sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Käsimerkkien tulkinta

Ruotsi-Venäjä jääkiekko-ottelussa nähtiin kova hässäkkä, kun ruotsalaispelaaja taklasi venäläispelaajan koko lailla puskista. Tuomarit passittivat ruotsalaisen suihkuun. Jälkitaphtumissa Venäjän päävalmentaja Oleg Znarok kävi kuumana ja teki kurkun kohdalla poikittaisen liikkeen Ruotsin päävalmentajan suuntaan. Yleisesti tämä symbolisoi kurkunleikkaamista. Suomeksi sanottuna Znarok halusi jonkun pään poikki törkeän tempun takia. Jälkipyykkiä on luvassa, sillä tämä teko ei ole urheiluhengen mukaista. Kisojen direktoraatti ottanee kantaa asiaa. Pulmana on sunnuntainen loppuottelu, jossa Venäjä kohtaa Suomen. Se ei sinänsä ole pulma, mutta mahdollisten rangaistuksien tulisi kohdistua tähän kisojen viimeiseen otteluun. Valmentajan hyllyttäminen loppuottelusta vaatisi ennenäkemättömän voimakastahtoisia toimia kisojen johdolta. Käsimerkkien merkityksestä on saatu erilaisia selityksiä jälkikäteen.

Venäjän päävalmentaja Znarok on selittänyt, että hallin ilma oli kylmä ja hänen kurkkunsa oli kipeä.

Kisajärjestejien päämies, jääkiekkomiehenä tunnettu presidentti, on luvannut nostaa hallin lämpötilaa muutamalla asteella, ettei valmentajien kurkku kipeydy.

Venäjän kiekkoliitto on ilmoittanut, että Znarok tarkoitti, että hän on kurkkua myöten täynnä kovaotteisten ruotsalaispakkien pelitapaa.

Saman maan johtava judoka ja päämies on kertonut liikkeen olevan mustan vyön omaavan ottelijan ilmoitus, että hän antaa periksi. En halua jatkaa tätä hässäkkää.

Saman maan kulttuuriministeri kertoi, että kyse on udmurtialaisen kurkkulaulun perinteestä. Yksiäänisen laulun korkeus esitetään käsimerkkinä. Tiettävästi udmurtialaistaustainen päävalmentaja halusi laulaa oman kansallishymnin, pelin jo ratkettua.

Saman maan liikenneministeri kertoi, että kyse on moskovalaisen liikennepoliisin merkistä. Siinähän liikennepoliisi antaa merkin vasemmalta tulevien etuajo-oikeudesta. Znarok on ollut nuorena kesätöissä Moskovan poliisissa.

Tunnettu pietarilaiskapellimestari kertoi, että tarkoituksena oli näyttää tiettyä merkkiä tunnetulle suomalaisopraanolle, koska tämä oli kieltäytynyt New Yorkissa esiintymästä, mikäli herra G-piste johtaa orkkaa. Sopraanon mielestä ei ole sopivaa, että herra G on puolustanut maansa pressaa erään toisen maan tapahtumien puuttumisessa.

Salaisten, vielä vahvistamattomien tietojen perusteella, Znarok oli ottanut kantaa erään toisen maan presidentinvaaleihin tai ettei niissä pitäisi äänestää, koska maan johto on syrjäyttänyt maan entisen "hyvän" johtajan ja sen takia hänen maansa järjesti äänestyksen, jossa kaikki kannattivat liittymisestä Venäjään, jonka jälkiseurauksena maan itäiset osatkin haluaisivat äänestää liittymisestä Venäjään, jonka seurauksena myös maan länsipuoli haluaisi liittyä Venäjään, jonka seurauksena useimmat muutkin maat haluaisivat liittyä takaisin Neuvostoliittoon, jonka seurauksena vanhat hyvät ajat tulisivat taas takaisin.

Kisojen direktoraatti kokoontui heti ja määräsi kovan rangaistuksen. Znarokille ei määrätä kurkkupastilleja kahteen seuraavaan Venäjän maajoukkueen otteluun. Sen sijaan Znarok hyllytettiin loppuottelusta. Hatunnoston arvoinen suoritus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti