeena keittiön pöydällä.

Olen onnellinen mies.

2 kommenttia:

  1. Paljon ei onneen tarvita. Tekstissä on vähän epäloogisuutta viinimarjojen värin suhteen. No punaisia vai mustia, pääasia kun on omia marjoja.

    VastaaPoista
  2. Molempia löytyi ja tällä kertaa mustaherukkaa oli paljon enemmän Punaherukan marjat olivat jo osin pudonneet, joten olin myöhässä.

    VastaaPoista