Muutama sana kerrostalosta

Tarkoitan sillä tätä lähiympäristöä. Taloa ja pihaa. Talo on ulkoisiltä osin rähjäinen ja epäsiisti. Hissin on anut minulta lempinimen sukellusvene. Se on pieni epävarman tuntuinen koppi. Sisäpuolella on heiluriovet ja niissä pyöreät pienet ikkunat, joissa pienet kalterit. Joka päivä hissi on juuttunut johonkin kerrokseen, eli ovi on auki ylhäällä ja hissi jumissa. Kävelyä kuudenteen kerrokseen ja sillä selvä. Ulko-oven lasi on rikottu, joiten ulkoapäin saa oven kivasti auki ilman avaimia. Tosi käytännöllistä. Roskat heitetään kuiluun, eli pussukoiden pitää olla sopivan pienet jottei tule tukosta. Piha on täynnä autoja.

Asunto on aivan kiva kolmio. Siisti ja toimiva. Makkarissa on ilmastointilaite. Keittiö on uusittu. Hieman vierastan kaasuhellaa, mutta kaikkeen tottuu. Veski on myös kiva. Pieni yksityiskohta on vessan tuuletusikkuna. Se avautuu jonkinlaiseen sisäiseen kuiluun. Jos ikkuna on auki, naapuri voi seurailla puuhia omasta ikkunastaan. Yleensä se on pilkkoisen pimeä.

Tämä kerrostalo sijaitseee hyvin keskustassa. Joskus joku lintukin sirkuttaa, mutta päivällä kuuluu liikenteen kohina. Illalla koirat haukkuvat ja aamulla kansalainen huutelee göyksköniä tai jotain sen kaltaista. Kauppias. En ole koskaan viitsinyt vilkaista mitä myydään. Epäilen, että hedelmiä maalta.

Ohoh. Kuva on kyllä toisesta talosta. Pieni soma pyhiinvaelluspaikka. Täällä ollaan ortodokseja ja kirkot sen mukaisia. Hienoja. Ostin kynttilän ja sytytin. Vaikka olen ateisti, sytytän aina kynttilän. Se on jotenkin liikuttavaa ja samalla tuetaan näiden aarteiden kunnossapitoa.

Funkia Gabriel Dedeian kvintetin voimalla

Kävelin Green Hours Jazz clubille ilman suurempia odotuksia. Paikka oli ulkona cafeen tilassa sisäpihalla, puiden varjossa. Varsin intiimi ympäristö 150 kuulijalle. Oiva paikka ja varmasti mukavampi kuin kellarin sisäclubi. Varsinkin, kun ilta viileni hieman alle kolmenkymmenen asteen .

Funkia oli luvassa ja sitä tulikin koko kitaristi Gabriel Dedeianin kvintetin voimalla. Jotenkin minulla oli hyvä ennakkokäsitys paikallisen jazzin perustaidoista. En pettynyt. Kivasti tehty kokoonpano: jazzkitara, trumpetti/fluugelitorvi, piano, basoo ja rummut. Tykkäsin kovasti pianisti Alex Borsanin koskettimista ja trumpetisti Dan Nicolaun vedoista, vaikka piano ei ollutkaan paljon esillä. Sitä kyllä kaipailin. Basisti Adi Flautistu väläytteli väliin kurvikkaita sooloja. Rumpali Laurentia Zman jäi hieman taka-alalle. Kitaristi Dedeian puuhaili isällisen harmoonisesti ja pehmeästi kokoavana voimana.

Kuultiin mm. Lee Ritenourin ja George Bensonin klassikkoja. Tiukasti kässärin mukaisesti. Ammattitaidolla ja aivan puhtaasti. Ainoa asia joka jäi hieman mietityttämään oli oma tuotanto. Taitoa oli siinä määrin kovasti, että omaakin tuotantoa olisi kiva kuunnella. Hieman arkailevan ja vaatimattoman esiintymisen tilalle huumoria ja itsevarmuutta. Ja omien biisien kautta ulos ja lenkille: Eurooppaa kiertämään.

Dracula

Tapasin Draculan. Hän kertoi, että tavallaan hän on kaikkien kaupunkilegendojen isä/äiti. Tarulla on kahdet juuret. Ottomaanien valtakunta, johon liittyy tarinoita hirveistä barbaareista Itävällan rintaman tienoolla. Sitten toinen juuri liittyy Vlad Tepes-nimiseen henkilöön. Hän eleli Brasovin lähistön vuorilla ja oli jonkilainen ruhtinas.
Kuitenkin varsinainen Muotoilija oli Bram Stoker, joka kirjoitti jonkinlaisen yhdistemän Draculasta. Verenimijästä ja vampyyristä. Jatkoa seurasi sitten myöhemmin leffojen ja kirjojen myötä. Nosferatuja ja Bela Logosia. Kauniita alastomia naisia ja verta pakkiin. Puutappi sydämen läpi ja sudet ulvovat. Sitä rataa.

Tapasin Draculan museossa. Siksi tämä tarina on ns.virallinen tulkinta. Täällä ollaan hieman kiusaantuneita tästä maineesta. Toisaalta sillä saattaisi tehdä kyllä runsaasti rahaa. Tehdä bisnestä Vampyyrihuvipuistolla ja ravintoloilla ja selviytymisretkillä. Transsilvaaniasta itsenäinen Draculavaltio, jossa on oma raha ja oma perustuslaki ja omat elämäntavat. Hmmm.
Lähtisikö Disney tähän tai Cokis tai Google ? No, eivätkö Venäjän oligarkit ?

Vladi sanoi muuten, että kannattaa ravata ympäri Bukarestia koko loma. Täällä riittää lämpöä ja voi vaikka hiippailla yöllä ulkosalla, koirien joukossa. On jotain muuta ajateltavaa kuin kotiaskareet ja työpaineet. Tiedä häntä sitten, jos vaikka hampaat alkaa kasvaa.

Controllia

Controllia oli hakusessa edellisen nimisellä rock-klubilla. Se oli mukavasti piilossa kellarissa. Itse asiassa parisataa metriä täältä asumuksestani. Paikka oli kivan näköinen, seinillä Iggy Popin ja Davie Bovien kuvia. Masennus tuli kun tilasin paikallista bisseä. Kaikki oli muun maalaisia. Höh. Se identiteetistä. Paikka oli selvästi opiskelijabaari, paitsi että hinnat olivat mannermaiset.Harmi, jos näistä parikymppisistä tulee integroituneita eurooppalaisia päättäjiä. Irentiteetti tulee kuitenkin omasta kansallisuuresta, sano Ikurin jyrä.

Varsinainen esiintymisareena oli jonkilainen tunneli tai tuubi. Tuli mieleen oma kommenttini Ylä-Vuoksessa n.43 vuotta sitten. "Imatralle pitäisi saada hämyisä musiikkiklubi." Tässähän se nyt oli. Toiveitteni täyttymys.

Bändi alkoi soittamaan vihdoinkin ennen yhtätoista. Ainoa baariin ilmestynyt itseni ikäinen (yli 40-vuotias) olikin sitten bändin vokalisti. Hänet oli miksattu mukavasti niin,ettei enkunkielisistä sanoista saanut selvää. Ei hätää. Musa oli kuitenkin kivaa indie/grungea (oma tulkintani) ja orkka oli nimeltään KUMM. Ehkä tulevaisuuden lupaus.Tai mennyt lupaus.

Olen harrastanut tätä nuorten bändien riemukasta soitantaa Riikassa ja Vilnassa. Ja myös Dogs Homessa rautatieaseman takana Mansessa. Nyt yleisö oli nuorta, muttei riemukasta. Kais maar löydän jostain niitä nuoriia bändejä. Ne kun soittaa suoraan sydämestä ja se kuuluu nauruna ja ilona. Tykkään siitä. Eli jätin Art Jazz Clubin väliin. Luultavasti vanhempia arvokkaita hemmoja vakavalla asialla. Ehkä ensi viikolla kaipaan sitä.

Hymyä huuleen

Hymyily, palvelu ja ystävällisyys ei ole täällä Bukarestissa muodissa. Paikalliset ovat aika arkoja ja vetäytyviä, kuin me finskit seiskytluvulla ja sitä ennen. Se on kait jonkinlainen identiteettiongelma. Me emme olleet mukamas mitään. Meillä Suomessa väheni tämä alemmuudentunto 80-luvulla kun meistä tuli rikkaita ja yksilöitä. No rikkauden kanssa nyt on vähän niin ja näin, mutta emme enää kysele jokaiselta ulkomaalaiselta, mitä ajattelet Suomesta. Olisikohan se sama vamma täälläkin ? Baltian maissa on vähän sama pulma. Palveleminen on niin nuorta, että ei sitä viitsi rohjeta tuttavalliseksi. Kaupankassa heittää leit tiskille ja siinä se ystävällisyys ja palvelu tuli. Vie rahasi muualle. Kun lähestyt jotain kanssaeläjää kysymyksellä, saat ensin ympyriäisen ilmeen. Mitä se nyt multa kyselee !Sitten vasta kommentti. Enkkua osataan aika hyvin. Se on yllättävää. Rohkeus puhua on sitten sitä palvelua ja ystävällisyyttä.

Suositus romanialaisille: olkaa ylpiäitä niinkuin pohojalaiset. Menkäätte Alavuudelle ja Nurmohon ooppimaan ylpiyttä. Se vaatimattomuus kun ei kaunista vaan ylpiys kaunistaa. Jotta me oomma oikiassa ja muut mitä sattuvat olemaan.Nyt tärkeä tiedotus. Jos tämä sattui, tämä oli sitä mustaa huumoria. Olen nimittäin kotoisin Karjalasta. Toivottavasti 50% blogin lukijoista ei loukkaantunut tästä hauskasta (?) kommentista.

Tietysti suurkaupungit ovat useimmiten kylmiä paikkoja eli siis ihmiset ovat suurkaupungeissa kovettuneita ja ilmeettömiä. Sama se on Stadissakin. On niin kiire jonnekin. Elämää on hoideltava. Ei ehdi hymyilemään tai vastaamaan tuntemattomille.

Muuten, testasin sen tarjouspizzan ja bissen. Tarjoilijakin oli melkein ystävällinen. Kohtelias ja asiallinen. Hymy ei irronnut. Tunsin pikemminkin olevani hieman luikuri, kun tilasin sen kadulla ovan ison plakaatin julistaman oferian. Mutta hyvä standardi Rustica ja puolen litran kylmä brasovilaista Ciucas-olut. Maksoi siis 13 leitä (3,20€).Laskussa olut maksoi 5 ja pizza 8 leitä. Voin suositella. Ensi kerralla kun kävelen ohi, moikaan ja hymyilen. Jos sitten alkaa se ystävällisyys, kun ollaan tuttuja, melkein.

Aurinko täällä hymyilee. Aivan pilvettömältä taivaalta. Ilma on vain 28, mutta ultravioletti pistää sitten kivasti kasin edestä. Vai onko se niin, että tämä hautova kuumuus tekee happamaksi. Meillähän ihmiset ovat kesällä villimpiä ja vapaampia. Erityisesti kun on hellettä. Silloin kukaan ei muista, että pakkasella ja syyskaamoksessa ei hymyilytä. Ehkä se onkin täälläpäin juuri päinvastoin. Viileässä hymy on herkässä. Oivalsinko jotain tai sitten en. ?Testaan tämän asian.

Bukarestin koirat

Bukarestin koirat on jonkinlainen kaupunkilegenda, mutta myös totta. Viime yönä jossain päin korttelia kuului jatkuva koirien haukunta ja rähinä. Itse en ole nähnyt kuin yhden kulkukoiran. Se tuli varjoon kahden terassin väliin istuinten alle. Niin tarinat kertovat koirien raadelleen japanilaisen turistin. Totta vai tarua ? Koetan katsella ympärilleni pimeällä.

Bukarest: Lounaalla

Menin sitten lounaalle. Löysin matkaoppaassa mainostetun oluttalon. Menin terassille auringonpaahteeseen. Tilasin lounaan. Pyysin umpioituneelta tarjoilijalta ehdotusta lounasvaihtoehdoista. Otin hänen ehdottamansa jutskan. Sain ensin kanakeittoa ja leipää. Lautasen tassille oli laitettu kivasti vihreä chili. Tiedän Istanbulista mitä ne ovat. Leikkasin pienen pätkän keiton lisukkeeksi. Oli hyvää. Sitten perus-salaattia (kurkku+tomaatti) ja possukasleria ja öljyssä paistettuja lohkoperunoita. Perunoiden päälle oli ripoteltu juustoraastetta. Sitruunaviipale possun päällä. Oli ihan ok, ei hyvää, muttei huonoakaan. Perunat juustolla olivat oikein hyviä. Niin tietysti olin oluttalossa, joten edessäni oli myös tuoppi talon omaa laageria eikun pilsneriä. Lopuksi tarjoilija toi rahkatortun. Nyt hän hymyili. Jess. Torttu oli oikein makeaa ja somaa myös ulkoisesti ja iso. Hymykin tuntui somalta. Olin aivan kuitti paahtavasta helteestä, mutten mennyt pöydän toiselle puolelle varjoon, kun olin pääkkö,n suomalainen lomalla.

Lopuksi tuotiin lasku. Lisukkeena oli iso purkkarasia. Kylkiäisenä. Lasku oli peräti kolmekymppiä. Siis leitä. Eli kun annoin tippiä, lounas maksoi peräti kadeksan ja puoli ekeä.

Käppäilin vielä kävelykaduilla, joissa tarjouksena oli bisse ja pizza 13 leitä (3,20 €). Kokeilen sitäkin vielä joku päivä. Jos selviän kuumuudesta.

Ja sanon nyt tämänkin. Bisse maksaa eken tai ekeviiskytä kahvilassa. Kaupassa iso tölkki vahvaa maksaa 45 senttiä. Kolmen litran puteli maksoi vielä vähemmän litralta.

Maistoin vahvaa. Missähän se trakula oikein luuraa ? Kysyisin sitä lomaohjetta.

Kuva ei mitenkään liity aiheeseen, paitsi että kolmen litran leka on melkoinen junttura.

Bukarestista, päivää !

Tulin tänään tänne. Eka vaikutelma oli odotettu: kuumaa, iso kaupunki, liikennettä, hikeä, hieman epäsiisti. Mutta oikeastaan tämä oli paljon suurempi kuin odotin. kaupunki koostuu keskeisistä aukioista ja kestää hieman hahmottaa miten nämä etäisyydet toimivat. Isoja rakennuksia on niin paljon, että hieman päätä pyörryttää. Hiki virtaa ja lähden koukkailemaan tässä lähellä olevaan vanhaan kaupunkiin.
Niin olen siis poikani luona aivan kaupungin ydinkeskustassa. Unitersityaukion lähellä.
Kirjoittelen täältä nyt sitten kun kerkiän: elämää ja uusia kurveja.

Sataa, ei haittaa

Toinen päivä lomalla. Sataa, pilvistä. Ei haittaa. Voimistelen. Keitän aamupuuron. Kuuntelen Billy Joelia. Pianistit ovat hyviä säveltämään. Maalaan kohta toista silmää. Ensimmäinen oli kellertävän ruskea. Hyvä fiilis.

John Fogerty

Olin siellä. Siis entisten nuorten rockfestareilla (entinen Pori Jazz). Siellä olivat muutkin ikäiseni äijät. Siis he, jotkä pääsevät työn, sairauden, perheen, velkojen tai muun syyn takia kerran vuodessa irroittelemaan. En ole koskaan viihtynyt ikäisteni seurassa. En nytkään.

Jengi oli tullut kuuntelemaan ja katselemaan John Fogertyä. Hänen kunniakseen sanon kaksi tärkeää asiaa. Hän oli läsnä, energinen, antoi itsestään parhaat biisit, osasi hommansa. Toiseksi hän oli hyvä kitaristi. Yleisö sai kuulla kaikki hitit. Volyymi oli kovalla. Jengi oli draivissa ja kaikki tykkäsivät. Ammattimies. Viulisti veti yhden hyvän soolon. Rumpali piti bändin tiukasti kasassa. Bändi oli muutenkin perustukeva (yllätys, yllätys). Fogerty soitteli välillä makoisia soolonpätkiä eri kitaroilla. En halua sanoa enempää. Oli parempi kuin odotin, muttei koskettanut.

Tori Amos. Hänen ja tyttäreni takia tulin Poriin. Olin valmistautunut kuuntelemalla Toria muutaman levyn voimalla. Hän esiintyi soolona. Bösendorfer ja sähköpianourut (mikä lie ollut) ja vaikuttava punatukkainen nainen. Antoi kaikkensa. Tulkitsi, herkisteli, puhalsi ilmaan naisen kaiken tuskan, ilon, herkkyyden. Pateettisuus iski nuoriin naisiin. Sanat laulettiin ulkoa, kyyneleet virtasivat. Hän oli meidän miehemme (siis naisemme). Hän lauloi meidän elämästämme. Häntä verrattiin Joni Mitchellin, mutta Joni on enemmän blues, jazz, rock ja soul. Tori on jossain Susanne Vegan ja Kate Bushin välimaastossa, jos nyt ketään pitää kategorisoida. Tässä taisi käydä nyt niin, että tulkintaa oli liikaa ja flyygeli vei huomion. Olisin kaivannut bändiä. Tykkäsin eniten biisistä, jossa hän soitti urkuja. Oli hyvä, muttei koskettanut.

Seun Kuti. Ja hänen iso Egypt bändinsä. Afrikkalaisen rytmin vyöry kaikilla soittimilla. Kitaristit, puhaltaja, laulajat soittivat afrikkalaista rytmiä. Koko lava oli täynnä rytmiä. Parasta olivat tanssijoiden tärinä, värinä ja keimailu. Pitää mennä Afrikkaan, jotta oppisin ymmärtämään tätä rytmiikkaa. Afrikkaa kosiskelee minua, mutten tiedä haluanko vastata. Kaipaan melodiaa. Oli hyvä, muttei koskettanut

Tricky-Dick Big Bänd (hassu nimi). Suomalaisten nuorten jazz-muusikoiden big band. Valtteri Pöyhönen (kuka ?) oli hitsannut maailmanluokan bigbandsoundin. Viimeisen päälle tiukaa yhteissoittoa ja rytmiikkaa. Hän kertoi säveltäneensä tätä uusellingtonilaista musaa Berliinissä. Hyvä jätkä, hänestä kuullaan vielä. Ja porukassa oli muitakin mainioita instrumentalisteja: Petri Puolitaival, tenorifoni, Jose Mäenpää, trumpetti, Kasperi Sarikoski, pasuuna. Meillä syntyy vaan jatkuvasti lisää loistavia muusikoita. Ketähän pitäisi kiittää ? Kivoja sävellyksiä, vaihtelevia sovityksia. Volyymi oli saanut olla kovempi, mutta kun he olivat lämppäreitä, eikän se nyt sovi. Musa oli kuitenkin sen verran ellingtonilaista, että se jäi yleisölle virittelymusiikiksi. Reilusti parempaa kuin odotin, muttei koskettanut.

Taisin sanoa hyvästit Porille. Olin eka kertaa -68. Silloin se oli uutta ja ihmeellistä. Saattoi olla alle tuhat ennakkoluulotonta kuuntemassa Don Cherryn ja kumppaneiden puhallusta. Teltissä yötä. Pikkurahalla koko viikonloppu.Sen jälkeen oli seiskytluku ja valtava kirjo huippujazzia. Ja myöhemminkin kaikenlaista kivaa. Ehkä en tule enää. Pitää osata luopua. En koe olevani edes entinen nuori (perun puheeni jos Cream tai Pink Floyd kasataan). Pearl Jamia, Kings of Leonia tai kumppaneita tuskin Poriin kannattaa raahata.

Mutta tyttäreni oli iloinen ja eläväinen. Hän jammaili kuin hirvi. Eläköön nuoruus ja ennakkoluulottomuus.

Lomakuumetta

Tänään jään lomalle. Iski lomapaniikki. Miten selviän lomasta ? Siis miten selviän lomasta siten, että se on rentouttava, hauska, virkistävä, jne ? Miten koen uusia asioita ? Ulkomailla, kotimaassa, ? Pitää tehdä tekemättömät kotityöt kuten ikkunanpesu, lattianpesu, matonpesu, vaatteidenpesu, yläpesu, alapesu, välipesu.
Nyt tarvitaan kylmähermoisia ratkaisuja. Tässä on vaan kokeiltava kaikkia käytettävissä olevia keinoja. Käytettävä intuitiota. Löysin ainakin seuraavat:

1. Lomaterapia. Ostan psykiatrin palveluja kymmen kerran setin. Kerron lapsuuden onnistuneista lomista ja pahoista lomakokemuksiata. Kerron isästäni ja äidistäni. Kerron avoimesti tätä lomaa koskevista uhkakuvista. Itken, nauran, raivoan, suutelen psykiatria.

2. Matkustan Romaniaan. Diktaattori Ceaucescu (menihän se noin) nostettiin haudasta. Käyn kysymästä häneltä neuvoa. Hänhän oli ajatuksen virtaava Tonava. Voin moikata samalla Drakulaa (oliko nää sukulaisia ?).

3. Aloitan ryyppyputken. Vedän kaikem maailman pareet cocktailit naamaani viikon, parin aikana. Eiköhän helpota. Loppuloma A-Killassa kavereitten kanssa.

4. Harrastan hyviä asioita. Luen kirjoja. Lainaan Peltsun kirjastosta yhden hyllyrivin ja luen sen kerralla. Pelaan tennistä. Uin peltsun rannalla. Ajan polkupyörällä Ahvenisjärven tenniskentälle ja pelaan puoliammattilaisena. Kerään perhosia ja naulaan ne lasilaatikkoon. Keröilen kiviä ja kotiloita rannalta. Ostan veneen ja virvelin ja haahuilen Pyhäjärven ja Nässyn parhaat kalapaikat. Ravustan. Metsästän. Ammun hirviä ja metsoja. Ajan kartingia täysillä. Hengailen festareilla. Ostan värikkäät kuteet ja juttelen kaikkien kanssa bändeistä ja musasta.

5. Katson telkua. Ostan toisen telkun ja katson molempia läpi päivän. Aloitan aamutv:stä ja nukahdan aamuyöstä tekstitv:n tai deittisaitin juttuihin. Ostan kaupasta sipsejä, kermeviiliä ja irtsareita. Juon pelkästään kokista. Jos tympii, vuokraan videoita. En vastaa tekstareihin, kun on niin kiinnostavia ohjelmia.

6. Kirjoitan blogia. Päästän päästäni päättömiä päähänpinttymiä. Vedän niin monta juttua päivässä, että kaikki kaksikymmentä (lue 2) lukijaani siirtyvät muiden blogistien sivuille. Kirjoitan avautuen, häpeilemättömästi. Haukun kaikki, paljastan kaiken, käännän kaikki kivet.

Jo helpotti lomastressi. Nyt voin jäädä hyvillä mielin lomalle. Teen nämä kaikki. Syksyllä palaan kustannuspaikalle ja olen taas vetreä ja toimelias. Ajattelen, että hyvä kun pääsin töihin. Lomalla tuli tehtyä kaikki kiva, muttei se kunnon duunipaikkaa sentään voita.

Pyörällä pääsee 2

Hei haluan jakaa tämän kaikkien (2 ?) blogin lukijoiden kanssa.
Tulin tänään pyörällä töihin tuulispäänä. Ajoin suurimman osan seiskalla. Ohitin myös pari nuorta naispyöräilijää. En käyttänyt lainkaan 1-,2-,3- tai 4-vaihdetta. Olen paremmassa kunnossa kun viime viikolla. Huumaava olo.

Hip ja kaksi päivää töitä ja sitten alkaa loma (ja sateet).Siksi jaksan polkea kovaa.
Ja huomenna Kirjuriin loman alkamisen kunniaksi.

Autonomistajan huolia 2

Puolitoista viikkoa sitten jäin pohtimaan miten saan putsattua kuraisen autoni. Odottelin sadetta. Ei tullut. Sitten tuli, mutta kuraa lähti vain yläpinnoista. Odottelin edelleen sadetta. Säätieteilijät esittelivät harvasepäivä sadekuuroja. Kai ne kuurot säälivät lomalaisia, kun kuurot kiersivät tämän cityn.

Oli siis jäljellä kaksi mahdollisuutta automaattipesu ja teeseitsepesu. Hermo petti ja menin automaatille.

Tuulilasin etuosassa oli linnunpaskaa. Sellainen pieni kikkura tuulilasin etualakulmassa. Päätin seurata pesutehoja. Olin nimittäin ostanut tehopesun + vahan. Autoon ruoskuteltiin erivärisiä aineita. Sitten paineella vettä. Ei tepsinyt. Uutta putkeen ja vedellä päälle. Ei tepsinyt. Jouduin pyyhkimään jätökset pesun jälkeen paperilla. Minusta tuli samalla harjallisen pesun kannattaja.

Onni onnettomuudessa oli muu pesujälki. Se oli hyvää. Siitä pisteet harjattomalle pesutyylille. Sain myös jäsenkortin. Joka kymmenes pesu ilmaiseksi. Wow ! Nythän voin käydä joka toinen päivä pesettämässä autoni ja kohta saan ilmaisen pesun. Kun tehopesu+vaha maksoi 11,90€ tulee siis kymmenen pesua maksamaan kympin/pesu. Ehkä sittenkin kokeilen sitä Peltsun mattojenpesupaikan parkkipaikkaa. Ostan sienen (euro) ja käytän yleispuhdistusainetta. Ja maksaa alle satasen.

Mutta kuten kuvasta näkyy auto on laakista raikas.

Tuhma tyttö

Tämä on mainos. Kirjamainos. Mario Vargas Llosan uutuuskirja Tuhma tyttö. Siinä on rakkaustarinaa miesnäkökulmasta. En sano enempää, etten paljasta tarinaa. Suosittelen.

Veikkausliigan pelipäivät

Veikkausliigan talousongelmat ovat moninaiset. Sedu on oikeassa monissa asioissa. Amatööriliiga sopii taloudellisesti Suomeen. Sedu on kokenut kantapään ja pankkitilin kautta. Kun UPM jätti Hakan, ei pienen paikkakunnan katsojamäärillä täytetä edes perinteikästä Tehtistä. Olen aika usein poistunut myös suuresta Ratinasta puoliajalla. Niin puuduttavaa touhua ei vaan jaksa katsella. Mutta siitä joskus toiste. Samoin tuotteistamisen vertailusta Super-pesikseen.

Yksi asia on kuitenkin mielestäni keskeinen. Pelipäivät. Kun Saksassa ja briteissä pelataan tiettyinä pelipäivinä, se takaa kulttuurin, elämäntavan. Lauantaina pelataan futista. Silloin mennään pubiin, kentälle tai ollaan kotona telkan ääressä. Se on must, se on kulttuuria. Meillä tv-yhtiöt (niin luulen) ovat ripoitelleet pelejä sinne tänne, vähän jokaiselle viikonpäivälle. Silloin ei pääse kehittymään mitään muuta kuin sirpalemaisuutta. Eilen pelattiin kolme peliä, tänään kaksi peliä jne. Ei pojat, ei sitä fiilistä näin luoda. Toivon, ettei SM-liiga antaudu tähän maksullisten TV-yhtiöiden kuoppaan.

Liian monilla paikkakunnilla katsojamäärät pyörivät tuhannen ja kahden välillä. TV-sopimuksista saadaan ilmeisesti siinä määrin paljon tuohta, että se kattaa näitä matalia katsojalukuja. Peikkona on kuitenkin koko suomalaisen futiskulttuurin kuivettuminen. Silloin ei maksullisia kanaviakaan kiinnosta koko juttu.

Vesiä mietin

Katselin telkasta kuivaa afrikkalaista maisemaa ja kylän kaivoa, josta naiset kuskasivat vetensä kotiin. Kun menee etelä-eurooppalaiseen markettiin, vesipullo on suosituin artikkeli. Pullotettu vesi. Nimenomaan makeasta vedestä on pulaa. Jollakin tavoin tätä vesiasiaa ei vaan tule ajateltua. Vesihanaa ei voi vetää muualle maailmaan. Meidän pohjavedet ei riitä. Veden viemistä etelään on kait kokeiltu ja vaatimattomin tuloksin.


Eilen olin suihkussa hikisenä ja janoisena ja join suihkusta tulevaa vettä. Siinähän ei ole mitään kummallista. Samalla vedellä pesen pyykit ja astiat, tai kone pesee. Juomavedellä. Kaupasta voin ostaa Vitteliä ja Pellegrinoa, samanlaista vettä sekin. Tuotu vaan Keski-Euroopasta. Chilestä ja Brasiliasta tuodaan virvokkeita. Lentokoneella. Ja maksaa maltaita. Meillä on elämänlaatua. Huomaan siinä ristiriitaa.

Voisiko tämä integraatio eli EU säädellä makeaa vettä ? Kannattaisiko jo alkaa laatia suunnitelmia ? Matemaatikko herää. Jos päivässä pitää juoda pari litraa vettä, viisi miljardia ihmistä tarvitsee 10 miljardia litraa päivässä. Vuodessa 3650 miljardia litraa vettä. Se on numeroina 3650 000 000 000 litraa vettä. Se on yhtä kuin (? nyt on matemaattiset kyvyt tosi tiukilla) 3,65 kilometrin pituinen, kilometrin metriä leveä ja kymmen metriä syvä järvi. Meniköhän tää nyt oikein ? Vuodessa juotuna.

Hmm, paljonkohan sadevettä tulee vuodessa. Ratkaisu taitaa olla sadeveden talteenotto !!! Siitä kyllä luonto tarvitsee suurimman osan. Ei taida olla matemaattinen ratkaisu sittenkään oikea vaihtoehto. Tätä on varmaan viisammatkin miettineet. Onneksi viikonloppu on tulossa. Ja kuuma helle. Ja voin juoda hanasta vettä.

Pyörällä pääsee

Tulin aamulla pyörällä töihin. Minulla on sellainen maastopyörä. Ostettu käytettynä viisitoistavuotta sitten. Maksoin 700 markkaa. Se tuntui silloin aika kalliilta, mutta nyt 120 ekeä olisi kohtuullisen huokea. Se on hyvä pyörä. Etujouset. 21 vaihdetta. Mitä järkeä on niin monella vaihteella ? Valtava määrä. Osaan jo käyttää seitsemää vaihdetta. Mutta 21 on minulle aivan liikaa. Ehkä joskus ymmärrän tai opin ajamaan.

Lapsuuden ja nuoruuden munamankeleissa ei ollut edes käsijarrua. Siinä oli enemmän pyöräilyn vaihtelevuutta. Vaihdepyörä kulkee kaikkialla (lähes) tasaisesti. Se on myös minunkaltaiselle epätasaiselle ihmiselle tylsää. Vastuksen ja rasituksen voi säätää tasaiseksi, jolloin maksimoidaan polkeminen. Tylsää. Myönnän että meno seiskavaihteeella on aika hulppeaa. Ja isoimmankin mäen sitkuttaminen ykkösellä palkitsee.

Ajan aika hiljaa. Sen voi päätellä siitä, että erilaiset nuoret pimatsut syyhkivät ohi ilman vaihteita. Ehkä heillä on jonkinlainen elämän sisäinen raketti. Tai sitten kiire. Minulla ei ole kypärää. Olen niitä vanhoja NHL-staroja, jotka eivät ole oppineet suojaamaan päätään. Nykyisinhän kukaan tollo ei suostuisi pelaamaan kiekkoa ilman kypärää, mutta meitä pyöräilytolloja on kyllä runsaasti. Myönnän, että liikenne on kovaa, sitä on paljon ja äkkinäisiä tilanteita tulee jatkuvasti. Mutta....jäärä mikä jäärä.

Tulin siis aamulla töihin. Matka töihin on vauhdikas, koska yleensä on myötätuuli ja pääasiassa alamäkeä. Nyt oli vastatuuli. City-Castanedalaisittain (?) ajattelen, ettei pitäisi tulla töihin kun tuuli on vastainen. Luonto antaa viestin, ettei pitäisi mennä siihen suuntaan. Toisaalta liikennevalot näyttivät vihreää, joka on perin harvinaista. Voisin siis päätellä, että tekniikka haluaa minun tulevan keskustaan. Ristiriitainen olo. Tulin kuitenkin. Odottelen jo kotiin polkemista myötätuulessa. Silloin se olisi juhlaa. Jopa Rukkamäen polkeminen (viime viikolla poljin Rukkamäen kolmosella ylös, olin siitä helv...in ylpeä).

Poljen kunnon takia. Haluan olla hyvässä kunnossa ja elää pitkään. Yritän myös laihduttaa (sama laulu viimeiset 25 vuotta). Polkeminen autta myös selkävaivoihin. Hermo painaa ellen tee jotain liikuntaa. Talvella käyn soutamassa. Pyöräily on hyötyliikuntaa. Bussilla menee 22 minuuttia keskustaan. Omalla autolla ehkä 17 minuuttia riippuen ajankohdasta. Pyörällä sotkee puolessa tunnissa. Mitä tekisin sillä säästyneella 2 x kymmenellä minuutilla ? Voisin ajatella, että pyöräilemällä elämä pitenee kymmen minuuttia. Toisaalta kun törmään kovaan katuun, elämä voi lyhentyä kymmeniä vuosia. Ota tästäkin nyt selvää.

Hiki kuitenkin virtaa. Hikoilen lähes yhtä paljon viileällä ilmalla kuin kuumallakin ilmassa. Hikoileminen tulee siitä toiminnasta, jota lihakset tekevät. Ei niinkään ilman lämpötilasta. Tämä oli hyvä oivallus. Se innostaa meikäläistä jyystämään. Kolme kertaa viikossa on hyvä määrä. Ja parastahan tässä on se hyvä jälkifiilis. Tuntee tehneensä jotakin.

Vessataidetta

Harrastan maalaamista. Joskus maalaaminen ei onnistu (aika usein). Joskus taas tekee mieli kokeilla joitakin uusia ideoita. Tulee sekundaa. Sitä tulee aika paljon. Enemmän kuin priimaa. Olen huomannut jonkinlaisen lainalaisuuden tuotoksissani. Yksi neljästä on hyvä. Yksi menettelee. Yksi on vessataidetta ja yksi pitää vetää uusiksi. Näin siis kun katsotaan vähän pidemmällä aikavälillä. Olen nyt maalannut ehkä noin neljäkymmentä työtä vajaassa vuodessa. Joten minulla pitäisi olla kymmenkunta osumaa, kymmenen kohtalaista jne. Vessatöitä on kyllä tullut vähintään se kymmenkunta.

Tämä omasta mielestäni. Kokonaan eri asia ovat muut ihmiset. Heillä kaikilla on aivan omanlaiset näkökulmat. Itse asiassa aika lailla toisistaan poikkeavat käsitykset. Se johtuu myös siitä, että tuotokseni ovat aika abstrakteja. Jotkut pitävät koko tuotantoani (ai kuinka hieno ilmaisu, ihan kuin olisin oikea taiteilija) suttuna. Hyvät ystäväni pitävät niitä melko hyvinä. He tuntevat minut ja tietävät todellisen väännön. Oma juttunsa on tietysti se, että rehellisiä kommentteja ei aina kerrota. Pelätään, että loukkaannun. Maalaajan näkökulmasta kaikki kommentit ovat arvokkaita. Myös kritiikki. Usein ihmettelen kun kriitikoita vihataan. Hehän ovat kuitenkuin kuin saman puolueen toinen siipi.

Vessataulu laitetaan vessan seinälle. Onneksi minulla on niitä kaksi, joten seinätilaa löytyy vielä seuraavaksikin vuodeksi. Vessataulua ei voi laittaa huoneiden tai käytävän seinälle. Se alkaa ahdistamaan ja vaivaa niin kauan kunnes sen saa pois silmistä. Vessataulu laitetaan hajuun kasvamaan. Toistaiseksi eivät ole kasvaneet.

Oheisena esimerkki, jossa työ on vessataulu ja toinen on sutta. En kuitenkaan kerro kumpi. Se jääköön katsojan silmään. Kerron vielä pienen salaisuuden : kehys maksoi laseineen peräti 0,50 €. Itsekäs maalari on ikuistanut molempiin taluihin hahmon itsestään.

Etelä-Afrikka voitti

Potkut on potkittu. Maailman suurin urheilutapahtuma on taputeltu.

Presidentti Zuma käveli isännän ottein. Hänen olemuksestaan näki, että Etelä-Afrikka oli voittaja. Ehkä suurempi voittaja kun Espanja. Espanja voitti pokaalin neljäksi vuodeksi, mutta Etelä-Afrikka juoksi itsensä hyväksyttyjen kansakuntien joukkoon. Sillä on varmasti aivan erilainen merkitys kuin pokaaleilla. Voin myös hyvin ajatella miten Etelä-Afrikasta tuli (sitä se varmaankin on jo ollutkin) Afrikan johtava maa, myös afrikkallaisten silmissä. Sekään ei ole mikään pikkujuttu. Myös miljoona Etelä-Afrikassa käynyttä turistia on merkittävä asia. He tuntevat kymmenen miljoonaa ihmistä ja kertovat positiivisia, henkilökohtaisia tarinoita. Rahaa tuli kassaan runsaasti. Parantaako se sitten tasa-arvoa ja hyvinvointia ? Saas nähdä. On jo ennakoitu levottomuuksia.

Yksi pieni, mutta äänekäs voittaja oli myös vuvuzela. Siitä tuli kisojen symboli ja sitä alkoi kaivata. Alussa tuomittu, lopussa rakastettu. Aivan kuin Jan Boklöv ja lepakkotyyli mäkihypyssä.

Ai niin ja maailmanmestaruuden voitti Espanja. Tavaramerkkinä lyhytsyöttöpeli ja pallonhallinta. Euroopan paras on myös maailman paras. Vaikka kannustinkin Hollantia, onnittelut Espanjalle. Ensinnäkin he pelasivat ja yrittivät enemmän. Hollantilaisten ikävä taktiikka, taklauspeli, pelin rikkominen jne ei tuntunut mukavalta. Kun vielä Robben toistamiseen epäonnistui ja keskittyi väsyneenä ja pettyneenä tuomarien arvosteluun, olin valmis myöntämään Espanjan voittajaksi. Toivoin jopa lopussa sitä. Onnittelut. Jotenkin harmitti hollantilaisten pelaajien pettymys. He ovat maailman toiseksi parhaita, mutta aivan maansa myyneen näköisiä. Pettymys oli varmaan suuri, mutta he olivat parempia kuin Brasilia, Saksa, Argentiina, Italia, Ranska jne. Hei, häntä pystyyn, te olitte myös voittajia.

Neljän vuoden kuluttua isäntänä on Brasilia. Siitä tullee myös mahtava näyteikkuna. Vuvuzelan tilalla samba soi ja rumpu raikaa. Etelä-Amerikka kahmii mitaleja.

Autonomistajan huolia

Kävin viettämässä juhannusta siskoni luona Savonlinnassa, Saimaalla saaressa (jonne johtaa autotie). Flunssan takia aika alkoi kulua hitaasti (mataa). Päätin pestä molempien autot. Se on helppoa, koska siskollani on pihassa vesiletku eikä yhtään autonpesukielletty-kylttiä.

Aurinko paistoi ja vesi kohisi. Huomasin, että siskoni oli ottanut jonkilaisen kovetuskäsittelyn autoonsa. Hänen autonsa peseminen oli kuin leikkiä omaani verrattuna. Minulla öljy, erilaiset tahrat ja valikoima laatuhyönteisiä istuvat autonpellissä kuin Junttilan pas... Hänen autonsa pesu oli kuin pölynpyyhkimistä. Muutaman päivän jälkeen tankatessa purskahti bensaletkusta hieman yli. Pyyhkiessäni huomasin miten oiva puhdistusaine bensa on. Kaikki öljyläikät lähtivät kertasipaisulla. Taisi mennä vahakin.Joka tapauksessa autoni oli kiiltävän puhdas.

Toissapäivänä tuli kuitenkin kohtalainen kaatosade ja kun työni takia ajelin Antaverkantietä Ylöjärvellä, rapa roiskui joka puolelle. Sitten tuli aurinko ja kuivas satehen, kuten laulussakin sanotaan. Savi jäi kuitenkin kiinni ikkunoihin asti.

Minulla on nyt kolme mahdollisuutta:

Ensinnäkin odotan sadetta. Oikein kunnon rankkasade huuhtelisi savet pois pellistä. Tänään oli jo nirkillä, mutta ei sittenkään. Voisin odotella muutaman päivän, ehkä viikon. Eikä maksa mitään. Saattaa kestää koko viikon, mutta voisin ajella töihin pyörällä. Kuntokin paranisi samalla.

Toiseksi voisin ajaa Turtolan Citymarketin automaattiin ja maksaa kympin. Samalla tulee auto myös vahatuksi. Se on normaalien miesten vaihtoehto.

Kolmas vaihtoehto on Peltsun uimarannan parkkipaikka. Se on myös halpa, mutta myös kiehtovampi. Se on aivan matonpesualtaiden lähellä. Siellä seisoo autonpesukielletty-kyltti. Voisin mennä iltasella. Minulla vain ei ole pesusientä. Se maksaa euron ellei kaksikin. Mitä siis teen ?

Ja nyt koko tarinan paras kohta. En tiedä mitä teen. Kerron sen vasta ensi viikolla. Siihen asti lukijaa pidetään jännityksessä. Jos nimitttäin joku lukee tämän. Ellei lue, paras kohta oli jo alkuvaiheessa. Siis se kun keksin kirjoittaa tämän jutun. Joka tapauksessa on aika raskasta omistaa auto. Tämä on vain yksi esimerkki miten vaikeita pulmia autonomistaja joutuu ratkomaan. Pitäisi varmaan saada apuun psykologi, personal traineri tai mennä terapiaryhmään. Ei tästä muuten selvitä.

Juomia janoon

Pakasteesta saatta löytyä rasia mansikoita. Niistä pitää päästä eroon, koska uusi kausi on ovella. Tässä juomavinkki. Mansikkapirtelö.
Sulata mansikat. Ota neljänneslitra mansikoita ja saman verran jäitä. Ruokalusikallinen tavallista sokeria ja toinen vaniljasokeria. Jos haluat hieman happamuutta, purista puolikas lime joukkoon. Jauha tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi. Lisää loppuvaiheessa yksi osa brändia ja puoli osaa minttuviinaa. Sekoita kevyesti. Ja ei muuta kun viltille nauttimaan.

Kun sinulla on sitten mansikat syöty, tässä toinen raikas kesäjuoma. Sitruspirtelö.
Purista yhden sitruunan ja yhden limen mehu. Lisää desi appelsiinimehua ja seitsemän jääpalaa. Pari ruokalusikallista sokeria. Jauha tehosekoittimessa tasaiseksi. Loman, perjantain, kaiman synttärien tai muun sopivan syyn kunniaksi voit lisätä taas loppuvaiheessa yhden osan brändiä ja puolikkaan minttuviinaa. Sitten letkeä asento ja hyvää hellettä.
Lasten juomista voit jättää viinapirut pois.

Karhu 2

Mätäkuu on taas virallisesti avattu. Karhu loikkii Koikkarissa ja ihmiset ravaavat perässä. Kun minä olin nuori (siis hyvin vähän aikaa sitten) mätäkuu oli paljon vaisumpi. Silloin se kosketteli lähinnä vedeneläviä. Saatiin jättikaloja. Jutut lisäsivät mittaa ja hui kun oli uskomatonta. Parhaimmillaan hauki oli napannut lapsen varpaan. Sitä se helle teettää.

Sitten tuli tämä Ruokolahden leijona. Se aloitti kokonaan uuden genren mätäkuun juttujen historiassa. Leijonaa etsittiin kissojen ja koirien kanssa. Valokuvaajia pyöri pitkin kaakonkulman metsiä ja Ruokolahti tuli kuuluisaksi ympäri maailman.

Nyt tämä karhu kuusi kilometria Tampereen keskustasta. Ei kelpaa mätäkuun jutuksi. Pitää pistää paremmaksi. Valtaosa manselaisista on jo unohtanut koko jutun. Ei tällä vielä päästä kansainvälisille vesille. Sitäpaitsi kohta mätäkuu on taas tältä vuodelta ohi. Jotain eksoottisempaa sen olla pitää. Odottaa vain sopii milloin kenguru, norsu tai valas ilmaantuvat lähiseudulle

Karhu 1

Nyt sitten karhu pyörähti naapurustossa. Vaikka Koivistonkylään on matkaa täältä Palokalliosta runsas kilometri, on se kuitenkin naapurissa. Aiemmin oravat ovat ravanneet pihalla vuodet ympäriinsä. Jäniksiä on alkanut vilistelemään pusikoissa harvase päivä. Kettukin on juoksennellut Lempääläntiellä. Nyt vielä tämä karhu. Ihmisten luokse kerääntyvät kohta koko luomakunnan eläimet. Meiltä jää, leviää, tarjotaan tarkoituksella erilaisia ruoka-aineita koko eläinkunnalle. Kohta ne kaikki ovat kotieläimiä. Villieläimet tottuvat ihmisiin ja villit muuttuvat lemmikeiksi. Kuulen jo korvissani naapurilasten kommentin "Hei isi, voidaanko me syöttää tuota karhua ?" Odottaa vain sopii milloin kenguru, norsu ja valas ilmaantuvat lähiseudulle.

Kimmo Pohjosen uusi bändi

Kimmo on uudistanut sekä bändiä että musiikkia. Uutta on erityisesti kitaristi Timo Kämäräinen. Siinä missä Pohjosen tundraheavy maalailee angstisia vyöryjä, Kämäräinen tuo lyyristä kepeyttä, herkkyyttä ja kauneutta. Bändi nousee tundralta taivaisiin, avaruuteen. Kaartelee, kiertelee, sinkoilee iloisesti uusiin ulottuvuuksiin. Kokeneenn Sami Kuoppamäen harteilla on pitää nämä kaksi maestroa samassa teltassa. Olisin voinut vaikka lyödä vetoa, että Timo Kämäräisen juuret ovat klassisessa kitarassa. Niin irtonaista ja kuulakasta näppäilyä saatiin kuulla. KTU oli hyvä bändi, mutta uudet tuulet ovat saaneet myös Kimmon lentoon. Entistä asbstraktisempaa ja kulmikkaampaa. Jos jotain vielä uskaltaisin ehdottaa (parannettavaa), vielä rankempaa itsensä likoon panemista, irrottelua, kompleksisuutta. Repikää se piru ulos itsestänne !
Suomalaista musiikkia viedään maailmalle Himin ja Nightwishin kautta. Olen jo kauan ihmetellyt eikö Kimmoa huomaa kukaan. Hän on meidän lahjamme maailmalle. Kun edelläpainitut jyystävät rockin standardeja, voisi Kimmo Pohjonen tarjota marginaaleille arktista valoa. Rahaa tähän vientiyritykseen ja heti. Vaihtoehtomusiikin markkinat ovat pienemmät, mutta maailmalla heitäkin on paljon.
Käyttöohje: Ennakkoluulottomasti silmät kiinni ja huokosista sisään. Tai saa ne silmätkin olla auki (En suosittele Anna Eriksonin, Popedan ja AC/DC:n faneille).
Ps. Olemme saaneet uuden kitarahemmon Marzin kaveriksi. Timo Kämäräinen.

Ah kotoisen kuumaa !

Lapsena kesät olivat kuumia. Rautalassa meillä oli puuhella. Kun oli kuuma kesä, mentiin kellariin kuumuutta pakoon. Asuttiin helteet pois siellä.


Vanhat ukot Bakun kaduilla tiesivät mitä tehdä helteellä. He joivat kuumaa teetä varjossa. Paransivat maailman ja joivat teetänsä. Se siitä helteestä. En ymmärtänyt. Sevillassa oli kuuma. Ei auttanut kun istua bissellä tapaspäöydässä ja hikoilla. Alastikin oli kuuma, vaikka olikin kivan liukasta. Seksi helpotti kuumalla. Protaraksessa oli kuuma. Yli neljäkymmentä. Tukalaa. Ei osattu laittaa yöksi ilmastointia päälle. Yölläkin on kolmeviis. Uimaaltaaseen ei saanut yöllä mennä eikä mereen uskallettu, kun oli pimeää. Marmariksessa osasin jo käydä aamulenkillä, kun oli vain kolmekymmentä. Lihakset olivat lämpimät ja juoksu toimi. Aloin oppia. Pitää juoda ja hikoilla. Ja suolaista päälle, etteivät hivenaineet katoa.


Nyt kun ilmassa on vajaa kolmekymppiä elimistö alkaa hieman lämmetä. Hikoilen ja nautin. Kesällä laitan saunan päälle. Sen jälkeen on vilpoista. Elimistö ei saa jäädä kiehumaan. Se kiehuu silloin kun nesteet eivät poistu. Tulee härski olo, niinkuin paastoajat sanoisivat. Tykkään kuumuudesta. Nukun talvisin yöpuku päällä ja sukat jalassa. Olen kotoisin päiväntasaajalta.

Terveisiä, täällä Harri

Kun kaikki oli pedattu Tero Pitkämäelle ja Teemu Wirkkalalle, tuli yllättävä myötätuuli. Kahdella tavalla. Ensin keppi ei lentänytkään kauas myötäisellä vaan töksähti korkealta alas. Varmaksi veikatut mestarit kompastelivat. Toiseksi Harri Haatainen sai yhden heiton pitkälle, kahdeksaan vuoteen. Hämmästyin kun kuulin Harrin nimen heittäjäluettelossa. Eikö se vieläkää ole luovuttanut ? Eikö sillä ole elämässään mitään muuta ? No, Harri näytti heille ja meille pitkän nenän. Kaikenkaikkiaan sitkeä sissi. Jaksoi uskoa itseensä. Muistan, että Harri oli viimeeksi uransa huippuhetkinä varsinainen naistenlehtien suosikki. Olisi varmaankin luonut uraa mallinakin.

Äijät olivat ällikällä. Etenkin SULlin äijät. Järjestelmälle näytettiin pitkää nenää. Valitsijoiden ei auttanut muuta kuin pitää sanansa. Onneksi eivät lähteneet ketkuilemaan.


Meni syteen tai saveen, Harri on paikkansa ansainnut. Pitkä ja epätoivoinen ura kääntyi nousuun. Barcelonan jälkeen voi lopettaa hyvillä mielin. Hänessä meillä on paljon opittavaa. Ahkeruus palkitaan. Ken uskoo itseensä, saa ennen pitkää palkinnon. Vai saako ? Saa !

Matkalta mukaan 3

Viime syksynä Rotterdamissa tutustuttiin mediapajaan. Se oli sellainen kansalaistalo/mediapaja. Mm. työttömät saattoivat tehdä videoesittelycdn itsestään työnhakua varten. Innostunut perustaja/työntekijä/ohjaaja kertoili toiminnasta vaahdoten, vaipui välillä ajatuksiin ja välillä etsiskeli jotain uuttaa etsittävää. Lopuksi näytettiin videopätkä duosta Tuck & Patti. Esittelijä oli erityisen ylpeä tästä dokkarista. Saimme mukaan Tuck & Pattin tupla cd:n ja dvd:n, jonka he olivat siis kuvanneet. Tuck on Mozartin näköinen kitaristi ja Patty musta laulajatar. Kotona aloin kuunnella tätä tuplaa. Mahtavaa yhteistyötä, upeaa tulkintaa, omaperäistä musaa. Hei tämän on aitoa. Tuck & Patti ovat kanadalaisia. Levyllä on myös maailman paras biisi: Cindy Lauperin Time after time. Iho nousee kananlihalle ja pala nousee kurkkuun joka kerran kun kuulen sen. Patti tulkitsee sen hienosti.

Matkalta mukaan 2

Uzupis on tasavalta Vilnan keskustassa. Uzupis tarkoittaa joen toisella puolella. Siellä joen toisella puolella on aina ollut hylkymaata, halpoja asuntoja, sekalaista sakkia. Sitten siitä tuli maahanmuuttajien, taiteilijoiden ja käsityöläisten kaupunginosa. Nyt siitä tulee turistikohden ravintoloineen ja työpajoineen. Uzupiksen keskusaukiolla on iso enkelipatsas. Heillä on oma perustuslaki ja oma lippu. Oikeastaan neljä lippua eri vuodenajoille. Jokaisessa on tunnuksena kämmen, jossa on reikä keskellä. Jokainen voi olla Uzupiksen tasavallan kansalainen, jos siltä tuntuu. Pidän ajatuksesta tehdä omaa kulttuuria, omin ehdoin. Meilläkin Pispala voisi olla mukana. Uzupis ei ole kuitenkaan huumekeskus. Ajoivat diilarit pois. Halusivat alueen turvalliseksi. Ryyppyporukoita kyllä näkyi joen varrella.

Metsiä puilla

Haluan, että tämä kaupunkimetsien puistottaminen lopetetaan. Oikein ottaa pannuun, kun joka pienestä metsiköstä tehdään sisäsiisti. Risukot, aluskasvillisuus, kaikki jännä parturoidaan pois.
Ennenvanhaan leikittiin metsiköissä, kiipeiltiin, vaklattiin, tehtiin majoja, sodittiin. Nyt ne citypuutarhurit ovat ajaneet metsiköt puistoiksi. Niistä ei saa jännittäviä edes tummennetuilla laseilla. Lasten pitää mennä huvipuistoon, puuhamaahan ja serenaan. Se on oikeaa jännää.

Minä vastustan. Nyt puran tämän huoleni. Itse asiassa kiukkuni. Olen siis oikein tohkeissani. Pertskele. Oikein vihainen. Nyt Jorma on vihainen.

Takaisin ryteiköt, kaatuneet puut ja risukot. Takaisin kosteikot, lammet ja purot. Helskatti, eikö naapurustosssa voisi olla jotain oman käden oikeutta. Jotain, josta saa vuolla nuolia ja jousipyssyjä, rakennella majaa käyttäen omaa mielikuvitustaan. Kohta siihenkin tarvitaan lupa, tarkastusvirasto ja turvallisuusohjelma. Kansantaloudellisti varmaankin on järkevämpää viedä lapset siihen erikseen tarkoitettuun tilaan. Hei ollaanko me oikeasti siistejä ? Tarvitaanko me kaikki paikat valmiiksi elettyinä ?
Sano sää !!!

Bisseä ja limeä

Tämä jutska näytettiin Tv:ssä. Tekisi mieli varastaa, mutta ehkä riittää kun parastaa.
Kun on helle, tässä on kiva juoma. Lämmintä pitää olla yli 25 astetta.

Ensin kostutetaan lasin yläreuna ja kaadetaan suolaa pikkulautaselle. Lasin suu pyöräytetään suolassa, Juomalasin reunaan tehdään siis suolakuorrutus. Lasiin laitetaan kohtuullisesti jääpaloja about 4-5 palaa. Puristetaan yhden tai kahden limen mehu lasiin ja täytetään se tavallisella, mieluiten hyvin standardilla bissellä. Tuloksena on oiva janojuoma. Jos haluaa karvaampaa, kannattaa puristaa pari limeä.

Berliner weisse on myös hyvää helle juomaa. Siinähän maljalasiin laitetaan vadelma- tai minttusiirappia ja sitten jääpaloja. Päälle Berliner Weisse olutta, jota saa nimensä mukaiseti Berliinistä (ja ehkä muualtakin Deutchlandista) . Ei muuuta kun, kippis , skål ja prost ja mitä niitä onkaan, tsing tsing.

Mattojen pesua

Pesin eilen mattoja. Koska olen yksin, pesen itse mattoni. Pidän mattojenpesusta, kunhan sitä ei tarvitse tehdä kuin kerran vuodessa. Saa jotain konkreettista aikaiseksi. Matonpesussa on mukava leppoisa fiilis. Miehenä tunnen ilmassa olevan positiivista myötätuntoa.

Mattojen pesu on naisten hommaa. Reilun kymmenen vuoden empiirisen aineiston perusteella voin tehdä tämän johtopäätöksen.
Miksi ? Naiset ymmärtävät puhtaudesta. Naiset nauttivat matonpesusta. Se on naisten rooli. Matot jäisivät pesemättä, jolleivat naiset pesisi niitä. En minä itse asiassa tiedä miksi. Eilen oli yksi mieskin minun lisäkseni paikalla. Hän nosteli mattoja kuivumaan ja pelasti minun mattoni kuivaustelan välistä. Ei pessut maton mattoa. Oli oikea mies.
Matonpesu on fyysistä hommaa. Se sopii hyvin miehillekin. Selkä ainakin tulee kipeäksi. Ehkä mattoja pesevä mies tulkitaan tossukaksi.

Matonpesussa on oma kielensä. Puhutaan varovasti hyvästä kelistä. On se ilmoja pidellyt ja sitä rataa. Se on suomalaista yhteisöllisyyttä. Ollaan muutaman metrin päässä naapurista, mutta pestään omia mattoja. Se on meidän ikiomaa kulttuuria.