maanantai 12. heinäkuuta 2010

Etelä-Afrikka voitti

Potkut on potkittu. Maailman suurin urheilutapahtuma on taputeltu.
Presidentti Zuma käveli isännän ottein. Hänen olemuksestaan näki, että Etelä-Afrikka oli voittaja. Ehkä suurempi voittaja kun Espanja. Espanja voitti pokaalin neljäksi vuodeksi, mutta Etelä-Afrikka juoksi itsensä hyväksyttyjen kansakuntien joukkoon. Sillä on varmasti aivan erilainen merkitys kuin pokaaleilla. Voin myös hyvin ajatella miten Etelä-Afrikasta tuli (sitä se varmaankin on jo ollutkin) Afrikan johtava maa, myös afrikkallaisten silmissä. Sekään ei ole mikään pikkujuttu. Myös miljoona Etelä-Afrikassa käynyttä turistia on merkittävä asia. He tuntevat kymmenen miljoonaa ihmistä ja kertovat positiivisia, henkilökohtaisia tarinoita. Rahaa tuli kassaan runsaasti. Parantaako se sitten tasa-arvoa ja hyvinvointia ? Saas nähdä. On jo ennakoitu levottomuuksia.
Yksi pieni, mutta äänekäs voittaja oli myös vuvuzela. Siitä tuli kisojen symboli ja sitä alkoi kaivata. Alussa tuomittu, lopussa rakastettu. Aivan kuin Jan Boklöv ja lepakkotyyli mäkihypyssä.
Ai niin ja maailmanmestaruuden voitti Espanja. Tavaramerkkinä lyhytsyöttöpeli ja pallonhallinta. Euroopan paras on myös maailman paras. Vaikka kannustinkin Hollantia, onnittelut Espanjalle. Ensinnäkin he pelasivat ja yrittivät enemmän. Hollantilaisten ikävä taktiikka, taklauspeli, pelin rikkominen jne ei tuntunut mukavalta. Kun vielä Robben toistamiseen epäonnistui ja keskittyi väsyneenä ja pettyneenä tuomarien arvosteluun, olin valmis myöntämään Espanjan voittajaksi. Toivoin jopa lopussa sitä. Onnittelut. Jotenkin harmitti hollantilaisten pelaajien pettymys. He ovat maailman toiseksi parhaita, mutta aivan maansa myyneen näköisiä. Pettymys oli varmaan suuri, mutta he olivat parempia kuin Brasilia, Saksa, Argentiina, Italia, Ranska jne. Hei, häntä pystyyn, te olitte myös voittajia.

Neljän vuoden kuluttua isäntänä on Brasilia. Siitä tullee myös mahtava näyteikkuna. Vuvuzelan tilalla samba soi ja rumpu raikaa. Etelä-Amerikka kahmii mitaleja.

1 kommentti:

  1. Täällä työskentelee espanjalainen mies. Hän oli maalannut poskiinsa espanjan liput. Minusta se oli jotenkin liikuttavaa.

    VastaaPoista