lauantai 3. toukokuuta 2014

Kokoomuksen nuoret kultapojat Vapaavuori ja Stubb

Kokoomuksen puoluejohtajiksi on tarjolla kriminaarinuorisoa. Puheenjohtajaehdokkaat kilpailevat siitä kumpi pyytää nuorena tekemiään rötöksiä vilpittömimmin anteeksi vaikka tosiasiassa kisa käydään siitä, kummalla on kovemman kundin maine. Nuorisorikollinen Vapaavuori on törttöillyt useita erilaisia pikkurikoksia, joista on rapsahtanut ehdonalaista. Koulukiusaaja Stubb pyytelee anteeksi, koska on ollut nuoruudessaan sellainen mulkku eli ylimielinen kiusanhenki. Uutena kilpailijana mukaan tullut Paula Risikko ei ole tehnyt mitään paljastuksia lapsuudestaan, nuoruudestaan tai nuoresta aikuisuudestaan. Onko hän salaa aidosti epärehellinen vaiko kiltti koulutyttö ? Sellaiselle tuskin löytyy Kokoomuspuolueen johdosta työpaikkaa. On kiinnostavaa nähdä minkälaisia avuja kokoomusväki edellyttää tulevalta puheenjohtajalta ja pääministeriltä.

Ärhäkkä nuorisorikollinen on luultavasti pelottavampi vastustaja sekä hallituksen sisällä että oppositiolle. Euroopan johtajien kokouksissa kriminaalitaustaa kunnioitetaan enemmän ja hän voi vaatia ilmaisia lounaita ja paukkuja, joista kukaan ei uskalla kieltäytyä. Puhumattakaan EU:n avustuksista.

Koulukiusaaja saattaa pistää hallituksen ministerit hiljaiseksi henkilökohtaisuuksiin menevillä kommenteillaan puhumattakaan huomautuksilla ylipainosta kärsivästä oppositiojohtajasta. Mutta kiusaaja tuskin pärjää Euroopan kentillä vaikka osaakin kuutta eri kieltä.

Kiltin koulutytön mahdollisuudet liittyvät siihen, jos puoluekokousväki hylkää pahat pojat ja haluaa esikuvakseen madonnan. Se on sikäli taitava strategia, jota ei ole syytä vähätellä.

Toimituksemme ennakoi, että nuorisorikollinen on kuitenkin parempi vaihtoehto johtamaan maatamme ja suurinta kansanpuoluetta. Vedonlyöntiprosentit ovat tällä hetkellä seuraavat: nuorisorikollinen 50 %, koulukiusaaja 40 % ja madonna 10 %.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti