keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Siirtymäkorvaus

EU parlamentista pudonnet ex-mepit voivat hakea siirtymäkorvausta. Sen tarkoituksena on hyvittää pahaa mieltä, joka mepille voi tulla, kun häntä ei valittu enää edustajaksi. Siirtymäkorvauksella ex-meppi voi ostella jotain hyvää itselleen kuten belgialaisia konfekteja, vaatteita koruja tai vaikka halvan auton. Pudonnut meppi voi käyttää rahansa matkustelemalla Brysseliin tapaamaan vanhoja kamuja ja edustajatovereita. Korvauksen suuruus on mepin kuukausipalkka. Se taas on kahdeksan donaa. Jo yhden vuoden toiminut meppi saa kuuden kuukauden siirtokorvauksen eli 48.000 euroa. Kymmenen vuotta toiminut meppi saa korvausta kymmeneltä kuukaudelta eli 80.000 € ja 15 vuotta toiminut meppi saa 120.000 €. Reilua ja ymmärrettävää.

EU-kansalaiset, siis samanlaiset kuin sinä ja minä, olemme ottaneet asian ilolla vastaan. Suomessa asiaan otti myönteisesti kantaa 40 % äänestysikäisistä. Slovakiassa 17 %. Belgiassa ihmiset olivat samaa mieltä pakon edessä 90 prosenttisesti. Siirtokorvauksiin menee Suomen osalta vain muutama sata tuhatta euroa. Se on pikkusumma verrattuna esimerkiksi Suomen kaikkiin työttömyyskorvauksiin.

Siirtymäkorvauksilla on nähtävissä lukuisia hyviä puolia. Pienellä summalla voidaan ehkäistä syrjäytymistä ja meppien ajautumista työttömyyden, alkoholin, huumeiden ja itsetuhoisuuden partaalle. Parlamentissa onkin valmistelussa uudistus, jolla taattaisiin yhteiskuntatakuu pudonneille mepeille. Mepeille tulee tarjota kolmen kuukauden kuluessa putoamisesta työpaikka, koulutusta tai jotain kuntoutusta. He voisivat päästä ammattioppilaitoksiin uudelleenkoulutukseen, kuntouttavaan työtoimintaan tai työpajalle. Tarpeelliset mielenterveys ja kuntoutuspalvelut olisi tärkeä saada pudonneiden meppien tueksi.

Vastaavanlainen siirtymäkorvaushan on Suomen Eduskunnassa. EU ottaa siis mallia Suomen hyvistä toimista syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten ennaltaehkäisyssä. Mikäs sen parempaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti