torstai 1. elokuuta 2013

Piknikjuomat pois Porin Jazzeista

Valvira on huomauttanut poliisihallintoa, että Porin Jazzeilla tapahtuva omien alkoholijuomien juominen on laitonta. Järjestäjät ovat katsoneet jo kymmeniä vuosia läpisormien omien alkoholijuomien nauttimista ulkoilmakonserteissa. Järjestäjien mukaan järjestyshäiriöitä ei ole ollut. Itsekin useita kertoja tähän laittomuuteen syyllistyneensä voin sanoa samaa. Konsertit ovat olleet rauhallisia, eikä omien juomien nauttimiseen ole puututtu. Seitsemänkympin lippujen hinnat karsivat myös porukkaa Ja seitsemän tunnin konsertissa alkoholia myös pala kropasta.

Asia on monessa mielessä kiinnostava. Tässäkin asiassa tulkinta on lain näkökulmasta yksiselitteisen selvä. Paikallinen poliisi eli Porin poliisilaitos ei voi myöntää lupaa omien eväiden nauttimiseen. Kuitenkin voidaan todeta, että tämän käytännön haittavaikutukset ovat kovin vähäiset. Jos verrataan kaupunkien keskustoissa ja puistoissa kesällä tapahtuvaan julkijuopotteluun, ollaan aivan erilaisen pulmaan keskellä. Huomiota olisi syytä keskittää olennaisin asioihin. Käytännöt ja laintulkinnat vaihtelevat tässäkin asiassa.

Pahankieliset ja -mieliset ihmiset saavat yleensä tällaista aikaan. Luterilainen valvontakulttuuri puree ja pilkunvilaajat saavat kiksejä. Toisaalta. Pitääkö eliitti-ihmisten saada jotain omia oikeuksia ? No, miksei. Tilanne on toki kovin erilainen, jos verrataan tilannetta rockfestivaalien yleisöön.

Porin Jazzien kannalta tilanne on kaksinainen. Pelätään juomakiellon vievän yleisöä. Toisaalta konserttipaikalla ostetuista juomista tulisi runsaasti lisäliksaa. Asiaa voisi spekuloida pienellä laskutoimituksella. Jos yleisömäärä Kirjurinluodolla putoaisi neljänä päivänä 2000/päivä, yhteensä 8000 henkilöä eli 480.000 euroa. Vastaavasti, jos jokaisena neljänä päivän 8000 ihmistä ostaisi yhden alkoholijuoman, josta tulisi myyntivoittoja 3 €, tulisi tuloa yhteensä 96.000 €. Eli tässä jo näkyy mistä Porin Jazzien pelko johtuu.

Poliisiylijohtaja Paateron on jo kommentoinut asiaa ja todennut lain puutteet. Samalla hän on antanut hiljaista tukea Porin suuntaan. Katsotaan mitä sanoo aina aktiivisesti mielipiteitä heittävä presidentti Niinistö. Hänhän oli näiden lainrikkojien parissa viime kesänä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti