Cabaret

Lahden kaupunginteatterin uutuusmusikaali on tuttu Cabaret. Kakskytluvun Berliinissä liikutaan ja natsien nousu alkaa häämöttää ja vaikuttaa. Tapahtumia käydään läpi kahden parin kautta. Amerikkalainen kirjailija tapaa britticabarelaulajan ja rakkaus tuottaa hedelmän. Jo iäkkäämmät saksalainen hotelliemäntä ja saksanjuutalainen vihanneskauppias rakastuvat ja aikovat avioon. Huonosti käy ja natsien valta alkaa vaikuttaa.

Valloittava ja aivan suvereeni oli Jorma Uotisen suoritus Cabareen Maxina. Hän on maaginen virtuoosi, jonka liikettä on nautinnollista katsella. Myös laulut ovat koskettavia, vaikka matala ääni onkin hieman erikoinen. Maija Rissanen cabaretlaulajattarena oli onnistunut. Hieno lauluääni ja kivan tyylinen roolisuoritus. Myös Ritva Sorvali ja Tapio Aarre-Ahtio onnistuivat iäkkäänä parina. Isoa näyttämöä kaytettiin hyvin hyödyksi ja lavastus oli oain yllättävä ja onnistunut. Musiikkia oli paljon, samoin tansseja. Koreografia oli reipas ja mukavaa. Siis paljon hyvää.

Mutta, mutta ! Ensimmäinen jakso oli hieman liian traditionaalinen hempeily. Muutenkaan poliittista ja kulttuurillista suvaitsemattomuutta ei uskallettu käsitellä tai sen yhteyttä tämän päivän elämään. Esitys jäi kevyehköksi musikaaliksi eikä kässärin koskettavia mahdollisuuksia uskallettu käsitellä. Mieheksi paljastuneen naistanssijan kohtaloa käsiteltiin pehmeän huomaamattomasti. Juutalaisen kauppiaan kanssa peruuntunut avioliittoyritys oli koskettavampi, mutta jäi silti ilmaan. Esitys loppui ikäänkuin toteamukseen, mitä noille tapahtumille oikein voi. Olisin odottanut eroottisempaa uskallusta myös Cabaretin miehissä ja naisissa, ehkä puvuissa. Jari Puhakan kapellimestaroima musiikki kulki mallikkaasti, mutta hämärän peittoon jäi, oliko orkesteri lavan alla vai vain kapellimestari pianoineen.

TTT:n Chicago pesee lahtelaisten Cabaretin mennen tullen. Samalla tasolla ollaan TT:n musikaalin I love you becausen kanssa. Musikaalin tehtävänä on kalleista kustannuksista huolimatta tuoda rahaa talolle. Se varmaankin toteutuu, mutta turhaan lipsutaan koskettavuudesta. Siihen ei tarvita resursseja vaan inhimillisen elämän tuntemusta.