perjantai 22. heinäkuuta 2011

Kreikan asekauppa

Kirjoitin maaliskuun puolivälissä maailman asekaupasta. Neljänneksi suurin aseiden ostaja on Siprin (tukholman rauhantutkimuslaitoksen) tietojen mukaan Kreikka. Suurimmat ostajat ovat Intia, Etelä-Korea ja Pakistan. Toki Usa, Kiina ja Venäjä ostavat aseensa itseltään. Mutta sittenkin Kreikka on neljänneksi suurin asemarkkinoilla. Miksi tästä ei puhuta ? Pitääkö Naton takia vaieta aseostoista kun Kreikka on Natomaa. Ainoa syy varusteluun tuntuisi olevan Turkki. Se on myös Natomaa.

Uusin euromaiden Kreikkaa koskeva velkapaketti hyväksyttiin eilen. Euroopan maat rahoittavat Kreikan velkoja. Yksi suuri velan syy ovat aseostot. Käytännössä maksamme siis mm. varustelusta aiheutuneita velkoja tai ainakin takaamme niitä. Tietenkään se ei näyttele samansuuruista ongelmaa kuin Euroopan laajuinen pankkikriisi, mutta velkojen sisällöstä ei olaa puhuttu. Luulisin, että tarkoituksella. Korruptio ja huono verojenkeruu on toki tullut esiin, mutta mitä muuta ? Voitaisiinko ottaa aseita pantiksi tai myydä ne ? Se on toki kova puuttuminen sisäiseen päätöksentekoon, mutta sillä saataisiin netottua rahaa ja vähennettyä velkaa.

Puhutaan tästä. Katainen ja Tuomioja ! Missä on terävyys ja analyysit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti