sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Tuomari Nurmio



Nurmio esiintyi Lahden Sibeliustalon Lastu -klubilla. Kitaraa soittava trubaduuri oli ottanut herra Hillilän lyömäsoittajaksi. Nurmiolla itsellään oli erityinen sähkökitara, jonka kotelo muistutti puulaatikkoa. Ilmoille tuli kuitenkin kompin lisäksi bassomaisia ääniä. Nurmio esitteli vanhaa tuotantoaan Valoa yöstä ja Ramonasta lähtien. Uudempaakin tuotantoa välähti mukana, mutta sitä esiteltäneen uuden levyn julkkareissa Tavastialla. Tuomarin biisit ovat niin tuttuja, että niistä täyttyisi karaokekonsertti. Nurmio ei halua pelkästään viihdyttää, hänellä on aina jotain sanottavaa biiseissään. Nytkin paavi sai hieman kannustusta. Ravintolantäysi yleisö sai mitä oli tullut hakemaankin, vaikka yhden setin heittäminen tuntuikin kovin lyhyeltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti