Tutkivan journalistiikan osastomme on saanut tunnetusti varmoista lähteistä peräisin olevan suunnitelman uudesta Ylen jatkosarjasta. Se on sarja Mannerheim-leffan jalanjäljissä. Ylen saama valtaisa huomio ja minimalistisella budjetilla tuotettu viihdeohjelma Mannerheimistä saa jatkoa. Kaikki muutkin pressat saavat halpisviide-elokuvan. Se on heille aivan oikein. Miksi vain Mannerheim saisi viihde-elokuvan elämästään. Tasapuolisuuden vuoksi muidenki tulee saada oma kulttielokuva. Budjetti yhtä leffaa kohden on samaiset 20.000 euroa tai vähemmän. Suuntaviivat ovat myös samat eli entisiä presidenttejä istutetaan uusiin ympäristöihin. Näin saadaan uudenlaista näkökulmaa kunkin presidentin elämästä, luonteesta ja yksityisyydestä.
Paasikivi on omassa elokuvassaan munkki Tiibetissä. Hän ei puhu mitään. Hän on aito dalai-lamaisti. Hän soittaa kelloa ja vaipuu pitkäaikaiseen rukousasentoon. Kiinalaiset käyvät välillä pidättämässä Paasikiven, mutta tämä ei ole moksiskaan vaan jatkaa rukouksiaan karussa vankilassa. Paasikiven kuva tullaan myöhemmin painamaan itsenäisen Tiibetin omaan rahayksikköön, lamaan, vuonna 2055. Elokuva näyttää kestävän viisi tuntia, mutta tosiasiassa neljä tuntia näytetään paikallaan pysyvää valokuvaa polvillaan rukoilevasta Paasikivestä. Kustannukset ovat 4.855 euroa, joista esiintymispalkkiota ja rojalteja paikalliselle Dalai-lama Seuralle yli puolet.
Kekkonen on omassa leffassaan meksikolainen vallankumoustaistelija. Hänellä on paksut mustat Zapataviikset ja hulmuava pitkä tukka. Kekkonen ratsastaa kuumalla raudikolla ja ampuu kivääreillä ilmaan. Välillä maahan putoaa kasoittain muuttolintuja eikä vallankumouksestakaan tule yhtään mitään. Kekkonen päättää lähetä laittomaksi siirtotyöläiseksi Amerikkaan. Juuri alittaessaa tai ylittäessään rajaa, hänet napataan kiinni ja palautetaan takaisin köyhään Meksikkoon. Seuraavaksi Kekkonen ryhtyy huumeiden salakuljettajaksi. Kaikki menee aluksi hyvin ja Kekkosesta tulee oikea jengikingi. Raha ja viini virtaavat. Isoja maatiloja, kauniita naisia ja loistoautoja vilahtelee leffassa loputtomasti. Loppu on kuitenkin karu, koska Kekkonen ammutaan jengisodassa. Elokuvaan käytetään rahaa vain lehtoihin Mexiko Citystä Laredoon ja takaisin, koska muu rahoitus tulee paikallisilta kartelleilta.
Mauno Koivisto on yksi viidestä miljoonasta Jantsejoen patotyöläisestä. Hän kaivaa mutaa ja hiekkaa paljain käsin yllään vihreä sarkapuku ja Maolippis. Manu haaveilee kotikylän kauniista naapurintytöstä nimeltään Telle mun sun. Päivät vierähtävät nopeasti patotöissä, koska iloiset työläiset laulavat kauniita kiinalaisia kansanlauluja ja patotyönjohtaja tuo työläisille hyvää käsirasvaa. Yhtenä päivänä työläiset saavat palkkioksi lomapäivän. Silloin Manu matkustaa katsomaan Telleä. Manu lupaa tytölle tuoksuvaa käsirasvaa, jolloin tyttö lähtee Manun mukaan patotöihin. Loppu on karu, sillä Telle rakastuu pomoon eli käsirasvan tuojaan ja heistä tulee yhdessä maakunnan puoluepiirin dynamo. Manu jatkaa uurastustaan patotöissä ja näkee vain kuvia rakastamastaan naisesta työmaan seinälehdissä. Rahaa elokuvaan kuluu vaivaiset 25 euroa, koska Kiinan valtio sponssaa muut kulut. Rahaa tarvitaan vain filmin lähettämiseen Ylelle. Tosiasiassa filmiryhmä joutuu sitoutumaan 20 vuoden patotyöhön. Sillä rahoitetaan leffanteko. Valitettavasti elokuva valmistuu vasta vuonna 2032.
Presidentti Ahtisaari on pingviininä Alaskassa. Maralla on frakki päällä tuhansien pingviinien joukossa. Maran erottaa muista pingviineistä kaksinkertaisen kokonsa takia. Pingviininaaraat munivat munan ja uroot, Mara mukaan lukien, lähtevät hakemaan ruokaa perheelle. Alkaa jännittävä vaellus kalaisille vesille ja onnistuneen sukelluskalastuksen jälkeen yhtä jännittävä vaellus takaisin. Matkalla Mara laihtuu muiden pingviinien kokoiseksi. Mara löytää kyllä kalaa, muttei löydä enää puolisoaan. Mieli on syystäkin matalalla. Sen jälkeen hän antaa kalat hyväntekeväisyyteen ja saa siitä hyvän mielen. Loppukuvassa aurinko laskee jäätikköisten vuorten taakse ja Maralle muodostuu pyhimyskehä pään ympärille. Kustannukset ovat yhteensä 19.999 euroa, joista suurin osa menee alaskalaisten näyttelijöiden juomakuluihin.
Sarjan viimeisessä osassa presidentti Halonen on Hawajilla. Hän on yhdellä saarella matkailijoita vastaanottavana rantatyttönä. Juuri hän laittaa lait turistien kaulaan, laulaa ja soittaa pientä ukuleleä. Tarjalla on vain kaislahame päällä. Rinnat ylpeästi pystyssä Tarja hoitaa perinteistä tehtäväänsä ja turistit ovat tyytyväisiä. Välillä joku venäläisturisti yrittä viedä hänet mukanaan Siperian öljykentille, mutta Tarja pysyy peräänantamattomasti uskollisena kansalliselle tehtävälleen ja aatteelleen. Iltaisin Tarja istuu nuotiolla tyttökaverien kanssa
ja laulaa perintesiä hawajilaisia kaipauslauluja. Mitä oikein kaivataan, jää katsojan pohdittavaksi. Kustannukset 72.000 euroa. Vähän kallista, mutta muista leffoista säästyy hyvin rahaa.
Sarjaa on jo ehditty myydä ennakkoon ainakin Saameeen, Ahvenanmaalle ja Viroon. Myyntituloilla voidaan rahoittaa vielä tuleva elokuva Niinistöstä. Hänen viiteympäristökseen on valittu Intian Bombay, eikun Mumbay. Kuvauksia tehdään kaduilla, turuilla ja toreilla. Mutta onko hän katulapsi, ihminen vai apina, jää
myöhempien Ylen hallintoneuvostojen päätettäväksi. Joka tapauksessa kiinnostava
finaali tälle huippusarjalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti