perjantai 9. heinäkuuta 2010

Autonomistajan huolia


Kävin viettämässä juhannusta siskoni luona Savonlinnassa, Saimaalla saaressa (jonne johtaa autotie). Flunssan takia aika alkoi kulua hitaasti (mataa). Päätin pestä molempien autot. Se on helppoa, koska siskollani on pihassa vesiletku eikä yhtään autonpesukielletty-kylttiä.

Aurinko paistoi ja vesi kohisi. Huomasin, että siskoni oli ottanut jonkilaisen kovetuskäsittelyn autoonsa. Hänen autonsa peseminen oli kuin leikkiä omaani verrattuna. Minulla öljy, erilaiset tahrat ja valikoima laatuhyönteisiä istuvat autonpellissä kuin Junttilan pas... Hänen autonsa pesu oli kuin pölynpyyhkimistä. Muutaman päivän jälkeen tankatessa purskahti bensaletkusta hieman yli. Pyyhkiessäni huomasin miten oiva puhdistusaine bensa on. Kaikki öljyläikät lähtivät kertasipaisulla. Taisi mennä vahakin.Joka tapauksessa autoni oli kiiltävän puhdas.

Toissapäivänä tuli kuitenkin kohtalainen kaatosade ja kun työni takia ajelin Antaverkantietä Ylöjärvellä, rapa roiskui joka puolelle. Sitten tuli aurinko ja kuivas satehen, kuten laulussakin sanotaan. Savi jäi kuitenkin kiinni ikkunoihin asti.

Minulla on nyt kolme mahdollisuutta:

Ensinnäkin odotan sadetta. Oikein kunnon rankkasade huuhtelisi savet pois pellistä. Tänään oli jo nirkillä, mutta ei sittenkään. Voisin odotella muutaman päivän, ehkä viikon. Eikä maksa mitään. Saattaa kestää koko viikon, mutta voisin ajella töihin pyörällä. Kuntokin paranisi samalla.

Toiseksi voisin ajaa Turtolan Citymarketin automaattiin ja maksaa kympin. Samalla tulee auto myös vahatuksi. Se on normaalien miesten vaihtoehto.
Kolmas vaihtoehto on Peltsun uimarannan parkkipaikka. Se on myös halpa, mutta myös kiehtovampi. Se on aivan matonpesualtaiden lähellä. Siellä seisoo autonpesukielletty-kyltti. Voisin mennä iltasella. Minulla vain ei ole pesusientä. Se maksaa euron ellei kaksikin. Mitä siis teen ?

Ja nyt koko tarinan paras kohta. En tiedä mitä teen. Kerron sen vasta ensi viikolla. Siihen asti lukijaa pidetään jännityksessä. Jos nimitttäin joku lukee tämän. Ellei lue, paras kohta oli jo alkuvaiheessa. Siis se kun keksin kirjoittaa tämän jutun. Joka tapauksessa on aika raskasta omistaa auto. Tämä on vain yksi esimerkki miten vaikeita pulmia autonomistaja joutuu ratkomaan. Pitäisi varmaan saada apuun psykologi, personal traineri tai mennä terapiaryhmään. Ei tästä muuten selvitä.

3 kommenttia:

  1. Ehdotan ihan sitä perinteistä automaattia. On kiva istua autossa katsella automatisoitua puhdistustapahtumaa. Siitä sitäpaitsi selviää ihan silkalla rahalla.

    VastaaPoista
  2. Tuskin maltan odottaa miten lopulta käy. Kauanko meitä reppanoita pidetään jännityksessä.

    VastaaPoista