Vahvasti ennakkoluuloisena menin Oopperaan katsomaan balettia Peer Gynt. Ajattelin mielessäni, että menenkö katsomaan turhinta taidelajia. Yllätys oli kuitenkin suuri. Ennakkoluulot karsivat ja huomasin nauttivani esityksestä täysin rinnoin. Olin varautunut klassisen baletin esitykseen ja pukuihin. Edessä oli myös ensimmäinen kerta Oopperatalossa.
Mitä vielä ! Koko esitys oli kiinnostava yhdistelmä eri taiteenlajien yhteistoiminnasta. Tarina oli Henrik Ibsenin Peer Gyntiä seuraileva. Musiikki oli osin Griegiä, mutta osin nykymusiikkia, tekijöinä Brett Dean ja Marc-Antony Turnage. Orkesteria johti Robert Reimer. Lisäksi mukana oli muutamia oopperalaulajia ja kuoro. Mutta pääosa oli tanssilla ja isolla joukolla tanssijoita. Hans Spoerli oli tehnyt koreografian ja se oli ennakkoluuloton, koko lavaa hyödyntävä ja näyttävä. Pääosassa tanssi joko Sergei Popov tai Ilja Bolotov. Joka tapauksessa hän oli loistava tanssija, jonka hypyt ja elekieli teki vaikutuksen. Näyttävyyttä korosti myös hieno lavastus. Toisella puoliajalla lava oli täynnä hiekkaa, joka sitten kolattiin esityksen sisällä hiekkakasoiksi. Peer haki itseään rakastumalla moniin naisiin ja Solveigiin, joka odotti häntä elämänsä loppuun. Välillä Peer oli muuttumassa peikoksi välillä hän seikkaili Marokossa ja Egyptissä. Reilu kaksituntinen tarjosi tuttua Griegin musiikkia kuten Solveigin laulu. Mutta saman tien syöksyttiin uusiin sfääreihin. Ennakkoluulottomuutta edusti myös Peerin haluama naiseksi pukeutunut mies.
Pidin erityisesti tanssista. Se oli luovaa ja arvaamatonta. Pidin myös musiikin vaihteluista. Pidin eri taiteen symbioosista. Pidin hahmoista. Ilta ja kokemus oli mukava. Voisin ajatella meneväni toisenkin kerran tanssiesitykseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti