perjantai 30. syyskuuta 2011

Täytekakku

Nuorin lapseni täytti 19 vuotta. Sen kunniaksi ja perinteitä noudattaen, isä tekee täytekakun. Tämä on mukaelma Toini-tädin 1+2+4 kakusta. Ja näin se menee.

Sekoitetaan 2 dl vehnäjauhoja, 1dl maizenaa tai perunajauhoja ja kukkurallinen ruokalusikallinen leivinjauhoja. Vatkataan kuohkeaksi (10min.) 5 kananmunaa ja 2,5 dl sokeria. Lisätään varovasti mutta tasaisesti jauhot. Kaadetaan vuokaan ja paistetaan puoli tuntia 175-200 asteisessa uunissa (kuitenkin niin ettei kakku pala pinnalta).

Annetaan kakun jäähtyä hyvin. Vatkataan 4dl kermaa ja 1rlk sokeria ja vaniljasokeria vaahdoksi. Leikataan kakku vaakasuoraan kahtia. Kostutetaan alempi puolikas kevyesti jaffalla tai spritellä. Levitetään pohjalle maksikka-tai vattuhilloa. Leikataan kaksi banaania viipaleiksi ja levitetään ne hillon päälle. Levitetään puolet kermavaahdosta banaaniviipaleiden päälle. Laitetaan toinen kakunpuolikas päälle ja kostutetaan kevyesti limsalla. Levitetään loput kermavaahdosta tasaisesti päälle.

Koristele miten lystäät. Karkkia, nonparelleja, kynttilöitä, suklaarouhetta, toffifeetä, ruusuja. Ihan mitä haluat. Hyvää se kuitenkin on, koska pohja on namia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti