torstai 1. elokuuta 2013

Snowden jää Venäjälle

Tietovuotomies Edward Snowden jää Venäjälle turvaan. Venäläisviranomaiset ovat myöntäneet hänelle turvapaikkaoikeuden yhdeksi vuodeksi. Hänen itsensä kannalta tämä on varmasti hyvä pikaratkaisu, mutta nuoren miehen elämää ajatellen, kenties kuitenkinmpitkällä tähtäimellä huono ratkaisu. Nyt Snowdenista on tullut suurvaltapolitiikan väline ja pelinappula. Muutkin vaihtoehdot olisivat olleet huonoja. Etelä-Amerikan maiden epävakaisuus olisi ollut myös hermostuttaa vaihtoehto. Joka tapauksessa epäilen, ettei Snowden arvannut, että hän joutuisi tällaiseen pimeään tilanteeseen.

Julian Assangen vaiheet ovat tehneet hänestä värikkään, joskin kiistellyn julkkiksen. Häntäkin kaivataan Yhdysvalloissa, mutta eniten piinaa aiheuttaa seksuaalirikosepäily Ruotsissa.

Sotamies Bradley Manning joutunee loppu elämäkseen amerikkalaiseen vankilaan. Hänen kohtalokseen tuli toimia varoittavana esimerkkinä. Hän on pelottavana esimerkkinä puolelle miljoonalle muulle sotamiehelle, jotka pystyvät selaamaan huippusalaista materiaalia.

Snowdenin ura voisi parhaimmillaan olla tietovuotoasiantuntijana. Luulen kuitenkin, että hän itse antautuu muutaman vuoden kulutta kotimaahansa. Tai sitten hänet vaihdetaan johonkin Venäjälle tärkeään asiaan. Luulen, että tunnustelut ja neuvottelut tästä ovat jo aloitettu jossakin päin maailmaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti