lauantai 31. elokuuta 2013

Vapulla varoja valtiolle

Maanmainio kapitalisti Kyösti Kaksonen on ehdottanut, että duunarit voisivat olla hommissa Vappuna ja antaa tulonsa valtiolle. Oikein hyvä ehdotus, sillä sillä on arvaamattoman hyvät vaikutukset.

Kaikkihan tiedämme, että Vappuna maksetaan vähintäänkin tuplapalkka. Jos siis palkka yhdeltä päivältä olisi 100 euroa, Vappuna se olisi 200 €. Jos Suomessa on 2,5 miljoonaa työllistä, jotka olisivat talkoissa, saataisiin kasaan 500 miljoonaa. Se edellyttää tietysti, että työnantajat ottavat kaikki hommiin Vappuna. No, mikä ettei, jos Kyösti Kaksosen tasoinen päällikkö olisi peräsimessä tai kapteeenina.

Toki valtio menttää alkoholiveroina myös jonkin verran. Jos Vappuna koko kansa juo miljoona pulloa viiniä, olutta tai viinaa, jää ainakin viisi euroa/puteli verotuloja saamatta. Silloin valtio menettää vähintäänkin viisi miljoonaa. Ei hätää, sillä jäljelle vielä 495 miljoonaa voittoa.

Terveydelliset vaikutukset ovat suuret. Vapun jälkeen 10.000 työtekijää on saikulla 1-3 päivää, joten sekin meno säästyy. Tuotto yhteensä 2 miljoonaa. Kokonaistilanne 497 miljoonaa. Väkivalta-, avioero-, huostaanotto-, oikeudenkäynti-ja pelastustoimissa tapahtuu myös melkoinen säästö. 10.000 tapausta vähemmän a 1.000 € tekee 10 miljoonaa. Kokonaisuudessa ollaan siis 507 miliä voitolla.

Inhimillisestä elämästä on hankalampaa arvioida taloudellisia vaikutuksia. Kuitenkin monet tapaavat juovuspäissään vapautuneena uuden partnerin, menevät naimisiin ja saavat lapsia. Positiivinen vaikutus kestää 510 vuoteen, mutta sen jälkeen vaukitukset alkavat rasittaa kansantaloutta. Toiset eivät tapaa ketään, mutta ilahtuvat, saavat paukkuja arkeen, launalvat ruotsinkielisiä juomalauluja ja menestyvät. Vaikutus voi olla moninkertainen normaaliviikonloppuun verrattuna. Vapaamielisesti arvioiden hyötyä on ainakin 5 miljoonaa. Kokonaistilanne 512 miljoonaa.

Vapun poliittiset tilaisuudet on pakko peruuttaa. Työväenpuolueilta ja SAK:lta säästyy vappujuhlien peruuntumisesta paljon rahaa. Myöskin Kepu ja Kokoomus ovat viritelleet vapputapahtumia. Säästöä 300 tapahtuman peruuntumisesta a 5.000 € eli yhteensä 1,5 miljoonaa. Kokonaistilanne 513,5 miljoonaa.

Sitten vaikea arvio. Johtajat, pikkupomot ja menneisyyden ylioppilaat juhlivat yleensä Vappuna. He ostavat viiniä ja herkkuja juhliinsa. Kustannukset, jotkä jäävät Alkolta ja vähittäiskaupalta saamatta, eivät ole kuitenkaan merkitäviä. Pomojen lukumäärä on kuitenkin melko pieni. Merkittävää on tiukkapipoisten, aggressiivisten ja häijyjen johtoportaan jäsenten käyttäytyminen Vapun jälkeen. Tai Vapun peruuntumisen jälkeen. Se heikentää työpaikan ilmapiiriä, johdattaa duunarit työterveyshoitajalle,tykytoimintaan, ennenaikaiselle sairaus-, työkyvyttömyys- ja muulle eläkkeelle. Eläkeelle ennenaikaisesti lähtevien kustannukset 10.000 henkilöä x 1.600 € x 36kk = 580 miljoonaa €. Kokonaistilanne muuttuu ylösalaisin ja se on - 66,5 miljoonaa

Periaatteessa hyvää tarkoittava ehdotus, mutta kustannusvailutukset ovat kuitenkin valtiolle aika ikävät. Pidetäänkö sittenkin Vappu työläisten, opiskelijoiden ja kevään juhlana ? Valtiontalous on kuitenkin maidän yhteinen lapsemme. Vaikka sitä onkin vaikea hyväksyä.

Ja jos valtion hallinnon tilintarkastajien jengillä olisi yhtään hommia tiedossa, voisin olla kiinnostunut.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti