perjantai 23. toukokuuta 2014

EU vaalien ennusteet ja vaikuttaminen

Media on jo esitellyt EU vaalien tuloksia ja valituksi tulevien henkilöiden nimiä. Tällä asialla sivalletaan sunnuntaina mahdollisesti äänestäviä suoraan kasvoille. Mitä kannattaa äänestää, kun valitut on jo kirkossa kuulutettu ? Ymmärrän varsin hyvin ihmisten haluttomuutta käydä äänestyspaikalla, kun tiettyjä nimiä toitotetaan jo varmoina läpimenijöinä. Tässä asiassa nähdään taas tiedotusvälineiden vastuu. Tai se, ettei vastuuta ole lainkaan. Selitellään, että ihmiset haluavat tietää. Sitäkö on vastuu ? Vaalirauhan pitäisi ulottua pidemmälle aikavälille, jotta ihmiset voisivat itsenäisesti harkita ehdokkaita.

Itse olen ottanut tästä hömelöinnistä opikseni sillä tavalla, että yritän äänestää aina ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä. Silloin vaalipuheet, edustajaehdokkaiden ja puolueiden kilpalaulanta ja vaalipaneelit on turhaa älämölöä. Osaan kyllä itse valita ehdokkaani. Olen osannut jo 44 vuotta. En tarvitse vaalikoneita tai muuta pelleilyä.

Toinen asia, mikä nostaa vaaleissa karvani pystyyn on sana vaikuttaminen. Äänestäjiä kosiskellaan vaikuttamaan. Sen verran pitkään ole seurannut politiikkaa, että edes EU-parlamentaarikko ei paljon pysty vaikuttamaan Parlamentissa. Yksittäisen äänestäjän vaikuttaminen on todella pientä. Toki vaikuttamista on kokonaisuus, koko vaalitulos, mutta yksittäisen ihmisen näkökulmasta kyse on ennen kaikkea äänestämisestä. Pari perustelua tälle väitteelle.

1. Äänestäjä antaa äänensä mielestään hyvälle ehdokkaalle, joka on sellaisessa puolueessa, jota äänestäjä ei sinänsä kannata. Jos ehdokas ei mene läpi, ääni menee muille. Vaikutus on puolueen kärkiehdokkaan tukemista. Tämä on sitä vaikuttamista, vai ?

2. Äänestäjä äänestää puoluetta, joka ei saa yhtään ehdokasta läpi vaaleissa. Se on hyvin mahdollista, koska Suomen meppejä pääseen vain kolmetoista. Mitä vaikuttamista tämä äänestäminen silloin on ? Ei mitään vaikutusta. Äänestäminen näkyy vain äänestysprosentissa eli ns. demokratia on toiminut. Mutta vaikuttamisesta ei ole ollut kyse.

Lopettakaa siis jauhaminen vaikuttamisesta. Kyse on äänestämisestä. Piste.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti