lauantai 6. huhtikuuta 2013

Paistijauhelihaa

Mikään ei ole enää pyhää. Jo on aikoihin eletty. Pyhiä arvoja loukataan. Vaadimme korvauksia ja muutoksia.

Nimittäin paistijauhelihan tulee olla kesästä lähtien paistista. Siihen ei saa enää laittaa muita ruohon osia kuten nahkaa, sorkkia, kamaraa, läskiä yms. Olen aina kuvitellut, että kun ostan paistijauhelihaa saan samalla kaikenlaista hörtsäkettä jauhelihan mukana. Nyt Evira on antanut uudet ohjeet, joita voi lueskella kesään asti. Siis sitä, että paistijauheliha on jauhettava paistista.

Vanhaan hyvään aikaan Raision margariinissa oli kissaa, hampurilaispihveissä ja ruotsalaislihapullissa hevosta jne. Nyt ajat muuttuvat ja elämä muuttuu tylsemmäksi. Jos ostat paistijauhelihaa, saat myös jauhettua paistilihaa. Elämästä puuttuu yläätyksellisyys ja sattuma. Toivottavasti sika-nauta jauhelihakastike saa olla rustoa, jäänteitä ja hevosenlihaa. Nyt kipaisen kiireesti lihakauppaan ostamaan paistijauhelihaa. Niin kauan kuin sitä vielä saa. Jatkossa paistijauheliha kallistuu runsaasti, koska pelkkäpaisti on kalliimpaa kuin kamara.

Lupaan jatkossa keskittyä sikanautaan ja jätän paistijauhelihan hifisteille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti