keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Sisätilalämmittimen asennus

Vaihdoin kesän alussa autoa. Uusi on hieman edellistä isompi. Itse asiassa se on tavallinen perheauto. Vuosimalli on -08 ja väri hopean harmaa. Näin syksyn tulle aloin etsimään moottorilämmittimen pistoketta. Se löytyikin auton edestä. Olin tyytyväinen hyvään varusteluun. Jonkin ajan kuluttua aloin etsimään sisätilalämmittimen pistoketta. Sitä ei kuitenkaan löytynyt. Kylmät kelit lähestyivät ja jouduin muutamana aamuna raapimaan jäätä tuulilasista. Telkussa kerrottiin, ettei ole suuri synti vaihtaa talvirenkaita alle. Lopulta sain itseeni sen verran draivia, että menin läheiseen autohuoltoon. Siihen samaan, jossa olen käynyt jo seitsemän vuotta. Varasin ajan renkaiden vaihtoon. Sen lisäksi halusin auton sisätilaan lämmittimen. Kerroin, että piuha moottorilämmittimeen löytyi, muttei sisätilalämmittimeen. Kuulin hinnan ja pidin sitä aika kalliina. 175 € + 15 € = 190 €. Seuraavana päivänä vein auton ja renkaan paikalle.

Yllätys oli melkoinen, kun huomasin autoa hakiessa, ettei sisätilalämmitintä ollut lainkaan. Sitä ei kyllä ollut myöskään mainittu laskussa. Ainoastaan johdot ja niiden asennustyö. Olin ilmeisesti selittänyt asian epäselvästi. Se kiukutti. Olin aiemmin asennuttanut koko hoidon johonkin entisistä autoista. Silloin mukana oli kaikki. Johdot, koskettimet, lämmitin ja pieni kiinnitinosa. En kuitenkaan muista kuinka paljon se kaikki maksoi. Ajoin auton kotiin ja vein renkaat varastoon. Otti pannuun, kun homma oli jäänyt kesken.

Soittelin tutulle ex-autonasentajalle ja kerroin murheeni. Hän lupasi ruuvata lämmittimen ripustimen paikoilleen, jos ostaisin lämmittimen ja kiinnitysosan jostain halpaliikkeesta kuten Biltema tai Ohlsson. Menin Biltemaan, koska asun lähes naapurissa. Olin katsonut netistä, että 1300 watin lämmitin maksoi seitsemänkymppiä. Hyllystä löytyi paksuja ja pienitehoisia lämmittimiä, mutta kapeita oli vain näytekappaleena. Sitten katselin katalookia ja huomasin paksumman, saman tehoisen lämmittimen. Se maksoi vain neljäkymppiä. Tähän lämmittimeen oli tarjolla myös lattialle laitettava irrallinen teline. Se maksoi kympin. Tai jos tarkkoja ollaan, molemmat maksoivat pisaran verran alle täysiä kymppeja. Se näyttää nimittäin halvemmalta. Ajatukset surisivat päässä. Ostin lopulta kuitenkin tämän lämmittimen ynnä telineen. Autossa avasin paketin ja työnsin lämmittemen telineeseen ja laitoin lattialle. Näytti ihan hyvältä. Lämmittemen suu osoitti auton sisätilaa.

Loppujen lopuksi lämmitin ja asennus tuli maksamaan 238 €. Hikoilusta, vaivannäöstä ja kiihtymisestä ei lasketa mitään hintaa. Selvisin siis aika huokealla. Vai selvisinkö sittenkään ? Joku tekee tämän asennuksen vielä halvemmalla. Ainakin auto saa nyt aamuisin lämmintä sisäänsä ja toivottavasti homma toimii myös talvipakkasella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti