keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Bukarest: Lounaalla


Menin sitten lounaalle. Löysin matkaoppaassa mainostetun oluttalon. Menin terassille auringonpaahteeseen. Tilasin lounaan. Pyysin umpioituneelta tarjoilijalta ehdotusta lounasvaihtoehdoista. Otin hänen ehdottamansa jutskan. Sain ensin kanakeittoa ja leipää. Lautasen tassille oli laitettu kivasti vihreä chili. Tiedän Istanbulista mitä ne ovat. Leikkasin pienen pätkän keiton lisukkeeksi. Oli hyvää. Sitten perus-salaattia (kurkku+tomaatti) ja possukasleria ja öljyssä paistettuja lohkoperunoita. Perunoiden päälle oli ripoteltu juustoraastetta. Sitruunaviipale possun päällä. Oli ihan ok, ei hyvää, muttei huonoakaan. Perunat juustolla olivat oikein hyviä. Niin tietysti olin oluttalossa, joten edessäni oli myös tuoppi talon omaa laageria eikun pilsneriä. Lopuksi tarjoilija toi rahkatortun. Nyt hän hymyili. Jess. Torttu oli oikein makeaa ja somaa myös ulkoisesti ja iso. Hymykin tuntui somalta. Olin aivan kuitti paahtavasta helteestä, mutten mennyt pöydän toiselle puolelle varjoon, kun olin pääkkö,n suomalainen lomalla.

Lopuksi tuotiin lasku. Lisukkeena oli iso purkkarasia. Kylkiäisenä. Lasku oli peräti kolmekymppiä. Siis leitä. Eli kun annoin tippiä, lounas maksoi peräti kadeksan ja puoli ekeä.

Käppäilin vielä kävelykaduilla, joissa tarjouksena oli bisse ja pizza 13 leitä (3,20 €). Kokeilen sitäkin vielä joku päivä. Jos selviän kuumuudesta.

Ja sanon nyt tämänkin. Bisse maksaa eken tai ekeviiskytä kahvilassa. Kaupassa iso tölkki vahvaa maksaa 45 senttiä. Kolmen litran puteli maksoi vielä vähemmän litralta.
Maistoin vahvaa. Missähän se trakula oikein luuraa ? Kysyisin sitä lomaohjetta.
Kuva ei mitenkään liity aiheeseen, paitsi että kolmen litran leka on melkoinen junttura.

1 kommentti:

  1. Transylvaniassa : http://www.visit-transylvania.us/romania-travel-transylvania/halloween-dracula-tour.html

    VastaaPoista