tiistai 10. syyskuuta 2013

Seppo ryyppäsi, Kimmo ei !

Seppo Räty kertoi juopotellessaan keihäänheiton lomassa. Seppo ehti murjaista, että Kimmo Kinnunkin oli joskus mukana tissuttelemassa. Nyt Seppo joutui kuitenkin perumaan puheitaan. Se ei ollutkaan Kimmo. Muisti pätkii. Nyt herää kysymys, jatkaako Räty tissutteluaan myös blogikirjoittelun aikana. Vai onko kilpailuhalu syttynyt? Nyt kisataan mäkimiesten Nykänen ja Olli kanssa siitä, kuka on urheillut eniten humalassa. Näillä jutuillä pysyy ainakin otsikoista. Eli aika ei käy pitkäksi.

Tämä ei ole ainutlaatuista. Euroopan mestari ja nykyinen kansanedustaja Juha Väätäinen kertoo muistelmissaa alkoholin täyttämästä harjoitusleiristä Keniassa. Hän kertoo, että treeni paikallisten kanssa oli niin kovaa, että illalla piti rentoutua oluen ja viinin voimalla. Muuten ei pystynyt rentoutumaan ja nukkumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti