keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Lohkolämmittimen johto pöllitty !

Kuka vei autoni lohkolämmittimen johdon viime yönä ? Tunnustakaa heti ! Palauta se heti takaisin tai täältä alkaa ropisemaan ! Osta oma johto, äläkä vie toisen omaa. Sitäpaitsi johto maksaa Biltemassa kaksikymppiä. Se ei voi olla liikaa edes sinulle, jos sinulla on varaa pitää autoa.

Olen laittanut salaisen tunnusmerkin johtoon. Joudut ennemmin tai myöhemmin kiikkiin.

Aion myös tanssia woodoota tänään ja pistän neulalla sinua esittävään nukkeen.

Tulen uniisi ja pelottelen sinua hirvittävillä painajaisilla ensi yöstä eteenpäin siihen asti, kunnes palautat johdon.

Varastamassasi johdossa on oikosulkurele, joka jäädyttää autosi lohkolämmittimen.

Kuvasi on huomenna iltapäivälehden lööpissä ja ihmisiltä kysellään, onko tätä henkilöä nähty.

Teen rikosilmoituksen poliisille, kantelun eduskunnan oikeuskangsterille (anteeksi lukio-häiriöni), paljastuksen Haagin sotarikosoikeudelle ja nootin Venäjän, Viron ja Ruotsin suurlähetystöihin.


Huh, kylläpä helpotti. Joskus tekee hyvää päästää vähän ilmoja pihalle. Silti, johdon varastaminen tuntuu ikävältä kiusanteolta.

1 kommentti:

  1. Nyt asia selvisi osittain. Biltemassa ei ole kyseisiä johtoja myytävänä. Olisiko se syynä johdon varastamiseen ?

    VastaaPoista